Mikäpä sen parempi paikka vanhoille ja tunnelmallisille laivakahviloille/ravintoloille onkaan kuin Kotkan kantasatma, jonne sopisi myös ihka aito torielämä myyntikojuineen ja yli kaksikymmenpaikkaisineen rättikahviloineen. Miksi Kotkasta yritetään saada väen väkisin jotakin modernia kulttuurikaupunkia ja jossa monissa rakennushankkeissa on ajateltu vain varakkaampaa kohderyhmää ? Luulisi, että tähän kaupunkikuvaan sopisi paremmin kantasatamaan jäänmurtajat, tunnelmalliset vanhat ravintolakahvilalaivat ja muuta aitoa merihnekistä kulttuuria, mutta ei, se halutaan estää jättikalliilla visoaprojektilla, joka tulee maksamaan mielettömiä summia. Hyvä asia kuitenkin on se, että vanhaa makasiinia ei ehkä puretakkaan. Se olisi ollut samanlainen moka kuin kauppahallin purku aikoinaan.
Nykyiselle torille ei olisi koskaan pitänyt mennä rakenatamaan mitään lasikahvilaa, koska viereen ei haluta torille kuuluvia rättikahviloita, joita löytyy joka ikisestä kaupungista, missä on ihan oikeita toreja. On kummallista, että kantasatamaprojekti estää vanhan perinteisen kulttuurin sijoittuvan alueelle ja samoin nykyinen tori ei muistuta laisinkaan sitä torielämää, mitä se oli kauppahalleineen joskus vuosia sitten.
Sääli, että kotkalaista merikulttuuriperinnettä tuhotaan vuosi vuodelta kuin muissa vastaavissa merikaupungeissa vanhasta rakennuskulttuurista ja laivakahviloista pidetään kynsinhamapain kiinni.
Nykyiselle torille ei olisi koskaan pitänyt mennä rakenatamaan mitään lasikahvilaa, koska viereen ei haluta torille kuuluvia rättikahviloita, joita löytyy joka ikisestä kaupungista, missä on ihan oikeita toreja. On kummallista, että kantasatamaprojekti estää vanhan perinteisen kulttuurin sijoittuvan alueelle ja samoin nykyinen tori ei muistuta laisinkaan sitä torielämää, mitä se oli kauppahalleineen joskus vuosia sitten.
Sääli, että kotkalaista merikulttuuriperinnettä tuhotaan vuosi vuodelta kuin muissa vastaavissa merikaupungeissa vanhasta rakennuskulttuurista ja laivakahviloista pidetään kynsinhamapain kiinni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hirvosen Arto, joka on kotkalainen perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu voisi vastata tähän aiheeseen. Hän aina silloin tällöin käy palstaa lukemassa.
Ennen oli miehet rautaa laivat oli puuta hio hoi
Mitä nämä kaupungin visionäärit kotkalaisesta perinteestä välittävät. Pitää hankkia sellaista, joka maksaa ja pirusti.
Jos yhtään olet lukenut tuota toista ketjua mustosista sun muista laivayrittäjistä, niin näet kuinka kotkalaiset suhtautuu näihin laivakahviloihin. Hyvin vihamielisesti.
On varmaa, ettei torielämän muuttuminen ole 1974 puretun Kauppahallin syytä. Olen itse aikanaan nähnyt Kauppahallin sekä kukoistuksen että hiipumisen. Kyseessä oli käytännössä "luonnollinen kuolema", koska mikään taho ei ollut valmis investoimaan kylmään, kosteaan ja puolityhjään Kauppahalliin lanttiakaan.
Meidän asiakkaiden kulutustottumukset kun vain muuttuvat. Silloin ennen vain aniharvalla oli auto. Kauppahalli sijaitsi kukoistuksensa aikana paikallislinja-autojen päätepysäkin vieressä kauppatorin laidalla, joten niin tori kuin Kauppahallikin olivat sen ajan "Prisma" tai "Citymarket". Aivan lähellä - Stellan talossa - oli vaatekauppa, muistaaksen Kotkan Pukimo, eikä Kymen Asustekaan monen askeleen päässä eli nykyisen Seurahuonaan paikalla sijainnut - kuten ei Halonenkaan. Tässä joitakin ajatuksia siitä, miksi porukka hajaantuu eri palvelukeskuksiin omien mieltymystensä mukaan. Osa meistä äänestää lompakollaan: ostammeko kilon uusia perunoita marketista alle euron kilo vai maksammeko torilla kolminkertaisen hinnan. valinta on meidän ja sen olemme tehneet!
Kauppahallissa oli hyvät lihat, kalat, leipä, hedelmät, vihannekset, säikykkeet, juomat ja monenlaiset jutut, ei pahan hintaisia. Se oli kaupungin sydän ja se toimisi tänäkin päivänä kun olisi olemassa. Tällainen sydän tulisi säilyttää jokaisessa kaupungissa. Se on suuri tappio kaupungille kulttuurin puolesta ja imagon, arvokkuuden ja historian ja monen muun asian puolesta. Kauppahalli tulee säilyttää vaikka ympärille tehtäisiin mitä tahansa ja kaupunki tulee suunitella niin, että kauppahallille jää kunniapaikka. Remppaukseen kaupunki tulisi osallistua, että se on asiallisessa kauniissa kunnossa vanhaa sisältä tuhoamatta. Se on aina kaupungin yksi ylpeys. Kauppakin kävisi siellä kyllä ja menisin sinne ostamaan turetta tavaraa jota muualta ei aina saa.