Vapaavalintainen koevastaus valtiotieteelisen pääsykokeeseen

Arvoisa lautakunta pyydän aluksi huomioimaan että vastaukseni ei ole politisesti puolueelinen vaan essee keskittyy lähinnä media ylläpitämään uutisointiin neljän tai ainakin melkein neljän vuoden ajalta. Suomi parhaana maana pisteet onkin mielestäni saavuttaneet sillä että maassa kaikki hyvin loistavasti. Teilähän ei ole mitään muita tärkeitä yhteiskunnan ongelmia kuin keskustan solvaaminen lehtien palstoilla siitä kun olette selvinneet "kunnialla " että kukaan ei kiinnitäisi huomioita miksi järjestelmälisesti ajoitte lehdistössä vain keskustaa alas jotta ihmisten mielenkiinto ei vaan heräisi Miksi ihan oikeasti.

Tästä sitten Väyryseen jotakuinkin kolmekymmiset pojanklopit ilmaiset kermaleivikset sekä mainostarrat huulillaan solvaavat Väyrystä aivan senkin takia kun kuvittelevat sen olevan coolia ja mikä kaikista naurettavinta ihan oikeastiko tahtovat itsensä sekä sukupolvensa työttömäksi. Jotkin muka naurettavat Värys vitsit eivät naurata kuin maksettuja taputtajia.

Perussuomalaiset sitätätäperussuomalaisetperusdsuolmalaisetsoinisoinihalla-ahoperussuomalaisetjne. ja jne. Tuolaista tekstiä palstat, lehdistö täynnä että yksikään äänestäjä ei huomaisia valtavia supistuksia, leikkauksia ynnämuuta jne. Arvatkaa vain mitä älykkäät intellektuellit ja lellit fincoli taimsia myöten oikeasti ajattelevat. Aivan naurettavaa kun juuri ja juuri koulunsa päättäneet pitävät huvittavina mika Väyrys vitsejä tai ensimäistäkään kokemusta mistään muusta kuin ilmaisista mainostajien eduista sekä ilmaisista lenkkikengistä jne. Ovat maksettuina jatkamassa typeryyttään.

ja nyt tiivistettynä ajattelenko että leimaudun keskusta tai perussuomalaisten tai vaikka itse joulupukin tai aapikukon äänestäjäksi. En. koska ihmisten ahneudella eikä typeryydellä näytä olevan mitään rajaa Enkä ota vastaan opintopaikkaakaan koska sähkölaskuni on muka noussut yli kolmekymentä euroa kuukaudessa ja minun pitää pitää huoli että jos eivät tahdo Mottia sähkömittareita tarkistamaan niin kiireen vilkkaan säästyäkseen häpeältä käyvät korjaamassa Koko Suomen Kansan rikkinäiset sähkömittarit.
162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

jaettämitä tulee suomalaiseen huippu suosittuun eikä sekään riitä kun viellä super suosittuu :) musikilliseen tuotantoon varsinkin sanoituksiin jne. Hehkuttaminen sekä suoranainen artistien "sumuttaminen " sekä maksavien ei kopiotujen kuluttajien Jotka Maksavat Kaiken että jotkin saavat patsastelle :) super suosittuna.

Kyllä juupu juu levyjä on myyty niin ja niin paljon Tosin sittarit, Anttilat, Prismat ovat ne ostaneet ja siellä niitä on mutta kyllä useilla super suosittu Pokka on tyhjästä se mun täytyy sanoa. :) Toooosi kova levymyynti, ihanko uskovat itsekkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


:) kirjoitti:

Arvoisa lautakunta pyydän aluksi huomioimaan että vastaukseni ei ole politisesti puolueelinen vaan essee keskittyy lähinnä media ylläpitämään uutisointiin neljän tai ainakin melkein neljän vuoden ajalta. Suomi parhaana maana pisteet onkin mielestäni saavuttaneet sillä että maassa kaikki hyvin loistavasti. Teilähän ei ole mitään muita tärkeitä yhteiskunnan ongelmia kuin keskustan solvaaminen lehtien palstoilla siitä kun olette selvinneet "kunnialla " että kukaan ei kiinnitäisi huomioita miksi järjestelmälisesti ajoitte lehdistössä vain keskustaa alas jotta ihmisten mielenkiinto ei vaan heräisi Miksi ihan oikeasti.

Tästä sitten Väyryseen jotakuinkin kolmekymmiset pojanklopit ilmaiset kermaleivikset sekä mainostarrat huulillaan solvaavat Väyrystä aivan senkin takia kun kuvittelevat sen olevan coolia ja mikä kaikista naurettavinta ihan oikeastiko tahtovat itsensä sekä sukupolvensa työttömäksi. Jotkin muka naurettavat Värys vitsit eivät naurata kuin maksettuja taputtajia.

Perussuomalaiset sitätätäperussuomalaisetperusdsuolmalaisetsoinisoinihalla-ahoperussuomalaisetjne. ja jne. Tuolaista tekstiä palstat, lehdistö täynnä että yksikään äänestäjä ei huomaisia valtavia supistuksia, leikkauksia ynnämuuta jne. Arvatkaa vain mitä älykkäät intellektuellit ja lellit fincoli taimsia myöten oikeasti ajattelevat. Aivan naurettavaa kun juuri ja juuri koulunsa päättäneet pitävät huvittavina mika Väyrys vitsejä tai ensimäistäkään kokemusta mistään muusta kuin ilmaisista mainostajien eduista sekä ilmaisista lenkkikengistä jne. Ovat maksettuina jatkamassa typeryyttään.

ja nyt tiivistettynä ajattelenko että leimaudun keskusta tai perussuomalaisten tai vaikka itse joulupukin tai aapikukon äänestäjäksi. En. koska ihmisten ahneudella eikä typeryydellä näytä olevan mitään rajaa Enkä ota vastaan opintopaikkaakaan koska sähkölaskuni on muka noussut yli kolmekymentä euroa kuukaudessa ja minun pitää pitää huoli että jos eivät tahdo Mottia sähkömittareita tarkistamaan niin kiireen vilkkaan säästyäkseen häpeältä käyvät korjaamassa Koko Suomen Kansan rikkinäiset sähkömittarit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu