Kauhun sekaisin tuntein luin aiemmpia juttuja..Tiedän toki että diagnoosia ei tällä palstalla voi tehdä mutta kuitenkin, tässä minun tarinani...
Tapasin mieheni kaksi vuotta sitten, hän oli mitä hurmaavin ja ihanin alkuun. Olin eroamassa silloisesta avoliitostani ja samaan aikaan tuli tämä hurmuri kuvioihin. Hän oli päättömän rakastunut minuun heti alussa, rakkauden tunnustuksia sateli ja muutimme heti yhteen kun vain mahdollista. Hän oli eronnut omasta avoliitostaan vain muutama kuukausi aiemmin ja haukkui exäänsä voimakkain sanankääntein, leimaten hänet hulluksi. Hieman alkuhuuman jälkeen alkoi minun arvostelu, entiset poikaystäväni olivat kaikki olleet vääriä valintoja minulta, ystäväni ovat kaikki kamalia, vanhempani ääliöitä, minä häpeäpilkku hänelle. Kaikki riidat tuntuvat päätyvän siihen että minä olen se joka sitten pyytelee anteeksi, vaikka suurin osa on hänen aiheuttamaansa syytöksillä ja alentamisella. Hänen on vaikea elää tavallista arkea, kaiken pitäisi olla koko ajan hienoa ja meidän suhteemme jatkuvasti täydellistä ja kun hän huomaa että olenkin aivan tavallinen ihminen hän koko ajan tuntuu pettyvän. Yritän olla koko ajan parempi ja miellyttävämpi, mutta tuntuu kuin mikään ei riitä eikä hän osaa arvostaa mitään eikä ketään. Välillä on kausia kun kaikki on hyvin ja mieheni mitä ihanin ja välillä niinkuin nyt, hän on valtavan kylmä, mykkä, ei vastaa halauksiin, seksi kyllä kelpaa ja sekin tavallaan hullua että minä sitä annan koska tuntuu että se on silloin ainoa keino saada häneltä jotain läheisyyttä. Elämä on kuin vuoristorataa enkä tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Hän ei voi sietää muiden miesten osoittamaa huomiota, eikä edes voi sulattaa tuttavien tervehtimisiä esim. baarissa jos ihminen joka minulle tulee juttelemaan on hänen mielestään säälittävä luuseri. Ja näitä ihmisiä tuntuu hänen mielessään riittävän. Olen hukassa ja peloissani..
Tapasin mieheni kaksi vuotta sitten, hän oli mitä hurmaavin ja ihanin alkuun. Olin eroamassa silloisesta avoliitostani ja samaan aikaan tuli tämä hurmuri kuvioihin. Hän oli päättömän rakastunut minuun heti alussa, rakkauden tunnustuksia sateli ja muutimme heti yhteen kun vain mahdollista. Hän oli eronnut omasta avoliitostaan vain muutama kuukausi aiemmin ja haukkui exäänsä voimakkain sanankääntein, leimaten hänet hulluksi. Hieman alkuhuuman jälkeen alkoi minun arvostelu, entiset poikaystäväni olivat kaikki olleet vääriä valintoja minulta, ystäväni ovat kaikki kamalia, vanhempani ääliöitä, minä häpeäpilkku hänelle. Kaikki riidat tuntuvat päätyvän siihen että minä olen se joka sitten pyytelee anteeksi, vaikka suurin osa on hänen aiheuttamaansa syytöksillä ja alentamisella. Hänen on vaikea elää tavallista arkea, kaiken pitäisi olla koko ajan hienoa ja meidän suhteemme jatkuvasti täydellistä ja kun hän huomaa että olenkin aivan tavallinen ihminen hän koko ajan tuntuu pettyvän. Yritän olla koko ajan parempi ja miellyttävämpi, mutta tuntuu kuin mikään ei riitä eikä hän osaa arvostaa mitään eikä ketään. Välillä on kausia kun kaikki on hyvin ja mieheni mitä ihanin ja välillä niinkuin nyt, hän on valtavan kylmä, mykkä, ei vastaa halauksiin, seksi kyllä kelpaa ja sekin tavallaan hullua että minä sitä annan koska tuntuu että se on silloin ainoa keino saada häneltä jotain läheisyyttä. Elämä on kuin vuoristorataa enkä tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Hän ei voi sietää muiden miesten osoittamaa huomiota, eikä edes voi sulattaa tuttavien tervehtimisiä esim. baarissa jos ihminen joka minulle tulee juttelemaan on hänen mielestään säälittävä luuseri. Ja näitä ihmisiä tuntuu hänen mielessään riittävän. Olen hukassa ja peloissani..
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei ole stressiä, ei rahahuolia, työtkin luistaa. Hän on korkeasti koulutettu, menestynyt ja johtajan asemassa oleva ihminen. Sekin että kun hän saa aihetta mustasukkaisuuteen, on olevinaan minun vikani vaikka en oikesti ole tehnyt mitään. Esimekkinä ex-miesystäväni joka kaverinsa välityksellä soitti häidemme jälkeen minulle hääonnittelut (en ole ollut häneen missään yhteydessä vuosiin enkä tiedä mistä hän edes oli moisen ajatuksen päähänsä saanut), siitäpä mieheni kimmastui ja alkoi soittelemaan omille ex- tyttöystävilleen kuvitellen sen olevan oikeutettua, koska minulle oltiin soitettu! Ja tuo mustasukkaisuus on vaan yksi osa kaikkea, epätydellinen elämämme tuntuu vaivaavan häntä. En vaan tajua kuinka kaikki aina voi olla minusta aiheutuvaa ja minun syytäni. Ulospäin kaiken pitäisi näyttää kuitenkin upealta, ei riitoja julkisella paikalla yms..
Turha etsiä mitään loogista syytä henkiselle väkivallalle (syyttely, aiheeton mustasukkaisuus ym.) jos toinen on nph. Sitä syytä ei ole eikä sitä löydy vaikka hakkaisi 10 vuotta päätään seinään ja yrittäisi etsiä.
En osaa kenellekään myöntää tätä tilannetta, tuntuu että olinko tosiaan niin typerä että menin lankaan ja tulin huijatuksi siitä millaisen ihmisen kanssa olen tekemisissä. Niinä hyvinä aikoina unohdan nämä hetket helposti ja ajatten että kyllä se tästä ja osaahan se olla maailman ihanin ihminenkin, myöntää kuitenkin joskus edes että olihan hänessäkin vikaa, mutta ne kerrat on harvassa. En tiedä miten hänelle sanoisin että epäilen häntä narsistiksi.. Joku syytösryöppyhän sieltä tulee tai minä olen varmaan itse sekaisin..
Kyllä ihmiset ymmärtää kun sanot vaan että tulipas tehtyä p**'a reissu tai mentyä liian nopeasti kimppaan ja pian unohtavat koko homman - ihmiset eroavat jatkuvasti muutenkin.
Ei siihen tartte antaa kaikille syitä ja selityksiä tai hakea ymmärrystä (hänen luonteensa puolesta).
Ihan turhaa mennä sanomaan toiselle, että olet narsisti tai persoonallisuushäiriöinen vaan pidä huoli vain omasta hyvinvoinnistasi odottamatta (!) toisen käsittävän tai muuttuvan.
Vaikka hänellä ei "häiriötä" olisikaan, jos et kykene voimaan hyvin suhteessa, on vain lähdettävä tai opittava valuttamaan se negatiivinen osuus kuin se vesi sen kuuluisan hanhen selästä.
Ikävää mutta totta.
Ei sinun kannata sanoa hänelle itselleen että epäilet häntä narsistiksi, ei siitä ole mitään hyötyä eikä se saa varmaan häntä mitenkään muuttumaankaan. Ainoa seuraus mikä siitä voi olla on se, että hän alkaa syyttää että sinä itse olet narsisti.
Sillähän ei oikeasti ole väliä onko hän narsisti vai ei. Oletko koskaan kokeillut sanoa hänelle, että hän on vastenmielinen, ilkeä ja persoonaltaan häiriintyneen oloinen. Ennen tuon sanomista kannattaa kyllä katsoa, että pääsee ovesta ulos nopeasti, kun totuus sattuu ja yleensä uhriin.
Tai jos vain sanoo, että ei tämä toimi, olen alkanut voimaan huonosti, kertoo asiat omalta kannaltaan (eikä syyttäen toista) turvallisessa ja rauhallisessa tilanteessa ja jos se ei auta ollenkaan, kertoo haluavansa erota ja eroaa.
Tuli tuosta aloituksesta mieleeni, että laastarisuhteet nopeasti erojen jälkeen ovat yleensä aika mahdottomia ja tuottavat pettymyksen - siinä lähtee helposti yli-innokkaana "haaveisiin" yksi jos toinenkin.
Itselleni olen laittanut sellaisille ehdottoman ei : n. Aina.
Ihmisten pitäisi käsitellä edellisen eron/suhteen tuomat problematiikat ennen kuin yrittää uutta tai kantaa ne muuten mukanaan uuteen suhteeseen ja ongelmakierre jatkuu.
Niinhän se on..Hyväksyä tai lähteä. Olen sanonut kyllä että ei tuollainen käytös voi normaalia olla ja osa hänen ajatuksistaan on oikeesti ihan älyttömiä. Mutta tuntuu että mies on kuin teflonia..Mikään puhe ei tartu, vastaus on vaan jäätävä "Vai niin" Äitinsäkin sanoi jo suhteen alussa että se on sitten hankala ihminen, ajattelin että olen itse sellainen että ei minun kans tarvii olla hankala ja äitinsä puhuu höpöjä.. Noh, eipä puhunut. Eihän tää täällä mihinkään ratkea mutta sai ainakin purkaa mieltään.
Pura mieltäsi ihan rauhassa, se jeesaa.
Lähtökohdaltaan keskustelu, joka alkaa "minä-perspektiivistä" tuottaa paremman tuloksen jos haluat sitä koettaa.
"Minusta tuntuu..." (Ei "sinä teet minulle aina näin ja noin")
"Minulle tulee tunne..." ( Ei "sinä olet tuollainen ja tuollainen)
Syyttelevä lähestyminen ja siihen reagoiminen negatiivisesti on normaaliakin.
Toinen saattaa hyökätä rauhallisemmalla tavallakin keskustellessa vastaan (ainakin ensin tai tilanne äityy riidaksi tai jatkuvaksi hälytystilaksi) mutta se ei aina ole häiriön merkki.
Ehkä jankutan sitä vain siksi, että ihmisillä on monia muitakin "ongelmia" ja käsittelemättömyyksiä... etteivät he aina vain kykene toimimaan tietyssä tilanteessa tai tietynlaisen ihmisen kanssa oikein.
Esim juuri nopea kimppaanmeno erojen jälkeen ja suuret odotukset huumassa ovat huono idea jonka mukana tulee kaikki edellinen lasti ja jokainen pettyy, niin varmasti kävi hänellekin mutta hänen tapansa käsitellä sitä on toinen.
Selkeäsi molemmilla teistä on paha olla mutta syy ei välttämättä ole teissä kummassakaan.
Tsemppiä.
Mietipä sitä että useimmissa parisuhteissa tehdään myös lapsia ja että millainen vanhempi tuollainen tulee olemaan lapsille. Jos siinä vaiheessa kun todella pitää ottaa lapsista vastuu ja hänen kanssaan oleminen tuntuu koko ajan rankalta ja toinen ei ole aikuisen tasolla, eroaminen voi olla monin kerroin vaikeampaa ja mukaan voi tulla lapsella kiristäminen ja kaikenlainen kiusanteko sitä kautta.
Ystäväni sanoi samanlaiseen kysymykseeni "Ulos ja äkkiä".
Tai ota ainakin etäisyyttä ja katso miltä tuntuu.
Olen valitettavasti joutunut elämään muutaman sellaisen kanssa.
Tämän jälkeen tunnistat sellaisen jo kaukaa
Terve. Minäkin olin naimisissa sellaisen peton kanssa ja voin vain kertoa, ettet pääse helpolla eroon hänesta ja jos se sinua lohduttaa et ole yksin tässä asiasa.
Exmieheni käytti minua kohtaan samanlaisia juttuja , kuten, aliarvioi, käytti taloudellinen asemansa minua vastaan, painosteli, panettelee edelleen, käyttää lasta pelenappulana, kertoilee pitkin kaupunkia kaikkia tarinoita saadakseen huomiota ja manipuloite lastaa puhumalla minusta kaiken laista mitä ei pidä paikkaansa. hurmasi myös ystäviäni ja peitteli taidollaan meidän ongelmiä ystäviltä ja sukulaisilta.
Haukkui huoraksi, lesboksi, lehmaksi, äkäksi, ja henkinen väkivaltaa on jatkunut yli 5 vuotta. Jatkuvasti olemme lapsen huoltajuudesta oikeudessa ja sepittelee sosiaalilautakunnalle, poliisille, neuvolaan ja kaikille viranomaisille mihin mahdollista minusta tarinoita.
Ainut keino millä pääset hänestä eroon on eroamalla ja ohittamalla kaikki mitä hän on tehnyt.
Unohda ja mene elämässä eteenpäin. Hän on narsisti ja vain sinä pystyt auttamaan itseäsi jos vain myönnät, ettei teidä suhteesta tulee mitään. Sääli, mutta nii se on. PÄÄ KYMÄNÄ VAIN. OTA TAI JÄTÄ
Kirjoitin hänelle pitkässä kirjeessä mieltäni vaivaavista asioista, mm. kuinka tunnen hänen mielestään olevan epäonnistunut kaikessa.. Hän vaan sai sanottua ettei osaa sanoa mitään ja ettei hänkään tilanteesta pidä. Haluaisi vain että asiat olisivat kuin seurustelumme alkuaikoina. Ja pari päivää oli normaalia ja nyt taas ilman syytää kylmää ja jääpuikkoja. En vaan tajua miten voi olla noin epäempaattinen.
Ei auta muuta, kuin lähteä. Älä koskaan sano hänelle suoraan päin näköämitä ajattelet tai saat kärsiä, äläkä synnytä hänelle lasta tai muuten olette aina käräjillä ja muista, että hän osaa keksia keinoja, millä saa sut voimaan pahoin.
Ja muista älä ole hänen kanssa tekemisissä missään nimessä. OTA NEUVOKSI VAAN TIEDÄN OMASTA KOKEMUKSESTA