Ollaan seurusteltu avopuolison kanssa muutama vuosi ja asuttu yhdessäkin jo pari vuotta. Olemme todella rakastuneita edelleen ja elämä on ihanaa. Aina on puhuttu, että tulevaisuudessa on lasten aika ja nyt mielestäni aika olisi kypsä. Nyt hän onkin kääntänyt kelkkansa eikä haluakaan lapsia, koska on liian vanha (34v.) ja ei halua kahlita itseään. Haluan lapsia ja haluan tämän miehen, mutta yhtälö ei ole mahdollinen. Mitä teen?
Ei sittenkään halua lasta
Vauvatta
11398
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hänellä on järkeä päässä! Hän ei halua olla murkkuikäisten lasten isä 50-vuotiaana. Olisiko kannattanut aikuistua vähän aiemmin ja ajatella näitä asioita juhlimisen sijaan?
no ovatpa vanhoja,itse olen 32v. nainen ja haaveilen vasta omasta perheestä,tähän mennessä ei ole vastaan tullut sellaista jonka kanssa sitä perustaa...työura ei ole ollu syynä.....
Liekö eletty ura edellä, kun ollaan asian kanssa nöin myöhässä. Lapsen sijaan voisi olla paikallaan aloittaa vaikka joku yhteinen harrastus esim. sauvakävely.
Lapsia tässä maailmassa riittää eli sen takia niitä ei kannaa alkaa tekemään. Harvinaisempia ovat toivotut lapset ja ne, jotka on hankittu epäitsekkäistä syistä.
Olkaa onnellisia kahdestaan!
Kaikki kun eivät ole siinä onnellisessa asemassa että löytävät sen kumppanin jonka kanssa voisi perheen perustaa heti 20-vuotiaina! Ja 34v ei todellakaan ole liian vanha jos heti alkaa yrittämään. Omat vanhempani ovat saaneet minut siinä kolmekymppisinä ja olen sentään vanhin kolmesta lapsesta!
Mutta mutta... Tärkeintä nyt kuitenkin on että olet onnellinen. Jos et saa miehesi päätä käännettyä ja todella haluat lapsia, joudut miettimään mikä on sinulle tärkeämpää. Mies vai lapsi? Mutta tee miehellesi ainakin selväksi kuinka paljon haluat äidiksi ja miksi se on sinulle tärkeää. Ikävää että hän on ns. johtanut sinua harhaan puheilla, että joskus hankitaan lapsia... Eikö hän tajunnut että joka vuosi hänellekin tulee vuosi ikää lisää?
Noh, toivottavasti miehesi kuitenkin tulee järkiinsä... :)
Uskomatonta kuinka kärttyisiä vastauksia on taas kysyjälle sadellut!
Taitaa olla katkeria teiniäitejä täällä pilvin pimein tai sellaisia joilta jäi se nuoruus elämättä niin täällä puretaan se sitten kysyjälle niskaan...huh huh.
Mutta itse asiaan. Et todellakaan ole myöhässä. Itse sain esikoiseni 34-vuotiaana ja toisesta nyt kuumeilen 2 vuoden jälkeen ;). Mies oli ekan kohdallakin todella lähes pakotettava isäksi ja sen jälkeen levy on soinut vaan siten hänellä että tässä ne lapset nyt olivat eli yksi hänelle riittää...
Eli meitä löytyy joka lähtöön ja itselläkin todella kaduttaa se etten seurustelun alkuaikoina tehnyt lapsiasiaa riittävän selväksi eli että itse todellakin haluan useamman lapsen. Nyt se sitten kaduttaa jos jokaisen lapsen kohdalla pitää olla kerjäämässä siemeniä! Toinen vaihtoehto on ottaa ero jos ääni kellossa ei hänellä tule muuttumaan ja itse edelleen lapsia haluan... surullista mutta totta.
Kyllä sinun vaan pitää nyt nostaa kissa pöydälle ja käytte tämän lapsiasian läpikotaisin yhdessä läpi.
Vaikka paperille voi kirjoittaa ajatuksiaan lapsista esim siihen liittyvistä peloista ja toiveista ja sitä kautta purkaa vyyhteä. Kyllä se siinä tulee ilmi JOS molemmat ovat REHELLISIÄ asian suhteen onko teidän suhteella tulevaisuutta vai oliko se nyt siinä.
Tämä ohje siksi koska en haluais sinua minun paikalle tinkaamaan sitten myöhemmin toista lasta ja ikää vaan tulee koko ajan lisää :(. Onnea neuvotteluihin!
olen kirjoittanut tälle palstalle joskus aiemmin keväällä. Olen seurustellut melkein 2 vuotta yli 30v miehen kanssa jolla on jo 3 lasta edellisestä suhteestaan. Itse olen nuorempi 26v. Suhteen alussa varmistin, että mies olisi vielä valmis uudessa suhteessa lapsia hankkimaan, ja vastaus oli myöntävä. Meni vuosi ja hän alkoi epäröidä. Epäröinnistä meni vuosi ja kaksi päivää sitten hän päätti suhteemme sanoen, että meillä ei ole tulevaisuutta, sillä hän ei koskaan enää lapsia lisää halua, ja hän tietää, että minä niitä haluan, joten ei ole syytä jatkaa.
Jos en lapsia olisi koskaan halunnut, olisimme täydelliset toisillemme. Tätä hetkeä olen pelännyt viimeisen vuoden ja toivonut, että uusi suhde ja uusi aika olisi saanut hänet näkemään, että asiat voi tehdä toisin. Mutta näin ei meidän kohdallamme käynyt. Olen itkenyt silmät päästäni, ja mies on itkukurkussa kerännyt tavaroitaan. Näin se nyt vain meni vaikka rakkautta olisi riittänyt pitkällekin.
Varmasti myöhemmin ajateltuna, parempi näin....mutta nyt se ei todellakaan tunnu siltä.=(
Mun mielestä on törkeää mieheltä vaihtaa mieltään noin tärkeässä asiassa. En usko, että suhdetta kannattaa jatkaa jos hän ei ole valmis lapsia tekemään, siitä syntyisi välillenne vain syvä katkeruus, joka sitten lopulta tuhoaisi suhteenne. Itse olen 27-vuotiaana jättänyt miehen, joka ei lapsia halunnut. Juurikin tämän asian vuoksi. Se oli hyvin rankkaa, mutta jälkikäteen ajateltuna kannatti. Kun tapasin nykyisen mieheni sanoin heti alkuun, että tahdon lapsia viiden vuoden sisään ja nyt 31-vuotiaana olemme aloittamassa lasten hankkimista. Toivottavasti kaikki menee hyvin.
Ja niille, jotka motkottavat, että olisi pitänyt hankkia lapset ajoissa, haluan sanoa, että varmasti olisinkin ne hankkinut jos tilanne olisi ollut suotava ja mies sopiva isäksi. Lapsia EI todellakaan kannata hankkia huonon miehen kanssa vain siksi, että on itse vielä niin nuori. Omat vanhempani olivat yli 3-kymppisiä kun minä synnyin ja nyt isä yli 6-kymppisenä on kahden teinin isä ja PÄRJÄÄ AIVAN MAINIOSTI.
On hienoa, jos sinun vanhempasi vielä jaksavat kamppailla teini-ikäisten kanssa. Kaikki sen ikäiset eivät välttämättä jaksaisi tai edes haluaisi.
On ihan ymmärrettävää, että kaikkia ei perheenperustamisen onni kohtaa nuorena ja todellakaan sitä ei saa alkaa perustamaan kenen kanssa vaan ihan siksi, että haluaa perheen nuorena! Ehkäpä tämänkin palstan kommentit juontavat juurensa niistä keskusteluista, joissa 30-vuotiaat, pitkässä parisuhteessa elävät ovat sanoneet, etteivät vain halua lapsia, koska haluavat elää nuoruutensa rauhassa ja olla vapaita. Itsekään en henkilökohtaisesti nimittäin pysty ymmärtämään, että mitä nuorisoa 30-vuotiaat ovat...? Nykyisin aikuistuminen tuntuu olevan hankalaa. Sitä ymmärtämättömyyttä lisää se, että muutaman vuoden kuluttua nämä samat ihmiset tuskailevat lapsettomuushoitojen kanssa ja ovat epätoivoisia, kun ei onnistu. Kaipa he silloin ovat onnellisia huolellisesti eletystä nuoruudesta ja vapaudesta (?), ainakin toivon kovasti niin. Ei olisi mukavaa, jos vanhempana pitäisi katua päätöksiään...
Mutta jokainen elää tavallaan ja varmasti jokainen haluaa elää elämänsä siten, ettei tarvitsisi katua mitään sitten eläkeläisenä, keinutuolissa kiikkuen. Aina se ei kuitenkaan vain onnistu (se suunnitelmien ja unelmien mukaan eläminen) ja silloin pitää vain elää sen mukaan, murehtimatta liikoja. Jokainen tekee itse päätöksensä omasta elämästään, eikä muiden päätöksiä saisi tuomita sillä perusteella että on itse päättänyt toisin. Tosin tämäkin on sen verran tunteitakuumentava asia (kuten varmaan kaikki lukijat ovat huomanneet), että ylilyöntejä tulee jatkuvasti. Toivottavasti jokainen täällä kävijä kuitenkin ymmärtää sen, ettei omaa elämäänsä varten voi alkaa ottamaan määräyksiä muilta vaan nämä päätökset on tehtävä ihan itse.
Itse olen varma, ettei ns. oikeaa lasten saamisen ikää ole olemassakaan; ikä on oikea tasan tarkkaan juuri silloin, kun oma henkinen valmius kohtaa sopivan elämäntilanteen kanssa. Olitpa sitten silloin 23-vuotias tai 35-vuotias, sillä ei ole merkitystä. Vain sillä on merkitystä, että olet itse varma päätöksestäsi.
Onnea kaikille perheestä haaveileville, ikään katsomatta! :)
Eihän se 34 vuotias nyt niin vanha ole. Itse synnyin kun oma isäni oli noin 32 vuotias. Eikä siinä kaikki, mulla on myös nyt 10 ja 8 vuotiaat pikkusiskot eli isäni oli nuoremman siskoni syntymän aikaan 48 vuotias, nyt isäni siis 56 vuotias. Ja minä itse olen tällä hetkellä 23 Että sillee. Tosin isä kyllä sanoi ettei olisi ollut välttämätöntä saada enää lisää lapsia ja ehkä aavistus katkeruuttakin äänessä on kun äitini taasen tahtoi vielä lisää lapsia. Mutta ei isä noista pienemmistäkään toki enää luopuisi. =D
On kyllä hassua, miten erilaisissa tilanteissa ihmiset voivatkaan olla :) Omat vanhempani ovat nyt 47-vuotiaita ja heistä tulee piakkoin isovanhempia :) Minun isäni on siis vuoden nuorempana isovanhempana kuin sinun isäsi oli kuopuksensa syntyessä.
Mutta onnellisia ovat varmasti molemmat! :) Tästäkin näkee, ettei sitä oikeaa ikää ole olemassakaan.
Hei!
Onko taustalla muitakin syitä? Onko hänellä jonkun muun naisen kanssa jotain meneillään? Osa ei koskaan kasva aikuiseksi.