INTJ kasvu

Mephisto_pheles

iltaa kivekset ja viinipullot.

onko täällä muita INTJ persoonia?

Haluaisin kysyä että millä tavalla eroatte minusta.
1. Olen aina helvetin kyrpiintynyt kaikkeen koska koen että maailma jossa elän on kusipäiden hallinnassa ja HELPOSTI korjattavissa. (Tosin se syy miksi en korjaa maailmaa on se, että suurin osa maailma ihmisistä sattuu olemaan...)
2. Tiedän sen miten vähän maailmasta tiedän. Tiedän sen miten idiootteja me kaikki olemme. Tiedän miten suuri osa maailmasta koostuu pelkistä mielipiteistä ja miten vaikeaa on saavuttaa yhteisymmärrys muiden persoonien massavaltavirrassa. Tiedän olevani yksinäinen. Tiedän että tiedän tietäväni.
En silti kaikesta huolimattakaan unohda sitä että epäilen kaikkea mitä sanon.
3. Haluan että kaikilla maailmassa on hyvä olla. Tosin, jos kaikilla maailmassa olisi hyvä olla, tulisi niin tylsää että tekisin itsemurhan. Joten se siitä maailmanparannus suunnitelmasta sitten. Ja miksi pitäisi muuttaa toisten ihmisten mieltä vain siksi koska itse olen jotain mieltä. Ei miksikään, luultavasti.
Riippuu siitä olenko ainoa tietoisuus joka on olemassa ja te olette illuusiota.
4. AINA kun pohdiskelen miten typeriä muiden ja minun omat ideat joskus on, päädyn JOKA KERTA siihen, että se on vain mielipide. Tulos = Tee asioita joista itse pidät, koska ei välttämättä ole oikeaa ja väärää, on vain se mitä itse haluat tehdä ja sitä mukaa luoda omaa maailmaasi. Toisin sanonen, jos olen massamurhaaja, murhaa. Jos haluan perustaa nuudelikojun, perustan sen.
5. Yksityiskohtia:
- Haluan olla yksin, mutta en siedä olla yksin.
- En pelkää kuolemaa, mutta kun ajattelen sitä yksityiskohtaisemmin, tulen
siihen tulekseen että se voi mahdollisesti tietoisuuden menetys. Tulos = lyönti seinään. Tulos = Naapuri herää.
- En välitä paskaakaan muista ihmisistä. VAIN niistä, jotka minua kiinnostavat.
- Teen vain asioita jotka minua kiinnostavat, en välitä muiden mielipiteistä.
- Haluan tuntea olevani muiden yläpuolella vaikka tiedän teoriassa miltä se tuntuu ja tiedän myös jälkivaikutukset ja miltä tuntuu kun on kaikkea. Koska mielestäni AINA on mahdollista tulla pahoja ja hyviä oloja, KOSKA jos ei voisi, olisit aivopesty joko kidutuskoneessa tai mielihyväkoneessa, letkuissa kivasti.
- Sen jälkeen kun olen tuntenut olevani muiden yläpuolella (vaikka tiesin jo ennen sitä miltä se tuntuu) haluan kerätä kavereita joiden kanssa voin tuntea olevani tasa-arvoisia. Tämä on vaikea tehtävä INTJ:lle. Mutta olen silti ylpeä olla INTJ koska minä VÄLTÄN KAIKEAN SEN PASKAN joita muut massapersoonatyypit joutuvat kokemaan läpi. Se, mitä INTJ saavuttaa vuodessa, on se, mitä massapersoonatyyppi saavuttaa 50, 100 tai surullisimmissa tapauksissa 1000 vuodessa.
- INTP:t kyrpivät minua pahasti otsaan. No, ehkä se johtuu siitä että veljeni on INTP. Muut INTP:t voivat olla helvetin mielenkiintoisia veikkosia.
- Saan mielihyvää siitä että muilla on paha olla. Saan myös mielihyvää siitä että muilla on hyvä olla. Riippuu miltä minäkin päivänä tuntuu. Ja kellä on se olo.
Olen päätynyt myös siihen tulokseen, että miten paljon tahansa sinulla olisi rahaa tai asioita joita tarvitset, sinä voit silti AINA tuntea hyvää ja pahaa oloa, koska taas muuten olisit aivopesty. AINA voi tuntea kaikkia tunteita. Toivottavasti kaikki muut INTJ:t tietävät miten paska keksintö raha on.
- Haluan tehdä monia asioita mutta silti kyllästyn suurimpaan osaan ja pieraisen.
- Minulla on todella syviä tunteita niille joihin olen kiinnostunut ja 0% tunteita niille jotka eivät minua kiinnosta eli valtaosa kadulla vastaan tulevista. Jos joku rekka pyyhkäisisi jonkun pikkuvauvan tai tyttö kaatuisi jäällä ja aivot tulisi ulos minä luultavasti naurahtaisin tai tulisin surulliseksi. Riippuu miltä minusta tuntuu tiettynä päivänä. Joskus muuten kaupassa repeän nauramaan kassalla. >:o
- Epäilen epäilyäni. Epäilen myös salaliittoja ja että olen pelkkä testi jollekin ufopariskunnalle tai ihmisjoukolle. Epäilen monia muitakin asioita mutta niiden epäily on osoittautunut päätä nussivaksi joten lopetan sen. nyt. ehkä. koitan.

19

492

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • psyk. esh.

      Tämä kuuluisi skitsofrenia palstalle.

    • alkoholi turruttaa

      Hei, olen myös määritelmällisesti INTJ. Tulin vaan sanomaan että itselläni on samanlaisia mietteitä ja niistä rupeaa pää lopulta sekoamaan. Esim tuosta että INTJ saavuttaa jotain nopeammin kuin jotkut tietyt massapersoonakategorioihin luokitellut ihmistyypit, on ensinnäkin täyttä paskaa, kyllä sä sen itsekin tiedät, kun mietit vain, tai älä mieti, itselläki alko vuosien jälkeen päässä heittämään, tuntu siltä kuin olis ollu joku skitsofrenia tulossa, onneksi ei tullut. Vai olisko mulla ollukki joku psykoosi josta syystä olen INTJ, tiedä häntä..

    • parempi olla

      INTP > INTJ

    • reparperi

      Miksi pitää luokitella itsensä johonkin laatikkoon? Valkoinen vai musta? Mies vai nainen? Introvertti vai ekstrovertti? Hetero vai homo? INTP vai INTJ?

      No jos joku välttämättä haluaa kategorisoida itsensä niin saa toki. Itse en taas siedä jos joku yrittää änkeä minua johonkin boksiin...

      Anyway. Ihan mielenkiintoinen avautuminen, vaikka tuottikin tuskaa lukea. Hieman ristiriitaisia tunteita sulla. Haluat, että kaikilla olisi hyvä olla, mutta et välitä paskaakaan kenestäkään, joka ei kiinnosta? Ja mitähän olet saavuttanut vuodessa, mitä normityyppi saavuttaisi vasta haudassaan, jos kerran olet INTJ? Myöskin mikä INTP:issä potuttaa?

    • wirendell

      Huonot vastaukset tulevat massapersoonilta tai muuten vain typeryksiltä.
      Jotkut EHKÄ huomasivat lauseen ''En silti kaikesta huolimattakaan unohda sitä että epäilen kaikkea mitä sanon.''

      Miettikää ja puntaroikaa saakeli. Nämä ovat vain mietteitä, jos huomasitte... (-_-)

      Kaikki mitä hän sanoi on ideoita. Ja kyllä, on luultavasti parempi olla INTP, mutta silloin ei tule ajateltua asioita niin kuin INTJ. INTP ajattelee hyvin hyvin mielenkiintoisesti mutta ei yleensä nää vastauksia kuin rakentamalla palapeliä.
      INTJ:t yleensä rakentavat palapeliä sekä tutkivat kokonaisuutta jotka koostuvat paloista vaikka eivät ole varmoja kokonaisuudesta. Tuleekin yllättäviä tuloksia.

      ''Tämä kuuluisi skitsofrenia palstalle. '' - tämä on massaihminen.

    • higla

      jeps massat näkisi aloitusviestin täysin eri tavalla kuin nämä harvinaisuudet.
      vaikka mitä ajattelisit sinut silti voidaan kategorioida näihin luokkiin, niin mahtava mbti on.

    • seenthelight

      INTJ, varmaan tuo j on yhtä kuin jeesuskompleksi. Ajattelet ihan liikaa, keskity välillä tekemään asioita tunteiden ja tarpeiden mukaan ilman analysoimista.

      Silloin kun tein noita myers-briggsejä ja sain noita introverttituloksia, elin enemmän tai vähemmän masentuneessa ja syrjäytyneessä mielentilassa ja hyvin pitkälle omaan päähäni piiloutuneena.

      Nykyään:
      1. En yritä enää parantaa maailmaa. Maailma on ihan hyvä sellaisenaan. Yritän korjata edistää omaa elämääni, omaa elämäntapaani ja ympäristöäni. Toimin omien puitteitteni varassa. Autan mielelläni ihmisiä, joista pidän. Teen asioita, jotka koen tärkeäksi ja jotka kiinnostavat.

      2. Ihmiset ovat ihmisiä. Hyväksyn ihmiset ihmisinä, enkä kanssajeesuksina. Olen ihminen ja teen juttuja joita muutkin tekevät. Hakeudun sellaisten ihmisten seuraan, joista pidän. Hyvien kavereiden kanssa on ihan helvetin hauskaa olla. Olen ystävällinen, mutta en yritä miellyttää ketään. En enää kuvittele olevani omalla tasollani jotenkin muiden yläpuolella. Olen ystävällinen ystävällisille, mutta en hyväksy nuoleskelijoita, ystävällisyyteni väärinkäyttäjiä ja isottelijoita.

      3. Joskus kans toivoin että "kaikilla maailmassa olisi hyvä olla" - taustalla siinä oli enemmän tai vähemmän alitajuinen ajatus, että olisipa sitten minullakin. Ajatuksena se on ylipäätään jeesusmainen, naiivi, typerä ja mustavalkoinen. Hyvä olla on subjektiivinen käsite - esimerkiksi Soinin käsitys siitä mitä hyvä olo tarkoittaa on ihan helvetin paljon erilainen kuin omani. Toivon tosin, että ihmiset voisivat olla rohkeammin sosiaalisia tässä nettimaailmassa, sitä kautta onnellisuus lisääntyisi.

      4. Ihmiset pyrkivät toteuttamaan itseään. Olen alkanut ulkoistamaan sen toteutuksen pohdinnan tasolta töihin ja aktiviteetteihin. Uskon omiin projekteihin, enkä enää kyseenalaista niitä niin kuin ennen. Samoin vietän paljon aikaa kavereiden kanssa ja aina välillä isken naisia.

      5.
      - Yksinäisyyteen auttavat ystävät ja läheiset. Jos niitä ei ole, on yksinäinen.

      - Kuolemassa menettää kaiken. Ennen pelkäsin enemmän elämää kuin kuolemaa, elämä vaikutti oudolta, maailma oudolta, en tajunnut miksi ihmiset tekevät asioita niinkuin tekevät, miksi avovaimo hössöttää, kun se on periaatteessa turhaa, koska kuolee kuitenkin. Eikö pitäisi yrittää elää jotenkin onnellisesti? En vain osannut silloin. Sitten aloin opettelemaan tekemään asioita sen mukaan mitä tunsin, ottamaan selvää siitä mitä tunteet tarkoittavat, opin rakastamaan ja elämään rohkeammin, ja pelkään kuolemaa ja vanheneminenkin kyrsii vähän. Ennen ei oikeastaan ollut niinkään väliä, eli tai kuoli.

      - Tarkoitatko, ettet pidä ihmisistä? Olet ainakin älyttömän epäluuloinen ihmisiä kohtaan ja ihan turhaan. Näetkö muuten ristiriitaa ajattelussasi? Haluaisit toisaalta kaikkien olevan onnellisia, mutta samaan aikaan voisit päivästä riippuen nauraa tai itkeä jos näet pikkutytön liiskaantuvan auton alle.

      - Haluat tehdä asioita, mutta kyllästyt ja uhoat vain pieraisevasi. Samoin minä tein joskus, en uskaltanut tehdä päätöksiä, enkä luottanut itseeni tarpeeksi saattaakseni mitään loppuun.

      - Ennen kärsin, kun en tajunnut mikseivät muut näe sitä universaalia totuutta minkä minä näen. Myöhemmin olen hoksannut, että olin itse vain keskeneräinen, epävarma, itsekäs ja omahyväinen pelle.

      Sinun pitäisi olla enemmän ihmisten ilmoilla, tehdä enemmän asioita ja toimia ihmisten kanssa. Olet ihan helvetin irralla itsestäsi ja omista tunteistasi. Omat arvosi eivät ole vakiintuneita ja maailman sekä ihmiskuvasi on vähintäänkin erikoinen. Nietzcsheläisittäin elät tällä hetkellä nihilistisessä arvotyhjiössä ulkopuolisen moraalin ja yli-ihmisyyden välillä. Haluaisit ikäänkuin vapautua moraalista ja muiden mielipiteistä ja olla ja toimia ihan omana itsenäsi, mutta et tiedä mikä silloin on oikein. Se ei tosiaan ratkea ajattelemalla.

      Ihmisessä piilee aivan valtava rakkauden ja luomisen voima. Ihminen toimii luonnostaan ihan järkevästi. Jotta voit ymmärtää, miten maailma toimii, miten ihmiset toimivat, sinun kannattaa opetella ymmärtämään miten itse toimit ja miksi toimit niinkuin toimit. Siihen tarvitaan tunteisiin tutustumista. Jos mikään ei tunnu miltään se johtuu siitä, ettei mikään tosiaan TUNNU miltään.

    • Mephisto_pheles

      seenthelight, nimimerkkisi on ärsyttävä ja olet massapersoona.

      viestisi perusteella sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia ymmärtää minua.

      Se mitä luettelit äsken on oma todellisuus tunnelisi.

      täällä keskustellaan intj:n vertauksista. ideoista.

      • seenthelight

        Valitsin nimimerkin, koska tiesin sen ärsyttävän. Myös siksi, että se on totta. Se on sellainen kokemus. Myös siksi, että luovun omista pimeistä harhaluuloistani sen myötä. Pidä toki persoonallisuutesi ja kypsy liemessäsi. Sinulla on vain omat mittarisi, joilla arvotat asioita.

        Ymmärrän ihan täydellisesti mistä lähdet. Sen sijaan ymmärrän jotain enemmän kuin sinä. Sinulla ei ole alkeellisinta hajua ymmärtää minua. Sinulla ei riitä yksinkertaisesti tuntemuksia eikä aistikokemuksia siihen.

        Luulet olevasi erilainen, olet enemmänkin erityinen. Olet varmasti äitisi poika.


    • Mitä meinaa

      INTJ, onko se jokin lyhennys bipolaariselle narsistille?

      • kyllä vain!

        On. Tarkemmin ottaen työtön sinkku bipolaarinen narsisti, joka kärsii erilaisista psykoottisista oireista.


    • N ja INTJ

      Hmm.. minulle tulee tuossa testissä vastaukseksi että olen INTJ, mutta en sitten tiedä.. Siis samaistun moneen asiaan mitkä kuuluvat tuohon persoonallisuuspiirteeseen, mutta oon saanut vähän semmosen kuvan, että INTJ:n pitäisi olla semmonen kylmä ja kova, joka ei välitä toisista. Siis en minä mikään ylitunteellinen ole, mutta en täysin välinpitämätönkään ja on minulla vahvatkin tunteet. En tosin aina kuuntele niitä.

    • Semmosta tämmöstä

      No tässäpä yhtäläisyyksiä ja eroja:

      1. Minäkin olen aina helvetin kyrpiintynyt kaikkeen koska koen että maailma jossa elän on kusipäiden hallinnassa. Tiedän helpon ratkaisun, mutta en aio ryhtyä sitä toteuttamaan

      2. Jotakuinkin sanasta sanaan voisin allekirjoittaa tuon minkä kirjoitit.

      3. Halusin joskus lapsena, että kaikilla maailmassa on hyvä olla. Nyt välitän vain kourallisesta minulle rakkaimpia ihmisiä ja muut saavat suksia *

      4. Olen saanut oman pohdintani tältä osin päätökseen ja teen ihan mitä haluan, koska haluan.

      5. Yksityiskohtia:
      - Haluan olla yksin, mutta en siedä olla yksin.
      - En välitä paskaakaan muista ihmisistä. VAIN niistä, jotka minua kiinnostavat.
      - Teen vain asioita jotka minua kiinnostavat, en välitä muiden mielipiteistä.
      - Saan mielihyvää siitä että vittumaisilla tyypeillä on paha olla. Saan myös mielihyvää siitä että hyvillä tyypeillä on hyvä olla. Ei riipu päivästä
      - Haluan tehdä monia asioita mutta silti kyllästyn suurimpaan osaan, en pieraise
      - Minulla on todella syviä tunteita niille joihin olen kiinnostunut ja 0% tunteita niille jotka eivät minua kiinnosta eli valtaosa kadulla vastaan tulevista.
      - Epäilen salaliittoja ja että olen pelkkä testi jollekin ihmisjoukolle. Ufoihin en usko.

    • Nokkaeläin

      1. Nuoruuden aktiivinen vitutus tyhmiin ihmisiin ja asioiden yleiseen tilaan onneksi tuntuu iän myötä korvautuvan enenevässä määrin yleisellä mielenkiinnon puutteella näihin asioihin. Tällöin maailma-on-paska-paikka -meuhkaamisen sijasta saa välillä tehtyä jotain järkevääkin.

      2. Lopullista totuutta tai varmuutta ei ole ja maailma kostuu lähinnä toisiaan vastaan kilpailevista ajatuksista ja näkemyksistä. Onneksi INTJ:tä on siunattu kyvyllä nähdä pahimman taustamelun läpi ja lopettaa loputon regressio omien ajatusrakennelmien suhteen silloin kun se ei johda mihinkään konkreettiseen.

      3. Jos kaikki olisivat samaa mieltä (== yhtä fiksuja) kuin INTJ, INTJ menettäisi sen minkä hän näkee nostavan hänet muiden yläpuolelle.

      4. Vaikka absoluuttinen moraali on puppua, voi maailmaan vaikuttaa joko yleistä inhimillistä kokemusta parantavasti, heikentävästi tai neutraalisti. Vaikka tarpeeksi korkealta tuijottaessa millään ei ole mitään väliä, henkilökohtaisella tasolla en erityisemmin haluaisi tulla massamurhatuksi. Koska epäilen muiden jakavan tämän kokemuksen, en harjoita massamurhausta.

      5. A) INTJ tarvitsee säännöllisesti aikaa omille harrasteille, ideoille ja ylipäätänsä yksin jumittamiseen tai v-käyrä alkaa nousta ikävän nopeasti. Vuorovaikutus muun maailman kanssa on kuitenkin silloin tällöin tarpeen. Ihan vain jotta taas muistuu mieleen miksi yksinolo onkin niin nautinnollista. Esimerkiksi piipahtamalla pikaisesti sukulaisissa/kaveripiirissä kuuntelemassa tuoreimmat päivitykset keittiöremontista, lasten jalkapallotreeneistä, kissan lääkityksestä ja muista uskomattoman kiehtovista aiheista, jaksaa taas hyvin jumittaa omissa oloissa viikon pari.

      B) INTJ tuppaa viihtymään ihmisten kanssa, jotka pystyvät tarjoamaan uusia ideoita, kokemuksia, näkökulmia tai tietoa INTJ:lle. Koska ikävän suuri osa ihmisistä vain toistaa käytöksellään ja ajatuksillaan vallitsevaa todellisuutta, on ikävän suuri osa ihmisistä INTJ:n perspektiivistä aika hemmetin tylsiä.

      C) Evoluution tuotteina ihmisillä on sisäänrakennettu kyky saada nautintoa kun itsellä menee paremmin kuin muilla. Tai vastaavasti kun muilla menee huonommin kuin itsellä. Jos omistaa kämäisen savimajan ja vuohen siinä missä naapuri vain kämäisen savimajan, niin hymyksihän se pistää! Ottaen kuitenkin huomioon että kyse on biologisesta ominaisuudesta johon itse ei voi juurikaan vaikuttaa, en kokisi asiasta kovinkaan paljoa syyllisyyttä. Sen sijaan kannattaakin kokea lähinnä vitutusta siitä, ettei oma ajatusmaailma olekaan täysin rationaalinen vaan taustalla kummittelevat kaikenmaailman primitiiviset höpöhöpöimpulsit.

      D) Jos INTJ olisi kasettinauhuri, INTP olisi jumittunut sellainen. Joka lisäksi alunperinkin pyöri puolella nopeudella. Ja todennäköisesti toisti jotain ihme älyllistä masturbointia haltiakielen kieliopin nyansseista aivan kuin sillä olisi jotain merkitystäkin jonkin kannalta.

      E) Se että jokin on mahdollista ei tarkoita että se on todennäköistä. Yksinkertaisin selitys on myös todennäköisin. Tässä mielessä oma maailmankuvani toimii varsin hyvin ilman ufopariskuntia ja salaliittoja.

    • reparperi

      INTJ:stä saa semmoisen kuvan näiden tekstien perusteella, että he halveksivat kaikkia muita, paitsi toisia INTJ persoonia. Olisi mukava saada INTP henkilöiden kommentteja tänne haltiakielien nyansseista =D .

    • Mephisto_pheles

      seenthelight, okei myönnän. Kirjoitin seuraavan viestini tietyllä tavalla että saisin revittyä vähän enemmän tietoa sinusta, ja varmistin että keskustelu heräisi vähän enemmän.

      Elikkä, oletetaan että olet nyt minun ''tulevaisuuden kypsynyt minä''. Ainakin vastauksesi perusteella näin minusta tuntuu. Osui kaikki aivan nappiin, mielenkiintoista :)

      Kysymykseni on siis tämä: milloin unohdit sen kuolemattomuus jutun? Mieti sitä vähän. Vaikka sinulla on nyt parempi olla, eikö se tarkoita, että menetit jotain joka sinulla oli ennen? Ehkä tiedät mitä tarkoitan, ehkä olet jo unohtanut. Heh,
      saattaa olla että et olekaan ihan samanlainen kuin minä.

      Ja nyt kaiken huipennus: ymmärrän sinua tällä hetkellä, tiedän että minulla voi olla parempi olla jos teen tietyllä tavalla. Koska olen tehnyt niin. Mutta palasin hakemaan tärkeää tietoa, tietoa jota muilla ei ole. Niillä jotka menee virran mukana. Hahahaha :D ~byebye

    • yksi INTJ

      Olen itse kovan luokan INTJ, ja mielestäni tiede auttaa kaikkeen. Ratkaisin todennäköisesti ikuisen elämän arvoituksen. Tulehdus joka tulee bakteereista suolistosta vanhentaa ihmistä. Bakteerit lisääntyvät iän mukana suoliston seinämissä, ja tappavat meidät lopulta. Tulehdus myös heikentää immuunipuolustusta, jolloin muut infektiot leimahtavat muissa osissa elimistöä.

      Ratkaisu on yksinkertainen, pidä suoli puhtaana, päivittäistä ylläpitoterapiaa, suolistoantibiootteja, ja pysyt ikuisesti nuorena. Suoliston bakteerikanta myös vaikuttaa mieleemme. Ahdistus, masennus, ja kognitiiviset ongelmat ovat osa ongelmaa, joka voidaan poistaa tällä tavalla.

      Yksi viisas INTJ

    • reparperi

      Milläs tavalla ratkaisit tämän arvoituksen?

      En kyllä tasan tarkkaan ala syömään antibiootteja. Olet kai kuullut hyödyllisistä bakteereista? Ne ovat mun kamuja enkä halua niitä tappaa =)

      • Yksi INTJ

        "En kyllä tasan tarkkaan ala syömään antibiootteja. Olet kai kuullut hyödyllisistä bakteereista? Ne ovat mun kamuja enkä halua niitä tappaa =)"

        En ole kuullut hyödyllisistä bakteereista. Ei niillä ole paljoakaan merkitystä. Suoliston puhdistaminen vie kuitenkin hyvin kauan, vuosia. Jos tapat liikaa bakteereja kerralla sinulle tulee huono olo. Riippuu siitä mikä kuorma sinulla on. Monilla ihmisillä on melko korkea kuorma suolistobakteereja jo 30-vuotiaana, ja ne ovat kai kiinnittyneitä suolistonseinämiin, missä voivat dumpata myrkkyjään verenkiertoon.

        Ratkaisin tämän arvoituksen itselläni. Huomasin että olo menee koko ajan ylöspäin kun niitä bakteereja tappaa, mutta samalla tulee paineen tunnetta suolistoon, joskus ripulia ja tuollainen yleinen sickness behavior.

        Tutkimukset myös tukevat sitä että bakteerit suolistossa voisivat aiheuttaa masennusta, ahdistusta ja kognitiivisia ongelmia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      2470
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      196
      1157
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1071
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      930
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      296
      888
    6. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      858
    7. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      841
    8. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      89
      837
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      829
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      51
      743
    Aihe