Tässä minun tarinani.
Aloitin neljä vuotta sitten laihduttamisen, minkä johdosta sairastuin anoreksiaan. Laihduin puolessa vuodessa 22 kiloa, yhdeksän kiloa alle normaalipainon. Ennen laihdutuspäätöksen aloittamista olin täysin normaalipainoinen nuori nainen. Olin ehkä aavistuksen verran pyöreä, mikä käynnisti pakonomaisen tarpeen laihduttamiseen.
Paraneminen anoreksiasta alkoi bulimiaan sairastumalla. Aluksi aloin saada hirveitä ahmimiskohtauksia, kun kehoni huusi ruokaa. Välillä paastosin putkeen monta päivää ja taas repsahdin ja ahmin. Tätä kesti noin 10kk. Lopulta en jaksanut enää paastota vaan ahmin vain koko ajan neljän kuukauden ajan, kunnes painoa oli kertynyt lisää kolmekymmentä kiloa anorektisista mitoistani. Minulla oli nyt BED. Kiloja oli siis tuolloin enemmän kuin aloittaessani laihduttamisen. Masennuin ja päätin aloittaa jälleen laihduttamisen.
Laihduttaminen alkoi taas paastolla, kunnes repsahdin ja ahmin. Mutta ahmiminen jäi yhteen kertaan ja kalorit maksimissaan 2000kcal/kerta ja taas aloitin muutaman päivän paaston. tällä metodilla onnistuin laihtumaan 15kg.
Tuosta päivästä lähtien olen kolmen vuoden ajan vuorotellen laihduttanut paastoamis-ahmimismenetelmällä ja lihonut kun en ole jaksanut enää paastota. Aina kuitenkin aloitan paastoamisen, sillä mielestäni olen lihava ja haluan laihtua. Surullisinta tässä on se, että olen normaalipainoinen ja täysin samoissa mitoissa, kuin neljä vuotta sitten, jolloin olin onnellinen. Mutta kun olen kerran ollut 20kg hoikempi kuin nyt, olen päättänyt, että aion saavuttaa sen vielä jonain päivänä. Terve järki huutaa minulle täyttä kurkkua että lopeta, pilaat terveytesi, mutta se ei auta, sillä olen täysin terve, eivätkä edes kuukautiseni ole jääneet pois neljän vuoden ruualla leikkimisen jälkeen.
Olen monta kertaa yrittänyt aloittaa terveelliset elämäntavat, kokeillut täsmäsyömistä, mutta aina tunnen oloni lihavaksi ja aloitan paaston ja tämän seurauksena ahmimisen ja kiroan itseni alimpaan helvettiin kun sorrun ja syytän itseäni heikoksi.
Kiitos jos jaksoitte lukea tämän. Olkaa kilttejä ja kommentoikaa tarinaani. Jos joku asiantuntija tai muukin lukee tämän, voisitko kertoa minulle minkälaista fyysistä vahinkoa olen tehnyt keholleni, itse en ainakaan huomaa vielä minkäänlaisia tomintahäiriöitä kehossani. Kuinka haitallista on paastota 2-3 päivää ja ahmia tämän jälkeen noin 2000kcal kerralla. Mitä minun pitää tehdä lopettaakseni tämän hulluuden. Tiedän täsmälleen, kuinka minun pitäisi syödä, mutta korvien välissä kaikki ei ole kohdallaan joten en siihen pysty.
Haluan vielä lopuksi sanoa teille nuoret normaalipanoiset ja hieman ylipainoisetkin ihmiset, että miettikää todellakin pitkään ja hartaasti ennenkuin alatte laihduttamaan. Tästä helvetistä ei pääse irti helposti :(
Aloitin neljä vuotta sitten laihduttamisen, minkä johdosta sairastuin anoreksiaan. Laihduin puolessa vuodessa 22 kiloa, yhdeksän kiloa alle normaalipainon. Ennen laihdutuspäätöksen aloittamista olin täysin normaalipainoinen nuori nainen. Olin ehkä aavistuksen verran pyöreä, mikä käynnisti pakonomaisen tarpeen laihduttamiseen.
Paraneminen anoreksiasta alkoi bulimiaan sairastumalla. Aluksi aloin saada hirveitä ahmimiskohtauksia, kun kehoni huusi ruokaa. Välillä paastosin putkeen monta päivää ja taas repsahdin ja ahmin. Tätä kesti noin 10kk. Lopulta en jaksanut enää paastota vaan ahmin vain koko ajan neljän kuukauden ajan, kunnes painoa oli kertynyt lisää kolmekymmentä kiloa anorektisista mitoistani. Minulla oli nyt BED. Kiloja oli siis tuolloin enemmän kuin aloittaessani laihduttamisen. Masennuin ja päätin aloittaa jälleen laihduttamisen.
Laihduttaminen alkoi taas paastolla, kunnes repsahdin ja ahmin. Mutta ahmiminen jäi yhteen kertaan ja kalorit maksimissaan 2000kcal/kerta ja taas aloitin muutaman päivän paaston. tällä metodilla onnistuin laihtumaan 15kg.
Tuosta päivästä lähtien olen kolmen vuoden ajan vuorotellen laihduttanut paastoamis-ahmimismenetelmällä ja lihonut kun en ole jaksanut enää paastota. Aina kuitenkin aloitan paastoamisen, sillä mielestäni olen lihava ja haluan laihtua. Surullisinta tässä on se, että olen normaalipainoinen ja täysin samoissa mitoissa, kuin neljä vuotta sitten, jolloin olin onnellinen. Mutta kun olen kerran ollut 20kg hoikempi kuin nyt, olen päättänyt, että aion saavuttaa sen vielä jonain päivänä. Terve järki huutaa minulle täyttä kurkkua että lopeta, pilaat terveytesi, mutta se ei auta, sillä olen täysin terve, eivätkä edes kuukautiseni ole jääneet pois neljän vuoden ruualla leikkimisen jälkeen.
Olen monta kertaa yrittänyt aloittaa terveelliset elämäntavat, kokeillut täsmäsyömistä, mutta aina tunnen oloni lihavaksi ja aloitan paaston ja tämän seurauksena ahmimisen ja kiroan itseni alimpaan helvettiin kun sorrun ja syytän itseäni heikoksi.
Kiitos jos jaksoitte lukea tämän. Olkaa kilttejä ja kommentoikaa tarinaani. Jos joku asiantuntija tai muukin lukee tämän, voisitko kertoa minulle minkälaista fyysistä vahinkoa olen tehnyt keholleni, itse en ainakaan huomaa vielä minkäänlaisia tomintahäiriöitä kehossani. Kuinka haitallista on paastota 2-3 päivää ja ahmia tämän jälkeen noin 2000kcal kerralla. Mitä minun pitää tehdä lopettaakseni tämän hulluuden. Tiedän täsmälleen, kuinka minun pitäisi syödä, mutta korvien välissä kaikki ei ole kohdallaan joten en siihen pysty.
Haluan vielä lopuksi sanoa teille nuoret normaalipanoiset ja hieman ylipainoisetkin ihmiset, että miettikää todellakin pitkään ja hartaasti ennenkuin alatte laihduttamaan. Tästä helvetistä ei pääse irti helposti :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
No et ole ainoa ongelmatapaus, mulla on hyvin samanlaista ollut.
Eli ensin anoreksiaa jokunen vuosi, paino monta vuotta 40-50 (olen 172). Kun pääsin toisen kerran sairaalasta, aloin väkisin syödä niin monta vuotta kammoamiani herkkuja, jotta lihoisin sen verran, etten enää ikinä joudu sinne uudestaan...
Jossain vaiheessa siitä sitten tuli ahmimista. Mulla on nyt bulimia. Se alkoi viattomalla herkuttelulla, määrät vain suurenivat koko ajan, samoin se toistui yhä useammin ja useammin. Lopulta jätin aterioita väliin ja paastoilin, jotta voisin hyvällä omallatunnolla syödä mahdollisimman paljon syödä herkkuja. Liikuin joka päivä monta tuntia rankkaa liikuntaa, etten lihoisi.
Silloin kun en ahminut, laihdutin. Laihduin todella nopeasti aina yli 10 kiloa, sitä onnea kesti muutama kuukausi, ja sitten taas ahmiminen tuli kuvioihin. Lihoin, ponnisteluistani huolimatta, koska ahmiminen oli jo jokapäiväistä ja söin todella huonoon oloon saakka. Aloin tehdä aivan järjettömiä juttuja saadakseni "annokseni", eli aloin todella jo olla pahasti riippuvainen ruuasta. Saatoin pyöräillä kymmenen kilometriä äitini luo, vain jotta saisin jäätelöä. Aloin käydä yhä enemmän hänen luonaan, vain koska hänellä oli kaikkia herkkuja kaapeissaan, joita voisin sitten syödä, kun hänen silmänsä välttää.
Kun hän oli minun luonani, en tietenkään moista ajatellut. Mutta kun olin hänen luonaan, en nauttinut yhdessäolosta laisinkaan, odotin vain, että hän lähtisi pois hetkeksi, että voisin rauhassa ahmia. Jouduin siis tekemään näin silloin kun olin omat rahani tuhlannut. Olin hyvin kekseliäs ahmimisruokien haalimisessa, mutta siis elämä oli yhtä tuskaa. Olin aivan kuin joku huumeaddikti, joka sai kauheat vieroitusoireet jos joutui olemaan ilman "ainetta"...
Tämä oli siis pahimpana aikana. Olen siitä nyt jo ohi (toivon!!!), koska enää en mene täysin toimintakyvyttömäksi, vaikken saisikaan ahmia. Rahat menee edelleen aika tyystin ruokakauppaan. Joskus tuntuu järjettömältä, että tuhlaan kaikki rahani siihen, että saan oksentaa ne ja vetää vessanpytystä alas. Syöminen ja tyhjentäytyminen ovat rituaali, joka vie voiton kaikesta muusta. Jos katselen esimerkiksi hyvää elokuvaa ja syön samalla jotain, syömisen jälkeen vietän loppuelokuvan ajan WC:ssä. Surullista...
Mulla on tässä päällä sitten vielä masennusta ja itsetuhoisuutta. Lisäksi en ole vieläkään oppinut rakastamaan itseäni, enkä tajuamaan omaa arvoani. En edes välitä enää, mitä bulimia tekee keholleni. Ainoa mikä merkitsee on se, etten liho tästä enää yhtään. Laihduin juuri jokin aika sitten todella paljon, mutta aloin taas ahmia, ja lihoin heti tuplaten takaisin. Koetin kestää oksentamatta, mutta aloitin sen sitten kuitenkin. Tällä hetkellä en halua lopettaa, en tunne kykeneväni siihen. Pelkään liikaa ahmimiskohtauksiani ja lihomista.
Olen AIVAN samaa mieltä kanssasi "Ongelmatapaus", että laihduttaminen vie hyvin helposti tähän noidankehään, josta ei ihan helpolla pääsekään ulos!! Itse aloitin aikoinani laihduttamisen PALJON hoikempana kuin mitä olen nyt!! Enpä olisi aloittanut, jos olisin tiennyt lopputuloksen. Harva tajuaa, että raju laihduttaminen vain lihottaa pitkällä tähtäimellä...
Haittoja paastoamisesta ja ahmimisesta: hidastunut aineenvaihdunta, ruuansulatushäiriöt, hiusten oheneminen, huono iho, lihaskudoksen väheneminen, rasvakudoksen lisääntyminen, painon yhä suurempi jojotteleminen, ahmimisen jatkuva paheneminen ja paastoamiskyvyn heikkeneminen, ahmimittujen määrien kasvaminen, kyvyttömyys normaaliin syömiseen.
Lisäksi tulevat psyykkiset haitat: itseinho, turhautuminen epäonnistuneista laihdutusyrityksistä, elämän kapeutuminen paino- ja ruokakeskeiseksi, onnistumisen kokemusten keskittyminen vain omaan vartaloon liittyviksi, kyvyttömyys kestäviin ihmissuhteisiin, eristäytyminen, masennus, itsetuhoisuus, ahdistuneisuus.
Sitten tulevat vielä krooninen rahapula ja jatkuva salailu muilta omasta tilanteesta. Ahmimisesi ei kuulosta pahalta, jos se on vain 2000 kaloria muutaman kerran viikossa. Tosin varmasti yhtä turhauttavaa, jos siihen kuuluu kontrollin menetys ja tunne siitä, ettei pystyisi millään lopettamaan. Nyt kun mietin, niin taitavat itsellänikin olla jotain tuota luokkaa nykyään. Ennen tilanteeni oli pahempi. Toivottavasti kukaan ei ota hernettä nenään, mutta minun ahmimiseni väheni, kun aloin oksentaa. EN suosittele, koska se on tie tuhoon. Itsekin tahdon ehdottomasti tervehtyä, olen terapiassa ja syön masennuslääkkeitä, odottaen sitä ihmettä, että bulimia jättäisi mut rauhaan :)
Voimia sulle taistelussasi!! Kuulostat niin kypsältä ja älykkäältä ihmiseltä, että pystyt tämän vielä lannistamaan :)
Olen täydellisesti samaa mieltä kanssasi. paremmin asiaa ei enää olisi voinut sanoa.. Noin se juuri menee useimmissa tapauksissa.. Voimia sulle ja kaikille asian kanssa kamppaileville =)
Enpä tohon sun tarinaan osaa oikeen muuta sanoa, kuin että et ole yksin. Voimia sulle.
Itselläni on vähän samankaltainen historia: ensin anorektista laihduttelua & tiukkaa itsekuria pari vuotta, kunnes aloin saada hallitsemattomia ahmimiskohtauksia yhä useammin. Lopulta "paranin", kun en enää jaksanut yrittää säädellä syömistäni ja laskea kaloreita. Lihoin vuodessa n.10kg, koska ahmiminen (minimi 2000kcal/ kerta) oli muuttunut jokaviikkoiseksi (2-5pv/ vko) "harrastukseksi". Aluksi yritin kompensoida sitä oksentamalla ja paastoilla, mutta nykyisin pelkästään urheilemalla.
Pahimpina kausina saatoin vetää parin viikon pituisen yhtäjaksoisen putken, jolloin eristäydyin muista ihmisistä täysin ja makasin vain kotona syömässä kaikkea paskaa, mutta viimeisestä sellaisesta on - onneksi - jo aikaa.
Nykyään ahmin "vain" 1-2 kertaa viikossa. Vuosi sitten sain entisen laihuuden ihannoinnin tilalle pakkomielteen fitness-kropasta, ja sen ansiosta aloitin täsmäsyömisen ja runsasproteiinisen ruokavalion. Se on jossain määrin ehkäissyt ahmimiskohtauksia, mutta ei kokonaan poistanut niitä.
Välillä onnistun lopettamaan muutamaksi viikoksi, kunnes retkahdan ja ahmin vaan entistä enemmän. Lopullisesti en usko tästä ikinä pääseväni eroon, mutta todella tiukalla ruokakontrollilla ja päivittäisellä 1-3h liikunnalla olen onnistunut selviämään viimeiset pari vuotta /-5kg painonvaihtelulla. (mun ahmiminen on siis kestänyt 5 vuotta)
Ja sitten loppuun hieman saarnausta. Paastoaminen ei _todellakaan_ auta (kuten varmaan tiesitkin), päinvastoin se vaan saa ahmimaan entistä enemmän. Täsmäsyöminen ja proteiinipitoinen ruokavalio ovat ainoa toimiva tapa edes _jossain määrin_ ehkäistä kohtauksia, mutta eivät nekään välttämättä auta kuin vähentämään ahmintaa.
(Niistä sh:n fyysisistä vaaroista löytyy tietoa alla olevasta linkistä.
http://www.somethingfishy.org/dangers/dangers.php )
Minä olin myös normaalipainoinen (en edes pullukka), kun aloitin laihduttamisen. Alkuun minulla oli anoreksiaa. Söin mielettömän vähän ja liikuin hurjasti. Treenasin kuin huippuurheilija. Tunsin olevani loistokunnossa. Ympäristö alkoi kuitenkin reagoimaan negatiivisesti laihtumiseeni. Loppujen lopuksi anoreksia muuttui bulimiaksi. Nyt minä paastoan ja ahmin. Paastoamis kausina urheilen ihan mielettömiä määriä ja en syö oikeastaan mitään. Poltan itseni loppuun. Ahmimiskautena syön ja oksennan. Silloinkin urheilen, mutta vähemmän.
Minulla on ollut kuukautiset välissä pois. Kurkkuni on ollut monta kertaa tulehtunut ja aina lääkäritkään eivvät ole osanneet sanoa mikä minua vaivaa. Kasvojen iho on todella huonossa kunnossa ahmimiskaudella ja niin edelleen. Pelkään, että en tule saamaan ikinä lapsia.. Ongelmat eivät ole vai fyysisiä, ne ovat myös psyykkisiä..
Olen todella väsynyt tähän, enkä jaksa enää. Osa ihmissuhteista on joko päättynyt tai huonossa jamassa syömishäiriön takia. Olen psyykkisesti hirveän ailahteleva nykyisin...olen hyvin poikki nykyisin. En todellakaan enää jaksa, mutta en enää tiedä mitä tehdä.
Kävin psykiatrilla, mutta nyt sellaiseen ei ole varaa. Kunnan tarjoamaan ilmaiseen mielenterveyspalveluun sain pettyä...Elän maanpäällisessä helvetissä, vaikka uskovainen en olekaan...kun vielä jotenkin täältä pääsisin pois!