raskauskilot

Olen nyt rv16 enkä ole lähtöpainostani "lihonut" kiloakaan. Päinvastoin. Eka neuvolakäynnillä paino 51.1 nyt puntarilla käydessä 50.0. Olen n. 167cm pitkä joten aika hoikka. Monet ystävistäni ovat keränneet raskauskiloja keskimäärin 20kg mutta tasaisesti koko raskausajan, he ovat olleet lähtöpainoissaan normaalipainon alarajoilla. Mietin vain että onkohan normaalia että kiloja ei ole vielä tullut? Että loput 5kk niitä tuleekin sitten kerralla 4kg/kk? Vatsani on kuitenkin saanut alavatsalle pienen kummun ja vauvalla kaikki ok.
8269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei se maha näykään pahemmin tuolla raskausviikolla. Itselläni alkoi hieman pullistumaan viikolla 12 tai jtn sinne päin. Jos ensimmäistä kertaa raskaana, hyvinkin niin ettei se vielä pahemmin näy. Kun pääset viikollw 20 niin alkaa pyöristymään enemmän ja enemmän. Tsemppii :)

Äänestä

Aika usein paino lähtee nousemaan kunnolla sitten vasta puolen välin jälkeen kun vauvakin alkaa enemmän kerätä painoa. Neuvolassa pidetään kyllä huolta siitä painonnoususta ja laitetaan ultraan jos näyttää siltä, ettei painoa ole tullut "tarpeeksi". Jos neuvolassa ei painoon puututa millään lailla, voit itsekin olla ihan huoletta :)

Äänestä

Mulla lähtömitat 175cm ja 68kg. Mullakaan ei noussut paino oikeastaan yhtään tuossa vaiheessa ja neuvolan täti sanoi että yleensä puoleenväliin mennessä saisi tulla se 2-3kg (4 kiloakin ok) ja kyllä se 2kg sitten juuri ja juuri tulikin siinä puolenvälin tienoilla :)
Viime neuvolakäynnillä, viikot 32 , oli painoa tullut 6kg lähtöpainoon. Ultrissa vauva ollut keskikokoinen ja voinut mainiosti :)

Äänestä

Itsellä paino ensiksi tippui pari kiloa. Nousuun lähti vasta joskus rv 25 tienoilla ja tasaisesti nousi siitä lähtien.

Ja vauvan kooksi tuli sitten 3980 g ja 52 cm.

Että ei hätiä,kyllä se paino ehtii nousta :o)

Äänestä

Tänään kävin neuvolassa ja paino sen 50..näin kyllä neuvolatädin ilmeen kun kävin puntarilla.... mutta ei se sanonut mitään muuta kuin että muistathan syödä. :)

Ja sydänääniä kuunnellessa sanoi että löytyypä helposti, kun oot noin hoikka.

Ite oon vaan ihmetelly kun mun masu on niin pikkunen. Siis se ''kumpu'' on sellanen että vois luulla ett en oo vaan kuntoillu vähään aikaan. Kun oon vaikka kellä nähny rv 16-17 ihan isoja masuja...Onko sitten kohdun erilaisuudesta kyse kun jollain kumpu kasvaa nopeammin..

Äänestä

Joo, kyllä on aivan täysin yksilöllistä! Itselläni alkoi vatsaa näkymään vasta joskus rv 20 tienoilla. Painoa tuli joskus viikoilla 22-27 jonkun verran, nyt on tainnut junnata paikallaan. Lähtötilanne siis 178/61. Joten hyvin yksilöllistä. :) Nyt jo rv 30 menossa, ja vieläkin sanotaan vatsan olevan pieni, hyvinhän tuo tuossa menee. Vaikka selkeä raskausvatsa jo onkin. Itseäkin joskus aina ihmetytti jo isot raskausvatsat alle 20-viikoilla, mutta niinkuin sanoin, niin täysin yksilöllistä. :)

Äänestä

Minulla menossa viikko 18. Alkuraskauden painosta olen vieläkin nelisen kiloa miinuksen puolella. Silloin oksentaminen ja siihen liittyvä ruokahaluttomuus tiputti painoa seitsemän kiloa hieman alle kuukaudessa. Pahoinvointi on loppunut jo onneksi! Painokaan ei ole palannut siihen mitä se oli ja näkyy myös ulkonäössä jokseenkin koomisesti.

Raajoista, kasvoista ja kumma kyllä rinnoista näkee helposti, että on laihtunut ja reippaasti. Sitten on vain se kessi, joka vain kasvaa ja kasvaa. Näyttää todella huvittavalta. Tosin siinä on varmasti jonkin verran turvotustakin. Sitä oli jo ihan viikolta 1 asti kun munasarjat olivat valtavan turvoksissa ja siinä sivuoireena koko muukin maha.

Nyt alkaa olla vasta mahan seutu sen näköinen, että tuntemattomat tulee kaupungilla juttelemaan vauvajuttuja. Eli näyttää jo raskaudelta eikä hemottomalta kaljakessiltä:)

Ei siis näytä siltä, että painonnousu ja mahan kasvu menisivät mitenkään käsikädessä.

Äänestä

Nou hätä! :) Minulla paino lähti nousuun vasta viimeisellä raskauskolmanneksella, vaikka odotin kaksosia. Ekalla kolmanneksella paino vaan putosi, vaikka minulla ei ollut edes pahoinvointia ja söin aivan uskomattomia määriä. Ruokahalu oli aivan järjetön. :) Olen aina ollut kaveripiirissäni yleinen vitsinaihe. Syön kuulemma kolmen ison miehen edestä, vaikka olen aika pieni nainen. Raskausaikana söinkin sitten varmaan kymmenen ison miehen edestä. :) Neuvolantädin mielestä painonpudotus oli ihan ok, kun kuitenkin söin hyvin. Loppujen louksi paino nousi noin kymmenen kiloa. Pelkät vauvat painoivat yhteensä reilut kuusi kiloa. Siihen kun lisätään istukoiden, lapsivesien yms. paino, lisääntynyt verimäärä ja neste, niin enpä tainnut juurikaan raskausaikana lihoa. Pikemminkin päinvastoin. Synnytin kuitenkin kaksi tervettä ja kaksosiksi hyvänkokoista vauvaa. Tietenkin kaksosraskaudessa vauvojen kasvua tutkitaan ultraäänellä vähän väliä, eli itse sain olla turvallisin mielin. Mutta noilla raskausviikoilla ei sikiö lapsivesineen ja istukoineen vielä kovin paljoa paina, eli turvallisin mielin voit olla sinäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keijukainenesikoinen kirjoitti:

Olen nyt rv16 enkä ole lähtöpainostani "lihonut" kiloakaan. Päinvastoin. Eka neuvolakäynnillä paino 51.1 nyt puntarilla käydessä 50.0. Olen n. 167cm pitkä joten aika hoikka. Monet ystävistäni ovat keränneet raskauskiloja keskimäärin 20kg mutta tasaisesti koko raskausajan, he ovat olleet lähtöpainoissaan normaalipainon alarajoilla. Mietin vain että onkohan normaalia että kiloja ei ole vielä tullut? Että loput 5kk niitä tuleekin sitten kerralla 4kg/kk? Vatsani on kuitenkin saanut alavatsalle pienen kummun ja vauvalla kaikki ok.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu