Olen jo pitkään epäillyt, että vaimoni on uskoton. Usein käy niin että kännykkä soi toistuvasti ja hän vain vilkaisee puhelimeen ja katkaisee soiton vastaamatta siihen. Hän on usein "tyttöjen" kanssa ulkona, ja kun kysyn keiden tyttöjen, on kyseessä aina joku työkaveri jota en tunne. Olen yrittänyt seurata ikkunasta kun hän palaa taksilla kotiin, mutta hän kävelee aina viimeisen korttelivälin ja minä ainoastaan kuulen kuinka auto ajaa matkoihinsa. Mahtaako olla taksikaan?
Pari päivää sitten halusin tarkistaa kellonajan hänen kännykästään, ja hän sai siitä huutoraivarin kiljuen ettei hänen kännykkäänsä saa koskea ja että minä kyylään. En ole halunnut kovistella häntä tästä asiasta ja luulen etten edes halua tietää totuutta asiasta, mutta eilisiltana päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen. Päätin jäädä väijyyn asuntomme lähellä olevaan puistikkoon pensaan juurelle röllipuku päällä ja kivääri kädessä. Pitkähkön odottamisen jälkeen kujamme päähän pysähtyikin mersu jossa vaimoni suuteli kiihkeästi minulle täysin tuntematonta miestä, näin tämän täysin selvästi kiikaritähtäimen läpi.
Kun päästin liikkuvat eteen ase teki vinosyötön. Pitäisikö minun teidän mielestänne luopua kokonaan näistä vihreistä muovilippaista ja siirtyä takaisin peltilippaisiin vai onko olemassa jokin vippaskonsti jolla nämä koesarjan lippaat saadaan toimimaan virheettömästi ?
Uskoton vaimo narahti...
7
1866
Vastaukset 7
- Kuohinta?
minusta sä voisit luopua munistas.
- J K
MINUSTASINÄVOISIT LUOPUAMINISTA
- usko tai älä
toi asejuttu pilas ton tarinan... muuten oli uskottava..... no ehkä seuraavalla kerralla...
- pera91
Puhalla perseesees....
- setä neuvoo )))))))
EROA VÄLITTÖMÄSTI JOS VÄHÄKÄÄN EPÄILET USKOTTOMUUDESTA RAKKAUS ON PALANUT POHJAAN !
Etsi itsellesi arvoisesi nainen ---ei mitään huoraa ! - Jermu*
Vähän sama ongelma täällä.
Seurasin vaimoani, koska epäilin tämän pettävän ja pian hän saapuikin vieraan miehen kotiin. Kiikareista näin heidän paneskelevan makuuhuoneessa. Nostin vanhan neustoliitossa valmistetun singon olkapäälleni valmiina katkeraan hyökkäykseen paneskelijoita kohtaan. Juuri kun painoin laukaisimen pohjaan kuului vain vaimea törähdys singon takaosasta ja sakea savupilvi peitti minut.
Kertokaahan mistä saa ostettua laadukkaan singon kun ei näistä ryssäntekeleistä ole mihinkään. - kiva!
Hahhah!!!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851381
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351091Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19875Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154715Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13700- 46669
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja190640Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39558