Minusta on alkanut tuntua, että olen pilannut kiintymyssuhteen esikoiseeni (1v8kk)! Saimme toisen lapsen ja nyt tunne on alkanut erityisesti korostumaan. Lapseni ei kaipaa minua enää lainkaan. Erotilanteessa lähtee toisen hoitajan mukaan minuun katsomatta tai hyvästejä jättämättä(sama jos itse poistun vaikkapa kauppaan ja jää mummon tai isän kanssa), hän ei ole koskaan juurikaan vierastanut ketään ja viihtyy omissa oloissaan. Hän itkee ja rimpuilee, jos minä otan hänet syliin tai yritän helliä häntä. Muut kyllä saavat tehdä niin. Luulin aikaisemmin, että olen onnistunut äitinä. Olen luonut turvalliset rutiinit,anatnut virikkeitä, en ole ollut poissa hänen luotaan liikaa(hoidan häntä ja nuorimmaista kotona) En ole luuhannut baareissa, eikä minulla ole päihdeongelmia, en ole myöskään koskaan ollut häntä kohtaan väkivaltainen. Ilmeisesti vain tunneside puuttuu tai sitten olen ollut liian tunnekylmä pikkulapsen tarpeisiin. Poden hirvittävää syyllisyyttä ja olen pikkuhiljaa alkanut masentua, koska olen epäonnistunut tärekeimmässä tehtävässäni eli äitinä!
Itken nykyisin paljon ja minusta tuntuu kuinka välimatka minun ja esikoiseni välillä vai kasvaa ja kasvaa...
Neuvolassa ja lähipiirissä minua ei oteta tämän huoleni tiimoilta vakavasti. Kaikki vain toitottavat sitä kuinka lapseni osaakin olla tyytyväinen ja iloinen lapsi ja kaikkia vieraita kohtaan niin reipas ja avoin. En oikein usko, että esikoiseni käytös johtuu vauvan tulosta, vaan kaikki merkit viittaavat turvattomasti kiintyneeseen lapseen.
Miten saan lapseni luottamuksen ja rakkauden takaisin?? Olen epätoivoinen, enkä halua hänestä kasvavan tunnekylmää ja haavoittunutta aikuista.
Asiallisia kommentteja kiitos!
T:surkeaäiti
Itken nykyisin paljon ja minusta tuntuu kuinka välimatka minun ja esikoiseni välillä vai kasvaa ja kasvaa...
Neuvolassa ja lähipiirissä minua ei oteta tämän huoleni tiimoilta vakavasti. Kaikki vain toitottavat sitä kuinka lapseni osaakin olla tyytyväinen ja iloinen lapsi ja kaikkia vieraita kohtaan niin reipas ja avoin. En oikein usko, että esikoiseni käytös johtuu vauvan tulosta, vaan kaikki merkit viittaavat turvattomasti kiintyneeseen lapseen.
Miten saan lapseni luottamuksen ja rakkauden takaisin?? Olen epätoivoinen, enkä halua hänestä kasvavan tunnekylmää ja haavoittunutta aikuista.
Asiallisia kommentteja kiitos!
T:surkeaäiti
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itsellä oli vähän sama juttu kun kuopus syntyi esikoisen ollessa vasta 1v6kk ikäinen. Meillä mies joutui hoitamaan enemmän esikoista (hoiti esim. yölläkin) kun minä hoidin vauvan ja edelleen on tilanne se, että esikoinen on "isin tyttö" ja kuopus on taas aivan minun perään (poika). Mutta älä huoli, jos kerran lapsi on kotona sinun ja vauvan kanssa ja annat myös aikaa ja syliä hänelle (riittää että yrität vaikka lapsi ei aina haluaisikaan tulla syliin), niin kyllä se menee ohi. Itse olen pitänyt esikoisen kotona aina ja nyt lapset 9kk ja 2v3kk leikkivät jo keskenään ja esikoinenkin haluaa taas äitin syliin :-). Ja muista, että tuossa iässä lapsi pyrkii jo vähän itsenäistymään pienin askelin äidistä ja se näkyy juuri noin. Olet varmasti hyvä äiti!
Anna vaan AIKAA ja LÄSNÄOLOASI esikoisellesi. Tehkää säännöllisesti jotakin kivaa ihan kahdestaan. Älä ota väkisin syliin tai helli pakolla, mutta tee selväksi, että olet myös hänen käytettävissä. EIköhän ajan kanssa kipua syliin ihan mielellään.
Kiitos vinkeistä! Samaa neuvolassakin kerrottiin, että tilanne vaatii aikaa tasoittuakseen ja esikoinen tarvitsee extrahemmottelua (siis syliä,yhteistä aikaa ja kärsivällisyyttä)
Hänen yhtäkkinen torjuntansa vain koskee minuun niin kipeästi, sillä tunnen äitinä huonommuutta.
Oon huomannut että äitiys on yhtä huonoa omaatuntoa. Mun esikoinen on nyt reilu 1v ja tunnen huonoa omaatuntoa ihan kaikesta ja mietin koko ajan että onko kaikki oikein mitä teen. Meille on tulossa toinen lapsi muutaman kuukauden päästä ja pelkään että esikoiseni kärsii siitä että en voikkaan antaa kaikkea huomiota mitä hän haluaa.
Sinä kuullostat hyvälle äidille! Ja olet ottanut asian puheeksi neuvolassakin, mikä kertoo että todellakin väliät. En osaa kertoa mistä lapsesi käytös johtuu, mutta varmistikkaan sinä et ole tehnyt lapsellesi mitään miksi hän ei halua olla niin läheinen kanssasi.