2013

Vuosi on 2013, mies ja nainen kohtaavat jossain sattumalta. Molemmat tuntevat sitä jotain kummaa vieläkin. Ajautuvat kahvilaan ja istuksivat ja jutustelevat. Yhä kypsempinä osaavat jäsentää itsensä paremmin ja puhua asioista selkeämmin. Toinen kertoo tunteistaan jotka jäivät ilmaan roikkumaan silloin joskus aiemmin. Toinenkin tietää mistä puhutaan koska on itse kokenut aivan samalla tavalla. Mies ja nainen sopivat tapaavansa uudelleen jo parin päivän päästä. Lämmin halaus ja eroavat omiin suuntiinsa. Illalla kotonansa molemmat mietteissään, tunteet pinnassa. Se jokin... sen tuntee molemmat taas. Toinen rohkaisee mielensä ja laittaa tekstarin. Seuraavana aamuna heräävät yhdessä.

Herää kysymys. Täytyykö odottaa v. 2013 saakka?
29203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Mun tarina vaan jatkuisi näin Nainen ja mies sopivat tapaavansa uudelleen. Lämmin halaus....

Nainen ei mene sovittuun paikkaan enää. Aika oli kulunut umpeen vuosia sitten

Äänestä
  • Aivan. Jokainen mielensä mukaan.

    Äänestä

No sehän on sinusta itsestäsi kiinni. Ei täydy, jos laitat sen tekstarin nyt sille miehelle/naiselle, joka mielessäsi on.

Äänestä

Toiveajattelua joka voi toteutua mutta ihan eri ihmisen kanssa

Äänestä
  • vain, jos mo-lem-mat ovat tunteneet sitä jotain kummaa...

    Äänestä

  • Tämä ei ole toiveajattelua. Vaan eräänlainen herättely kaikille ketkä lukevat tämän. Ei kannata tuhlata elämäänsä odotteluun jos on löytänyt jotain mistä tykkää.

    Äänestä

  • 2013 kirjoitti:

    Tämä ei ole toiveajattelua. Vaan eräänlainen herättely kaikille ketkä lukevat tämän. Ei kannata tuhlata elämäänsä odotteluun jos on löytänyt jotain mistä tykkää.

    No miksi sä sit oot tehnyt niin ?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    No miksi sä sit oot tehnyt niin ?

    En tuhlaa elämääni odotteluun.

    Äänestä

  • 2013 kirjoitti:

    En tuhlaa elämääni odotteluun.

    hehheh. etpä niin, sullahan on täysi työ täyttää palstaa näillä tarinoilla. pitäisi vaan osata lopettaa, kun on vielä uskottava :)))

    Äänestä

  • gfdxgdhh kirjoitti:

    hehheh. etpä niin, sullahan on täysi työ täyttää palstaa näillä tarinoilla. pitäisi vaan osata lopettaa, kun on vielä uskottava :)))

    Pitäähän sitä palkan eteen tehdä töitäkin, saan tästä 2200€ / kk. Halvalla menee mutta menköön.

    Äänestä

Aika tekee tehtävänsä yleensä käy toistepäin

Äänestä
  • Niinhän se tahtoo olla. Halusinkin herättää ajatuksia lähinnä.

    Äänestä

Oho.

Eipä ole mitään lisättävää eikä vähennettävää, paitsi että tuntuu tyhmältä.

Mutta myönteisesti ajatellen... hyvää kannattaa odottaa ja tiedä miten viisaaksi ehtii kahdessa vuodessa kypsyä....

No niin, ulos aurinkoon.

Äänestä

liikaa aikaa , kaikki loppuu, häviää, hälvenee ....

Äänestä

Oii ,mä halusin kohdata hänet sen ihanuuden

Äänestä

Miten yö meni jatkavatko yön jälkeen

Äänestä
  • Jokainen voi omalla kohdallaan värittää sen yön oman mielensä mukaan. Voi olla eläimellistä seksiä himon vallassa tai herkempää toisiinsa kietoutuvaa tunteen virtaa tai sitten ihan vaan juttelua, sylikkäin nukahtaen.

    Äänestä

  • 2013 kirjoitti:

    Jokainen voi omalla kohdallaan värittää sen yön oman mielensä mukaan. Voi olla eläimellistä seksiä himon vallassa tai herkempää toisiinsa kietoutuvaa tunteen virtaa tai sitten ihan vaan juttelua, sylikkäin nukahtaen.

    Siis onnellinen loppu tai alkuhan se olisi
    Kaikki siis täydellistä

    Äänestä

  • Ihanaa. kirjoitti:

    Siis onnellinen loppu tai alkuhan se olisi
    Kaikki siis täydellistä

    Ja tietenkin sitten tapaisivat aika useinkin heti lähiaikoina, sanomattakin selvää :)

    Äänestä

Onko niillä parivuode?

Äänestä
  • On molemmilla kodeissansa.

    Äänestä

Miksei jo ensivuonna 2012 kesällä heinäkuussa

Äänestä
  • Jos tuolle linjalle lähtee niin miksei jo syksyllä 2011 elokuussa? Miksei jo tänään sunnuntaina? Miksei jo tunnin päästä?

    Toisaalta, miksei 2012 heinäkuu.

    Äänestä

  • 2013 kirjoitti:

    Jos tuolle linjalle lähtee niin miksei jo syksyllä 2011 elokuussa? Miksei jo tänään sunnuntaina? Miksei jo tunnin päästä?

    Toisaalta, miksei 2012 heinäkuu.

    Ei mitään kiirettä ,ajattelin vain kun tuo sexii suju niin loistavasti

    Äänestä

Odotellaan vaan. Odotellaan odotellaan ihmetellään ja mietiskellään. Ja kohta ollaankin kaikki uurnalehdossa.

Äänestä

jo vain,tunnin päästä.

Äänestä

Ei odoteta niin kauaa. Molemmat tietää tunteen, joka on ja pysyy.

Elämä on rajallinen, ja jokainen hetki on tärkeä. Tämäkin.

Sydämessäni on ihminen, joka on antanut elooni merkityksen.

Äänestä

Tunteet haalistuu, varsinkin jos niitä ei pidä yllä hektisenä aikana.
Todennäköisesti ainakaan molempia ei enää kiinnosta yhteinen elämä.
Tosin on niitäkin, joille toinen on ns. "elämäni rakkaus". Silloin ei
aika ole ongelma.

Äänestä
  • Totuuden sanoja puhut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


2013 kirjoitti:

Vuosi on 2013, mies ja nainen kohtaavat jossain sattumalta. Molemmat tuntevat sitä jotain kummaa vieläkin. Ajautuvat kahvilaan ja istuksivat ja jutustelevat. Yhä kypsempinä osaavat jäsentää itsensä paremmin ja puhua asioista selkeämmin. Toinen kertoo tunteistaan jotka jäivät ilmaan roikkumaan silloin joskus aiemmin. Toinenkin tietää mistä puhutaan koska on itse kokenut aivan samalla tavalla. Mies ja nainen sopivat tapaavansa uudelleen jo parin päivän päästä. Lämmin halaus ja eroavat omiin suuntiinsa. Illalla kotonansa molemmat mietteissään, tunteet pinnassa. Se jokin... sen tuntee molemmat taas. Toinen rohkaisee mielensä ja laittaa tekstarin. Seuraavana aamuna heräävät yhdessä.

Herää kysymys. Täytyykö odottaa v. 2013 saakka?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu