Ystäväni ja kummityttöni äiti pyysi minua yhdeksi kaasoksi 2 muun ystävänsä lisäksi.Ystäväni ja 2 muuta kaasoa asuvat naapuri kaupungissa, ja vielä naapureina. Olin otettu kunniasta olla hänen kaasonsa. Olin intoa täynnä ja hankin häälehtiä ja kirjoja häiden suunnittelusta ja hääohjelmista. Tuntui, että olin enemmän innoissani kun morsian, totta kai hänkin oli innoissaan, mutta hän oli viimesillään raskaana ja huomio oli tulevassa tyttäressään ja ilmoitti että ensimmäiset 3 kk hän omistaa pikkuselle ja häitä aletaan suunnittelemaan vasta myöhemmin.
Se aika koitti, "hääpalsuja" pidettiin joka viikko, yritin parhaani mukaan osallistua palvereihin, 2 vuorotyöni ja muun sosiaalisen elämäni ohessa. Missattuani tapaamisen, seuraavalla kerralla kaikki oli kaikki muuttunut ja sama toistui joka kerta kun olin palvereissa.
Oli aika polttareiden suunnittelulle. Sain tietä olevani raskaana ja ajoitus elämässäni oli pahin mahdollinen, joten omat ajatukset olivat kahden elämän välillä. "palsut" olivat kerran vkossa ja nämä "hääpalsujen" lisäksi, en pystynyt niihinkään osallistumaan 100%, olin kuitenkin mukana Facebookissa ja osallistuin suunnitteluun omin mielipitein ja ideoin. Porukan kesken suunnitelmat hahmottuivat ja saivat minun mielestäni lopullisen ohjelman valmiiksi. Oli askartelemista ja laittamista, halusin olla mukana tekemässä ja laittamassa, muista kaasoista ei kuulunut, muuta kun laitoin itse viestiä ja he vastasivat.
Polttaripäivä koitti ja oli kivaa samalla tavalla kun morsiammella kaikkine yllätyksineen. Morsian jossain vaiheessa tajusi että, olen vähän pihalla. Etukäteen oli sovittu että, menen kotiin yöksi, osa polttareiden tapahtumista oli järjestetty kotikaupungissani ja muut palasivat heidän kotikaupunkiinsa.
Aamulla olin saanut viestin morsiamelta, jossa hän kertoo vapauttavansa minut kaason tehtävistäni ja kuinka 2 muuta kaasoa ovat hoitannet tehtävät ja hoitaa eteenkin päin. Olin tietysti tervetullut häihin. Olin hieman hämilläni ja yritin soittaa hänelle, ei vastannut, laitoin viestin jos hän voisi soittaa sopivan tilaisuuden tullen, soittoa ei kuulunut kun vasta 1,5 viikon päästä. Iloisena soitteli ja kyseli kuulumisia, itse hän ei ottanut asiaa esille joten kysyin asiasta, hän sanoi, että hän oli loukkaantunut minulle hetkellisesti, koska muut kaasot olivat sanoneet etten ollut osallistunut suunnitteluun yhtään. Hän tiesi 2 kuukautta sitten tehdystä abortistani, joten hän oletti kaikesta ylimääräisestä luopuminen olisi helpotus minulle, jotta vosin rauhassa miettiä omat asiani kuntoon. Muisti hän kuitenkin mainita että oli ottanut tilalleni uuden kaason.
Tunnen oloni hieman loukatuksi, tunnen että ystäväni ajattelee tietävänsä mikä on minulle parasta ja välitää, kaikesta eniten tunnen häpeää. Miltä tuntuu mennä häihin joissa olisit ollut kaaso, ollut kaikessa mukana? Kun se yksinäinen vieras joka tuntee kourallisen vieraita, kun ne ihmiset jotka tunnet tuntee kaikki muut vieraat?
Mietin, että menenkö häihin? Haluanko olla se lempattu kaaso vai se jolle on annettu "vapautus"?
Olisin kiitollinen neuvoista ja mielipiteistä :)
Potkut kaason tehtävästä
Kun tietäis
3
671
Vastaukset 3
- Rouva O
Varaa itsellesi ulkomaanmatka häiden ajankohdalle. Ilmoita morsiamelle esteestä ja mainitse, että tarvitset aikaa itsellesi "ajatellaksesi omat asiasi kuntoon".
Häiden jälkeen voitte morsiamen kanssa aloittaa ystävyytenne puhtaalta pöydältä, olla kuten häitä kaikkine mutkineen matkassa ei olisi koskaan ollutkaan. - dfasdfasdfasdf
Teitkö abortin kaason pestin takia :O ?
- nauti kermat
Mene niihin häihin ja nauti. Et ole vastuussa mistään, mutta saat juhlia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551