Olen kärsinyt masennnuksesta 13-vuotiaasta asti, lähes puolet elämästäni. Peruskoulu oli yhtä helvettiä kiusaamisen ja syrjunnän takia. Lukion jaksoin käydä, mutta sen jälkeen kaikki on mennyt enemmän tai vähemmän päin helvettiä.
En ole koskaan pärjännyt sosiaalisissa tilanteissa, testien mukaan kärsin jossain määrin sosiaalisesta sokeudesta. Olen aina tuntenut olevani erilainen ja ulkopuolinen ja vuorovaikutustilanteet ovat todella raskaita henkisesta.
Kärsin pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta. Lopetin keväällä 2-vuotisen koulun, koska en pärjännyt siellä. Nyt olen menossa uuteen kouluun ja pelkään sitä enemmän kuin mitään. Että jään taas yksin niin kuin yleensä käy.
En haluaisi aloittaa koko koulua, mutta tuntuu, että on pakko. Itkettää ajatuskin, että taas samaa helvettiä seuraavat 2 vuotta. Usein tuntuu että haluaisin vain luovuttaa ja jäädä loppuiäkseni sänkyyn makaamaan. Silti jokin minussa haluaa taistella paremman elämän puolesta.
Nyt taas sellainen olo, ettei enää jaksa. Olen niin väsynyt tähän jatkuvaan taistelemiseen. En tiedä, miten pääsen ylös tästä kuilusta...
En ole koskaan pärjännyt sosiaalisissa tilanteissa, testien mukaan kärsin jossain määrin sosiaalisesta sokeudesta. Olen aina tuntenut olevani erilainen ja ulkopuolinen ja vuorovaikutustilanteet ovat todella raskaita henkisesta.
Kärsin pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta. Lopetin keväällä 2-vuotisen koulun, koska en pärjännyt siellä. Nyt olen menossa uuteen kouluun ja pelkään sitä enemmän kuin mitään. Että jään taas yksin niin kuin yleensä käy.
En haluaisi aloittaa koko koulua, mutta tuntuu, että on pakko. Itkettää ajatuskin, että taas samaa helvettiä seuraavat 2 vuotta. Usein tuntuu että haluaisin vain luovuttaa ja jäädä loppuiäkseni sänkyyn makaamaan. Silti jokin minussa haluaa taistella paremman elämän puolesta.
Nyt taas sellainen olo, ettei enää jaksa. Olen niin väsynyt tähän jatkuvaan taistelemiseen. En tiedä, miten pääsen ylös tästä kuilusta...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei! Itellä vähän samanlaista ollut ja on vieläkin. Paitsi että kouluja en ole käynyt muuta kuin peruskoulun tietysti. Olisin halunnut peruskoulun jälkeen opiskella tietyn alan, mutta sinne tuli sellaset henkilöt joiden kanssa en halunnut enää peruskoulun jälkeen olla missään tekemisissä, noh jätin sen koulun kesken. Nykyään on hirveän vaikeaa mennä opiskelemaan sillä tässä on vuosia mennyt. Itsellä tuottaa myös sosiaaliset tilanteet vaikeuksia, vaikkakin ei enää niin miten oli joskus yläasteella. Varsinaisia kavereita ei ole yhtään, mitä nyt pätkätöissä olin muutamissa paikoissa, joissa juttelin melkein aina muutamille, mutta nekin oli vanhempia minusta. Olen kärsinyt masennuksesta, joka oli itseni mielestä raskasta ja aika pahanlaatuinen, kaikenlaisia pakko-ajatuksia ym oireita, kiusaamista ei puutu minun elämästäni. Välillä tuntuu että mua ei oo tarkoitettu muuhun kuin kärsimiseen täällä maan päällä.
Itsellä ihan samoja ajatuksia kuin kahdella edellisellä. Välillä tosiaan tuntuu siltä kuin kohtalo olisi langettanut jonkin rangaistuksen, että aina joutuu kärsimään. Mulla myös takana vuosien kiusaamishelvetti, eivätkä arvet ole vieläkään parantuneet kunnolla, vaikka olen käynyt terapiassa jo vuosia. Pari koulua on jäänyt kesken ja lähinnä pätkätöitä olen minäkin tehnyt, taustalla vuosien masennus ja myöskin estynyt persoonallisuus. Pari kaveria on, mutta nekin asuvat toisella paikkakunnalla joten tulee nähtyä aika harvoin. Jaksan vielä kaikesta huolimatta elätellä toivoa paremmasta huomisesta, ehkä minäkin löydän lopulta paikkani täällä...Toivon jaksamista kaikille kohtalotovereille, ainakaan emme ole yksin, saman kokeneita on varmasti paljon