"Tyhmimmät ihmiset käyttävät IE-selainta"

Googlen Chrome, Camino ja Opera ovat keskimääräistä älykkäämpien ihmisten valinta nettiselaimeksi.

Tieto perustuu konsulttiyhtiö Aptiquantin tekemään tutkimukseen, jossa verrattiin ihmisen älykkyyttä selainvalintaan. Tutkimuksen voit lukea täältä.

Tutkimusta varten yhtiö aloitti valtaisan verkkokampanjan, jossa klikki-ilmoituksilla Aptiquantin sivuille päätyneet ihmiset saivat tehdä älykkyystestin. Testissä kysyttiin myös vastaajan selainvalintaa.

Vastaajia kertyi noin 10 000 henkeä Yhdysvalloista, Kanadasta, Australiasta ja Uudesta-Seelannista.

Keskimäärin älykkäimmät käyttäjät oli Operalla ja Caminolla. Molemmat ovat suhteellisen pienen markkinaosuuden omaavia vaihtoehtoselaimia. Camino on Mac-tietokoneille suunniteltu kevyt selain.

Testissä huonoimmat pisteet saaneista suuri osa käytti Microsoftin Internet Explore

http://www.uusisuomi.fi/viihde/114348-outo-tutkimus-alykkyydesta-leviaa-maailmalla
9163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Wanha!

Äänestä

Jälleen ikävää luettavaa Pentti Neloselle. Toisaalta meille muille tuo tutkimus ei liene tullut yllätyksenä.

Äänestä

Pentin ÄO on luokkaa 50-59 joten ei ihme että IE6 edustaa hänelle tekniikan huippua.

Äänestä

Tämähän todistaa sen mitä Liux-käyttäjät ovat koko ajan sanoneet. Windows ja IE edustavat tyhmyyttä, oikein varsinaista joukkotyperyyttä. Nyt se on kokeellisesti todistettu, että keskimääräinen typerä käyttäjä valitsee IE:n kun älykkäämpi ihminen valitsee Linuxin ja Operan. Tai taaplaa Macilla ja Caminolla.

Mahtaa Windows-käyttäjiä harmittaa kun kuuluvat tyhmiin massoihin kun taas Linux-vähemmistö kuuluu älyköihin jotka uskaltavat ajatella itse ja joilla on rohkeutta varastaa Microsoftilta ja luoda parempaa käyttistä kuin Microsoft ikinä teki typerille massoille.

Olette te Windows-käyttäjät sitten vitun typeriä ali-ihmisiä. Se on nyt tutkitusti totta.

Kai te Windows-käyttäjät olette niitä nykyajan versioita Neanderthalin ihmisestä joka hävisi lopulta siksi, että se oli tyhmä. Teidänkin käyttämänne Windows häviää ja korvataan käyttöjärjestelmien evoluutiossa kehittyneemmillä, muiden kuin Microsoftin tekemillä käyttiksillä. Se on evoluution laki, jolle ei voi kukaan mitään.

Mutta kuka kertoisi teille Windows-idiooteille, että te olette sitä jätettä joka jäi yli evoluution prosessissa?

Windows edustaa alkuapinan älyllistä tasoa kun taas Linux edustaa homo sapiensia älykkyyden huipulla. Aivoilla se jääkausikin voitettiin, siksi niitä alkuapinoita ei enää ole.

Windows-fanit ovat säälittäviä apinoita.

Äänestä
  • Ehkä vähän kärjistettyä, mutta fiksu ymmärtää siirtyä parempaan jos se on vielä halvempi. Ainoa ongelma on tietysti kalkkeutuneet aivot tai oppimiskyvyn puute.

    Äänestä

Kysymys voi olla myös laumaeläinilmiöstä - käytetään sitä mitä "muutkin" vaikka faktat suorastaan huutavat korvaan: "VAIHDA JO IHMEESSÄ SELAINTASI".

Itse käytän Firefoxia, Chromea ja Operaa. Firefoxia sen hyvin addonssien takia. Chromea ja Operaa niiden nopeuden takia. Tilanteen mukaan. En laita mitään yhden kortin varaan.

Äänestä
  • Totta. Selaimia on tullut kaikenlaisia ja niissä on kaikissa puolensa.
    Aikaisemmin tuli käytettyä Seamonkeytä paljonkin ja silloin tärkein syy oli ominaisuus jolla selaimeen pystyi helposti tekemään käyttäjäprofiileja joista 1 sijaitsi aina Truecrypt containerissa. ABP oli myös tärkeä ominaisuus Seamonkeyssä ja selain oli jo silloin tavattoman vakaa, vakaampi kuin IE7 ja muinainen IE6.
    Seamonkeyn käyttö kusi Firefoxin uuteen julkaisupolitiikkaan. Seamonkey on sisuksiltaan sama kuin FF ja sen tietoturvapäivitykset kulkevat käsi kädessä FF:n kanssa. Seamonkey kulkee tällä hetkellä aina jälkijunassa; FF:ään julkaistaan tietotuvapäivitys, paikkauksen jälkeen tietoturvaukoista on helposti saatavilla tarkka kuvaus ja Seamonkey on paikkaamatta vikkokausia ----> Seamonkey on nykyään käyttökelvoton.

    Firefoxista minulla on koneella englanninkielinen portable versio pelkästään kokeiluja varten. Firefoxissa tökkii Webgl jonka saa pois käytöstä mutta mitä järkeä on käyttää selainta mikä pitää rampauttaa ennen käyttöä. Toinen mikä tökkii on erillinen hakulaatikko osoiterivin perässä.

    Chromea en suostu käyttämään muttä Chromiumia olen kokeillut. Ei innostanut.

    Operaa kestin n. 10 minuuttiia. Kokemus oli kuin joku olisi tökännut tikulla silmään. Käsittämätön sekasotku. Operan poisto-ohjelma ohjaa Operan poiston yhteydessä Operan omille sivuille jossa kysellää miksi poistit Operan koneelta.
    Vastasin kaikkiin niihin kysymyksiin, ehkäpä saavat Operasta vielä joskus siedettävän selaimen kun tarpeeksi moni vastailee sinne.

    IE:ssä oli ongelmana ABP:n puute mutta nyt kun olen saanut viltteri listankin toimimaan IE9:ssä niin IE9 on paras kokonaisuus mitä on olemassa. Olisi hyvä jos käytössä olisi joku "varaselainkin" jos ja kun joskus kuitenkin tulee tilanne eteen että IE:stä löydetään joku haavoittuvuus mutta paikkausta joutuu odottamaan jonkin aikaa. Aikaisemmin Seamonkey oli myös se "varaselain".

    Äänestä

Hauska "tutkimus" mutta sen tuloksen voi tulkita toisinkin:
Moni on varmaan törmännyt noihin "älykkyys" testeihin ja tietää jo mistä on kyse, eli kyseessä on mainos jolla huijataan tekstiviesteillä rahat pois ääliöiltä.
Homma menee niin että ensin tehdään typeriä "älykkyys" testejä jonkun aikaa ja jos haluaa nähdä tuloksen, niin pitää lähettää maksullinen tekstiviesti jonnekkin. Samalla tulee tietysti liittyneeksi johonkin kuukausi maksulliseen kusetuspalveluun.
Tämän voi tulkita niin että muiden selainten kuin IE:n käyttäjät ottavat tällaisen kusetuksen enemmän tosissaan, käyttävät aikaa ja vaivaa saadakseen mahdollisimman hyvän tuloksen ja ovat sen takia parempia rahastettavia koska lähettävät suuremmalla todennäköisyydellä sen maksullisen tekstiviestin.
Eli jos huijauspalveluihin lankeaminen on älykkyyttä niin olen ihan mielelläni tyhmä. IE käyttäjillä näyttäisi olevan elämä hankittuna, kun opera käyttäjät taas hakevat kohennusta heikolle itsetunnolleen tällaisten "testien" avulla.
Nerokas veto tuolta mainosfirmalta jukistaa tällainen "tutkimus". Mainosfirma sai juuri mitä halusi; ilmaista julkisuutta.

Äänestä
  • IE-fanit ovat niitä jotka innokkaimmit klikkailevat mainoksia, joten......?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


V.P. Lehto kirjoitti:

Googlen Chrome, Camino ja Opera ovat keskimääräistä älykkäämpien ihmisten valinta nettiselaimeksi.

Tieto perustuu konsulttiyhtiö Aptiquantin tekemään tutkimukseen, jossa verrattiin ihmisen älykkyyttä selainvalintaan. Tutkimuksen voit lukea täältä.

Tutkimusta varten yhtiö aloitti valtaisan verkkokampanjan, jossa klikki-ilmoituksilla Aptiquantin sivuille päätyneet ihmiset saivat tehdä älykkyystestin. Testissä kysyttiin myös vastaajan selainvalintaa.

Vastaajia kertyi noin 10 000 henkeä Yhdysvalloista, Kanadasta, Australiasta ja Uudesta-Seelannista.

Keskimäärin älykkäimmät käyttäjät oli Operalla ja Caminolla. Molemmat ovat suhteellisen pienen markkinaosuuden omaavia vaihtoehtoselaimia. Camino on Mac-tietokoneille suunniteltu kevyt selain.

Testissä huonoimmat pisteet saaneista suuri osa käytti Microsoftin Internet Explore

http://www.uusisuomi.fi/viihde/114348-outo-tutkimus-alykkyydesta-leviaa-maailmalla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu