Tätä on kestänyt nyt n. vuoden ajan. Säikähdän aivan kaikkea. Ovikelloa, puhelinta, postiluukun kolahdusta, töissä asiakasta kassalla odottamassa palvelua, asiakkaan liikettä jos katseeni on muualla sillä hetkellä, ulkona lintuja ja muita eläimiä sekä hyönteisiä.. Autolla ajaminenkin on yhtä tuskaa kun ajan risteykseen ja katson tuleeko autoja ja jos sieltä tulee niin säikähdän.. Jos kävelen esim. kauppaan tai mihin tahansa missä täytyy avata ovi ja kun avaan oven ja sen takaa tulee henkilö, säikähdän sitäkin. Säikähdän töissä työkavereita jos he kävelevät ohitseni tai tulevat kulman takaa samaan tilaan kuin minä.
Siis säikähdän kaikkea mikä on aivan tavallista. Enkä tiedä mistä tämä on tullut ja enkä tiedä mitä asialle voisi tehdä, voisitteko te auttaa. Todella noloa, töissäkin työkaverit ovat ruenneet ihmettelemään (eivät vain sano sitä ääneen kuin kierrellen) että miten voin säikähdellä koko ajan ja kaikkea. Asiakkaatkin pitävät minua aivan hulluna kun kulman takaa kassalle tullessani säikähdän heitä kuin näkisin aaveen. Mistä ihmeestä voisin saada tähän apua?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Täällä kans toinen "säikähtelijä". Säikähdän kaikenlaisia kovia ääniä ja myös eläimiä ja ihmisiä. Minullakin tämä on kestänyt vähän alta vuoden ja alkoi sillon.
Kaupassa ollessani saatan säikähtää vaikka kassakoneen kilahdusta tai äkkinäisiä ääniä.