Kaikki alkoi noin 3-4 vuotta sitten avioerosta. En hakenut apua kuin vasta tämän vuoden puolella. Tulee kausia kun vaan valvon ja lukittaudun neljän seinän sisälle ahdistuksen vuoksi ja kun menen kauppaan kassalla meinaa tulla paniikkikohtaus. Kuukausi sitten asiat paheni niin pahaksi että en vaan jaksanut enää mennä töihin ja potkuthan siitä tuli, nyt on vielä pahempi olo ja en tiedä mitä tekisin. Onneksi älysin varata lääkäriajan maanantaille jolloin saan ehkä paremmat lääkkeet. Ahdistus ja masennus on kova, mutta en ole itsetuhoinen ja en ole koskaan ollut. Naurettavinta on että kaiken tuon masennuksen, ahdistuneisuushäiriön, paniikkikohtauksen ja unettomuuden lisäksi olen avioerosta lähtien vielä kärsinyt jonkinlaisesta syömishäiriöstä, saatan olla päiviä syömättä kunnes ahmin niin paljon että oksennan ja taas yritän olla syömättä...Ai niin ja olen kaiken lisäksi MIES!! Hävettää olla mies jolla jonkinlainen syömishäiriö..Nyt tarvitsisin tukea ja viestejä:)
Kärsin masennuksesta, unettomuudesta ja paniikkihäiriöstä
Mister Sensitive
10172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Menithän hakemaan apua syömishäiriöihin erikoistuneelta terapeutilta?
Et ole laskenut irti ja siksi olet yhä vaan sairas. Lukaise Fisherin kirja, seminaarit on aika kalliita mutta kirja auttaa yksinään myös.
Rankaiset itseäsi tuolla syömishäiriöllä jostain. Luuletko, että ero oli sinun syytäsi tai syyllistätkö itseäsi jostain tekemättä jättämisestä? Ei se kannata enää, et olisi luultavimmin voinut mitenkään estää eron tulemista.
On lähdettävä uuteen aamuun aina siten, että tänään on uuden elämäsi ensimmäinen päivä. Tee joka päivä yksi asia eri tavalla kuin aiemmin.
Jouduit siis töistä pois. Eikö auttaisi jos juttelisit pomon kanssa ja hakisit sairaslomalapun jälkikäteen tai terapeutilta todistuksen ettet ollut työkykyinen? Askel kerrallaan uutta kohti, pyydä apua työhakemusten tekoon jos se on yksin hankalaa. Kai ne työkkärissäkin auttaa.
Ei tuosta ole valitettavasti muuta ulospääsyä kuin se, että vapautat itsesi syyllisyydestä ja tärkeää on että itse sisimmässäsi haluat tervehtyä. Siitä se lähtee. Voimia, kyllä sä selviät!
Ei työssä jatkaminen ei ole enää mahdollinen kun sain aikaisemmin jo varoituksen luvattomasta poissaolosta. En ole kertonut kenellekkään tuosta syömishäiriöstä vielä. Olen kaikkien mielestä normaali kroppainen, mutta omasta mielestä en ja siksi jotkut ihmettelee miksi puhun laihduttamisesta aina ja olen huolissani painostani. Se syömishäiriö johtuu että minulle oli kertynyt naimisissa ollessa vähän kiloja ja viime aikoine ennen eroa vaimoni haukkui joka päivä lihavaksi. Eron jälkeen kun nuo syömishäiriö jutut alkoi laihduin vähän yli kuukaudessa 15kiloa. Sen jälkeen paino pysyny alle 70 kilon, mutta nyt alkanut vähitellen nousemaan masennuslääkkeiden takia ja siksi pelkään että se laukaisee pahemmin tuon syömishäirön taas.
Kuule sulla on omassa minäkuvassa paha ongelma nyt. Anna vaimon jo olla ja mieti sitä mitä itse haluat, mutta terveellä tavalla. Mitä väliä sillä on enää mitä vaimosi sanoi? No saatoit olla silloin ylipainoinen jos edes olit, so what..? Ei ole vaimo kuitenkaan yrittänyt nyt tulla takaisin kun olet laihtunut? Eli se paino ei ollut se eron syy? Oliko hän itse erityisen viehättävä kun oli varaa sanoa sinulle painosta?
Tee itsellesi palvelus ja puhu syömishäiriöstä ennen kuin se menee liiallisuuksiin. Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet. Harva terve ihminen (paitsi sinä nyt tällä hetkellä) arvottaa itsetuntonsa ulkonäön perusteella. Se ihmisen sisin on se mikä merkkaa, vaikka sekin on toisaalta ihan vääristelty totuus. Kyllähän se ulkoinen olemus vaikuttaa mm. seksuaalisuuteen ja viehättävyyteen, sitä ei käy kiistäminen.
Masennuslääke ei lihota jos muistat, että sen aikana voi ruokahalu kasvaa ja siksi pitääkin löytää sijaistoimintaa mikä pitää poissa jääkaapilta. Ehdottomasti ota puheeksi se lääkärillä/terapiassa. Sinun pitää muistuttaa itsellesi, että sinä koostut paljon muustakin kuin ulkoisista seikoista. Jotenkin sinä yrität itseäsi rangaista tuolla syömisellä, ja kontrolloida sitä ainoaa asiaa mitä pystyt sen sijaan, että käyttäisit aikasi työn etsimiseen tai itsesi parantamiseen, olenko ihan väärässä?
Ota askel kerrallaan eteenpäin, yksi uusi tavoite joka päivälle, käy terapiassa ja huomaat, että et oikeasti enää olekaan masentunut. En henkilökohtaisesti usko lääkkeiden voimaan muutoin kuin vakavan masennuksen hoidossa.
on leima persoonasta. Eli ei se ulkoinen kauneus vaan sisäinen. Sekin on totta, että enemmän vielä loukkaa se jos ystävä puukottaa selkään, sillä parhaat suhteet on aina seksittömiä. Jos on jakorasia mies tai nainen, niin kiertoon vaan, heh heh. Mutta jos ystävä on kaksinaamainen typerys eikä tiedosta sitä tosiasiaa että ystävät ja perhe on tärkeimmät, suksikoon suolle.
Mutta ei kai ne ehdota mitään vuodelepoa vaikka olisi kuinka paha ahdistus ja unettomuus? Sillä sellaiseen en suostuis..
Nyt en ymmärrä, mutta siis masennuslääke (ssri) tehoaa kyllä ahdistuneisuuteen ja unettomuuteen. Lääkeen aloitukseen liittyy kyllä suurentunut itsetuhoisuuden riski eli sen aloittaminen olisi hyvä tehdä lääkärin oikeassa valvonnassa.
Hae nyt ihmeessä nukahtamispillereitä jos on noin paha tilanne..
Huomenna on se lääkäri:) Olen jo pari kuukautta syönyt Zipralexia masennukseen mutta sillä ei ole ollut mitään vaikutusta ja siihenkinhän liittyy suurentunut itsetuhoisuuden riski, mutta en ole ikinä ollut itsetuhoinen ja en usko että ikinä olisin:)..
Tarinasi kuulostaa tutulta siltä osin että työ minultakin jäi toistaiseksi ja kaikki kehittyi ajan kanssa. Lisäksi olen mies ja häpeän heikkouttani. Sinäkin häpeät syömishäiriöta kun olet mies. Kannattaa keskusteluapua hakea (vaatia), koska yksin jääminen on niin suuri riski. Silloin jäät masennuksen noidankehään joka pyörii niin että menetät perspektiivin tavallisen elämän asioihin. Tutustu vertaistukeen. Uskalla olle herkkä mies! Se on suomalaisen miehen suuri ongelma. Olla herkkkä. Sitä moni välttää ja siitä seuraa paitsi tragediaa niin monenmoista "ääliökäyttäytymistä". Paniikkihäiriö minulta katosi vuosien myötä terapian avulla. Käytin vuosia myös siihen lääkkeitä. TODELLA INHOTTAVA VAIVA. Häpesin ensin pyytää kavereilta ja perheeltä apua mutta lopulta kaikki suhtautuivat siihen hyvin ja sain apua. Jos tuntuu että terveyskeskuslääkäri ei ole kovin tietoinen psyykkeen asioista niin käy yksityisellä psykiatrilla. Asioilla on tapana järjestyä!
Nyt on lääkärillä käyty, uudet lääkkeet kokeilussa ja aika varattuna psykiatrille:)
Nyt kyllä ahdistaa nämä uudet lääkkeet jotka sain, koska en ole kuullut kauhean hyvää niistä:(