Väsynyt

Olen monen lapsen väsynyt äiti ja yhden miehen vaimo. Nyt on tullut niin paljon oman elämän rasituksen lisäksi huonoja uutisia vl uskomisesta että olen ihan ymmälläni. Mitä jos vaan lähtisin..pois. Oven painaisin kiinni perässäni. Jättäisin kaikki ja kaiken ja aloittaisin uuden elämän ihan jossain muualla? Lapset kasvaisivat isällään. Minulla oli ammattikin joskus luettuna,vieläkö voisi kokeilla työelämässä? Nämä ovat haaveitani,kohtaako koskaan todellisuutta? Uskoa en ole jättämässä mutta uskomisen kyllä.Olenko minä tyhmä,kylmä,tunteeton,periksiantaja? Vai vain tullut erään tieni päähän? Oma elämä? Sellaista en muista eläneeni aikoihin,on vaan muille elämistä.
113785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 113

Vanhimmat

Lähde jos siltä tuntuu.
Tästä yhdestä ainoasta elämästä kannattaa ottaa kaiken irti.
Kaikki on ohi ennen kuin huomaatkaan ja sit on liian myöhäistä.

Äänestä

  • todellinen armon opp kirjoitti:

    Mahtaako mikään muu olla niin tärkeää kuin vapautua lainomaisesta uskomisesta ja päästä omistamaan Jumalan armo Raamatun mukaan lahjana ilman mitään tekoja? Ef.2:8-9

    http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Viksten, Mauri/Galatalaiskirje/Galatalaiskirje - 05 - Laki ja Armo.mp3

    http://www.saarnatuoli.net/saarnat/Viksten, Mauri/Galatalaiskirje/Galatalaiskirje - 06 - Miten Saitte Hengen.mp3

    Pakkosynnyttäminen vl-uskovaisten määrän ylläpitämiseksi on Jumalan sanan vastaista!

    Seppo Lohihan sanoi, että on pakko lisääntyä holtittomasti, ettei järjestö kuole sukupuuttoon.

    Äänestä

Et ole ainoa, joka on nääntynyt vl-VALHELAHKON sekopäisessä puristuksessa.

En osaa enkä halua sanoa sinulle, että tee sitä tai tätä.

Voimia sinulle!

Äänestä
  • Jotain sentään löytyy mikä kertoo uskostasi. Et suositellut eroa, koska "minkä Jumala on yhdistänyt, sitä ei ihminen saa erottaa".

    Äänestä

  • HYVÄ! kirjoitti:

    Jotain sentään löytyy mikä kertoo uskostasi. Et suositellut eroa, koska "minkä Jumala on yhdistänyt, sitä ei ihminen saa erottaa".

    ...tai muuten helvetti perii.....

    Meneeks se näin vl-uskossa??

    Äänestä

  • HYVÄ! kirjoitti:

    Jotain sentään löytyy mikä kertoo uskostasi. Et suositellut eroa, koska "minkä Jumala on yhdistänyt, sitä ei ihminen saa erottaa".

    "minkä Jumala on yhdistänyt, sitä ei ihminen saa erottaa"

    Tuohon on Raamatussakin muita kantoja. Erokirjan antaminen ja ottaminen on sen mukaan ihan mahdollista. Tärkeintä kuitenkin on toimia tässä ajassa, tämän ajan ja oikeuksien puitteissa. Haastan kaikki vl:t, etenkin puhujaveljet, jotka käskevät aloittajan kaltaisia vain kestämään, mukaan talkoisiin: menkää apuun noihin perheisiin! Ottakaa vastuu sanoistanne ja menkää kantamaan kortenne kekoon.

    Luin joku aika sitten nettikeskustelua, jossa vl-äidit pohtivat kertookohan kukaan REHELLISESTI JAKSAMISESTAAN NEUVOLASSA, kun sitä kysytään. Ketä sillä valehtelulla "että hyvin jaksetaan" suojellaan? Äitiä? Vai vl-liikkeen mainetta? Vl-liikkeen oppia ehkäisykiellosta? LASTEN ETU SE EI AINAKAAN OLE!

    Vilpitön pyyntöni on ajatelkaa lapsia ja ajatelkaa itseänne. Unohtakaa näissä asioissa srk ja ry. Vaikka he opettavat, että voimia tulee sen mukaan kun taakkaa, se ei ole niin. Joku kärsii aina, ja liian usein se on viaton lapsi, jolla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen mihin hän syntyy. Hyvää äitiyttä ei mitata sillä kuinka monta lasta synnyttää ja kuinka vähällä väsymyksen valittamisella lapset kasvattaa. Hyvää äitiyttä on myöntää, ettei jaksa, jos on väsynyt, ja pyytää apua. Lapsen etu on päästä esim sijaisperheeseen silloin kuin äiti ei kykenen huolehtimaan. Myös tukihenkilöitä ja -perheitä on tarjolla.

    Oma äitini oli uupunut, osa lapsista oli sijoituksessa ja osa kotona "heitteillä". Sijoituksessa olleet sisarukset ovat aikuisena kertoneet, etteivät olisi halunneet tulla kotiin takaisin. Nuo lyhyet jaksot sijoituksessa, joissa heidän tarpeistaan huolehdittiin niinkuin lapsen tarpeista kuuluisi huolehtia, on vaikuttanut selkeästi heihin verrattuna meihin, joilla ei ole tuota samaa kokemusta huolehtimisesta. Lapsi, joka on lojaali vanhemmilleen, eikä useinkaan tiedä "paremmasta" kuin kotiolot, ei ehkä halua pois kotoa, ero tutusta tuntuu pelottavalta jne. Yksittäinen ero on lapselle kuitenkin pienempi haitta kuin jatkuva huolenpidosta osatta jääminen (lapsen huolenpitoon kuuluu muutakin kuin ruoka ja muista fyysisistä tarpeista huolehtiminen!).

    Laitan tähän summittaisen kaupungin lapsiperheiden sosiaalipalvelujen esimerkin. Olkaa vastuullisia vanhempia ja hakekaa apua, jos ette jaksa! Todennäköisesti lapsenne kiittää teitä myöhemmin siitä, että haitte apua, eikä siitä jos apu jäi hakematta ja lasten tarpeet ohitettua.

    http://www.harjavalta.fi/palvelut/perusturvapalvelut/sosiaalityo/lastensuojelu/

    Äänestä

  • HYVÄ! kirjoitti:

    Jotain sentään löytyy mikä kertoo uskostasi. Et suositellut eroa, koska "minkä Jumala on yhdistänyt, sitä ei ihminen saa erottaa".

    Ja lapsiaanhan ei äiti HYLKÄÄ!!! Ellei sairastu niin ettei pysty. Tee siis kaikkesi, ettet sairastu. Ole itsekäs oman jaksamisesi tähden.

    Äänestä

  • TIIKERIEMO - kirjoitti:

    Ja lapsiaanhan ei äiti HYLKÄÄ!!! Ellei sairastu niin ettei pysty. Tee siis kaikkesi, ettet sairastu. Ole itsekäs oman jaksamisesi tähden.

    Sijoituksen tai tukiperheiden mahdollisuus kannattaa muistaa. Tukiperheissä lapsi voi olla esim viikonlopun kuussa.

    Se ei tarkoita, että äiti hylkää.

    Hylkäämiseltä voi tuntua myös äidin jatkuva olo "väsymyksen sumussa", lasten ulottumattomissa.

    Äänestä

Sinulle väsynyt: Etkö huomaa että se on sielunvihollinen joka nuo ajatukset tuo? Mene ihmisten keskelle,ry:n äitipiireihin ja ota vastaan vertaistukea. Äidin paikka on perheessä,lasten tukena,kuten isänkin paikka. Ei ne lapset ole aina lapsia,he kasvaa ja huomaamatta tulevat aikuisiksi,muuttavat pois kotoa,perustavat omat perheet. Tulee se aika teillekkin että olette kahdestaan. Jumalan siunausta sinulle,rukoile luojalta voimia. Niin minä teen,voimaa TÄHÄN PÄIVÄÄN,huomista ei meille kukaan varmuudella lupaa,mutta tämä päivä on se,mihin tarvitaan voimaa,neuvoja ja viisauttakin. Älä tee hätiköityjä suunnitelmia,kadut jäljestäpäin vaan. Kyllä se on tämä ilmakin,mikä saa väsähtämään. Jakakaa vastuuta perheessä,isommat lapset pystyy askareisiin,kun luovuttaa ja luottaa.

Äänestä
  • ELI TEE LISÄÄ LAPSIA JA KÄRSI!

    SRK:n aivopesemä, elämäänsä kyllästynyt vl-äiti siellä pakottaa kanssasisartaan samaan helevettiin, jossa on itse elämänsä elänyt. HÄPEÄ!

    Äänestä

  • "Äitinä 31 vuotta" kirjoitti aitoa vl-PAS.KAA, kun on itse ollut vl-kurimuksessa vuosikaudet eikä pois pääse.

    Äänestä

  • Sinkö asetat lapset vastuuseen aikuisten ihmisten avioliitosta? Jakakaa vastuuta perheessä,isommat lapset pystyy askareisiin,kun luovuttaa ja luottaa.
    Toisaalta kirjoitat: Ei ne lapset ole aina lapsia. Onko lapset silloin vanhempien avieron panttina, jos ette auta niin ja niin paljon eli ota kasvattajan vastuuta toisista lapsista olette vikapäät äidin ja isän avioeroon. Tämän päivän koulunkäytikin on jo aikuisen ihmisen työpäivä ja läksytkin pitäis ehtiä tehdä.

    Äänestä

  • Näin! kirjoitti:

    "Äitinä 31 vuotta" kirjoitti aitoa vl-PAS.KAA, kun on itse ollut vl-kurimuksessa vuosikaudet eikä pois pääse.

    Elämäänsä katkeroituneet vl-suurperheen äidit vahtivat kärppänä, ettei kukaan toinen vl-äiti "ansaitse itselleen taivaspaikkaa" yhtään pienemmällä kärsimyksellä kuin he itse ovat joutuneet kokemaan. Tästähän tässä on kysymys.

    Äänestä

  • Sielunvihollinen.....voi hyvänen aika?

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Sinkö asetat lapset vastuuseen aikuisten ihmisten avioliitosta? Jakakaa vastuuta perheessä,isommat lapset pystyy askareisiin,kun luovuttaa ja luottaa.
    Toisaalta kirjoitat: Ei ne lapset ole aina lapsia. Onko lapset silloin vanhempien avieron panttina, jos ette auta niin ja niin paljon eli ota kasvattajan vastuuta toisista lapsista olette vikapäät äidin ja isän avioeroon. Tämän päivän koulunkäytikin on jo aikuisen ihmisen työpäivä ja läksytkin pitäis ehtiä tehdä.

    Yhtään lapset ei mene pilalle,jos tekevät kotitöitä tai hoitavat pienempiään.

    Kyllä on aikaa istua facebookissa ja luuhata kylänraitilla monellakin.

    Itselläni on ollut vain yhden käden sormiin menevä määrä,mutta vanhimmat tytöt ovat hoitaneet pienempiään tarvittaessa ja hoitivat omat pyykkinsä esim. ihan vapaaehtoisesti.
    Ovat menestyneet elämässään keskimääräistä paremmin. Ei ole mennyt sormi suuhun missään asiassa,kun kotona oppi jotain tekemään.

    Suurempi ongelma on uusavuttomuus,joka näkyy 1-2 lapsen perheissä,kun kaikki on passattu valmiiksi. Kun oma elämä alkaa,ei osata tehdä oikein mitään. Tämäkin on tullut sivusta nähtyä.

    Äänestä

  • jp kirjoitti:

    ¤¤¤Suurempi ongelma on uusavuttomuus,joka näkyy 1-2 lapsen perheissä,kun kaikki on passattu valmiiksi. Kun oma elämä alkaa,ei osata tehdä oikein mitään. Tämäkin on tullut sivusta nähtyä.¤¤¤

    Täyttä vl-PAS.KAA! Voithan toki helpottaa oloasi valehtelemalla muista ihmisistä.

    Vanhempien totaalisen väsymyksen vuoksi lasten orjuuttaminen voidaan toki perustella noinkin, mutta lapsiorjuutta te harrastatte. Kyllä lapsella (myös vl-lapsella) on oikeus turvalliseen ja tasapainoiseen lapsuuteen, johon kuuluu myös vapaa-aika!

    Kenenkään ihmisen Suomessa ei tarvitse tehdä niin paljon lapsia, ettei kykene niiden perushuollostakaan selviytymään, kuten vl-megaperheissä. Tällä pakkolisääntymisellä isompien lasten orjuuttamisen selittäminen on todella julmaa orjuutettuja lapsia kohtaan.

    OK, teillä on siellä helpompaa kun lapset hoitavat arkiaskareet ja teille jää aikaa harrastaa lasten tuottamista entistä enemmän, mutta sairasta se silti on!

    Äänestä

  • Vl-valehtelijalle kirjoitti:

    ¤¤¤Suurempi ongelma on uusavuttomuus,joka näkyy 1-2 lapsen perheissä,kun kaikki on passattu valmiiksi. Kun oma elämä alkaa,ei osata tehdä oikein mitään. Tämäkin on tullut sivusta nähtyä.¤¤¤

    Täyttä vl-PAS.KAA! Voithan toki helpottaa oloasi valehtelemalla muista ihmisistä.

    VL-uskovaiset juuri luulevat (osa ehkä ihan oikeastikin näin uskoo) tätä, että koska "epäuskoisilla" on pienissä perheissään nin helppoa, heidän lapsistaan tulee jotenkin huonompia.

    Kyllä lapsesta tulee sosiaalisesti ja taidollisesti kaikista osaavin ammattitaitoisten lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien opettaessa heitä laadukkaissa päiväkodeissamme. Varsinkin kun vaihtoehtona on väsyneen ja elämäänsä kyllästyneen vl-suurperheen äidin kanssa kotona lusiminen... Ei mitään virikkeitä, ainoa mitä saa tehdä, on pienemmistä sisaruksista huolehtiminen heti 4-vuotiaasta lähtien. Onko se elämää lapselle? EI!

    Äänestä

  • Näin! kirjoitti:

    "Äitinä 31 vuotta" kirjoitti aitoa vl-PAS.KAA, kun on itse ollut vl-kurimuksessa vuosikaudet eikä pois pääse.

    Juuri nämä elämäänsä katkeroituneet vl-"superäidit" haluavat muillekin vl-äideille uhtä pas-kaa elämää kin ovat itse joutuneet elämään!

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Sinkö asetat lapset vastuuseen aikuisten ihmisten avioliitosta? Jakakaa vastuuta perheessä,isommat lapset pystyy askareisiin,kun luovuttaa ja luottaa.
    Toisaalta kirjoitat: Ei ne lapset ole aina lapsia. Onko lapset silloin vanhempien avieron panttina, jos ette auta niin ja niin paljon eli ota kasvattajan vastuuta toisista lapsista olette vikapäät äidin ja isän avioeroon. Tämän päivän koulunkäytikin on jo aikuisen ihmisen työpäivä ja läksytkin pitäis ehtiä tehdä.

    Kun lapsi joutuu vastuuseen ei ei ole kyse roskapussita tai pyykistä vaan siitä että isompi joutuu henkiseen vastuuseen pienemmästään. Vanhemmankin lapsen, joka ei itse ole vielä aikuinen, pitää voida luottaa siihen, että pienemmän lapsen kasvattaminen ohjaaminen on äidin ja isän hanskassa. Lapsi toisen kasvattajana on "lakihenkisempää" kieltoihin ja suoriin tekoihin ohjaavaa kun vanhempien kasvatusvastuu on toisenlainen. En tätä osaa ihan selittää niin kuin ehkä joku ksvatustieteilijä sen selittäisi. Tunnettua on sen kavatusvastuun haitallisuus mikä alkoholistiperheissä on, kun lapset joutuvat ottamaan perheessä vastuun. Yhtä haitallista se on haitallsita mistä tahansa muusta syystä.

    Onhan täälläkin netissä luettu aika paljon näiden vastuuseen joutuneiden kokemuksia. Itsellä oli työtoverina silloin nuori rouva joka ilmoitti että heille ei tule yhtäkään lasta. Kun hänen lapsuudenkodissaan niitä vauvoja vain tuli ja tuli. Mikä saa nuoren naisen luopumaan kokonaan omien lasten haluamisesta. Täytyy olla rankka henkinen kokemus.

    Äänestä

  • Vl-valehtelijalle kirjoitti:

    ¤¤¤Suurempi ongelma on uusavuttomuus,joka näkyy 1-2 lapsen perheissä,kun kaikki on passattu valmiiksi. Kun oma elämä alkaa,ei osata tehdä oikein mitään. Tämäkin on tullut sivusta nähtyä.¤¤¤

    Täyttä vl-PAS.KAA! Voithan toki helpottaa oloasi valehtelemalla muista ihmisistä.

    Onko melperiltä jäänyt jotain huomaamatta nykyajasta...

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Kun lapsi joutuu vastuuseen ei ei ole kyse roskapussita tai pyykistä vaan siitä että isompi joutuu henkiseen vastuuseen pienemmästään. Vanhemmankin lapsen, joka ei itse ole vielä aikuinen, pitää voida luottaa siihen, että pienemmän lapsen kasvattaminen ohjaaminen on äidin ja isän hanskassa. Lapsi toisen kasvattajana on "lakihenkisempää" kieltoihin ja suoriin tekoihin ohjaavaa kun vanhempien kasvatusvastuu on toisenlainen. En tätä osaa ihan selittää niin kuin ehkä joku ksvatustieteilijä sen selittäisi. Tunnettua on sen kavatusvastuun haitallisuus mikä alkoholistiperheissä on, kun lapset joutuvat ottamaan perheessä vastuun. Yhtä haitallista se on haitallsita mistä tahansa muusta syystä.

    Onhan täälläkin netissä luettu aika paljon näiden vastuuseen joutuneiden kokemuksia. Itsellä oli työtoverina silloin nuori rouva joka ilmoitti että heille ei tule yhtäkään lasta. Kun hänen lapsuudenkodissaan niitä vauvoja vain tuli ja tuli. Mikä saa nuoren naisen luopumaan kokonaan omien lasten haluamisesta. Täytyy olla rankka henkinen kokemus.

    Kokemukset elämän varrella vaikuttavat yksilöihin eri tavalla. Jollakin lasten holtittoman synnyttämisen näkeminen lapsena ja nuorena saattaa aiheuttaa sellaisenkin trauman, ettei itse halua yhtään lasta.

    Tosiasia kuitenkin on, etteivät vanhemmat selviä 10-15 lapsen ja kodin hoidosta ilman isompien lasten apua. Näin lapset orjuutetaan pienestä pitäen palvelemaan SRK:n pakkolisääntymisvaatimusta.

    Äänestä

Mikä estää elämästä tässä ja nyt?!Pakeneminen omasta kodista saattaa olla turhaa.Tee muutoksia elämääsi ja vaadi Sinulle kuuluvia oikeuksia.Useat perheenäidit ovat jatkaneet kodin ulkopuolista työtä.Se vaatii muilta perheenjäseniltä osallistumista kodinhoitoon liittyvissä töissä.Pitäkää perhepalaveri ja kerro toiveistasi,jotka haluat toteuttaa.Pidä niistä kiinni.Kun äiti voi hyvin koko perhe voi hyvin!Tsemppii!!

Äänestä
  • Mutta jokavuotisen lasten pakkosynnyttämisen on pakko loppua!

    Vaikka saa-tana SRK-uskollisten suulla kuiskuttelekin, että tee lapsia ja kärsi, ei se ole elämän tarkoitus. Ei todellakaan. Ole hyvä äiti niille lapsille, jotka olet jo saanut. Mutta älkää ihmeessä lisääntykö jos vimavarat ovat jo nyt lopussa!

    Äänestä

Niinhän se on, että joka on siihen kierteeseen joutunut, niin vaikea siitä on päästä pois.

Äänestä

Jos aloitus ei ole provo niin ainakin vastaus nimimerkiltä "31 vuotta äitinä".. Ja ihmiset uskoo aivan kaiken.

Joka tapauksessa voimia kaikille maailman äideille

Äänestä
  • Näinhän SRK-uskolliset neuvovat: Tee lisää lapsia ja käy joskus äitikerhossa Ry:ll, niin kyllä se sitä hoituu.

    paskaa puhuvat kun itse ovat katkeria ja haluavat mutkin samaan helevettiin kanssaan.

    Äänestä

Nyt on varmasti omantunnon ja arvojen paikka elämässä. Vaikeassa tilanteessa olet ja siksi olen pitänyt omissa pohdinnoissani esillä sitäkin näkökulmaa, mikä on katolisessa opissa lasten osalta.
Tässä yksi katkelma siitä:
"Vanhempien vastuullisuus ilmenee psyykkisten, taloudellisten, psykologisten ja sosiaalisten edellytysten suhteen joko harkitussa ja auliissa päätöksessä kasvattaa runsaslukuinen perhe tai vakavin perustein ja asianmukaisesti moraalilakia kunnioittaen tehdyssä päätöksessä välttää kulloisellakin hetkellä tai jopa määräämättömäksi ajaksi uuden lapsen syntymää.

Vanhempien vastuullisuus merkitsee myös ja ennen kaikkea syvää suhdetta Jumalan asettamaan objektiiviseen moraalijärjestykseen, jonka luotettava tulkitsija on oikea omatunto. Vanhempien vastuullisuuden velvollisuus vaatii, että aviopuolisot tunnustavat oikeassa arvojärjestyksessä velvollisuutensa Jumalaa, itseään, perhettä ja yhteiskuntaa kohtaan." Tässä katolinen kirkko tarkoitta rytmimenetelmää, mutta perusteet vaikean elämäntilanteen huomioonottamisesta tulevat siinä esiin.

Jos vain lähtisin pois? Voiko äiti vain kävellä ulos synnyttämiensä lasten elämästä, vaikka aviopuolisosta ajattelisikin ehkä niin. Asumuserokin on harkinta-aikaa ja sitä harkitessasi, jos harkitset, ajattele lapsiasi ja erityisesti kaikkein nuorimpia. Vanhemmat lapset ehkä jo itsekin voivat osallistua sen harkintaan kumman vanhemman luona asuisivat, mutta varsinkin alle kolmevuotias on vielä kovasti sidoksissa hoitoon ja huolepitoon, jota toki voi antaa isäkin mutta pystyykö yksinään. Työelämään palaaminen niin että lapisia on päivähoidossa on varsinkin asumuserotilanteessa ehkä mahdollinen, jos työpaikkoja on tarjolla.

Hengähdystaukoa nyt varmasti kuitenkin tarvitset jo elämäsi on tässä jamassa. Avioliitoillakin on jos Jumala suo vielä mahdollisuuksia ihmisen elämässä silloinkin kun ero on jo ajatuksissa. Ja muutokset avioliiton perusteissa kuten pois lähteminen vanhoillislestadiolaisuudesta tai toisen tuleminen vanhoillislestadiolaiseksi uskovaiseksi on aina yhteisen elämäntavan etsimistä uudessa tilanteessa. Et kuitenkaan ole yksin perheinesi sellaisten ratkaisujen kanssa.

Rukouksin puolestasi. Säilytä yhteys lapsiisi ja ole äitikin edelleen sekä yhdessä asuen että erillään jos siihen päädyt. Lapsesihan seuraavat tätä tilannetta suuren hämmingin vallassa hekin. Lapsen ja äidin side on usein vahva. Hiroshiman pommin jälkeisessä tilanteessa todettiin, että siinä kaaoksessa se mikä piti oli äidin ja lapsen välinen side.

Äänestä

Kiitos vastauksistanne. En voi kertoa elämästämme tämän enempää. Mutta joku neuvoi äitipiireihin menemistä,siis en todellakaan jaksa pienenä vapauden hetkenäni taas jutustelua lapsista ja saarnaajien puheita,mitenkä on ihanaa...Ei ole ihanaa! Joku luuli että kirjoitukseni on provo,no luulkoon rauhassa. Mutta vapaudesta unelmoin,onko unelmatkin kielletyt? Rakastan lapsiani,omianihan he ovat,minusta syntyneet. Mutta se ei aina riitä. Minä haluan jo omaa kin elämää. En ole luopumassa uskostani Jumalaan,vaan on alkanut mietityttää vl-uskominen,onko sittenkään niin auvoista. Ja onko se sen arvoista että oma elämä uhrataan? En jaksa enää uskoa,että vain me,vl,olemme maailman ainoat oikeat uskovaiset. Ei ole mahdollista. Raamatun mukaan ensin juutalaisille,sitten pakanaKANSOILLE,eli kyse on monista kansoista,ketkä perille taivaaseen kerran kostuvat. Olenko väärässä?

Äänestä
  • Raamattu ei pakota ketään synnyttämään lapsia täysin estottomasti ja nääntymään taakan alle. Koko tämä naisen alistaminen pelkäksi synnytyskoneeksi on SRK:n johdon ja puhujainkokouksen (eli 80 v-ukkojen) päätös, eikä sillä ole mitään -ei siis yhtään mitään tekemistä Jumalan Pyhän Sanan kanssa. Järkevällä perhesuunnittelulla saat pienimmänkin lapsen kasvamaan ja sitä kautta omaa aikaa omalle elämällesi. Ei kenenkään kuulu nääntyä Oulusta määrätyn taakan alle. Herramme sanoi: "Minä olen teidät vapaaksi ostanut, älkää orjuuteen alistuko."

    Lasten estoton synnyttäminen ei ole oikeasti uskon mitta ja autuuden ehto, kuten vanhat miehet teille opettavat. Luota Jumalaan ja hänen armoonsa, niin et ole ihmissääntöjen alla. Meillänikin on suurperhe, mutta ei pakotettuna vaan täysin omasta halusta. Olemme silti järjestäneet elämämme niin, että minulla ja vaimollani on molemmilla oma työ ja omia menoja, jotka ovat sitä perheen ulkopiolista elämää, jota me jokainen kaipaamme ja tarvitsemme pärjätäksemme päämme kanssa.

    En todellakaan kanna huonoa omatuntuo perhesuunnittelustamme, vaan näemme sen itsemme ja rakkaiden lastemme hyvinvoinnin kannalta välttämättömänä. Lapset saavat olla yksilöitä ja vanhemmilla on kaikille aikaa, hyviin harrastuksiin voimme kannustaa ja heitä niissä tukea. En sillä sano, että tuntisin itseni mitenkään poikkeuksellisen "hyväksi vanhemmaksi", vaan siksi, että tuntisin itseni erittäin paljon huonommaksi vanhemmaksi jos aika ja rakkaus ei riittäisi kaikille lapsillemme -jokaiselle yksilönä.

    Voimia sinulle vaikeiden ratkaisujen edessä. Mutta muista, että Taivaan Isä rakastaa sinua ja miestäsi aivan yhtä paljon -mihin ratkaisuun sitten päädyttekään.

    Äänestä

  • Olet väärässä siinä mielessä, että taivaasta ei ole mitään muita todisteita kuin ikivanhat tarukokoelmat.
    Älä nyt hyvä ihminen tuhlaa elämääsi siihen että miettisit minne kuoleman jälkeen haluat. Kuoleman jälkeen kaikki on ohi ... loppu ... the end.

    Vaikka se kuinka väärältä ja epäoikeudenmukaiselta tuntuukin, että elämämme on näin lyhyt. Se tosiasia ei muutu haaveilemalla. Elämä täytyy elää ja siitä pitää nauttia. Muuta meillä ei ole vaikka kuinka toivoisi, uskoisi ja haluaisi.

    Jos joku on eri mieltä asiasta niin todisteet tiskiin, kiitos.

    Äänestä

  • Ehkäisy sinun kannattaa laittaa saman tien kuntoon (ellei ole jo), ettei lasten tarvitse kärsiä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10022815

    Jos miehesi ei ole samaa mieltä vl-uskosta, hankaluuksia saattaa olla edessä, varsinkin alkuun. Itkua, syyllistämistä ja painostamista, siihen on syytä vl-liikkeen jättävän varautua.

    Sitten kun lähipiiri alkaa tottua ajatukseen niin sitten elämä voi kääntyä paljon paremmaksi kun voi itse päättää omasta elämästään ja kehostaan.

    Äänestä

  • Kehotan sinua pysähtymään tämänkin asian kanssa hetkeksi jos toiseksikin Pyhän Raamatun äärelle. Ensiksikin Raamatun mukaan uskovaisen elämään maan päällä KUULUU risti, vaiva ja pilkka. "Kova Herra rakastaa, sitä hän kurittaa." Entä mitä Herra Jeesus sanoi tästä? Toiseksi tälläkin hetkellä Suomen vanhoillislestadiolaiset pitävät rakkaina uskonveljinään monia eri kansallisuuksiin kuuluvia ihmisiä, jotka eivät ole kuunaan kuulleetkaan sanaa vanhoillislestadiolaisuus. "Yksi usko, yksi kaste jne." Lue seurakuntaoppiin liittyen viime viikon ja toissa viikon Päivämiehen pääkirjoitukset ja kuuntele suviseurojen nettisivuilta tiedotustilaisuudessa pidetty alustus aiheesta. Paljon voimia sinulle! "Rukous voi paljon."

    Äänestä

  • Minullakin on lapsia kirjoitti:

    Kehotan sinua pysähtymään tämänkin asian kanssa hetkeksi jos toiseksikin Pyhän Raamatun äärelle. Ensiksikin Raamatun mukaan uskovaisen elämään maan päällä KUULUU risti, vaiva ja pilkka. "Kova Herra rakastaa, sitä hän kurittaa." Entä mitä Herra Jeesus sanoi tästä? Toiseksi tälläkin hetkellä Suomen vanhoillislestadiolaiset pitävät rakkaina uskonveljinään monia eri kansallisuuksiin kuuluvia ihmisiä, jotka eivät ole kuunaan kuulleetkaan sanaa vanhoillislestadiolaisuus. "Yksi usko, yksi kaste jne." Lue seurakuntaoppiin liittyen viime viikon ja toissa viikon Päivämiehen pääkirjoitukset ja kuuntele suviseurojen nettisivuilta tiedotustilaisuudessa pidetty alustus aiheesta. Paljon voimia sinulle! "Rukous voi paljon."

    Voi hyvänen aika!

    kauheata....

    Näinhän vl-lastenraiskaajien uhreillekin sanotaan! Heidän ristinsä on joutua isänsä raiskaamaksi ja se vaan pitää kantaa!

    Olette niin sairas lahko, ettei mitään rajaa:(

    Äänestä

  • 20+17 kirjoitti:

    Ehkäisy sinun kannattaa laittaa saman tien kuntoon (ellei ole jo), ettei lasten tarvitse kärsiä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10022815

    Jos miehesi ei ole samaa mieltä vl-uskosta, hankaluuksia saattaa olla edessä, varsinkin alkuun. Itkua, syyllistämistä ja painostamista, siihen on syytä vl-liikkeen jättävän varautua.

    Sitten kun lähipiiri alkaa tottua ajatukseen niin sitten elämä voi kääntyä paljon paremmaksi kun voi itse päättää omasta elämästään ja kehostaan.

    Tuon linkin takana ollut viestiketju on näköjään poistettu, ilmeisesti vl:t eivät kestä katsoa, millaista lapsen on elää vl-perheessä.

    Siellä oli mm. kertomus vl-äidistä, joka istui kaiket päivät ahdistuneena työpöydän ääressä vessapaperirulla vieressä itkemässä, ja nousi ylös vain tukistaakseen lapsiaan niin että äidin käsiin jäi tukku hiuksia. Tämän kirjoittajan lapsuusmuistoihin kuului äidin itkusta turvonneet kasvot.

    Oli myös kirjoituksia vl-perheiden lasten "näkymättömyydestä", siitä, miten vl-äiti on ollut valmis hylkäämään lapsensa kuviteltujen pikkusyntien takia jne. Kaiken kaikkiaan hyviä kirjoituksia, jotka vastasivat varsin pitkälle myös omia kokemuksiani vl-perheessä elämisestä.

    Nämä kirjoitukset kertoivat karua kieltään siitä, mitä on Päivämiehen kiiltokuva-maallinen mammona - megaperheiden pinnan alla.

    Harmillista, että vl:t eivät kestä kuulla totuutta.

    Äänestä

  • 16+20 kirjoitti:

    SRK:n kiiltokuvaperhearvojen ylläpitäjät itkivät todellakin pari lapsuusmuisteloani pois. Tämä sama vessapaperisulla-äitini on edelleen minulle katkera, koska "mustasin perheeni maineen" eroamalla vl-yhteisöstä 25 vuota sitten. Ei todellakaan kiinnosta olla tekemisissä kun joka kerta saa kuulla vihjailuja "epäuskoisten" elämäntavasta... ja jatkuvasti juoruja siitä, mitä on selän takana puhuttu. Todellista aihetta ei edes ole, mutta tyypilliseen vl-tapaan epäillään sen ja sen tekevän sellaista, koska "epäuskoisethan" niin tekevät.

    VL-suvussa eläminen on täyttä pas-kaa!

    Äänestä

  • VL-suku on pahin kirjoitti:

    Niinpä, miksi pitää yhteyttä ihmisiin, jotka vievät kaiken energian ja saavat aikaan vain pahan olon?

    Itsenkin olen lapsesta asti saanut kuulla olevani huono ja laiska ihminen, kaikinpuolinen pettymys vanhemmilleni, siitäkin huolimatta, että olen pärjännyt elämässäni varsin hyvin.

    Kuka kaipaa näitä vl-töykeyksiä, tökeröitä puhutteluyritelmiä, pahansuopaa juoruilua selän takana? Mitään lojaalisuutta näissä iltakylä-juoruringeissä edes omilta vl-sukulaisilta on turha odottaa.

    Äänestä

  • Raiskatuillekin! kirjoitti:

    Näinhän vl-lastenraiskaajien uhreillekin sanotaan! Heidän ristinsä on joutua isänsä raiskaamaksi ja se vaan pitää kantaa!

    Olette niin sairas lahko, ettei mitään rajaa:(

    Tarkottiko Laestadius aikoinaan todellakin, että perheen isien pitää raiskata omat lapsensa, kun uupunut vaimo ei enää jaksa naiskennella yömyöhällä? Ja uusin vauva herättää äidin imetystä varten taas kohta aamyöstä ? Voi teitä. Ei taivaspaikka voi olla laittomasta insestistä kiinni.

    Äänestä

  • Elämästä nauttija kirjoitti:

    Olet väärässä siinä mielessä, että taivaasta ei ole mitään muita todisteita kuin ikivanhat tarukokoelmat.
    Älä nyt hyvä ihminen tuhlaa elämääsi siihen että miettisit minne kuoleman jälkeen haluat. Kuoleman jälkeen kaikki on ohi ... loppu ... the end.

    Vaikka se kuinka väärältä ja epäoikeudenmukaiselta tuntuukin, että elämämme on näin lyhyt. Se tosiasia ei muutu haaveilemalla. Elämä täytyy elää ja siitä pitää nauttia. Muuta meillä ei ole vaikka kuinka toivoisi, uskoisi ja haluaisi.

    Jos joku on eri mieltä asiasta niin todisteet tiskiin, kiitos.

    Kun Jeesus oli ristillä , ja ne rosvot jotka ensin pilkkasivat
    molemmat , jossakin vaiheessa toinen rosvoista sanoi , muista
    minua kun tulet valtakuntaasi , Jeesus katsoi hänen puoleensa,
    Ja sanoi : Totisesti ,totisesti , sinä olet Minun kanssani tänä
    päivänä PARATIISISSA . Mikä oli tuo Pratiisi ? Se oli Jumalan
    luoma , näkymätön maailma joka oli luotu kaikille sieluille olin
    paikaksi ... Viimeiseen Tuomioon asti .

    Eroittamatta vielä ketään hakipa Jeesus kaikki VT:n sielutkin
    sinne, ja Tekivät kaikkien Jeesuksen jälkeen kuolleiden tiet
    automaattiseksi sinne , eihän lustetta nyhtästy , nisuista vaan
    kaikki saivat olla Tuomiopäivään asti , Mutta täällä on meidän
    parannukset tehdä ja oikein elää , kun Jeesus tulee kukaan ei
    ehdi enää mitään oikaista , uskotteko.

    Äänestä

  • et todellakaa ole väärässä, vaan olet niitä rehellisimpiä lestadiolaisäitejä, jotka uskaltavat sanoa asiat ihan ääneen.Kyllä raja voi tulla jossain vastaan sen jaksamisen suhteen,ja jos siinä tilassa joutuu pitempään olemaan niin kaikki kärsii. Mitä lasten hankkimiseen tulee, vain sinä itse tiedät sen. Hanki vaikka sterilisaatio jos toinen osapuoli ei ole kiinnostunut ehkäisystä. Ei Taivaallinen Isä todellakaan heitä lastaan, eikä sinunkaan tarvitse hänestä luopua. On luovuttava vain lestadiolaisesta lakihenkisyydestä, niistä asioista mitä lisätään Jeesuksen sovitustyöhön.

    Äänestä

  • VL-suku on pahin kirjoitti:

    SRK:n kiiltokuvaperhearvojen ylläpitäjät itkivät todellakin pari lapsuusmuisteloani pois. Tämä sama vessapaperisulla-äitini on edelleen minulle katkera, koska "mustasin perheeni maineen" eroamalla vl-yhteisöstä 25 vuota sitten. Ei todellakaan kiinnosta olla tekemisissä kun joka kerta saa kuulla vihjailuja "epäuskoisten" elämäntavasta... ja jatkuvasti juoruja siitä, mitä on selän takana puhuttu. Todellista aihetta ei edes ole, mutta tyypilliseen vl-tapaan epäillään sen ja sen tekevän sellaista, koska "epäuskoisethan" niin tekevät.

    VL-suvussa eläminen on täyttä pas-kaa!

    Miksi muuten suurinosa vl-liikkeeseen syntyvistä eroaa liikkeestä, jos siellä on niin ihanaa, kuin vl:t vakuuttavat? Miksi suurimmalla osalla ex-vl:stä on karseita lapsuusmuistoja ja erittäin kriittinen suhtautuminen monilapsisuuteen?

    Äänestä

  • karsee vl-lapsuus kirjoitti:

    Miksi muuten suurinosa vl-liikkeeseen syntyvistä eroaa liikkeestä, jos siellä on niin ihanaa, kuin vl:t vakuuttavat? Miksi suurimmalla osalla ex-vl:stä on karseita lapsuusmuistoja ja erittäin kriittinen suhtautuminen monilapsisuuteen?

    SRK: "Epäuskoisten pilkkaa!"

    VL-uskovainen ei saa sanallakaan moittia mitään ja kun "epäuskoiset" arvostelevat, ei sillä ole mitään merkitystä, koska he ovat saatanan lapsia...

    Näin näppärästi SRK on pyöräyttänyt vastuun aina kuulijalle.

    Äänestä

"En jaksa enää uskoa,että vain me,vl,olemme maailman ainoat oikeat uskovaiset."

Tuollaista PAS.KAAHAN SRK ja vl-puhujat syöttävät vl-kansalle. Onneksi sinä olet oksentanut tuon sonnan pois sisältäsi.

Varsinainen ongelmasi ei sillä kuitenkaan poistu. Aika lirissä olet.

Äänestä
  • Älähän mellu-seä lyö lyötyä. Mitään ei ole vielä menetetty. Kunhan pienin lapsista ei ole aina 1-2 vuotias, löytyy elämästä muutakin kuin vaipanvaihtoa. Ja siihen tilanteeseen päästään järkevällä perhesuunnittelulla. Toivota mieluummin väsyneelle voimia käyttää omatuntoaan oman elämänsä ratkaisuissa:)

    Äänestä

  • Isä minäkin kirjoitti:

    Älähän mellu-seä lyö lyötyä. Mitään ei ole vielä menetetty. Kunhan pienin lapsista ei ole aina 1-2 vuotias, löytyy elämästä muutakin kuin vaipanvaihtoa. Ja siihen tilanteeseen päästään järkevällä perhesuunnittelulla. Toivota mieluummin väsyneelle voimia käyttää omatuntoaan oman elämänsä ratkaisuissa:)

    ""Aika lirissä olet.""

    Tämä on karu totuus - ilman mitään lyömisiäkin.

    SRK ja vl-puhujat RANKKOINE VALHEINEEN ja VALHEOPPEINEEN (mm. "ehkäisy on syntiä) saattavat monet vl-äidit ja vl-perheet kestämättömään tilanteeseen.
    Tämä ei paljon parane sillä lauseella, että "kyllä lapset aikanaan kasvavat aikuisiksi".

    "Toivota mieluummin väsyneelle voimia"

    Olen jo toivottanut tässä ketjussa.

    Äänestä

  • Varmasti ette ole ainoat oikeat uskovat te VL-porukka. Jumalan armo on käsittääkseni luvattu KAIKILLE meille syntisille ihmisille. Eikä sitä armoa tarvitse lunastaa 10 - 12 lapsen synnyttämisellä ja itsensä näännyttämisellä henkihieveriin.

    Äänestä

Lapset ovat lainassa meille itse kullekin. Ei ole helpompaa elämä, jos tekee kaiken omien halujen ja toiveiden mukaan. Lapsilta saa voimaa omaan elämään ja jos tuntuu, että uupuu, kannattaa asiasta keskustella kotona ja hakea apua muilta.
Me jokainen olemme yksilöitä ja siten kaikki emme jaksa saman verran. Usein huokaan itsekin Taivaan Isän puoleen vaikka perheeni ei olekaan suuri. Hän on luvannut auttaa kuuliaisia lapsia. Kuuntelethan Ranuan opistoseuroja, saat siten itsellesi voimaa ajalliseen elämään.
Rukouksissa muistan sinua.

Äänestä
  • Apu löytyy siis Ranuasta.

    Äänestä

  • Jämsän, Ranuan ja Reisjärven opistoseurat auttavat vl-naisia kaikissa asioissa, vaikka olisi 100 lasta.

    Raamatun vastaiset VALHEOPIT ovat rautaa! Niin se vaan on!!

    VAIN ME

    Äänestä

  • "Lapsilta saa voimaa omaan elämään ja jos tuntuu, että uupuu"

    Tuo on niin nurinkurinen asetelma. Ei lasten kuulu olla vanhempiensa huolehtijoita! Lapset eivät ole vanhempiaan varten, vaan vanhemmat lapsia varten.

    Suomen lain LASTENSUOJELULAKI ja Suomen allekirjoittamat YK:N LASTEN OIKEUDET OVAT VOIMASSA MYÖS VL-LIIKKEESSÄ. Vl-liikkeeseen kuuluminen ei anna oikeutta rikkoa niitä!

    Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön sekä tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä ETUSIJA erityiseen suojeluun.

    Ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle iästä riippumatta. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus on tehty turvaamaan lapsen erityisiä tarpeita ja etua. Sopimus koskee jokaista alle 18-vuotiasta.

    LAPSEN OIKEUDET OVAT AIKUISTEN VELVOLLISUUKSIA.. Viranomaisten on kaikissa lasta koskevissa toimenpiteissään ja päätöksissään arvioitava niiden vaikutukset lapseen, otettava huomioon lapsen etu ja kuunneltava lapsen mielipidettä.

    Vanhemmilla ja huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsensa huolenpidosta ja kasvatuksesta. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada tukea, ohjausta ja neuvontaa. Jos vanhemmat tai huoltajat eivät tuesta huolimatta pysty huolehtimaan lapsensa hyvinvoinnista, valtion on turvattava lapselle hyvä hoito sijaishoidon tai adoption kautta

    LASTEN OIKEUKSIEN JULITUS:
    http://www.unicef.fi/lapsen_oikeuksien_julistus

    LASTENSUOJELULAKI (koskee myös vl-vanhempia!):
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417

    Onko naisten synnytyspakko ja ehkäisykielto VÄKIVALTAA???

    https://www.turvakoti.net/site/?lan=1&page_id=12

    Äänestä

  • 30 kirjoitti:

    "Lapsilta saa voimaa omaan elämään ja jos tuntuu, että uupuu"

    Ehkäisykielto rikkoo YK:n Kairon väestökonferenssissa määrittelemiä seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia:

    >Reproductive health therefore implies that people are able to have a satisfying and safe sex life and that they have the capability to reproduce and the freedom to decide if, when and how often to do so. Implicit in this last condition are the right of men and women to be informed and to have access to safe, effective, affordable and acceptable methods of family planning of their choice, as well as other methods of their choice for regulation of fertility which are not against the law>

    >the Cairo Programme of Action clearly spells out the concept of reproductive rights in Chapter 7 which states in part that such rights "rest on the recognition of _the basic right of all couples and individuals to decide freely and responsibly the number, spacing and timing of their children and to have the information and means to do so_, and the right to attain the highest standard of reproductive and sexual health. It also includes the right of all to make decisions concerning reproduction free of discrimination, coercion, and violence as expressed in human rights documents.">

    http://www.un.org/ecosocdev/geninfo/women/womrepro.htm

    http://reproductiverights.org/en/feature/repro-rights-are-human-rights

    http://www.unfpa.org/rights/rights.htm

    Väestöliiton laatima suomennos asiasta:

    >Lisääntymisterveydellä tarkoitetaan täyttä ruumiillista, henkistä ja sosiaalista hyvinvointia - ei pelkästään sairauden tai vamman poissaoloa kaikessa, mikä liittyy seksuaalisuuteen ja lisääntymiseen. Lisääntymisterveyteen kuuluu mahdollisuus tyydyttävään ja turvalliseen sukupuolielämään sekä yksilöiden ja parien mahdollisuus vapaasti päättää lasten hankinnastaan. Tämä edellyttää, että sekä miehillä että naisilla on oikeus saada tietoa ja että he voivat käyttää luotettavia ja turvallisia perhesuunnittelumenetelmiä.>

    >Kaikille kuuluu oikeus päättää vapaasti ja vastuullisesti lasten hankinnasta, ajankohdasta ja lasten määrästä.>

    (Lähde Väestöliitto)

    Äänestä

Ymmärtääkö puolisosi tilanteesi?

Raamattu opettaa, että perheessä aviomiehellä on hieman suurempi vastuu perheen henkisestä hyvinvoinnista- Olisi ihana, jos pystyisit keskustelemaan puolisosi kanssa tästä asiasta.

Yksi osa vaimojen kuormaa on myös pelko tulla yhä uudelleen raskaaksi, vaikka voimat ovat jo äärirajoilla. Tässä asiassa miehesi voisi olla avuksi. Yhdessä voisitte puhua esim. jonkun saarnaajanne kanssa. Silloin voisitte pitää jonkun vapaavuoden hyvällä omalltunnolla. Uskon, että uskoutumalla näin rukouksen kanssa voisitte päätyän ratkaisuun, että ei tarvitseisi jännittää ja voisi silti elää iloisin ja vapain sydämin.

Jos vaihtoehtona on, ett perheenäiti joutuu jaksamisen vuoksi jättämään perheensä, niin kyllä parmpiakin ratkaisuja varmaan on.

Äänestä
  • Saarnaajalta vain lupa!

    Äänestä

  • Opetetaanko nyt niin, että lääkärin lupaa ei tarvita, jos saarnaaja antaa luvan?

    Äänestä

  • vl-opetus uudistuu? kirjoitti:

    Opetetaanko nyt niin, että lääkärin lupaa ei tarvita, jos saarnaaja antaa luvan?

    Millaista lääkärin lupaa tarkoitat? Eiköhän lääkärit ymmärrä hyvinkin väsyneitä äitejä. Jopa vl-lääkärit.

    Äänestä

  • Ei - vl 30 kirjoitti:

    Millaista lääkärin lupaa tarkoitat? Eiköhän lääkärit ymmärrä hyvinkin väsyneitä äitejä. Jopa vl-lääkärit.

    VL-maallikko-saarnaajan asiantuntemus kaikissa eteen tulevissa asioissa on aina parempi kuin lääkärillä, ovathan hänen suustaan tulevat sanat JUMALAN SANOJA!

    Ei kannata kysyä lääkäriltä, vaan aina naapurin maallikkosaarnaajalta. Myös lääketieteelliset kysymykset!

    Äänestä

  • Aamen, aamen. kirjoitti:

    Halleluja

    Äänestä

Kaikki te naimaikään tulevat tytöt,lukekaa tarkkaan väsyneiden äitien itkut ja lasten ja nuorten,joita väsyneet,ahdistuneet äidit ovat väkivalloin kohdelleet.Kyllä ehkäisy on otettava käyttöön,eihän Suomi kohta kestä tämän sunnattomasti paisuvan VL-liikkeen kourissa ja siellä ilmenevien ongelmien kanssa.Sanonko mitä....No,järki peliin.

Äänestä

SANOIT OLEVASI YHDEN MIEHEN VAIMO

ONKO SIELLÄ VANHOILLIS-LAESTADIOLAISUUDESSA
JOILLAKIN USEAMPI MIES ???????

Äänestä
  • Vl-saarnamiehillä on useita jalkavaimoja, mutta niistä ei paljon puhuta.

    Äänestä

  • Älä ihmettele kirjoitti:

    Vl-saarnamiehillä on useita jalkavaimoja, mutta niistä ei paljon puhuta.

    Saarnaajana saa toimia vain "yhden vaimon mies". Näin Raamattu sanoo.

    Sinkku-saarnaajana toimiminen on Raamatun sanan vastaista, jos Jumalan Sanaa lukee pilkulleen.

    Äänestä

Jos olisin tilanteessasi, ensimmäinen helpottava päätös olisi
a) perheen lapsiluku on nyt kasassa.Jos ei jaksa, kukaan ei voi määrätä toista jaksamaan
b) perhepalaveri pystyyn, jossa kerrot ajatuksistasi. Jos olet aina ollut palvelija, kukaan ei ehkä ole tullut ajatelleeksi, että sinullakin on omat tarpeesi ja toiveesi. Tarvitset omaa aikaa ja apua arkeesi. Ne ovat järjestelykysymyksiä.

Mieti voisitko elää sen asian kanssa, että jättäisit perheesi? Varmaa on, että lapsesi tarvitsevat sinua elämässään eniten juuri tässä vaiheessa. Olet heidän ainoa äitinsä. Sen projektin vetovastuu loppuu joskus ja siitä ajasta saa unelmoida.

Äänestä

SAARNAAJA-MIEHILLÄ ON NAISIA
JOKA VARPAALLE,MUTTA ON EDISTYSTÄ,
ETTÄ VAIMOILLA ON MONTA MIESTÄ,,,,

no EIPÄ NE SAARNAAJAT TAIDA KATSOA,
ONKO NAISELLA JO SORMUS
VAI IHANKO NEITSYT ON

Äänestä
  • "SAARNAAJA-MIEHILLÄ ON NAISIA
    JOKA VARPAALLE,MUTTA ON EDISTYSTÄ,
    ETTÄ VAIMOILLA ON MONTA MIESTÄ,,,,

    no EIPÄ NE SAARNAAJAT TAIDA KATSOA,
    ONKO NAISELLA JO SORMUS
    VAI IHANKO NEITSYT ON"

    Hehe, palaisitko jo maan pinnalle fantasioistasi? Jos joku on käyttäytynyt vastuuttomasti, niin älä nyt sentään kaikkiin sitä yleistä.

    Äänestä

Ovatko huonot uutiset vl-uskosta koskeneet jollakin tavoin sinua hlökohtaisesti tai lähipiiriäsi? Olen itse ison perheen isä ja olen niin ikään seurannut uutisointia suu ymmyrkäisenä. En kuitenkaan ota yhteisöön kuuluvien rikollisten tekoja kannettavikseni. En ole tehnyt mitään rikollista, joten tuntoni on puhdas. Olen myöskin miettinyt irtaantumista, mutta toistaiseksi ole päättänyt pysyä. En koe mitenkään uhrautuvani, mutta ajattelen asiaa lasteni kautta. Heille isän "maailmaan meno" saattaisi olla isompi järkytys kuin mulle itselleni.

Perheen jättäminen olisi aika radikaali ja mielestäni peruuttamaton teko. Lasten hylkääminen olisi heille suurin järkytys, minkä äiti voisi tehdä. Lasten maailmankuva järkkyisi ties millaisin seurauksin.

On totta, että suuren perheen äidillä ei ole ns. omaa elämää. Mitäpä jos hankkisit edes pätkätöitä? Sellainen tekisi sinulle taatusti hyvää. Olisit tärkeä ihminen muullakin tavalla kuin äitinä ja puolisona. Ei niiden työpätkien tarvisi olla edes pitkiä, niin kokisi henkistä virkistäytymistä. Tai pieni loma ilman lapsia esim. ulkomailla? Järjestynee, jos todella haluat vapaata nykyisestä roolistasi.

Haluan sanoa, että kuuntele sydäntäsi. Keskustele väsymisestäsi myös miehesi kanssa, mutta älä nyt kovin suoraan ilmoita harkitsevasi lähtöä yhteisestä kodista. Harkitse tarkkaan, sillä lähtöpäätös ja ero perheestäsi voi olla lopullinen. Vaikkei vl-yhteisössä virallisesti uudelleenavioitumista sallitakaan, niin sinun paikallasi saattaa vuoden kulutta lähtöstäsi olla toinen nainen...

Ratkaisun teet yksin sinä. Voimia.

Äänestä

Olin joskus lapsena ja nuorena VL.Otin silloin saarnaajien opit aivan todesta ja ahdistuin.Lähdin pois liikkeestä ankarien sääntöjen vuoksi.Nyt sain lukea,että "VIRALLISESTI SALLITUT ASIAT" ovatkin "leikki-ohjeita" ...eipä niitä tarvitse noudattaa.
Täytyisköhän harkita uudelleen liittymistä tuohon VL-järjestöön,on tosi mielenkiintoinen porukka.

Äänestä
  • VL-maallikkosaarnaaja on KAIKKIEN alojen asiantuntija!

    Olipa kysymys lääkeetieteestä, velkaneuvonnasta, juridiikasta, talonrakentamisesta, autonvaihdosta tai ihan mistä tahansa, niin vl-uskovaiselle pätevimmät ja asiantuntijoidenkin laukuntojen yli menevät neuvot saatte AINA vl-maallikkosaarnaajalta!

    Äänestä

  • VL-asiantuntijat! kirjoitti:

    VL-maallikkosaarnaaja on KAIKKIEN alojen asiantuntija!

    Olipa kysymys lääkeetieteestä, velkaneuvonnasta, juridiikasta, talonrakentamisesta, autonvaihdosta tai ihan mistä tahansa, niin vl-uskovaiselle pätevimmät ja asiantuntijoidenkin laukuntojen yli menevät neuvot saatte AINA vl-maallikkosaarnaajalta!

    Erityisesti mv-puhujaveljet ovat keränneet itselleen vahvan ammattitaidon gynekologian alueella (naisen synnytyskestävyys yms.) heinänteon, kyntämisen ja karjankasvatuksen myötä.

    Äänestä

Ei tänne vl:t saa kirjoittaa, joten koko aloitus vastauksineen "haiskahti"...

Äänestä

".Olenko minä tyhmä,kylmä,tunteeton,periksiantaja? Vai vain tullut erään tieni päähän? Oma elämä? Sellaista en muista eläneeni aikoihin,on vaan muille elämistä."

Et ole tyhmä, kylmä, tunteeton,etkä periksiantaja. Varaa aika perheneuvolasta tai perheasiain neuvottelukeskuksesta ja mene juttelemaan ammattilaisen kanssa tilanteestasi.

Lastenhoitajaksi noiden käyntien ajaksi voit pyytää esim. rauhanyhdistyksen puhujan, jonka muistat kannustaneen äitejä ottamaan vastaan kaikki lapset Jumalan lahjoina.

Voimia sinulle! Jokaiselle on oikeus omaan elämään!

Äänestä

Paavalin mukaan

1. Tim 2. 15

15. Mutta kuitenkin hän lasten synnyttämisen kautta autuaaksi tulee, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhyydessä siveyden kanssa

1992 käännöksessä
15 Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää

Äänestä
  • nim.raamatun sanoja, minne unohtui Jeesuksen sovitustyö, sillä vain se riittää!

    Äänestä

Sinun laillasi väsyneitä äitejä on tuhansia, niin VL:n piireissä, kuin muuallakin. Teillä on nyt perhepalaverin aika. Onko miehesi myös väsynyt? Puhu ensitilassa neuvolassa tai perheneuvolassa uupumuksesta. Toimi pian. Toimi vaikket saisi tukea mieheltäsi, on kysymys SINUN jaksamisesta. Keinot ovat monet, että perhe pysyy kasassa ja ehyenä. Voitko kuvitella työhön paluuta, perhepäivähoitajan voi saada kotiinkin. Kun Äiti perheessä totaalisesti väsähtää, on pakko ottaa omaa aikaa, olla "ITSEKÄS" vihdoinkin! Kotiäidin on alusta asti oltava sopivalla tavalla itsekäs; lenkille, harrastamaan, matkoille, shoppailemaan, hemmotteluhoitoihin jne. jne. Kukaan ei pidä Äitien puolta, muutakuin Äidit itse.
"Puhujamiehiä" ei sekoiteta näihin asioihin, kaikkea kanssa! "Äitipiiritkin" voi rasittaa, kun on yliväsynyt, kenties rauhallinen tuokio luottoystävän kanssa on uupuneelle terapiaa.

Toinen asia, eli pedofiili- ja insestisotkut ovat niin iljettäviä rikoksia, että ne ahdistaa äärettömästi tavallisia pulliaisia. Henk.kohtaisesti olen päättänyt etten liikaa myrkytä mieltäni toisten rikoksilla. Vihantunne rikoksen tekijää kohtaan on ymmärrettävää, koska lasta täytyy aina suojella. Aina. Olen itsekkin eräänlainen uhri, joten tiedän mistä kirjoitan.

Minulla ei ole suurta perhettä, mutta muutoin on ollut raskas elämä ja tiedän, että monenlaisesta VOI selviytyä.
Halauksia Sinulle väsynyt Äiti ja kaikkea hyvää elämääsi! Muistan sinua ja lapsiasi iltarukouksessa.

Äänestä

järkyttävää miesten välittämää propagandaa. Kas kun ei sanota, että naisen aivot surkastuvat, jos nainen ei synnytä.

Äänestä

Lasten tehtävä ei ole todellakaan huolehtia pienemmistä sisaruksista. Leikki on lapsen työtä. Jos lapsi ei saa käydä rauhassa kasvuvaiheitaan ja leikkiä, vaan joutuu ottamaan aikuisen roolin liian aikaisin, se ei todellakaan ole hyvä asia. Minut on kasvatettu vl-perheessä ainoana tyttärenä ja esikoisena, jossa joka päivä piti tehdä kotitöitä hampaat irvessä. Kaikenlisäksi vl-perheissä on ne "miesten työt" ja "naisten työt" ja ainoana tyttärenä sain jäätävän vastuun siitä, mitä olisi pitänyt olla ja tehdä verrattuna veljieni työmäärään. Minun piti olla esimerkki ja kiltti tyttö, mutta olinkin tälläinen musta lammas. Äiti oli kasvatettu maalaistalossa, jossa mummon opettanut "laiskuus on syntiä" ja se näkyy vielä tänä päivänäkin: äiti on koko ajan hääräämässä jotakin, eikä osaa olla paikallaan ja rentoutua. Itselle tuli tästä pakottamisesta järkyttävä vastenmielisyys kotitöihin. Oma mieheni on kasvanut ympäristössä, jossa lapsia ei pakotettu tekemään töitä ja hän ei todellakaan ole mikään uusavuton, päinvastoin. Hän tekee ahkerasti ne mitä pitääkin. Itselleni on vaan jäänyt traumoja siitä, kun ei heti koulun jälkeen jaksanut heti alkaa siivoamaan/tekemään ruokaa/hoitamaa sisaruksia niin sai kunnon syyllistämisryöpyn niskaan siitä, kuinka huono, laiska ja syntinen olen.

Tiedän myös monilapsisen lestadiolaisperheen, jossa lapset on kasvatettu kovan kurin kanssa raatamaan kotona ja hoitamaan lapsia. Yllättäen yksi perheen lapsista oli välillä mielenterveysklinikalla osastolla. Äidin ja isän vastuulla on lasten kasvattaminen ja takaaminen, että lasten perustarpeet tulevat tyydytetyiksi!!

Mielestäni aloittajan on kannettava vastuu valinnoistaan. Vaikka hän on tietyllä tavalla yhteisön ja sosiaalisten paineiden uhri, hän on tehnyt valinnan elää näiden sairaiden oppien mukaan. Ei elämää voi tuosta vaan muuttaa, kun on noin monta lasta saatettu maailmaan. Tuota asiaa olisi pitänyt ajatella ennen lasten hankkimista! Kantakaa ihmiset vastuu omista teoistanne! Tottakai väsymykseen on saatavilla apua ja sitä kannattaa lähteä hakemaan. Jos äidin psyyke on hataralla, voi lapsille olla hyväksi sijais/ottovanhemmat. Silti sitä asiaa, että olet monen lapsen äiti, et voi enää tässä elämässä peruuttaa. Äidin rooli on tärkeä lapsille, älä hylkää lapsiasi, vaikka lestadiolaisuuden hylkäisitkin. Voit silti pitää yhteyttä lapsiisi, vaikka he kasvaisivat muualla kuin sinun luonasi. Sinun täytyy myös ymmärtää se, minkälaiset arvet ja jäljet tämä teko jättää lapsiisi.

Oikeasti kaikki vanhoillislestadiolaiset; ajatelkaa ensin mihin olette ryhtymässä, ennenkuin menette naimisiin. Keskustelkaa avoimesti, onko teistä suurperheiden kasvattajiksi. Haluatteko elää näiden arvojen mukaan? Omista teoista täytyy kantaa vastuu. Ei Jumala niitä tekoja tee, te itse ne teette.

Tsemppiä aloittajalle, toivottavasti haet apua perheellesi, etkä ole liian ylpeä tai häpeä tilannettasi. Ajattele lapsiasi, he tarvitsevat hyvän kasvualustan.

Äänestä
  • exveeällällä hyvä ja asiallinen kirjoitus, vastaus väsyneelle.

    Ajatelkaa lapsianne ja ellette jaksa niin hakekaa apua sisarpiirien ulkopuolelta,(Ei kenenkään hermo kestä kuunnella ainaisia odottamisia, imettämisiä, vaipanvaihtoja jne.) kaupungin/kunnan ammattiauttajilta. Ei pyykit mene koneeseen jne. syntien anteeksi pyytämisellä ja antamisella.

    Äänestä

  • Kun olin nuori, jokaikinen aikainen lauantaiaamu isämme tuli huoneeseemme ja huuri ovelta kovalla äänellä: Ylös sieltä, tämä ei ole mikään lepokoti!

    Eikä tosiaankaan ollut. Siis lepokoti -ihan tavallinen lapsiaan orjuuttava vl-koti se oli. Jos joku pojista ei olisi jaksanut nousta aikaisin viikonloppuna, isä kävi vauhdittamassa vähän nyrkillä asiaansa ja johan nousi sängystä. Ja oli raadettava kodin töissä iltamyöhään...

    Äänestä

  • Lepokotiko? kirjoitti:

    Kun olin nuori, jokaikinen aikainen lauantaiaamu isämme tuli huoneeseemme ja huuri ovelta kovalla äänellä: Ylös sieltä, tämä ei ole mikään lepokoti!

    Makealle maistuvat vl-puun hedelmät.

    Äänestä

  • Vl-äiti kaks lasta kirjoitti:

    exveeällällä hyvä ja asiallinen kirjoitus, vastaus väsyneelle.

    Ajatelkaa lapsianne ja ellette jaksa niin hakekaa apua sisarpiirien ulkopuolelta,(Ei kenenkään hermo kestä kuunnella ainaisia odottamisia, imettämisiä, vaipanvaihtoja jne.) kaupungin/kunnan ammattiauttajilta. Ei pyykit mene koneeseen jne. syntien anteeksi pyytämisellä ja antamisella.

    Saarnaaja pyykkäämään!

    Äänestä

  • Lepokotiko? kirjoitti:

    Kun olin nuori, jokaikinen aikainen lauantaiaamu isämme tuli huoneeseemme ja huuri ovelta kovalla äänellä: Ylös sieltä, tämä ei ole mikään lepokoti!

    Eikä tosiaankaan ollut. Siis lepokoti -ihan tavallinen lapsiaan orjuuttava vl-koti se oli. Jos joku pojista ei olisi jaksanut nousta aikaisin viikonloppuna, isä kävi vauhdittamassa vähän nyrkillä asiaansa ja johan nousi sängystä. Ja oli raadettava kodin töissä iltamyöhään...

    Mitä sanosi Paavali:Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan.

    Nyrkinisku ei varmaankaan herättäisi kysessäolevassa isässä vihaa ,jos se osuisi päin hänen naamaansa, vaan ansaitun kurituksen aiheuttamaa kunnioitusta ja kiitollisuutta.

    Äänestä

  • Nyrkinisku Jeesuksel kirjoitti:

    Mitä sanosi Paavali:Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan.

    Nyrkinisku ei varmaankaan herättäisi kysessäolevassa isässä vihaa ,jos se osuisi päin hänen naamaansa, vaan ansaitun kurituksen aiheuttamaa kunnioitusta ja kiitollisuutta.

    Hänen vl-isänsä oli heitä (ja vaimoaan) kasvattanut pahoinpitelemällä, kuten hänenkin vl-isänsä aikanaan. Ei ole jatkunut enää seuraavassa polvessa tämä perheväkivalta... tuskin enää nostaa päätään seuraavassakaan.

    Äänestä

  • Vl-äiti kaks lasta kirjoitti:

    exveeällällä hyvä ja asiallinen kirjoitus, vastaus väsyneelle.

    Ajatelkaa lapsianne ja ellette jaksa niin hakekaa apua sisarpiirien ulkopuolelta,(Ei kenenkään hermo kestä kuunnella ainaisia odottamisia, imettämisiä, vaipanvaihtoja jne.) kaupungin/kunnan ammattiauttajilta. Ei pyykit mene koneeseen jne. syntien anteeksi pyytämisellä ja antamisella.

    Jokaisen vl-vanhemman pitäis tiedostaa ja tietää se, että

    NIILLÄ RAAMATUN MIEHILLÄ OLI USEITA VAIMOJA JA VAIMOJEN LISÄKS ESIM SAARAN MIES TEKI LAPSEN VIELÄ PALVELIJANSA KANSSA, KUN EI VAIMO TULLUT RASKAAKSI. Tässä ympäristössä annettiin lisääntymiskäskyt ja varoitukset siementen tuhlaamisesta. Ettehän te elä monivaimoisina ja palvelijoiden kanssakaan enää!

    Tuo lisääntymisvelvoite tuntuu yhtä sairaalta nykyajan maailmassa ja kulttuurissa, kuin juuri nuo vt:n monivaimoiset, palvelijoitaan ja tyttäriään naivat miehet.

    Äänestä

  • halojaaaa kirjoitti:

    ***tyttäriään naivat miehet.***

    Hyvin kuvasit vl-miehiä.

    Äänestä

PAREMPI MYÖHÄÄN KUIN EI MILLOINKAAN
1. sulje ovi VL-liikkeeseen
Silmäsi ovat onneksi avautuneet.Hurmos on väistymässä.
Elämä VL-liikkeen ulkopuolella on niin mukavaa ja kevyttä,kuin sen itse haluaa järjestellä.Vastuusi lapsistasi sinulla on,mutta
VOI,VOI... kun olisi silmäsi avautuneet jo paljon aiemmin.

Äänestä

Vaihtoehdot oat vähissä:
1. Jatkat niin kuin ennenkin ja romahdat lopullisesti. Lapsesi romahtavat myös.
2.Teet jotain asialle:
- Mene lääkäriin (ei vl-lääkäriin). Neuvottele hänen kanssaan raskauden ehkäisymenetelmistä ja ala käyttää ehkäisyä.
- Kerro asiasta miehellesi. Jos hän rupeaa huutamaan, niin anna huutaa. Jos hän kutsuu avuksi saarnaajat, niin älä ota heitä vastaan. Kysymys on sinun jaksamisestasi ja lastesi mielenterveydestä, eikä miehesi kunniasta tai seurakunnan lisääntymisestä.
- Kun lapsesi tulevat hieman vanhemmiksi, yritä löytää edes osapäiväinen työpaikka.

Äänestä

Järjestä itsellesi omaa aikaa, palkkaa lastenhoitaja tai siivoaja. Keskustele miehesi kanssa avoimesti asioista. Joskus on tosi vaikeaa sanoa, mitä ajattelee, mutta kun sen saa sanottua, asiat helpottavat. Jos mies syyllistää tai ei halua ymmärtää, se ei ole sinun vikasi. Etsi apua sen jälkeen muualta, jos et saa tukea häneltä. Hemmottele itseäsi: varaa aika hierontaan tai kasvohoitoon, käy ystävien kanssa kylpylässä, hanki joku mukava harrastus esim. vl-kuvioiden ulkopuolelta, jolloin saat jotakin muuta ajateltavaa. Sinulla on oikeus vaatia itsellesi aikaa. Ei ketään ole tarkoitettu vain uhraamaan elämäänsä siivoamiselle, pyykkäämiselle ja lastenhoidolle. Jos rahasta on tiukkaa, esim. kirkolta ja valtiolta voi hakea taloudellista apua. Pohdi rauhassa uskonasioita ja kuuntele näissä asioissa omaa sydäntäsi. Voit myös lukea esim. erilaista ajatusmaailmaa sisältävää kirjallisuutta (filosofiaa tai jotakin toista uskontoa) ja etsiä sieltä lohtua ja tukea. Sinun ei tarvitse tehdä päivässä päätöstä siitä, mitä sinä olet tai mitä haluat. Jos haluat vertaistukea, suosittelen käymään hakomaja-keskustelupalstalla, jossa voi jutella anonyymisti ihmisten kanssa. Muista, että sydän ohjaa oikeaan suuntaan ei pelko. Voit myös rukoilla, sillä kaikkien maailman ihmisten rukoukset kuulaan, oli ne sitten vanhoillislestadiolaisen tai muslimin rukouksia. Muista, että sinulla on täysi oikeus tunteisiin, mitä tunnet tällä hetkellä. Älä kanna turhaa syyllisyyttä omista ajatuksistasi, ne ovat inhimillisiä. Kuuntele sydäntäsi, hae apua ja muista myös rakastaa itseäsi!

Äänestä
  • Palkkaa saarnaaja!

    Äänestä

Jumala loi ihmisen kuvakseen.Jumala ei tiettävästi ole tyhmä , vaan viisas.Maailma on täytetty ihmisillä.Senhän näkee jo siitä, että ruokA ALKAA LOPPUMAAN IHMISILTÄ..Nälkä on kaksinkertaistunut maapallolla.
Jumalöa asetti ihmisen hoitamaan maata.Nyt maa on joutumassa turmelluksi,kun ihminen ei ymmärrä ,että maa on täytetty ihmisistä ja tekee vaan lisää samaa vauhtia lisää ihmisiä.
Vielä on käyttämätöntä maata lisätä ruoan tuotantoa.Brasilia kaataa metsät ja muuttaa ne pelloiksi.Jumala käski pitämään huolta luonnosta.Mitä huolenpitoa se on ,jos suurin osa Jumalan luomasta luomakunnasta häviää, kun Amazonasin viidakko hakataan alas.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.Siis eri asioitten yhteisvaikutusten arviointi on ihmisen velvollisuus, koska hänet on luotu viisaaksi ja ajattelevaksi.Ei Jumala antanut ohjeitaan ja käskyjään ,jotta ihminen tyhmän lailla niitä käyttelee vahingoksi.
Laestadiolaisuus ei ole vierasta. Isoisoisäni kotona saarnasi Lars Leevi Laestadius ja suvussa oli lestadiolaisia samoin vaimoni äidin suvussa.Kummissakaan suvuissa ei ollut suuren suuria lapsilaumoja,Alle kuuden lapsen katraita ainoastaan.
Itse tunnen naisen kuukautiskierron vaiheet ja olemme pitäytyneet kolmessa lapsessa.Välttämällä ovulaatioaikaan sukupuoliyhdyntää tai päästämällä siemenet reisille.
Aananin tarina ei meitä koske ,koska Aananhan kieltäytyi sukupuoliyhteydestä veljensä vaimon kanssa (siihen aikaan oli väkeä vähän ja lainaisiä käytettiin yleisesti, jos miehen siemen ei tehonnut) Johan se Jumalan antama järki sanoo ,etteivät senaikaiset tarpeet tuottaa lapsia kansan hengissäpitämiseksi ole enää välttämättömiä. koska maapallo on jo tarpeeksi kansoitettu.

Äänestä

Hei älkää viittikö aina lähteä siitä olettamuksesta, että uskovaiset miehet olisivat erityisesti ehkäisyä vastaan ja naisiaan siinä ja kaikessa rajoittamassa. Nykyparisuhteet ovat uskovaisilla hyvin tasa-arvoisia, ja huoli perheistä on yhteinen. Muutenkin oikeasti aivan kamalan pahaa tekee lukea tätä vihapuhetta täältä. Katkeroituneita, ahdistuneita ihmsiä.

Äänestä
  • "Nykyparisuhteet ovat uskovaisilla hyvin tasa-arvoisia, ja huoli perheistä on yhteinen. Muutenkin oikeasti aivan kamalan pahaa tekee lukea tätä vihapuhetta täältä. Katkeroituneita, ahdistuneita ihmsiä."

    Auttakaa sitten aloittajaa ja kaikkia hänen kaltaisiaan, yhtä väsyneitä, siellä yhteisönne sisällä! Kehottakaa käyttämään raskauden ehkäisyä, jotta lapsia ei syntyisi enemmän kuin ihmiset jaksavat hoitaa iloisin mielin! Sanokaa suoraan, että ehkäisy ei ole minkäänlainen synti eikä Raamatussa missään sanota, että yhden pariskunnan pitäisi lisääntymällä koko maa täyttää! Sanokaa, että kehotus lisääntyä ja täyttää maa on kohdistettu koko ihmiskunnalle ja sen ihmiskunta on jo tehnyt. Ja sanokaa, että Jumala sallii raskauden ehkäisyn! Sanokaa tämä ääneen seuroissanne ja haastakaa ne homeiset äijät jotka teille muuta väittävät! Ja opettakaa, että oikea usko on hyvää ja kaunista, eikä tuollaista toisten kiduttamista liiallisten taakkojensa alle!!!

    Sitten auttakaa väsyneitä äitejänne lapsenhoidossa ja kotihommissa! Järkätkää vaikka lastenhoitovuorot niin, että jokainen väsynyt jäsenenne saa aikaa ihan itselleen ja puolisolleen ilman lapsiakin edes joskus! Jokainen teistä, joka koskaan on sanallakaan puhunut ehkäisyn synnillisyydestä, on velvollinen ottamaan hoitoonsa muiden väsyneiden lapsia niin paljon, jotta heidän väsymyksensä kaikkoaa!

    Voimauttakaa naisianne! Puhukaa siitä, kuinka myös naisilla tulee olla sanavaltaa yhteisössänne. Kehottakaa naisianne hakemaan SRK:n johtotehtäviin ja huolehtikaa siitä, että he sinne myös pääsevät. Lakatkaa suostumasta samaan vanhaan kaavaan, mitä on pelattu jo vuosikymmeniä ja muuttakaa liikkeenne oppia edes sen verran raamatullisempaan suuntaan, ettei kenenkään tarvitse kärsiä enää!

    Auttakaa ihmisiä pääsemään ahdistuksestaan ja katkeruudestaan ja huolehtikaa siitä, että se puhumanne tasa-arvo alkaisi oikeasti näkyä joka ikisellä osa-alueella yhteisössänne!

    Äänestä

Väsynyt kuule sanojani. sielunvihollinen se vaan on asialla yrittäen saada sinut luopumaan. muista että käärmeeltä on rikki poljettu pää. armosta kasteen ja uskon kautta Jeesukseen Kristukseen me olemme pelastetut. meidän ei tarvitse sovitustyöhön tuoda mitään omaamme, sana kuulossa meidän on pysyttävä,sanan kautta Pyhähenki saa meitä hoitaa ja varjella oikeassa uskossa. usko ei ole katsomista itseemme päin,katsokaamme aina Kristukseen kaikessa. minä en ole vl,evankelisluterilainen olen, mutta Kristus on sama kaikille joille hän kelpaa sellaisena kuin hän on itsensä ilmoittanu sanansa kautta. perkele tekee työtänsä vielä hyvin tehokkaasti.meihin hän ei pysty kunhan pysymme raamatun sanalle uskollisena. sinä olet Jumalalle rakas, hän on sinut lunastanu omalla verellään kuoleman synnin ja perkeleen kidasta. sinä olet Jumalalle RAKAS. ei hän ole sinua hyljänny.minä muistan sinua rukouksessani jo tänä yönä.

Äänestä
  • Kyllä se on "sielunvihollinen" joka houkuttelee jättämään jopa omat lapsensakin.En voi käsittää,miten kukaan edes harkitsee tuollaisia.
    Edellyttäen ettei aloitus ole provo.

    Äänestä

Nyt näyttää saavan "väsynyt" ohjeita monenlaisia.VL-liike ehdottaa tietysti jatkamaan samaan malliin ja mihin se johtaakaan.Ei siinä rukoukset taida auttaa.Ihmisen on vaan saatava "murua rinnan alle" ja lepoa tulee myös saada.SINUN KOHDALLASI ...EROA VL-liikkeestä JA kaikki te naimaikään tulevat tytöt...."KATSOKAA KATUA,MITÄ KULJETTE,ETTEI TARVITSE KATUA SITTEN KUN ON samassa tilassa kuin VÄSYNYT.Toivon kaikille naisille,että "SILMÄNNE AVAUTUISIVAT,ja TE NÄKISITTE,mihin VL-liikkeen mies-johtajat teitä kuljettaa.

Äänestä

Olet aikuinen. Voit hankkia ehkäisyn kysymättä lupaa keneltäkään. Varaa aika lääkärille, saat reseptin kierukkaan, se asennetaan sinulle ja se on siinä.

Ja jos pystyt, mene töihin vaikka vain osa-aikaiseksi. Saat ympärillesi aikuisia.

Asiat kyllä järjestyvät.

Kyllä sinä selviät.

Äänestä
  • mene töihin. Arbeits macht frei!

    Äänestä

jos kerran VL liike on todella ihmisen käskyn alla niin silloin suo on loputon ja todella nääntyy taakkansa alle lopulta. jumalan sanasta ei tarvitse luopua jos luopuu VL-liikkeestä. kunhan muistamme vain kuka käskee. iloon rauhaan ja vapauteen meidät on kutsuttu, mutta jos aletaan tekemään oman mielen mukaan asioita niin silloin sielunvihollinen on saanu tahtonsa läpi, siitä minä tahdon vain varoittaa. paikkakunnalla jossa asun on enempi tai vähempi vääräoppista seurakuntaa,en ole mukana yhdessäkään. seurakunta ei ketään pelasta jos siellä mennään omien vaatimusten mukaan. kirkon herra on jeesus. hänen sanaan voi luottaa. pitää ymmärtää mikä on ehdonvallan asia ja mikä ei. helppoa tietä ei kristus ole luvannu kenellekkään joka tahtoo hänen seurassa kulkea. jos kuka tietää vl-liikkeen todellisen hengen niin menkää auttamaan.

Äänestä

Kyllä minä sinuna lähtisin pois. On tärkeää elää itsellen, löytää itsensä monien vuosien jälkeen.

Kova ja ankara uskonto voi alistaa ihmisen niin, että hän ei uskalla olla oma itsensä.

Et sinä ole tyhmä, kylmä etkä tunteeton.Sinä olet ihminen, joka on ruvennut epäilemään ja joka on löytämässä itsensä.

Äänestä

Ette monikaan ymmärrä. Ei tästä voi lähteä pois. Vl uskovat ovat tiivis yhteisö,jos eroaa on kummajainen ja hylkiö. Ja monilla ei ole lestan ulkopuolisia ystäviä,ainakaan vahvaa tukisellaista. Minulla on toinen jalka maailmassa ja toinen jalka vl-ovenvälissä. Syystä,että EN HYVÄKSY et pedofiileille annetaan anteeksi ja käsketään unohtaa. Saatanan sairasta! Lapsia ei saa satuttaa millään tavalla!!!! Eikö se mene teille kaaliin???? En takaa mitä tapahtuu jos pedofiiliin törmään,siis jos saan tietää et ukko on nussinut lapsia! Myllynkivi kaulaan? Liian helppo.

Äänestä
  • Ystävyys ja kuuluminen johonkin .Ne ovat tärkeitä ja pitävät ihmisen mukana porukassa.
    Ihmisen on vaikeaa ilman ahdistusta erota ystävistään ja yhteisöstään.
    Olen itse eronnut kaikesta mahdollisesta yhteydestä ihmisiin ja se on masentavaa ja ahdistavaa.Koen olevani kuin höyhen tuulessa ihmisten parissa ,joka ei saa otetta mistään.
    Koen epävarmuutta ,pelkoa ja olen varuillani ihmisten parissa.
    Ihmisen on paha olla lauman ulkopuolella ja pelko saaliiksi joutumisesta on alinomaista.
    Siksi ymmärrän ne pelot irrottautua yhteisöstä ,olipa se millainen tahansa, koska pitäisi osata liittyä uudelleen ihmisiin eri tapaa.
    Jonkinlainen uudelleenintegroitumisapu olisi tervetullutta kaikenlaisille entisen elämänsä jättäneille, sortuneitten aatteitten jättämille.
    Kukaan vaan ei kutsu.

    Äänestä

minä ainakin lähdin. tie on pitkä, koska niin paljon uutta on rakennettava. kahden maailman kansalaisena on raskasta elää. paljon energiaa vapautuu, kun katselee maailmaa vain yksillä kasvoilla ja voi olla reilusti sitä, mitä on. Mitä siitä, jos on jonkun mielestä kummajainen, jos sitä ei ole itsensä silmissä.

Äänestä
  • Minäkin lähdin enkä ole katunut päivääkään. Välit ovat säilyneet sekä vl-ystäviin että ei-vl ystäviin. Tämä on minun ratkaisuni eikä kuulu loppupelissä kenellekään muulle.

    Voin paremmin kuin koskaan. Nautin elämästä ja takana on elämäni paras kesä.

    On tosiaan raskasta kulkea kahta polkua. Eikä se ole oikein reiluakaan muita kohtaan. Eikä varsinkaan itseään.

    Voimia kaikille tallaista suunnitteleville. Asiat järjestyy. Mutta päätökset pitää tehdä itse, toinen ei voi niitä päättää. Tukea kyllä. Ja kuunnella. Minun mielestä kannattaa myös pysyä päätöksessä, jos mahdollista. Soutaminen ja huopaaminen sekoittaa pään, olen nähnyt.

    Äänestä

Minäkin olen usean lapsen äiti ja miehen vaimo. Lähdin vl-uskosta 3v sitten. Päivääkään en ole katunut. Ilo ja itsetuntemus on kasvanut siitä päivästä lähtien. Meidän perhe voi paremmmin ja olen parempi äiti jo olemassa oleville lapsilleni kun ei tarvitse jatkuvasti pelätä seuraavaa raskautta. Ei tarvitse suorittaa, miellyttää.

Ole itsekäs, ajattele itseäsi. Sitä kautta myös perheesi voi paremmin. Jumala ei vaadi sinulta uhrautumista ja synnyttämistä vaan SRK. Älä uhraa itseäsi ja omia lapsiasi, jo olemassa olevia vaan toimi voimiesi mukaan. Totuus on, että kaikille ei anneta niin paljon kuin jaksaa kantaa vaan me itse voimme vaikuttaa siihen mitä tapahtuu. Sinulla on avaimet tulevaisuuteesi.

Äänestä

sinulle väsynyt äiti.sinun ei ole pakko tehdä lapsia jollet halua.käytä ehkäisyä ja samaa suosittelen muillekin vl-äideille. ei ihmisen ole pakko tehdä lapsia näännyksiin asti.ajattele itseäsi,jos äiti ei voi hyvin ei voi silloin lapsikaan/lapset...ei suju arki eikä muukaan kaikki tuntuu olevan vain pakko pullaa.en ymmärrä itse miksi ei voisi käyttää ehkäisyä tai tehdä juuri sen määrän niitä lapsia kuin itse haluaa ja kykenee hoitamaan.olen itse kristitty 1 lapsen äiti.ja minä en tee lapsia yhtään enempää kuin pystyn hoitamaan tai haluan.ei ketään saa syyllistää tai pakottaa tekemään lapsia.voimia sinulle paljon.kokeile puhua miehesi kanssa asiasta tilanteestasi tunteistasi,jos hän sattuisi ymmärtämään sinua jne...

Äänestä
  • Hei väsynyt ! Oletko saanut apua itsellesi? Ainakin monet täällä ovat yrittäneet Sinulle viisaita neuvoja antaa.
    Tee niinkuin parhaaksi tunnet, mutta älä tee ainakaan enää yhtään lasta. Kiinnitä huomiota omaan jaksamiseesi ja hyvään vointiisi.
    Jos sinä uuvut perusteellisesti, ei perheenkään hyvinvoinnilla ole enää merkitystä.

    Äänestä

siitä, kun ihmisellä on huono omatunto, niin hän alkaa purkamaan vihaa
vapaisiin armon alla eläviin ihmisiin.

Äänestä
  • kun ihminen on vapaa ja todella ARMON alla elävä, on hänen omatuntonsa helpottonut ja hyvä, sillä hän turvaa yksin sovitustyöhön, eikä hurskaaseen omaan elämäänsä. Vasta silloin hän voi vaeltaa vapaana, ja rakastaa lähimmäisiään, sillä raamatullisella, vapaalla rakkaudella.

    Äänestä

HUPS HEIJAA..."huono omatunto"....taidat olla VL.
Niinhän siellä opetetaan,että jos vähänkin alkaa ajatella...olet sortunut syntiin ja "pane synti pois"
Täällä ei-VL maailmassa kannetaan huolta myös väsyneistä äideistä-ihan oikeasti ja pyritään helpottamaan heidän huolia kuuntelemalla aidosti.

Äänestä

Aivopesun uhri on sellainen, joka uskoo mitä sanotaan.Kun suomut on silmillä ei silloin kykene epäilemään. Ei ole muuta maailmaa. Silloin ei kyseenalaisteta ainoaa oikeaa uskoa. Sokea uskoo, kun joku kertoo "näkevänsä. Uskoo, että henki on tehnyt seurakunnan erehtymättömäksi, ja silloin erehtyvien ihmisten toimet muuttuvat erehtymättömiksi.

Äänestä

Älä jätä perhettäsi, älä ainakaan lapsiasi. Ota asia puheeksi miehesi kanssa. Hän on luvannut rakastaa sinua, kunnes kuolema teidät erottaa - ja jos hän on oikea mies, niin hän ymmärtää ja tukee sinua, vaikka olisi mahdollisesti eri mieltäkin jostakin asiasta.

Sinulla on oikeus muuttaa elämääsi siihen suuntaan, mitä kaipaat, mutta jo olemassa olevan perheen jättämistä en suosittele kyllä mitenkään. Lomaa ja vaihtelua sinä varmasti tarvitset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

V.Ä.S.Y.N.Y.T kirjoitti:

Olen monen lapsen väsynyt äiti ja yhden miehen vaimo. Nyt on tullut niin paljon oman elämän rasituksen lisäksi huonoja uutisia vl uskomisesta että olen ihan ymmälläni. Mitä jos vaan lähtisin..pois. Oven painaisin kiinni perässäni. Jättäisin kaikki ja kaiken ja aloittaisin uuden elämän ihan jossain muualla? Lapset kasvaisivat isällään. Minulla oli ammattikin joskus luettuna,vieläkö voisi kokeilla työelämässä? Nämä ovat haaveitani,kohtaako koskaan todellisuutta? Uskoa en ole jättämässä mutta uskomisen kyllä.Olenko minä tyhmä,kylmä,tunteeton,periksiantaja? Vai vain tullut erään tieni päähän? Oma elämä? Sellaista en muista eläneeni aikoihin,on vaan muille elämistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu