Oli pakko päästä purkamaan ajatuksia jonnekkin ja päädyin siten tänne toiveena saada jonkinlaista apua ongelmiini. Tuntuu, että ongelmia on vuosien varrella kerääntynyt ihan liikaa ja kannan ne päässäni joka päivä enkä oo puhunut niistä kunnolla ääneen muille. Terapiaa olenkin tässä miettinyt, mutta tuntuu jotenkin hankalalta ottaa ensikosketus siihen ja rahaakin siihen uppoaa aika paljon.
Tarinani on siis seuraava; Olin pienenä tosi iloinen ja sosiaalinen, joskin välillä ujo tyttö. Noin 16 -vuotiaana muhun iski kuin tyhjästä sosiaalisten tilojen pelko ja esiintynmisjännitys vaikka ennen olin ollut tosi rohkea esiintyjä. Kannoin ongelmaa harteillani todella kauan (2 v.) enkä puhunut ongelmastani kenellekään. Jossain vaiheessa tutustuin netin kautta aiheeseen ja tajusin, että se on aika yleinen ongelma ja uskaltauduin varata ajan lääkärille, jolloin sain lääkitystä ongelmaani. Se auttoi tilannettani runsaasti ja uskalsin taas tehdä asioita normaaliin tapaan, sain itselleni myös poikaystävän johon olin ollut kauan ihastunut. Jonkin aikaa elämä hymyili, otin lääkettä jos musta tuntui siltä, mutta aika hyvin pärjäsin ilmankin. Poikaystävän kanssa meni usein todella huonosti ja ennen lopullista eroamme aloin saada pakonomaisia ajatuksia/ mielikuvia. Todella inhottavia sellaisia; seksuaalisia, loukkaavia, sääliviä, jopa insestejä. Tai jos jokin asia on todella ihanaa ja onnellista niin pakonomaisesti mieleen tulee pahoja asioita ja vähän sellainen teennäinen olo joka vie sitä hyvää oloa pois. Tosi inhottavaa.. Ajatukset saa mielen todella alas ja häpeän niitä suunnattomasti. Siksi en niistä kenellekään oo ikinä puhunut. Yleensä kun niitä tulee niin ajattelen vain, että nämä on vain ajatuksia, en ole niiden kannalla ja ne vaan tulee pakonomaisesti - ne ei ole minun valitsemia oikeita ajatuksia.
Ongelmia on muitakin. Koska asun yksin, tunnen olevani todella yksinäinen. Ja välilä myös masentunut. Pelkään, etten enää pysty seurustella koska mitä jos ajattelen pahaa poikaystävästäni - tai näitä inhottavia ajatuksia tulee mieleeni hänen kanssaan (ja siten säälin häntä/ tulee paha olo). Tunnen olevani hieman tunteeton ihminen koska oon saanut pettyä miesten kanssa todella monta kertaa ja luotto miehiin on kadonnut. Kumminki haluaisin seurustella ja tunnen et sillon tietty elämänilo tulee takaisin.. Ennen kaverit sanoi miehille, joihin tutustuin, että sitten kun muhun tutustuu niin avaudun ja olen ihan eri ihminen (en niin ujo vaan hauska oma itseni), mutta nyt musta tuntuu ettei mulla ole kumminkaan annettavaa vaikka muhun tutustuu. Oon hukannut sen ihmisen joka olin täysin jonnekin enkä edes muista millainen se ihminen oli :(
Lisäksi mun itsetunto on täysin tiessään. Mieliala vaihtelee kuin tuuliviiri enkä osaa päättää mitä haluan elämältäni. Mietin jatkuvasti mitä muut ajattelee enkä halua näyttää muille olevani heikko, koska kaikki on aina pitänyt minua vahvana. Oon ennen tullut hyvin juttuun ihmisten kanssa, mutta jossain vaiheessa oon ajautunut siihen, etten osaa jutella rennosti uusien tuttavuuksien kans ja mietin koko ajan miten puhun ihmisille. Todella ressaavaa.. Muistan vielä joskus lukeneeni tuosta, että jotkut ihmiset miettii koko ajan noita asioita ja sen jälkeen kuin hakeutumalla hakeuduin samaan tilanteeseen. Vähän niinkun mieli tekis kepposia mulle koko ajan. En myöskään osaa arvostaa itteäni kunnolla vaan teen asioita, jotka sotii arvojani vastaan. Nykyään mun mielen valtaa myös tunteet, etten ole tarpeeksi hyvä ja oon tyhmä ja huono. Kaikki tämä ahdistaa välillä todella paljon ja sydäntä puristaa ja happi tuntuu loppuvan kesken.
Tällä hetkellä oon ihan hukassa mitä elämältäni haluan, missä haluan olla ja miten täytän tämän tyhjyyden elämässäni. Jos siellä on samanlaisia tapauksia lukemassa niin kuinka pärjäätte/ olette selvinneet? Muiltakin otetaan apuja/ palautetta vastaan.
Sydän puristuksissa

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuulostaa täysin omalta tarinaltani. Mutta en osaa auttaa kun mietin itsekkin mistä sitä apua saisin:(