oliko meillä koskaan samoja toiveita, vaikka niin olisi voinut olla. Joskus ikävöin, joskus en - mitään en silti saata päätökseen - en ainakaan hyvästejä jätä, vaikka joskus olisi niinkin voinut tehdä - jos olisin ollut tarpeeks viilee mutta sellaista ei musta saa tekemälläkään - ainakaan nyt.
en tiedä
-miettii mielessään-
9171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Oli meillä silloin joskus, mutta ne jäi kasan alle piiloon.
Olet varmaan joku tuntematon - kuten kaikki täällä tosillemme taidetaan olla - mutta vastaan, kuin olisit hän. Olen melko varma, että sinulla on menneisyydessäsi (minun lisäkseni) kaksi naista, joista et ole päässyt oli, et ainakaan siinä määrin mitä sinun pitäisi päästä, jotta pystyisit elämään elämääsi eteenpäin, joko kanssani tai ilman minua, mutta kuitenkin.
Minä todellakin välitän sinusta paljon, mutta en voi olla sinulle kumpikaan heistä. En voi täyttää sitä tyhjyyttä, jonka he jälkeensä jättivät sisimpääsi. Minua varten sun on saatava ihan oma paikka sydämeesi, en halua olla kenenkään toisen naisen paikalla.
Olen aina sua varten olemassa jos siltä tuntuu. En ole mihinkään lähdössä. Siksi en myöskään halua jättää mitään hyvästejä. Ja minun sydämessäni sulle on aina paikka varattuna, kaikesta huolimatta.
Ei sydämeni niin suuri ole, että siellä olisi paikka kahdelle tai jopa kolmelle. Yhtäkään en kuitenkaan ole sieltä häätänyt, ennen kuin olen ollut varma, ettei hän enää sillä paikalla halua olla. Mieti itse, kuinka paljon mahtuu pieneen sydämeen.
erilailla, kaikki ollaan erilaisia. Eikä niitä ainakaan kannata mietiskellä vieraan kanssa vaan sanoisin niin että siihen tarvitaan vain yksi ihminen - mutta se tuttu
ja ketä kohtaan tuntee että olisi hyvä jos hän olisi sydämessä.
Ei pidä ulkoistaa liikaa, se kostautuu.
Laitoin kommentin vaikka en ole kukaan ylläoleva. Toivottavasti et pahastunut.
Kiesus sentään. Ensin sanot ettei sydämessäsi ole montaa ja sitten kumoat toisessa lauseessa ettet silti halua ketään panojasi sieltä häätää, jos vain haluavat olla käytettävissäsi. No, eipä tuollaiseen sydämeen paljon taida tunkua olla, korkeitaan seksiriippuvaiset tai epätoivoiset, jotka eivät koskaan ole lukeneetkaan mikä on narsisti eivätkä ymmärrä minkä käsiin ovat joutuneet.
Turha kenenkään on toivoa, että naristi koskaan yhteen tyytyisi. Hän ei halua muuta kuin pitää hauskaa ja kyllästyy nopeasti samaan ja aina on koettava uuden valloituksen huuma ja jännittävyys. Narsisti ei osaa rakastaa ketään hän elää ja saa voimansa narsistisesta ihailusta. Jos lähde sitä hänelle antaa riittävästi ja täyttää narsistin asettaman vaatimustason ei narsisti halua luopua sellaisesta lähteestä, mutta silti haluaa ja on saalistamassa jatkuvasti lisää erilaisia lähteitä.
Pieni sydän tosiaan johon ei mahdu kuin suureelliset narsistiset kuvitelmat.
Ystävyys on eri asia. Tässä oli ymmärtääkseni kysymys rakkaudesta. Ei ystäviä unohdeta eikä rakkaista tule vihollisia. Rakkaudenkin jälkeinen ystävyys on rajoitetumpi olotila. Ystävien paikka on hyvin lähellä sydäntä.
Entiset rakkaat voivat olla verivihollisa. Pumpulissako olet elänyt ?
Narsismista joka käänteessä ja paikassa suu vaahdossa vouhottavat voisivat välillä katsoa peiliin, näkyykö sieltä todellakin itseensä tyytyväinen ilme sen johdosta, että pääsivät taas teorioineen esiintymään.
Minulle eivät ole vihollisia, mutta en minä ystävyyttänikään heille tuputa, jos ei kelpaa.