Hei!
Olen 15-vuotiaasta asti sairastanut jonkinlaista syömishäiriötä. Olen kuitenkin aina ollut urheilullinen. Itselläni syömisen ja liikunnan liiallinen seuraaminen ja vahtiminen alkoi ylä-asteella, kun minua haukuttiin lihavaksi tai rotevaksi ja liian harteikkaaksi.
Harrastin silloin kilpauintia ja en tod. ollut lihava, olin ja olen nytkin 157 cm ja silloin painoin 45 kg ja minulla oli paljon lihasmassaa ja toki hieman poikamaiset hartiat, koska uinnissa ne kehittyvät. Minulla on myös kai sellainen ruumiinrakenne että olen vahva naiseksi ja isoluinen. Mutta sen aikaisia kuvia katsellessa olen kyllä ihan tavallisen hoikan teinin näköinen.
No tuo haukkuminen vaikutti niin, että lopetin uimisen, koska kuvittelin, että hartiani kasvavat yhä suuremmiksi ja rumemmiksi. Olin kuitenkin harrastanut lajia jo 7 vuotta päivittäin. Tämän jälkeen aloin älyttömän ruokien säännöstelyn ja liikuin kuin hullu. Aamuisin saatoin tehdä 25 km pyörälenkin ennen koulua, juoksin ja lenkkeilin ja öisin väänsin vatsalihaksia yms kuntopiiriä huoneessani salaa. No lopulta painoin 37 kg. En syönyt enää juuri mitään, mutta olo oli mitä parhain. Olin kevyt ja hoikka.
Silloin äitini meinasi pakottaa minut hoitoon ja mennessäni amikseen tilanne hieman parani. painoni nousi 45 - 50 kg. Mutta sitten aloin ahmia ruokaa ja sen jälkeenhän se piti kuluttaa. En ikinä alkanut oksentamaan. Mutta koko ammattikoulun ajan tarkkailin syömisiäni ja liikuin paljon. En kyllä lihonutkaan ja paino pysyi samana. Liikkumisesta kuitenkin tuli pakkomilteistä ja aina kun söin (ja söin kerralla paljon ja ahmin) tuli huono omatunto ja liikuin sen jälkeen hullunlailla.
No sitten aloin seurustella ja 5 vuotta olin kihloissakin pojan kanssa joka taisi olla minun kanssani vain koska olin hyvännäköinen ja minulla oli hyvät muodot. Poika itse kävi kovasti salilla ja käytti hormooneja yms. Joten ulkonäköpaineet olivat kovat myös minulla. Seurustelumme kuitenkin loppui, olin silloin 24-vuotias. Seurustelu loppui todella ikävästi ja koska olen ahmija ja syön suruun/tylsyyteen aloin syödä paljon. Minulla oli myös töitä ja kävin samaan aikaan ammattikorkeaa. Joten ei ollut aikaa liikkua ja painokin nousi 63 kg.
Ja sitten löysin ratkaisun, ulostuslääkkeet. Aloin elää niin, että illat ahmin ja sen jälkeen ulostuslääkettä naamaan ja yöt istuin pöntöllä. Lopulta vedin ulostuslääkkeitä 10 - 15 päivässä jotta suoli toimi. Paino ei sinänsä pudonnut, mutta olin täysin koukussa. Jatkoin tuota lähes päivittäin tai ainakin viikottain vuoteen 2011 tammikuuhun. Suoli ei toiminut enää kunnolla itsekseen.
Mutta muutin töihin ulkomaille viime kevääksi ja kesäksi 2011. Ja kappas kummaa siellä syömiseni olivat normaalia ja en kertaakaan syönyt ulostuslääkkeitä ja suolikin toimi ainakin suht normaalisti.
Mutta sitten palasin 2 viikkoa sitten suomeen ja nyt olen taas samassa noidan kehässä, syön syön syön ja tänää oli pakko taas ottaa ulostuslääkkeitä, jotta saan kaiken syömäni ulos. Ja nyt... en ymmärrä edes itse itseäni. Olen niin turhautunut...
Toivon, ettei teistä kukaan ala pelleillä noiden ulostuslääkkeiden kanssa, niistä kun ei pääse eroon :(
Olen 15-vuotiaasta asti sairastanut jonkinlaista syömishäiriötä. Olen kuitenkin aina ollut urheilullinen. Itselläni syömisen ja liikunnan liiallinen seuraaminen ja vahtiminen alkoi ylä-asteella, kun minua haukuttiin lihavaksi tai rotevaksi ja liian harteikkaaksi.
Harrastin silloin kilpauintia ja en tod. ollut lihava, olin ja olen nytkin 157 cm ja silloin painoin 45 kg ja minulla oli paljon lihasmassaa ja toki hieman poikamaiset hartiat, koska uinnissa ne kehittyvät. Minulla on myös kai sellainen ruumiinrakenne että olen vahva naiseksi ja isoluinen. Mutta sen aikaisia kuvia katsellessa olen kyllä ihan tavallisen hoikan teinin näköinen.
No tuo haukkuminen vaikutti niin, että lopetin uimisen, koska kuvittelin, että hartiani kasvavat yhä suuremmiksi ja rumemmiksi. Olin kuitenkin harrastanut lajia jo 7 vuotta päivittäin. Tämän jälkeen aloin älyttömän ruokien säännöstelyn ja liikuin kuin hullu. Aamuisin saatoin tehdä 25 km pyörälenkin ennen koulua, juoksin ja lenkkeilin ja öisin väänsin vatsalihaksia yms kuntopiiriä huoneessani salaa. No lopulta painoin 37 kg. En syönyt enää juuri mitään, mutta olo oli mitä parhain. Olin kevyt ja hoikka.
Silloin äitini meinasi pakottaa minut hoitoon ja mennessäni amikseen tilanne hieman parani. painoni nousi 45 - 50 kg. Mutta sitten aloin ahmia ruokaa ja sen jälkeenhän se piti kuluttaa. En ikinä alkanut oksentamaan. Mutta koko ammattikoulun ajan tarkkailin syömisiäni ja liikuin paljon. En kyllä lihonutkaan ja paino pysyi samana. Liikkumisesta kuitenkin tuli pakkomilteistä ja aina kun söin (ja söin kerralla paljon ja ahmin) tuli huono omatunto ja liikuin sen jälkeen hullunlailla.
No sitten aloin seurustella ja 5 vuotta olin kihloissakin pojan kanssa joka taisi olla minun kanssani vain koska olin hyvännäköinen ja minulla oli hyvät muodot. Poika itse kävi kovasti salilla ja käytti hormooneja yms. Joten ulkonäköpaineet olivat kovat myös minulla. Seurustelumme kuitenkin loppui, olin silloin 24-vuotias. Seurustelu loppui todella ikävästi ja koska olen ahmija ja syön suruun/tylsyyteen aloin syödä paljon. Minulla oli myös töitä ja kävin samaan aikaan ammattikorkeaa. Joten ei ollut aikaa liikkua ja painokin nousi 63 kg.
Ja sitten löysin ratkaisun, ulostuslääkkeet. Aloin elää niin, että illat ahmin ja sen jälkeen ulostuslääkettä naamaan ja yöt istuin pöntöllä. Lopulta vedin ulostuslääkkeitä 10 - 15 päivässä jotta suoli toimi. Paino ei sinänsä pudonnut, mutta olin täysin koukussa. Jatkoin tuota lähes päivittäin tai ainakin viikottain vuoteen 2011 tammikuuhun. Suoli ei toiminut enää kunnolla itsekseen.
Mutta muutin töihin ulkomaille viime kevääksi ja kesäksi 2011. Ja kappas kummaa siellä syömiseni olivat normaalia ja en kertaakaan syönyt ulostuslääkkeitä ja suolikin toimi ainakin suht normaalisti.
Mutta sitten palasin 2 viikkoa sitten suomeen ja nyt olen taas samassa noidan kehässä, syön syön syön ja tänää oli pakko taas ottaa ulostuslääkkeitä, jotta saan kaiken syömäni ulos. Ja nyt... en ymmärrä edes itse itseäni. Olen niin turhautunut...
Toivon, ettei teistä kukaan ala pelleillä noiden ulostuslääkkeiden kanssa, niistä kun ei pääse eroon :(
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mä olen Laxoberonin suurkuluttaja...