Kuuluuko kauppojen vartioiden työhön pinota myös ostoskoreja?Sen lisäksi että kytätään asiakkaita .kuin varkaita.
vartiat
asiakas..
8198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuuluu.
Kyttääminenkin on niiden työtä.
Kuinka niin?
Kytäämisellekkin jokin raja,kunnioitusta asiakaita kohtaan.
Tuntuu, että joillakin on huono omatunto !!!!
Naurettavaa sepustusta.
Täytyyhän sen vartijankin nyt jonnekin katsella. Jos itse olisit vartijana, niin
pälyiletkö sinä sitten kattoon vai lattiaan sen sijaan että katsot eteesi mikä
näyttää paljon normaalimmalta. Tuijottaahan siellä asiakkaatkin toisiaan,
vaikkei kaikki sitä aina huomaa.
Vartija kuitenkin pukeutuu eri tavalla ja herättää huomiota, niin siksi voi olla
että asiakkaasta tuntuu kuin häntä tarkkailtaisiin.
Ei ne mitään tarkkaile, niiden työ on katsella ympärilleen ja annetut työtehtävät
tulee täyttää. Asiakkaiden turvana ne siellä on.
Mua ei ole koskaan vartijan katseet häirinnyt. Vartijat tekevät töitään ja toivottavasti saavat näppärit kiinni.
Antavatko myös pyllyä?
Olet ääliö!!!
vartiat vartiaimaan sinne misä snä olet