Tulkintoja

Minulla on ollut kaksi kertaa hyvin tulehtunut paise ikenessä, tullut hyvin stressaavissa elämän tilanteissa. Paise ei ole ilmoittanut itsestään pariin vuoteen, ennen kuin nyt kesällä se on hieman turvonnut ja sitä kuumottaa vähän. Nyt näin viime yönä unta, että miesystävälleni oli tullut sellainen, mutta pahempi kuin minulla nyt. Hän siinä unessa ihmetteli asiaa ja kun kokeilin omia ikeniäni niin huomasin, että paise oli omassa suussanikin levinnyt etuikeniin kokonaan ja oli hyvin ärtynyt ja turvonnut. Miten ihmeessä tämä tulkita? Ennen kaikki suuhuni liittyvät unet ovat tarkoittaneet pahaa. HAmpaat ovat heiluneet, tai mätineet tai olen syljeskellyt kaikki kädelleni. Olennaista viimeöisessä unessani oli kauhu tilanteesta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Jempula8124 kirjoitti:

Minulla on ollut kaksi kertaa hyvin tulehtunut paise ikenessä, tullut hyvin stressaavissa elämän tilanteissa. Paise ei ole ilmoittanut itsestään pariin vuoteen, ennen kuin nyt kesällä se on hieman turvonnut ja sitä kuumottaa vähän. Nyt näin viime yönä unta, että miesystävälleni oli tullut sellainen, mutta pahempi kuin minulla nyt. Hän siinä unessa ihmetteli asiaa ja kun kokeilin omia ikeniäni niin huomasin, että paise oli omassa suussanikin levinnyt etuikeniin kokonaan ja oli hyvin ärtynyt ja turvonnut. Miten ihmeessä tämä tulkita? Ennen kaikki suuhuni liittyvät unet ovat tarkoittaneet pahaa. HAmpaat ovat heiluneet, tai mätineet tai olen syljeskellyt kaikki kädelleni. Olennaista viimeöisessä unessani oli kauhu tilanteesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu