Paljon on puhetta tunteiden kertomisesta ja siihen liittyvistä riskeistä. Paljon tuntuu olevan "ilmassa" ja pelätään virhetulkintoja yms. Entä jos toinen kieltääkin kaiken tai heittää pöytään umpiheterokortin...monta mahdollisuutta tulla maahan lyödyksi. Mietin, voiko yksipuolisen avautumisen jälkeen ystävyys jatkua vai onko se teeskentelyä? Jos on vereslihalle asti rakastunut ja toinen korkeintaan kaverimielessä kiintynyt, niin voiko siitä tulla enää mitään? Mulla on se tilanne, että olen se rakastunut, eikä tämä ole mikään kevyt tunne. En halua menettää häntä, mutta selvittämätön tilanne sairastuttaa mut. Pitäisi pystyä jakamaan tätä taakkaa, mutta vain hän voi auttaa. Mulla ei enää riitä rohkeus ottaa asiaa puheeksi. Näin heikoilla en ole ollut koskaan, ja mä olen se, jota ei pitänyt enää minkään horjuttaa.
Voidaan olla ystäviä jne.
selviytymistarinoita
9314
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mielestäni siinä ei auta muu kuin tunteistaan kertominen. Muuten ei saa selville toisen ajatuksia, ei vaikka kuinka haluaisi. Se, että miten siitä eteenpäin, jos toinen kieltää kaiken, riippuu paljon persoonasta ja ystävyyden syvyydestä. Jos on oikein hyvä ystävä, niin ei tuollaisen kertomisen pitäisi ystävyyttä horjuttaa, mielestäni ystävyyden pitää kestää lähes kaikki. Ei kai kukaan ketään väkisin mihinkään pakota ?
Alkuun voi olla varmaan hämmennystä, mutta ajan mittaan luulisi tasautuvan, kun molemmilla on tieto toisen ajatuksista.
Itselläni on samanlainen tilanne, kertoakko vaiko eikö. Olen harkinnut, että kun sopiva tilaisuus tulee, niin tämän vuoden puolella kerron ja mietin tarkkaan miten hienovaraisesti sen teen.
Tsemppiä myös sinulle !
Kumman kannalta ystävyyden jatkuminen on vaikeampi haaste? Olen samaa mieltä edellisen kanssa, että ei tunteista kertomisen pitäisi tosiystävyyttä rikkoa, mutta entäpä sen rakastuneemman asema? Voiko rakastunut jatkaa "vain" ystävänä?
Yksilöllisiä juttuja,sanoisin. Oma kokemus on, että pakit saaneena on huomattavasti vaikeampaa jatkaa kuin torjujan asemassa. Kumpikaan ei ole helppo osa.
Ettei aloittaja etunimesi alkaisi H:lla?
Samasta syystä olen ollut hiljaa jo pari kuukautta. Huopaamista ja soutamista, mutta pelottava askel vaatii puitteet, joita ei ole vielä tarjoutunut. Ensi viikonloppuna olisi onneksi kivaa tiedossa, joten luultavasti hymyilen koko tämän viikon. Tulisi vain se mahdollisuuskin vielä piakkoin, niin helpottaisi elämää.
Minä kyllä olen rehellisesti sanottuna aivan puulla päähän lyöty yhden ihmisen suhteen. Sain hänestä (rakensin päässäni) aivan toisenlaisen kuvan. Olin valmis vannomaan että meillä oli erityinen ystävyys kehittymässä ja että hänkin oli rakastunut minuun. Varmaan eka kerta elämässä kun se kuuluisa vaisto petti :( Pitäisi nyt vaan päästä lopullisesti yli ja antaa itsellekin anteeksi ne kaikki hömpötykset. Ei kai se ole rikos rakastua? Vaikka vähän jymäytettiinkin. Toivoisin kuitenkin kaikilta naisilta vähän hienovaraisempaa tyrmäystyyliä. Onko aina pakko vetää se heterokortti esiin ja antaa toisen lukea jostain rivien välistä. Eikö voisi vaan sanoa että en ollut kiinnostunut siinä mielessä kuin sinä tunnuit luulevan...
Heterokortti on se yksinkertaisin ja helpoin tapa paeta tilanteesta ulos, jos ei muuten pysty asiaa kohtaamaan. Mutta usko huviis, se jää kaiveleen myös sitä "heteroa"! ps. ei ole rikos rakastua, mutta kohtuutonta se on. Vai mikä järki siinä on, että jonkun pitää rakastua sydänjuuriaan myöten sellaiseen ihmiseen, joka vain leikkii ja käyttää hyväksi?!
Mulla kävi kanssa juuri noin. Meillä oli jo jotain tunteita. Suudeltiinkin ja hän kertoi että ajatteli ja halusi minua usein iltaisin kun oli yksin. Olin onnessani :). Sitten kerran hän tyrmäsi minut totaalisesti ja sanoi ettei tunne samoin kuin minä, mutta voitaisiin olla edelleen ystäviä ja että hän oli muka kuitenkin hetero ???
Mistähän moinen mielenmuutos kun aiemmin kertoi että oli joskus kuitenkin maannut naisen kanssa? Eli olin aivan puulla päähän lyöty ja tosi pettynyt ja nöyryytetty olo :((
Olin kertonut aika avoimesti tunteistani ja luullut että tunteisiini vastataan.
Saas nähdä kun seuraavan kerran tavataan että pystynkö olemaan ihan "normaalisti" Vaikeaa se on päästä tästä yli ja antaa tosiaan itselleenkin anteeksi kaikki "tunnehömpötykset" ja tekstarit. Nolottaakin......mutta minkäs teet kun on ihastunut.
"selvittämätön tilanne sairastuttaa mut." Tämäkö on elimistön tapa puolustautua sydänsuruja vastaan? Kuupan pitää seota, että sydän selviytyisi??? Tältä se tuntuu.