Itse olen kerran tehnyt abortin, koska tulin raiskauksen uhrina raskaaksi 14-vuotiaana.
Mutta aloin katumaan heti kun näin videon abortista.
Tämä teksti ei välttämättä ole heikkohermoisille!
En muista kuinka vanha video oli, mutta ei se hirveän montaa vuotta vanha ollut, joten en voi olla varma ovatko keinot muuttuneet.
Ensin imetään letkulla lapsivedet pois. Tämän jälkeen laitetaan naisen sisälle pieni letku. Letku on erittäin ohut. Sillä ensin hajoitetaan sikiö kohtuun. letkulla hakataan sikiö kappaleiksi ja mikäli sikiö on jo sen verran iso, että se ei mene kappaleiksi ihan noin vaan aletaan letkulla imeä, jolloin sikiön raajat, ensin jalat jonka jälkeen kädet, irtoavat muusta ruumiista, siis letkulla revitään raajat irti. Jotka menevät letkua pitkin pussiin. Ennen raajojen irtoamista sikiö yrittää mennä letkua karkuun ja sydämen lyönnit kiihtyvät, eli sikiö havaitsee vaaran.
Kun muut ruumiinosat on irroitettu letkulla jäljelle jää vain pää, joka on liian iso letkuun. Tällöin laitetaan naisen sisälle pienet pihdit, joilla murkataan siis rutistetaan sikiön pää murskaksi. Tämän jälkeen letku pistetään jälleen takaisin ja murskaantunut pää imetään letkulla pois.
Eli nuoret hyvät, käyttäkää ehkäisyä ellette halua laittaa vauvaanne kärsimään. Abortti ei ole ehkäisykeino. Tietenkin jos sikiö on vasta erittäin pieni on muitakin abortointikeinoja, mutta tämä nyt oli videosta jonka itse näin. Tämän videon jälkeen tuli kyllä erittäin kammottava olo. Ja tiedän kyllä, että jos käyttää vain kondomia on yllättän suuri todennäköisyys, että ehkäisy pettää, mutta jos olette valmiita seksiin pitäisi olla valmiita myös lapsensaantiin!
Itse olen juuri 18vuotta täyttänyt ja käytän vain kondomia ehkäisynä, koska jos lapsi tulee olen sen valmis vastaanottamaan. Ja minulle ei pillerit sovi, joten ei kauheasti vaihtoehtoja olekaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä sai tuo teksti sydämen sykkimään hieman yli kierroksilla. itselleni tehtiin abortti kun olin 15 vuotias. koskaan vaan ei oo tullu mietittyä tuolta kannalta. Sitä kuinka se tehdään, entä minne nuo kuolleet sikiöt laitetaan.. on se kamalaa.. näin jälkeenpäin todella harmittaa tuo abortti, mutta olinhan nuori. nyt olen 18 vuotias ja maailman suloisimman pikkutytön äiti..
Mielenkiintonen video! Tahtoo nähdä sen! Missä voi katsoa moisen?