koska tää itkeminen oikein loppuu? mä en jaksa enää.. dgsta aikaa 3 kk. tuntui että siitä jo melkein selvisi, vaan toisi taisi käydä..
päivät olen kotona, yksin. kaverit jäivät. ei aina jaksanut lähteä ryyppäämään ja joskus ei jalat pitäneet. mies tulee illalla kotiin. ei mitään kerrottavaa, koko päivä ollut pelkkää hiljaisuutta. illalla hiljaisuus jatkuu, miehen puhelimen pirinä katkaisee sen välillä. mahtaako minulla olla edes ääni tallella?
en pysty seksiin, kaikki halut katosivat sen jälkeen kun alakerta puutui ensimmäisen kerran. (vaikka tunto sen jälkeen palautui). tuntuu pahalta kieltäytyä. mies ei ymmärrä.
milloin olen laiska kun en pääse sängystä ylös, milloin niuhottaja ja pihtari. migreeni iskee yhä useammin ja pelko seuraavasta suubista hallitsee koko elämää.
olen henkisesti jo niin romuna etten tiedä mihin suuntaan jatkaa.
"..22v ja hyvästejä jättämässä.."
päivät olen kotona, yksin. kaverit jäivät. ei aina jaksanut lähteä ryyppäämään ja joskus ei jalat pitäneet. mies tulee illalla kotiin. ei mitään kerrottavaa, koko päivä ollut pelkkää hiljaisuutta. illalla hiljaisuus jatkuu, miehen puhelimen pirinä katkaisee sen välillä. mahtaako minulla olla edes ääni tallella?
en pysty seksiin, kaikki halut katosivat sen jälkeen kun alakerta puutui ensimmäisen kerran. (vaikka tunto sen jälkeen palautui). tuntuu pahalta kieltäytyä. mies ei ymmärrä.
milloin olen laiska kun en pääse sängystä ylös, milloin niuhottaja ja pihtari. migreeni iskee yhä useammin ja pelko seuraavasta suubista hallitsee koko elämää.
olen henkisesti jo niin romuna etten tiedä mihin suuntaan jatkaa.
"..22v ja hyvästejä jättämässä.."
Vastaukset 11
Vanhimmat
Luin kirjoituksesi, muistelin omia alkusairasteluvuosia, siinä käy läpi koko tunnekirjon. Silloin ei ollut kerhoja vertaistukihenkilöitä, nyt on asiat toisin sinusta itsestäsi on kiinni haluatko jatkaa, jota toivon, koska ms:n kanssa pärjää. Otappa paikkakuntasi kerho-ohjaajaan yhteyttä, siittä asiat lähtee kulkemaan, tsemppiä!!
Tuo tunne ja masennus on tyypillinen MS-tautia sairastavien keskuudessa. Siitä selviää...toisilla se voi tosin viedä vuosia...toisilla vähemmän aikaa. Pää-asia mielestäni olisi kuitenkin että tiedät ettet ole yksin...meitä on samanlaisia ja samankokeneita monia! Mistäpäin Suomea olet? Meillä on myös tälläinen palsta missä voit keskustella aiheesta muiden MS-ihmisten kanssa joko näin kirjoittelemalla tai myös chatissa reaaliajassa:
http://groups.msn.com/G35Team
Tuo paikka on suljettu ulkopuolisilta, jotta vältymme häiriköinniltä!
Tule tytti mukaan...Nähdään siellä!
Älä välitä tytti tosta edellisestä viestistä... Mä tunnen tuikkeen eikä se nainen kirjoittelisi mitään tommosta...mut sen sijaan meidän oma häirikkö kirjoittaa just tommosta. :(
Sehän poistui nopsasti... hyvä sulle ja kaikille kunnon kirjoittelijoille...
Mä tiiän tarkalleen, mistä sä puhut. Mulla meni dg:sta n. 4 kuukautta, ennenku masennus iski. Mä itkin ja surkuttelin itteeni vajaa puoli vuotta. Sitten sain mentyä neuron juttusille (kylläkin vasta miehen painostuksesta), ja se anto mulle samantien masennuslääkkeet. Siitä meni pari viikkoa, ja aurinko rupes paistaan mun surkeeseen elämäänki! :) Xanoria syön edelleen, kun paha olo iskee, ehkä n. kerran viikossa, kun aik. meni 2-3 nappia päivässä.
Mä voisin veikata, että teillä on miehesi kanssa molemmilla ms:ään sopeutuminen meneillään. Sä oot kumminki niin tuore tapaus, kun 3 kk dg:sta että vie aikaa ennenku totutte asiaan. Mäki oon käyny sen läpi...Tuntuu ettei kummallaakaan oo mitään sanottavaa, ja kun mieli on muutenkin mustana, sitä ajattelee äkkiä vaikka kuin kamalia asioita. Mäki olin ihan varma dg:n jälkeen, että miehellä on toinen, ku se ei puhu eikä pussaa :( Mut sitte ku molemmat oli saanu jotenkuten sisäistettyä että mulla on mäsä, sain oman ihanan ukkoni taks! :)
Puhuminen auttaa! Puhu vaikka pelkille seinille, tai kirjota päiväkirjaa, mutta kunhan tuot ajatukset pois pääs sisältä! Ja jos sun masennus ei ota talttuakseen, ota hyvä nainen yhteys lääkäriin. Ei kannata itkee silmiä päästään, ku lääkkeetkin on keksitty! Usko vaan, mä tiiän mistä puhun! ;)
Voimia sulle Tytti! Mä oon hengessä mukana! Iso rutistus ja hali!!! :)
En saa masennuslääkkeitä. Yritin jo. Kävin psykiatrin puheilla ja pitää kestää itekseen suruaika (hänen mukaansa n. vuoden) masennus alkoi jo ennen diagnoosia, reippaasti yli puoli vuotta kahlattu mudissa. diagnoosin jälkeen sumussa. "tärkeintä on että itse itsesi nostat pois tuosta surkuttelusta. ei se tulevien sureminen tee hyvää kenellekään. ei ne kemialliset aineet ratkaise mitään." näin psyke.
Opiskelijaterveydenhuolto ei ota kantaa. hoitsua ei oo saanut kiinni kahteen kuukauteen. yli 3 kk jonot mihin tahansa. Nukahduslääkkeitä lekuri lykkäsi, mutteivat tahdo tehota. kauan sitten saadut pamitkin alkaa loppumaan, yritän säästellä niitä siihen kun pää romahtaa ihan kokonaan. paniikkihäiriökin alkaa taas nostamaan päätään.
mies ei halua puhua. hiljenee kun sanankin sairaudesta sanoo. oon koittanut raahata esitteitä kotiin neurolta, muttei koskekaan niihin. se loukkaa kun toinen ei halua myöntää asiaa mikä on mulle niin itsestään selvä. miehen mielestä turhaa surkuttelua koska oireet on jo menneet eikä hänen mukaansa enää koskaan tule takaisin.
voi kun mä haluaisin hyvän elämän takaisin. jos se koskaan hyvää olikaan. osaisi olla edes onnellinen tai iloinen.
puhuminen on niin hankalaa. häpeän omaa sairauttani, en halua kenenkään tietävän että saatan olla heikompi kuin kaksi vuotta sitten. en halua kenenkään aavistavan. paremmalta tuntuu pysyä suruttelemassa kotona niin ei häiritse muita.
Ihan ekaksi mä suosittelisin sua menemään jollekki muulle ku psyken luo. "Ei ne kemialliset aineet ratkase mitään...", ja höpö höpö!! Ihan varmasti auttaa, mitä tommonen elämäänsä kyllästyny psyke vois tietää masennuksesta?! Sinuna mä ottaisin yhteyttä niin moneen paikkaan kun mahdollista. Ihan ekana tk, sitte uudestaan opiskelijaterv.huolto, neuro, kaikki maholliset! Kyllä sä jostaki saat tarvitsemas avun!
Välillä tuntuu ettei noi ammatti-ihmiset tajua meidän päälle hevonhumppaa!! Jos on niin paha olla, ettei saa nukuttua, tunteet on yhtä vuoristorataa, et "uskalla" etkä jaksa lähtee kotoa ulos, vähättelet ittees koko ajan..."Kyllä se vuoden päästä jo hellittää!" Uskomatonta! :(
Multa aikanaan neuro kyseli, että no, miksi tulit? Mä vastasin, että kyrsii niin paljo, että jos ois pyssy, en tiiä kenet ampuisin eka, itteni vai mieheni? Asia tais tulla sille harvinaisen selväksi. :P Mut sain kyllä lääkkeetki ilman mutinoita. Ja näin sen asian pitäski mennä, eikä jonottamalla kuukausia ja silti ilman lääkkeitä jäämisellä.
Miehelläsi ehkä vaan kestää sopeutuminen kauemmin kuin sulla. Sekin voi olla yksi selitys, että häntä pelottaa. Miten sun käy, hänen käy, miten teidän kahden käy...? Osa peloista voi johtua tietämättömyydestä. Yritä saada hänet lukemaan esitteitä ja muita lappusia, ja jos miehesi käyttää nettiä, koitappas saada hänet ms-liiton sivuille. Se voi ensi alkuun olla hurjaa luettavaa, mutta sitten kun tajuaa ettei kaikkia oireita tule kaikille, ainakin mun mies huokaisi helpotuksesta. :)
Kyllä sä saat oman iloisen ja onnellisen elämäs takaisin! Jos et voi puhua miehesi kanssa, miten ystävät, perhe...? Mä dg:n saatuani murehdin kaikkia asioita vaan omassa päässäni, ja huomasin että masis vaan syveni ja syveni koko ajan. Sitte ku puhuttiin miehen, ystävien, perheen ja mummon kans, ajatukset selkeni, enkä enää ollukaan niin valmis hyppäämään junan alle. :)
Toiset ottaa hyshys-linjan, ja toiset kertoo melkeen kaikille. Mä kerroin töissä, ystäville, suvulle...tärkeille ja vähemmän tärkeille ihmisille. Ennakkoluulot ms:ää kohtaan on valtavat, ja ne johtuu vain siitä ettei tiedetä kunnolla asiasta. Oma esimieheni syytti mua, että siitäs sait! Se on sun oma vika, oisit tullu hänen kanssaan jumppaan, mitäs ryypiskelet v-loppuisin, tupakkaakin poltat...AIJAIJAI!!! Koitin selittää, että ei tämä mun elämäntavoista johdu, mut ko. henkilö luulee varmaan vieläkin, että mäsä johtuu laiskuudesta ja siiderin juomisesta!! :(
Hei, Tytti! Oletko nyt käyttänyt kemiallisia lääkkeitä masennukseen? Minä tiedän hyviä luonnonlääkkeitä. Aivoille on omaa.ne saa sieltä tarvitsemaansa ruokaa luonnollisesti. Aminohappoja ja vitamiineja.
Ei ole sivuvaikutuksia. Voin antaa koostumuksen jos haluat.
Esim. yksi opiskelija pärjäsi tentissä niiden avulla todella hyvin, vaikka oli kovin epäileväinen - ei ollut lukenut riittävästi. Mutta keskittyminen onnistui erinomaisesti!
Minä olen niitä syönyt myös opiskelun yhteydessä ja huomasin, että aamulla oli hyvä helppo herätä. Olin heti virkeä ja hyvällä tuulella. Ja keskittyminen sujui paremmin.
Myös illalla en ollut näin väsynyt kun tavallisesti.
Siskoni oli masentunut ja sai tästä apua. Ei mitään kemiaa. Aivot tarvitsee omaa. Jos on MS kyseessä sitä enemmän, myös muita vitamiineja ja mineraaleja. Älä lannistuu!
yritän olla lannistumatta, muttei se ole niin helppoa.
sain masennuslääkkeet. pelottaa syödä niitäkin.. hirveät sivuvaikutukset vielä menossa.
syön vitamiineja paljon. yli annostusten vesiliukoisia ja riittävästi muita. pelkään flunssaa ja virtsaputkentulehdusta.
nyt on vähän parempi olo. jalka vaan ei toimi kunnolla. miksi mulle käy näin? suruttaa..
Suosittelen sinullekin kuten kaikille L. L. Hay kirjaa "Muuta ajatukset, muutat elämääsi" Tämä antaa turvallista oloa! Kuuntelemalla hänen kasettia voi nukahda rauhallisesti. ja toista puolta voi noin vaan muun muassa kuunnella, viesti menee silti perille.
Ei ole hyvä syödä erilaisia vitamiinivalmisteita. Ne eivät sopii hyvin yhteen keskenään.
Synteettiset aineet, kuten vitamiinitkin ovat vieraita elimistölle. Imeytyy n. 15%. ( kelaatit). Luonnollinen maamineraali, voi imeytyä 8 - 10 %. Kolloidiset mineraalit - kasveista peräisin, imeytyvät 98%.
Minä käytän vain kasveista tehtyä vitamiineja ja mineraaleja. En muista koska olin viimeiks sairaana. Näissä valmisteissa ei ole ollenkaan Lisa-aineita. Ja nämä imeytyy todella hyvin. Lisaksi ovat tasapainotutettuja keskenään.