Olenko ujo?

Olen viime aikoina hieman analysoinut luonnettani ja koittanut parantaa itsetuntemustani, mutta tiettyä piirrettä ei minun käsitteilläni selitetä. Kyseessä on tietynlainen ylivarovaisuus ikäisieni sinkkunaisten seurassa. Vanhempien tai varattujen naisten kanssa ongelmaa ei ole, vaan voin olla huoletta oma itseni.

En koe itseäni ujoksi, ainakaan perinteisen määritelmän mukaan, sillä en oikeastaan pode esiintymiskammoa vaikka en vapaaehtoisesti huomion keskipisteeksi hakeudukkaan. Myös itsetuntoni vaikuttaa normaalilta, sillä pidän itseäni terveellä tavalla hyvänä, kotia arvostavana ihmisenä jollaisen pitäisi kelvata kelle vain normaalille naiselle. Samalla realistina tiedostan, etten ulkoisesti mitenkään säväytä, suuntaan taikka toiseen.

Olen onnistunut kaventamaan ongelmani siihen, että en haluaisi antaa kellekkään vääriä signaaleja, vaan muodostaa ensin oman mielipiteeni naisesta. Jos nainen on kiinnostava, niin etsin hänen käytöksestään merkkejä mielenkiinnosta yrittäen samalla itse pysyä neutraalina, etten ilmaisisi omaani liian selkeästi. Tällä tehokkaasti ulkoistan ultimaattisen aloitteen naiselle, panematta itseäni likoon.

Lyhyesti siis koen ongelmaksi sen, etten pysty osoittamaan mielenkiintoa ilman, että vastakaiku on todennäköistä. Sinkkunaisiin tutustuessa on todella vaikea keksiä neutraaleja puheenaiheita, joilla voisin kartoittaa koenko naisen kiinnostavaksi vai en. Puisevat puheenaiheet taas eivät luonnolliseti säväyttämättömään olemukseen yhdistettynä ole omiaan lietsomaan naisessa näkyvää mielenkiintoa.

Olenko siis ujo, vai onko kyse jostain muusta?
073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vaijotainmuuta kirjoitti:

Olen viime aikoina hieman analysoinut luonnettani ja koittanut parantaa itsetuntemustani, mutta tiettyä piirrettä ei minun käsitteilläni selitetä. Kyseessä on tietynlainen ylivarovaisuus ikäisieni sinkkunaisten seurassa. Vanhempien tai varattujen naisten kanssa ongelmaa ei ole, vaan voin olla huoletta oma itseni.

En koe itseäni ujoksi, ainakaan perinteisen määritelmän mukaan, sillä en oikeastaan pode esiintymiskammoa vaikka en vapaaehtoisesti huomion keskipisteeksi hakeudukkaan. Myös itsetuntoni vaikuttaa normaalilta, sillä pidän itseäni terveellä tavalla hyvänä, kotia arvostavana ihmisenä jollaisen pitäisi kelvata kelle vain normaalille naiselle. Samalla realistina tiedostan, etten ulkoisesti mitenkään säväytä, suuntaan taikka toiseen.

Olen onnistunut kaventamaan ongelmani siihen, että en haluaisi antaa kellekkään vääriä signaaleja, vaan muodostaa ensin oman mielipiteeni naisesta. Jos nainen on kiinnostava, niin etsin hänen käytöksestään merkkejä mielenkiinnosta yrittäen samalla itse pysyä neutraalina, etten ilmaisisi omaani liian selkeästi. Tällä tehokkaasti ulkoistan ultimaattisen aloitteen naiselle, panematta itseäni likoon.

Lyhyesti siis koen ongelmaksi sen, etten pysty osoittamaan mielenkiintoa ilman, että vastakaiku on todennäköistä. Sinkkunaisiin tutustuessa on todella vaikea keksiä neutraaleja puheenaiheita, joilla voisin kartoittaa koenko naisen kiinnostavaksi vai en. Puisevat puheenaiheet taas eivät luonnolliseti säväyttämättömään olemukseen yhdistettynä ole omiaan lietsomaan naisessa näkyvää mielenkiintoa.

Olenko siis ujo, vai onko kyse jostain muusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu