Olen ollut "ns. kuivilla anoreksiasta" jo vuosia, mutta nyt 3 viikkoa sitten sairastamani oksennustaudin jälkeen stressi tulevasta työttömyydestä, syöminen on tuntunut erittäin vastenmieliseltä. Olen pakottanut itseni syömään joitain leipäpaloja, sipsiä yms. mitä vaan alas olen saanut, mutta tiedän etten saa läheskään tarpeeksi energiaa.
En ole saanut mitään ammatillista apua ikinä anoreksiaan (olen kokenut aina, että anoreksiani ei ole ollut kovin paha), vaan pääsin "kuiville" jääräpäisyyden, sisun ja kovan elämänhalun avulla. Ennen anoreksiaa mitat olivat 52/167, joka taitaa olla alipainoa sekin (koko ikäni ollut hyvin hoikka), huonoimmillaan painoin 45 kg. Nyt painoa taitaa olla se 49-50 kg.
Oksennustaudit ovat olleet minulla aina takapakin paikka, ruuasta tulee yhtäkkiä taas se mörkö mikä tekee sairaaksi. MITEN PÄÄSEN TÄSTÄ MÖRKÖ AJATTELUSTA EROON??? Asioita mutkistaa vielä se, että minulla on puhjennut laajahkot ruoka-aineallergiat aikuisiällä. Ruoka-aineallergioiden takia on meinannut henki lähtä muutamaan otteeseen (Ruoka taas MÖRKÖ). Joten oli tilanne mikä tahansa, joudun neuroottisesti käymään tuoteselosteet läpi, etten syö mitään minulle "tappavaa" ruoka-ainetta.
En ole saanut mitään ammatillista apua ikinä anoreksiaan (olen kokenut aina, että anoreksiani ei ole ollut kovin paha), vaan pääsin "kuiville" jääräpäisyyden, sisun ja kovan elämänhalun avulla. Ennen anoreksiaa mitat olivat 52/167, joka taitaa olla alipainoa sekin (koko ikäni ollut hyvin hoikka), huonoimmillaan painoin 45 kg. Nyt painoa taitaa olla se 49-50 kg.
Oksennustaudit ovat olleet minulla aina takapakin paikka, ruuasta tulee yhtäkkiä taas se mörkö mikä tekee sairaaksi. MITEN PÄÄSEN TÄSTÄ MÖRKÖ AJATTELUSTA EROON??? Asioita mutkistaa vielä se, että minulla on puhjennut laajahkot ruoka-aineallergiat aikuisiällä. Ruoka-aineallergioiden takia on meinannut henki lähtä muutamaan otteeseen (Ruoka taas MÖRKÖ). Joten oli tilanne mikä tahansa, joudun neuroottisesti käymään tuoteselosteet läpi, etten syö mitään minulle "tappavaa" ruoka-ainetta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
1. Itse käytän Imodiumia pitempiin oksutauteihin.. pakkausseloste kannattaa lukea huolellisesti ennen käyttöä. Tosin en käytä ruokamyrkytyksiin joissa on äkillinen ripuli joka loppuu joidenkin (muutamien) tuntien kuluttua, tai esim allergiseen oireistoon(natriumglutamaatti voi tehdä minulle, sitä vältän).
2. Allergiaan voi saada lääkäriltä reseptin, jos on noin paha kuin sinulla. Joku adrenaliinipiikki(?) ja/tai lääke varalla ensiapuna, sen jälkeen hoitoon myös. Välttely on hyvä allergisoiville aineille, muttei neuroosia kannata siitä ottaa. Moni muukin lukee selosteet ruuissa. Nuorena voi olla rasittavaa kun joutuu varomaan sitä ja tätä ainesta. Ajan kanssa se ehkä menee parempaan suuntaan.
3. Suomessa ei ole aina sopivaa työtä kaikille heti tarjolla, älä ota stressiä suotta. Ajan kanssa varmaan löytyy jotain. Eihän se helpolta aina tunnu heti, mutta uskotaan että ei ole mahdotontakaan että paikka löytyy.
4. Jos ensin syö/juo vähäsen eli aloittaa jostain, niin ruokahalu voipi kasvaa. Mitä vähemmän syö, niin on vaan huonompi ruokahalu. Ottaa sellaista mikä menisi mahdollisesti alas eikä ole liian väkevää. Mistä pitää. Ajattelee että täytyy saada vähäsen proteiinia, vitamiineja ja kivennäisaineita elimistöön, ne ovat terveellisiä ja tuovat voimaa. Ja kun on syönyt, niin huoletkin kaikkoaa helpommin kun on tasapaino elimistössä. Ettei ihan kuihdu ja väsytä koko ajan.
Itse en pelkää enää oksutauteja koska huomasin että lääke auttoi, ja omat allergiat on aika selvillä noihin tiettyihin aineksiin. Osaa sopivasti vältellä. Sulla täytyy olla joku lääkärin määräämä juttu (kohta 2.) tosiaan varalla allergian vuoksi, niin ei tatvitse koko ajan sitä liikaa miettiä. Ja lisäksi voit kirjoittaa muovilla päällystetyn lapun (tai vaikka kaksi) laukkuusi, että joku soittaa sulle HETI ambulanssin (taikka ajaa ensiapuun jos se on kulman takana ja ensiapulääke on otettu), jos et saa henkeä tms. Soitat napurin ovikelloja ja tökkäät lapun käteen. -Muussa tapauksessa voit itse soittaa ambulanssin jos tulee yhtäkkinen allergia. Tai/ja sovit tuttujen kanssa hälytyssoiton -he soittavat ambulanssin. Varalla kuitenkin pitää olla ne piikit ja lääkkeet HETI otettavaksi -lääkärin ohjeen mukaan. Jos ei nekään auta mitenkään, niin voisit käydä vielä erikoislääkärillä /lääkärillä, jotain voi keksiä varasuunnitelmaksi noihin tilanteisiin. Sitten sun ei tarvisi koko ajan miettiä sitä. Varmaan niistä tilanteista on jäänyt traumaa, ja siksi ei uskalla aina syödä.. Mut onneksi on niitäkin ruokia jotka ei tee oireita. Tee joku suunnitelma ja varasuunnitelmat erilaisiin tilanteisiin - ja koita pysyä rauhallisena.. Esim. mitä teet yöllä jos oire iskee ja missä säilytät AINA lääkkeitä ja puhelinta. Ja missä on varalääke jos toinen on hukassa. Minne otat yhteyttä ja miten. Kun sulla on selkeä suunnitelma, voi pelko rauhoittua.
Netissä on myös elintarvikkeiden sisältöjä (etukäteen selattavaksi) -perheenjäsen voi auttaa sua etsimään tuotteita jos on Tarkka lukija... Ja lisäksi on allergiayhdistys joista kai? voi saada lisäohjeita. Voi myös tutkia onko joku liike missä on enemmän tuotteita joissa ei ole tiettyä ainesta joka allergisoi. Harmillistahan se on niitä selata tietty, mutta kuitenkin. Kyllä se lähtee sujuun elämä siitä.
"Varmaan niistä tilanteista on jäänyt traumaa, ja siksi ei uskalla aina syödä"
Niin anteeksi en tarkoittanut että se olisi ainoa syy välttämättä tietenkään, mutta varmaan myös pelottaa syödä, jos on ollut pahoja oireita.
Jos joutuu koko ajan allergiaa pelkäämään niin toki se rassaa, mutta voi olla että ajan/iän kanssa rauhoittuu siitä - kun on se toimintasuunnitelma tilanteiden varalle. Eikä säikähdä itse ihan liikaa, ja jos esim. ne ensilääkkeet auttaisi allergisessa kohtauksessa edes jonkin verran. Toki sitä aina voi säikähtää enemmän tai vähemmän oli se sitten allergia, pahempi migreeni tai mikä tahansa kohtaus.. ei ne tietenkään kivoja ole koskaan. Toisaalta joskus stressi voi lisätä allergioita ja muita, niin parempi kun ei stressaa. Ehkä muilla on kokemuksia aiheesta/aiheista netissä, jos olisi hyviäkin neuvoja varalle.