Utuinen näkö pitkään Femton jälkeen?

Femto-leikkaus oli siis eilen perjantaina 29.7. puoliltapäivin, mutta edelleen nyt lauantaina näkö on utuinen ja sumea kauas katsellessa. Lähinäössä ei mitään ongelmaa. Onko normaalia, että tarkentuminen kestää näinkin kauan, vai tulisiko jo ottaa yhteys lääkäriin? Monet tuntuvat sanovan, että heti seuraavana päivänä leikkauksesta näkö on ollut jo huipputerävä, mutta minulla tuota ei kyllä ole.

Lähtötilanne oli molemmissa silmissä -3.0 ja -0:llaa tavoiteltiin. Tahdon uskoa, että näkö vielä tarkentuu normaaliksi päivien edetessä. Onko mahdollista?
30749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Mulle sanottiin, että kolmantena päivänä ei enää saa olla sitä sumuverhoa. Jos on, sitten pitää mennä takaisin tarkastukseen.

Äänestä

Ok, luulen että kyseessä minulla ei enää ole sumuverho, vaan kaukonäköä ei vaan yksinkertaisesti ole saatu korjattua siihen -0:aan. Vaimon -0.5 laseilla näkee hieman paremmin, mutta luulen, että vasta -1.0 lasit riittäisivät tällä hetkellä korjaamaan näköni normaaliksi. Oletin, että näillä lähtöarvoilla (-3.0) homma olisi ollut hyvinkin helppo ja varma - ei nähtävästi ollut. Täytynee huomenna maanantaina olla yhteyksissä lääkäriin ja tiedustella miten asian kanssa edetään. Uusintaleikkausta odotellessa.

Tuntuu nyt näin jälkeenpäin, kun asiaa miettii, että aikaimoista lottoamista taitaa tuo laserointi olla...? Mitä olen tuossa leikkauskertomuksia nyt lukenut, niin monesti näyttää siltä, että näköä on joko ylikorjattu plussan puolelle tai sitten korjaus on jäänyt vain vajaaksi, niin kuin minulla.

Äänestä

No niin, olenkin tällä palstalla jo omaa operatsuunin "epäonnistumista" valitellut, kerta kiellon päälle tässä sitten... Itse huomasin saman homman jo siinä toisena päivänä, että ei vaan kirkastu tai tarkennu ei, vaikkei sumua ollut. Laseja kun lainasin ja kokeilin, niin kylläpä kirkastui. Ensin menin -1 laseilla, nyt tarviin jo -1,5 ja jatkoa odottelen... No, enpä ainakaan sokeutunut, kuten alkuun pelkäsin laseroinnissa käyvän. Onhan sekin jotain. JA mulle myös mainostettiin, että kyllä saadaan nollaan, eikä saatu.

Äänestä

Niinpä niin, näinhän se sitten menee. Etkö käynyt uusintaleikkauksessa missään vaiheessa? Takuunahan tuon pitäisi onnistua.

Äänestä

Siis operaatio tehtiin vasta tossa ennen juhannusta eli ei vielä uusita - uusintaan menen, muttei varaa jäänyt poistoihin kuin -1 verran, eli lasit jää. siinä kun jälkitarkastuksessa mainitsin, että todellakin nyt harmittaa, niin lääkärihän se vain kaivoi kansiosta paperini esiin ja mainitsi, että "tosiaan sinähän etukäteen mietitkin jo sitä itseksesi, että jos vaikka miinusta jää - että olit sitä miettinytkin...". Lue siis rivien välistä: Itse tiesit riskit, ääliö, mitä täällä valitat.

Äänestä

No onpas sinulla todella harmillinen tilanne sitten, ja kyllä on lääkärinkin suhtautuminen asiaan melko persiistä. Missä kävit leikkauksessa? Itseä kyllä harmittaa tämä tilanne kanssa aivan suunnattomasti ja en edes ole varma onko uusintaleikkaus kohdallani mahdollinen? Huomenna otan yhteyksiä lääkäriin ja tiedustelen asiasta tarkemmin. Ei kai tässä muu auta, kuin kärvistellä huonon näön kanssa (mahdolliseen) uusintaleikkaukseen saakka. Varaa/halua ei ole uusia rillejäkään hankkia, joten näillä mennään, mitä on annettu...

Jotenkin onnistuin ennen leikkausta ohittamaan kaikki negatiiviset kokemukset/kirjoitukset aiheesta - en tiedä miten - mutta jos olisin tiennyt, että leikkaus voi epäonnistua näin, niin enpä olisi tuohonkaan lystiin vähäisiä rahojani pistänyt. Missään vaiheessa ei riskejä käyty lääkärin kanssa läpi. Tosin tiesin, että niitä on, mutta oletin, että tällaiset epäonnistumiset ovat erittäin harvinaisia, ja silloinkin lähtötilanne on ollut huono, eli -10 tai enemmän.

Äänestä

Taidan jättää paikan mainitsematta, jotten suotta huonoon valoon heitä vedä ja saa pian syytöstä maineen lokaamisesta Amerikan malliin. 99% leikkauksista kun onnistuu, niin sattuipahan sitten huono tuuri (?).

Joo, mä kun olin nimenomaan ihan lähipiiristä kuullut pelkästään hyvää infoa superonnistuneista leikkauksista jopa isommilla miinuksilla kuin omani, niin ajattelin kans uskaltaa. Lisäksi tosiaan sekä silmätarkastuksen tehnyt tyyppi että leikkaava lääkäri vakuuttivat, että "nollaan saadaan kyllä". Uskoin sitten.

No, elämä on valintoja ja tämä oli yksi huonoimmistani. Ehkä mieli tästä paranee aikain saatossa, nyt ei kyllä yhtään helpota läheisten kommentit tyyliin "no ainakaan ei ole niin vahvat lasit kuin aikaisemmin".

Äänestä
  • Hmm,onkohan kenelläkään vastavaa?Olen keski-ikäinen mies jonka molemissa silmissä on todettu -2,5 ja 1,00 oleva näkö.Kuitenkin tämän tehoisilla silmälaseillakaan en näe kovin hyvin.Kaikki on niin sumeaa.Eikä tässä vielä kaikki.Olen alkanut saamaan ns.kohtaustyyppisiä oireita,jolloinka näen väin keskelle näkökentää jotenkin ja näkökentän keskeltä lähtee kuin sumuisia vesirenkaita kohti näkökentänreunaa Jolloinka en voi lukea,kirjoittaa,katsoa tv:tä.Kaikki on niin epäselvää.Tätä kestää noin tunnin pari joilloinka kaikki palauttuu ns.Normaalin epäselväksi.

    Äänestä

Niin no, ehkä on parempi olla lafkaa mainitsematta. Itse mietin ihan samaa, että miten sitä taas onnistui pääsemään mukaan tuohon yhteen prosenttiin. Ja tuo "taas" on tuossa siksi, koska noita tyhjiä arpoja tuntuu omalle kohdalle sattuvan valitettavan usein.

Otin jo yhteyksiä leikkaavaan lääkäriin ja kyllä sieltä se tuomio valitettavasti tuli, jotta näkö pitäisi olla jo priima tässä vaiheessa, eli kiville meni, että tärähti. Huomenna soittelen aikaa tarkastukeen ja samalla katsotaan sitten jatkotoimenpiteitä. Eihän tuolle nyt moneen aikaan mitään pysty tekemään, joten pakko kärvistellä huonon näön kanssa.

Äänestä
  • Voi p***e, otan osaa fabi83. Valitettavasti tiedän, miten v-mäiseltä tuntuu jäädä siihen prosenttiin :(((

    Joo siis mulle sanottiinkin jo, että mielellään siihen puolivuotistarkastukseen odotetaan näön vakiintumista ja sitten operoidaan. Mä teetätin halpislasit itelleni, olkoonkin, että turhaan nekin teetätin, kun ehti jo siinä laseja ootellessa näkö huonontua puoli numeroo lisää - siis vajaassa kolmessa viikossa. Pakko oli teetättää, kun en ois enää autollakaan uskaltanut ilman niitä ajaa... Nyt en kyllä uusia teetätä ennenku sitten sen uusinnan jälkeen. JOS sitäkään nyt ylipäätään saadaan tehtyä, kai siihenkin jotain häikkää tulee.

    *huokaus*

    Äänestä

Joo, kyllä nyt nyppii ja lujaa! :(

Miten ihmeessä tuo näkö voi tuolla tavoin vielä huonontua, ja noinkin nopeassa ajassa? Saitko lääkäriltä mitään tarkempaa selvitystä? Mahtaakohan minulla käydä samoin? Jos käy, niin sitten viimeistään on pakko lasit hommata, kun nyttenkin jo mennään melkoisessa sumussa tuon näön kanssa.

Äänestä

En saanut varsinaista selvitystä, todettiin vain, että "joskus noin voi vain käydä". Ja sama horina siitä, että yksi sadasta epäonnistuu, se sattui nyt sinun kohdalle ja sitä ei ikinä tiedä, kelle se tapahtuu (eli voisiko tästä sitten päätellä sitä mainitsemaasi arpapelin osuutta...?) jne.

Niin, vaikea veikata käykö itsellesi samoin, tosin tietysti ei hyvältä vaikuta. Kuulemma voi sen puolikin v tosiaan viedä, että nähdään mihin asti miinukset etenee. Joskus todella, todella harvoin kuulemma miinuksia on myös hävinnyt, mutta on niin harvinaista ettei siihen oljenkorteen paljon tarttumista ole, ei kannata pettää itseään toivejajattelulla. Näin ollen olen siis valmentautumassa - huonolla menestyksellä tosin - henkisesti siihen, ettei se tähän vielä jäänyt.

Hukkaan meni tolkuton summa rahaa.

Äänestä

Kävinpä tänään sitten poikkeamassa tarkastuksessa ja yllätyksekseni optikko totesi, että -0.25 olisi tämän hetkinen taittovirhe. Hänen mukaan -0.5 laseilla mentiin jo ylikorjauksen puolelle. Hieman tämä kyllä ihmetyttää, sillä melkoisessa sumussa tässä mielestäni edetään. En tiedä, voiko noinkin pieni taittovirhe tuntua sitten tällaiselta? Laseilla näkö on kyllä aina saatu todella teräväksi, eli sikäli noinkin pieni virhe voi nyt tuntua suurelta.

Itse havahduin kyllä sellaiseen, että aamulla, heti herättyäni näkö on huomattavasti terävämpi. Johtunee optikon mukaan siitä, että kortisoni-/kostutustippaa ei ole yön aikana lisäilty ja näin ollen sitä ei myöskään aamulla ole silmissä sumentamassa näköä. Kostutustippa nimittäin sumentaa näköä myös aika reippaasti, ainakin minulla. Optikko sanoi kuitenkin, että olisi melkein parempi, että tuo näkö huonontuisi tuosta ainakin siihen -0.5, jotta sen voisi laseroida uudelleen pois. Pientä -0.25 virhettä ei kuulemma enää pysty korjaamaan.

Tämä nyt on tällaista, ehkä hieman paremman fiiliksen toi tuo optikolla käynti, mutta kyllä tosiasia on se, että eihän tuo leikkaus täydellisesti kyllä onnistunut. Mutta ehkä tässä nyt pystyy ilman laseja muutaman kuukauden elämään, jos uusintaleikkaukseen sitten pääsisi. Itselläni lähtöarvot olivat siis -3.0, johon optikko totesi, että yleensä tällaisilla arvoilla silmät paranevat/stabiloituvat leikkauksesta jopa parissa kuukaudessa, eli välttämättä ei tarvitse ihan sitä puolta vuotta uusintaa odotella.

Toivotaan nyt kuitenkin molemmat tahoillamme, että kaikki kääntyy vielä parhain päin, vaikka toki tilanne kismittää ihan suunnattomasti.

Äänestä

hyvä juttu! Toivottavasti ei siitä enää kovin huononesi sinulla. Mulla sumuisuus johtuu siitä, että leikkauksessa HUPS tulikin sitten hajataittoa, jota ei sitä ennen koskaan ole ollut. Se tekee sen, etten näe enää edes piiloinsseillä tarkasti. Mutta kuten mainitsit, täytyy yrittää edes jotain pientä lippua pitää yllä toivon suhteen, ja jossei ihan sitä lippua niin edes vaikka viiriä...

Äänestä

Voi ei, sinulla on kyllä napsahtanut melko huono arpa. Itselläni kyllä oli jonkin verran hajataittoa ennen leikkaustakin, mutta nyt aloin miettiä, että olisikohan minunkin kohdallani mahdollisesti samasta kyse? Jos taittovirhettä on optikon mukaan ainoastaan se -0.25, mutta silti epätarkkuutta on, niin voi hyvinkin olla mahdollista, että hajataitto olisi lisääntynyt? En tiedä, ehkä turha kiduttaa itseään miettimällä moisia. Sittenhän sen näkee missä mennään, kun ensimmäinen kontrolli on kuukauden päästä.

Toivottavasti tuo sinunkin tilanne tuosta vielä kohenisi uusintaleikkauksen myötä. Toivotaan parasta!

Äänestä

Sumuisuus voi johtua myös siitä, että näöntarkkuus voi heiketä leikkauksen takia ja sitä ei saa enää millään korjattua samanlaiseksi kuin ennen.

Äänestä

Mikä tilanne?

Äänestä

kellä???

Äänestä
  • Aloittajalle:

    Fabi83, mikä on nyt tällä hetkellä tilanne?
    Kiinnostais vaan, että johtuiko se sumuisuus tipoista vai onko pysynyt ennallaan vai helpottanut?

    Äänestä

Tilanne edelleen sama. Ei ole näkö parantunut, ehkä hieman huonontunut...? Ylihuomenna ensimmäinen kontrolli, siellä nähdään tarkemmin miten tilanne on mahdollisesti muuttunut.

Äänestä

No niin, kontrolli on nyt takana ja yllätyksekseni näkö on lääkärin/testien mukaan parantunut ja on nyt nollassa. Lääkärin mukaan näkö on tällä hetkellä yhtä hyvä, kuin aikaisemmin laseilla ja nähtävästi tilanne paranee vielä ajan mittaan, kun silmä paranee entisestään. Kovin kummalliselta tuo kyllä tuntuu, sillä mielestäni en näe niin hyvin, kuin laseilla aikaisemmin ja kauas katsellessa näkö on epätarkka. -0.25 laseja kun testattiin, niin ne ylikorjasi, eli näkökenttä meni jo sumuisemmaksi. Kai se on siis uskottava, että nollassa nyt ollaan?

Mitä muut ovat tästä mieltä? Onko kenelläkään ollut vastaavaa tilannetta, että näkö olisi alkanut parantua vasta myöhemmässä vaiheessa, eikä ns. supernäköä ole saavutettu heti leikkauksen jälkeen?

Äänestä
  • Iteslleni monovisio lasik tehtiin juhannusviikolla ja näkö huononee iltapäivällä kostutustipoista huolimatta. Tekstit teeveestä näkyvät mutta en ole tyytyväinen kaukonäköön. Huonoa tuuria oli myös , että olen yksi tuhannesta jolle kasvaa epiteeliä läpän alle. Kortisonikuurin jälkeen lokakuussa selviää,pitääkö läpän alus putsata uusintaleikkauksella. Uusinta ei kiinnosta koska toipuminen leikkauksesta kesti kauan. Voi olla että ikä (46vee) vaikutti asiaan vaikka lääkäri vakuutti päinvastaista.

    Äänestä

moi kaikille..itse olen menossa esitutkimuksiin lähiaikoina oikea -5.50 ja vasen -4.0..eli sokea olen.Haavena silmälaseista eroon..eikä edes pelota lopputulos.Toivottavasti läpäisen esitutkimuksen...vähän kylläkin arveluttaa.Kirjotan tänne lisää miten mun käy!

Äänestä

kävin kontrollissa reilu kk operaatiosta. Ajokortti irtos, monovisio toimii, tyytyväinen olen, koska pärjään ns normaalioloissa nyt ilman laseja ,samoin päätteellä. Näkö ei haukankatse, mutta sen tiesin jo mennessänikin leikkaukseen, koska miinuksia oli niin pirusti!Tippoja kyllä pittääpi tiputella, varsinkin aamuisin kuivuutta silmissä enemmän.
kontrolli vuoden päästä,lääkäri uskoi näköni siihen mennessä paranevan,saas nähä?!

Äänestä

Kävin eilen leikkauksessa. Miinuksia oli molemmissa silmissä -5,5 ja sylinterit päälle. Olin tänään jo töissä, kun en malttanut jäädä kotiin. Näkö ei ole täydellinen, mutta taksikuskin kanssa vertailtuamme näimme yhtä hyvin kuin hän silmälasien kanssa. TV:n katselu vähän ärsyttää, koska kuva ei ole terävä. Varsinkin tekstissä on haamukuvia, mutta haamukuvat tuntuu vähenevän. Ikää on 47 ja sekä kaukonäkö että lähinäkö toimii hyvin leikkauksen jälkeen. Odotan näön tarkentumista, mutta olen tällä hetkellä tyytyväinen vaikka näkö ei vielä olekaan ihan yhtä hyvä kuin aikaisemmin silmälaseilla. Muutaman vuoden uskon pärjääväni ilman silmälaseja, vaikka ikänäkö kolkuttaakin ovella.

Äänestä

Mulle on tehty lasik vajaat kaksi vuotta sitten. Kokemuksesta voin sanoa, että näön lopullinen tarkkuus selviää siinä puolen vuoden kohdalla. Itselläni oli hienoisia heilahteluja ja sumuisuutta alussa. osittain sumuisuutta aiheuttivat nimenomaan silmätipat, joiden käytön sain lopettaa kuukausi toimenpiteen jälkeen.

Oma näköni korjaantui täysin. Lähtötilanne oli -5 luokkaa ja nollille mentiin! Alun haloilmiöt, sumuisuudet yms. ovat kadonneet. Näkö on myös säilynyt erinomaisen tarkkana leikkauksen jälkeen!

Tarkentumisesta tämän verran vielä: Alkuun tarkentumisen kanssa oli ongelmia. Jos katselin ensin lähelle ja sitten yhtäkkiä kauas, tarkentuminen siirtymien jälkeen tökki havaittavasti. Päättelin, että osittain tässä voisi olla kyse silmän lihaksiston ja aivojen yhteispelin pettämisestä. Jos on pitkään ollut voimakkaasti likinäköinen, aivot ovat tottuneet automaattisesti korjaamaan näköä tietyllä tavalla.. Kun sitten suoritetaan radikaali toimenpide ja näkö korjataan pysyvästi, aivot hämääntyvät, eikä tarkennus tapahdu enää samoin. Tämä saattaa aiheuttaa viivettä tarkennuksessa, erityisesti hienoisesti väsyneenä. Mikäli tämä teoriani on yhtään paikkansa pitävä, aivot oppivat ajan kanssa säätelemään silmiä oikein. minulla ainakin tarkennuksen viiveongelma korjaantui puolen vuoden kohdilla.

Äänestä

leikkaus oli torstaina...näkö ei vieläkään kirkas kauas katsottuna...hoitsu kertoi että pariviikkoa menee näön tasaantumisessa!Mitään sumuverhoa ei ole ..ei vain terävästi näe kauas

Äänestä

näkö ei parane...kuulemma uusintaleikkaus edessä!Loppuvuosi mennää sokeana....

Äänestä

Rillipää-39, miten paljon jäi miiinusta/plussaa? ihan mielenkiinnosta kyselen, kun yritän elää jonkinasteisessa toivossa sen suhteen, että jos kumminkin jotenkin noi jääneet miinukset siitä katoisi, ees vähän...

Äänestä

morjens taas!leikkauksesta kulunut jo kuukausi melkein...ja kas kummaa näkö 1 ...eli paranee hiljalleen...vaikka tuskaa se oli alussa!Älkää hätäilkö vaan antakaa rauhassa silmien parantua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fabi83 kirjoitti:

Femto-leikkaus oli siis eilen perjantaina 29.7. puoliltapäivin, mutta edelleen nyt lauantaina näkö on utuinen ja sumea kauas katsellessa. Lähinäössä ei mitään ongelmaa. Onko normaalia, että tarkentuminen kestää näinkin kauan, vai tulisiko jo ottaa yhteys lääkäriin? Monet tuntuvat sanovan, että heti seuraavana päivänä leikkauksesta näkö on ollut jo huipputerävä, mutta minulla tuota ei kyllä ole.

Lähtötilanne oli molemmissa silmissä -3.0 ja -0:llaa tavoiteltiin. Tahdon uskoa, että näkö vielä tarkentuu normaaliksi päivien edetessä. Onko mahdollista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu