Skitsofreniasta

Onko kenelläkään kokemusta siitä kun läheinen ihminen sairastaa skitsofreniaa?

Voiko kyseistä sairautta sairastavan kanssa seurustella? Millaisia ongelmia voi tulla eteen?
191800
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Olen kuntouttavalla osastolla ja suurin osa potilaista on skitsofrenikkoja, jotka tulevat tänne tasaisin väliajoin kuntoutusjaksolle ja lähtevät taas. Myös eräs läheiseni sairastaa skitsofreniaa. Paranoidisesta skitsofreniasta minulla on eniten tietämystä. Jos ihmisellä on diagnosoitu edellämainittu, niin paljon riippuu siitä ihmisestä ja läheisiltä hakeeko hoitoa siihen. Suuri osa potilaista ei usko olevansa sairas, joten hoidon aloittaminen voi olla vaikeaa. Mutta kun hoitosuhde alkaa, ensimmäinen asia on lääkitys. Skitsofrenikolla on paranoidisuutta (joku yrittää tappaa, minusta puhutaan, joku tarkkailee, tämä on myrkytettyä), mutta oireita voi hillitä oikealla lääkityksellä. Myös harhoja voi olla, kuten myös todellisuudesta irtautumista. Mutta vaikka näitä olisikin, niin sama ihminen hän on kuin ennenkin, ei se ihminen jonka olet oppinut tuntemaan mihinkään häviä. Ajanmittaan opit tuntemaan hänen sairautensa ominaispiirteet ja siitä tulee tavallaan aika arkipäiväinen asia, tiedät mistä se johtuu ja hänkin tavallaan. Kun lääkitys on kohdallaan hän voi olla hyvinkin normaalin oloinen ja seurustelukin on mahdollista, ei skitsofrenia ole mikään este. Tärkeintä on se, että ei ala tavallaan "hoitajaksi" ja yritä parantaa häntä, vaan hyväksyä se asia ja tukea ja olla rinnalla. Kun en asiasta enempää tiedä, niin on vaikea sanoa sen enempää, mutta jos haluat voit lähettää sähköpostia osoitteeseen [email protected]

Äänestä
  • Mielestäni tämä oli erittäin hyvä kommentti. Sinulla on omakohtaisia kokemuksia asiasta mutta osaat myöskin melko objektiivisesti pohtia tilannetta monelta kantilta.

    Äänestä

  • SKITSOFRENIA EI OLE NAURUNASIA, JOS MULLE SELLASTA JOSKUS SATTUIS § ESIM NELJÄN LAPSEN ISÄ JA 10KK TYTTÖVAUVAN.VOI SE OLLA HELVETILLISTÄ

    Äänestä

Skitsofrenia on niin laaja-alaisesti ihmisen psyykeen vaikuttava sairaus, ettei siitä pysty antamaan noin ylimalkaisiin ja ympäripyöreisiin kysymyksiin yksiselitteisiä vastauksia.

vastaukset olisivat:
on kokemuksia.
seurustella voi, mutta takuita miten sairastunut asiat käsittää ja tulkitsee omassa mielessään ei ole. Ainoastaan pidemmässä parisuhteessa ollut saattaa pysyä sairastuneen kanssa suht, kärreillä, mutta mitä vieraampi ja ammattitaidottomanpi on, sitä heikommalla sairastuneen kanssa on. En suosittele ainakaan aloittamaan seurustelua skitsofrenikon kanssa, tukena ja ystävänä voi olla, mutta silloin pitää olla itsensä kanssa erittäin selkeillä vesillä, ettei sotkeennu ja hämäänny sairastuneen vääristyneestä maailmasta, ja hävitä siihen itseäänkin.
Ongelmia.. Skitsfreenikko tulkkaa ympäristöään eri säännöillä kuin terve. Onglmakenttä on laajempi kuin tässä voi yksinkertaisesti esittää. Olisiko vastus jotain: Kaikki mahdoton on mahdollista ja mahdollinen mahdotonta.
Tilanteet muuttuu ja elää ennakoimattomaan tahtiin ja suuntaan. Lääkitys muuttaa asiaa, mutta ei paljoakaan helpota asetelmaa.

Äänestä
  • Yritin antaa näkökulman siihen, etteivät skitsofreniaa sairastavat ole siis ihan "hulluja", joiden kanssa ei voi keskustella järkevästi(tietenkin tämäkin äärilaita on, tupakkapaikalla törmään näihinkin tapauksiin, jotka ovat ns. kroonikkoja). Siis minkälainen suhtautuminen nykyäänkin on kun vain sanookin sanan "skitsofrenia". Mutta yritin kertoa asiasta oman kokemukseni pohjalta ja näin, mielestäni en kuitenkaan sanonut että kaikki hyvin, anna palaa. Koska en tiedä yksityiskohtia, skitsofreniaa on niin monenmuotoista ja ihmiset oireilevat niin eri tavalla, että vaikea antaa yleispätevää vastausta. Siksi annoin mailiosoitteeni. En ole psykiatri, enkä sairasta skitsofreniaa, joten kaikki mitä tiedän, on tullut kokemuksien kautta ja siitä, kun näissä kuvioissa olen pyörinyt jo viitisen vuotta.

    Äänestä

  • Murska kirjoitti:

    Yritin antaa näkökulman siihen, etteivät skitsofreniaa sairastavat ole siis ihan "hulluja", joiden kanssa ei voi keskustella järkevästi(tietenkin tämäkin äärilaita on, tupakkapaikalla törmään näihinkin tapauksiin, jotka ovat ns. kroonikkoja). Siis minkälainen suhtautuminen nykyäänkin on kun vain sanookin sanan "skitsofrenia". Mutta yritin kertoa asiasta oman kokemukseni pohjalta ja näin, mielestäni en kuitenkaan sanonut että kaikki hyvin, anna palaa. Koska en tiedä yksityiskohtia, skitsofreniaa on niin monenmuotoista ja ihmiset oireilevat niin eri tavalla, että vaikea antaa yleispätevää vastausta. Siksi annoin mailiosoitteeni. En ole psykiatri, enkä sairasta skitsofreniaa, joten kaikki mitä tiedän, on tullut kokemuksien kautta ja siitä, kun näissä kuvioissa olen pyörinyt jo viitisen vuotta.

    Ottanut kantaa sinun näkemyksiisi, jotka nekin ovat tosi osuvia ja oikeita. Mietin puhtaasti annettua aihetta ja sitä, miten hankala mielenterveyden kysymyksiin on vastata yksiselitteisesti ja lyhyesti. Ammattilaisen erottaakin siitä, että hän tietää, ettei mielenterveys ole joko tai, mustavalkoista oikein väärin ajattelua ja tuomitsemista, vaan vierellä kulkemista ja viittojen lukemista.
    Voimaa ja kirkkautta sinulle, Murska.

    Äänestä

Skitsofrenia ei ole yksi sairaus vaan todennäköisesti 10-30 erilaisten syiden kautta kehittyvää sairautta. On aivan mahdollista että sen ennustekin hajaantuu näin pieniin alatyyppeihin, samoin oireilun vaikeusaste ja sosiaaliset taidot.

Kaiken kaikkiaan skitsofrenian oireet tuntuvat olevan nykypäivänä paljon lievempiä mitä ne olivat noin 15-20 vuotta sitten. Potilaat ovat nykyään useammin töissä lievän lääkityksen turvin ja he elävät paljon normaalimpaa elämää kuin vuosia olisi voitu kuvitellakaan.

Jos haluat kunnollisen arvion, mene mukaan psykiatrin vastaanotolle ja kysele sinua kiinnostavista asioista.

Äänestä
  • Olen miettinyt paljon mistä skitsofrenia todella johtuu. Edellisessä kirjoituksessa tuli esille, että sillä on useita tekijöitä. Niin varmasti onkin. Mietin vaan, että kun niin paljon puhutaan aivojen häiriötiloista,niin voiko kysymys olla aina siitä? Entä lapsuudenkokemukset? Luin Valittujen palojen kirjasta "Käytännön psykologiaa nykypäivän ihmiselle" (en ole täysin varma kirjan nimestä), että useimmat tutkijat ovat hylänneet käsityksen siitä, että lapsuudenkokemuksilla olisi vaikutusta skitsofrenian syntyyn. Onko näin? Ei ehkä kaikilla, mutta joillakin kyllä. Mielestäni ei voi olla aina kysymys jostain aivojen toimintahäiriöstä. Silloin tulee mieleen, että ihminen on jokin kone. Eiköhän ole niin, että ihminen on psyykkisfyysissosiaalinen kokonaisuus, jolloin kaikki osa-alueet vaikuttavat toisiinsa.
    Jos halutaan parempia vastauksia, niin eikö voisi kysyä skitsofreenikoilta itseltään heidän ajatuksiaan ja kokemuksiaan etteivät vaan tutkijat keskenään pohdiskelisi asioita? Varmasti he ovat oikeassa asioista joita on perusteellisesti tutkittu, mutta mielestäni mitään käsitystä tai ajatusta ei saisi koskaan hylätä, jos on pieninkin mahdollisuus että asia olisi niin. Mitään ei voi koskaan yleistää.
    Olen psyykkisesti sairas (en kuitenkaan skitsofreeninen) ja sairastumiseni johtuu nimenomaan lapsuudenkokemuksista. Olen myös huomannut, että sairaalta itseltään ei asioita pahemmin kysellä, vaan muualla pohdiskellaan.
    Jos halutaan tehdä kunnon tutkimuksia, niin eiköhän pitäisi myös tutkittavilta itseltään kysyä heidän mielipiteitään, koska osa totuus on heillä. Sellainen totuus josta kukaan tutkija tai muu asiantuntija ei voi tietää, jos ei vaivaudu ottamaan asioista selvää.
    Oli miten oli, minua vaan suunnattomasti loukkaa kun ei myönnetä koko totuutta. Se, että jokin asia kielletään (kun sitä ei voi todellakaan kieltää) on järkyttävää vähättelyä. Eiköhän kuitenkin ihminen itse tiedä, että mikä hänet todella on sairastuttanut. Jos vielä niistä aivojutuista puhutaan, niin siihen sanoisin, että mielestäni ei ole mikään ihme jos aivoissa on jotain vikaa, kun koko ikänsä on joutunut pelkäämään ja pitämään kaikki tunteensa sisällään. Eihän sellaisesta voi muuta kuin sairastua. En kuitenkaan väitä, että psyykesairauksissa aina olisi kysymys lapsuuden kokemuksista. Olen kuitenkin puhunut myös muiden
    psyykeongelmaisten kanssa ja he kyllä myöntävät että näin on.

    Äänestä

  • pohdiskelija kirjoitti:

    Olen miettinyt paljon mistä skitsofrenia todella johtuu. Edellisessä kirjoituksessa tuli esille, että sillä on useita tekijöitä. Niin varmasti onkin. Mietin vaan, että kun niin paljon puhutaan aivojen häiriötiloista,niin voiko kysymys olla aina siitä? Entä lapsuudenkokemukset? Luin Valittujen palojen kirjasta "Käytännön psykologiaa nykypäivän ihmiselle" (en ole täysin varma kirjan nimestä), että useimmat tutkijat ovat hylänneet käsityksen siitä, että lapsuudenkokemuksilla olisi vaikutusta skitsofrenian syntyyn. Onko näin? Ei ehkä kaikilla, mutta joillakin kyllä. Mielestäni ei voi olla aina kysymys jostain aivojen toimintahäiriöstä. Silloin tulee mieleen, että ihminen on jokin kone. Eiköhän ole niin, että ihminen on psyykkisfyysissosiaalinen kokonaisuus, jolloin kaikki osa-alueet vaikuttavat toisiinsa.
    Jos halutaan parempia vastauksia, niin eikö voisi kysyä skitsofreenikoilta itseltään heidän ajatuksiaan ja kokemuksiaan etteivät vaan tutkijat keskenään pohdiskelisi asioita? Varmasti he ovat oikeassa asioista joita on perusteellisesti tutkittu, mutta mielestäni mitään käsitystä tai ajatusta ei saisi koskaan hylätä, jos on pieninkin mahdollisuus että asia olisi niin. Mitään ei voi koskaan yleistää.
    Olen psyykkisesti sairas (en kuitenkaan skitsofreeninen) ja sairastumiseni johtuu nimenomaan lapsuudenkokemuksista. Olen myös huomannut, että sairaalta itseltään ei asioita pahemmin kysellä, vaan muualla pohdiskellaan.
    Jos halutaan tehdä kunnon tutkimuksia, niin eiköhän pitäisi myös tutkittavilta itseltään kysyä heidän mielipiteitään, koska osa totuus on heillä. Sellainen totuus josta kukaan tutkija tai muu asiantuntija ei voi tietää, jos ei vaivaudu ottamaan asioista selvää.
    Oli miten oli, minua vaan suunnattomasti loukkaa kun ei myönnetä koko totuutta. Se, että jokin asia kielletään (kun sitä ei voi todellakaan kieltää) on järkyttävää vähättelyä. Eiköhän kuitenkin ihminen itse tiedä, että mikä hänet todella on sairastuttanut. Jos vielä niistä aivojutuista puhutaan, niin siihen sanoisin, että mielestäni ei ole mikään ihme jos aivoissa on jotain vikaa, kun koko ikänsä on joutunut pelkäämään ja pitämään kaikki tunteensa sisällään. Eihän sellaisesta voi muuta kuin sairastua. En kuitenkaan väitä, että psyykesairauksissa aina olisi kysymys lapsuuden kokemuksista. Olen kuitenkin puhunut myös muiden
    psyykeongelmaisten kanssa ja he kyllä myöntävät että näin on.

    Tutkimusten tulokset ovat tällaisia. Suurin yksittäinen syy löytyy geeneistä ja aivojen toiminnasta löytyy selkeitä, skitsofrenialle tyypillisiä muutoksia.

    Lapsuuden kokemusten merkitys on arvioiden mukaan vähentynyt koko ajan ja se lienee hyvin pieni.

    Tutkimuksissa on pyritty haastattelemaan myös potilaita, mutta tulokset ovat olleet keskenään ristiriitaisia. Usein potilailla ei ole adekvaattia tunnetta siitä että he ovat sairaita ja silloin vastauksia sävyttävät helposti sairauteen liittyvät psykoottiset käsitykset. Potilas ei todellakaan voi yleensä tietää, miksi hän on sairastunut. En usko että potilaiden haastattelulla saadaan tutkimuksen tässä vaiheessa oleellista uutta tietoa. Jokin uusi löydös voi muuttaa tilanteen.

    Lähestymistapasi tähän ongelmaan on sellainen, että se on käyty läpi jo kymmeniä vuosia sitten ja hylätty, koska se ei johda toistettaviin tuloksiin. Jos jokin syy halutaan poissulkea, se täytyy tehdä puhtaasti tieteellisin perustein, eikö niin?

    Äänestä

  • Psykiatri kirjoitti:

    Tutkijat ovat saattneet hylätä käsityksen lapsuuden kokemusten vaikutuksista skitsofrenian syntyyn, mutta eivät välttämättä tavalliset ihmiset. Tunsin erään skitsofreenikon, joka ei ollut missään tekemisissä vanhempiensa ja veljensä kanssa. Tiesin tämän veljen, koska hän oli naapurini.Skitsofreenikko asui kuntoutuskodissa ja vaikka vanhemmat asuivat suht lähellä, hän ei mennyt koskaan siellä käymään edes juhlapyhinä eikä ollut edes puheväleissä heidän kanssaan. Ihmettelen siis, että miksi näin jos vanhemmilla ei ole osuutta eikä arpaa sairauden syntyyn. Ymmärtäisin vielä jos olisi väliaikaisesta riidasta kysymys, mutta ei. Velikään ei osannut sanoa mitään tähän. Jos on perhehelvetistä kysymys, niin eihän sitä viitsi ulkopuolisille kertoa. Voi olla myös mahdollista, että veli ei tiedä kaikkea. Sen sijaan luulisi, että hän mainitsisi riidasta tms. koska ihmisillä on kuitenkin tapana puhua sellaisista jos he ovat tekemisissä esim. naapurin kanssa. Luulisi myös, että sairas tarvitsisi läheistensä tukea. Eikö perhe ole tärkein silloin jos sairastuu vakavasti? Hän ei myöskään vaikuttanut erityisen aggressiiviselta, vaan hänen kanssaan tuli ihan hyvin toimeen (ainakin minä tulin).Eli, vaikka sairauden kuvaan kuuluisikin eristäytyminen tai vihamielisyys, niin en ymmärrä miksi se kohdistuu juuri perheeseen. Miksi se ei kohdistu sitten muihin? Tutkimuksista vielä sen verran, että kyllä, tieteellisin keinoin pitää tutkia ja perusteella väitteensä, "todistaa." Mutta, miten sellaiset asiat, joita ei voida edes tutkia (tunteet, kokemukset)voidaan sulkea pois? Eikö poissulkeminen edellytä kuitenkin tutkimista? Kirjoitit, että poissulkeminen tehdään puhtaasti tieteellisin perustein. Voisitko tarkentaa, että mitä tarkoitat? Miksi? Mihin perustuu?

    Nyt täytyy pitää erillään tieteellisen tutkimuksen tulokset ja ihmisten käsitykset jonkin sairauden synnystä. Tiedetään (aiheesta on kymmeniä tutkimuksia) että maallikoilla on hyvin erilainen käsitys psyykkisten häiriöiden syistä kuin mitä tutkimuksin on voitu saada selville.

    Tiede tutkii ilmiön yleistä esiintymistä ja vasta kun ollaan loppusuoralla jonkun ilmiön tutkimisessa, voidaan sitä alkaa soveltaa yksittäisen potilaan ongelmiin.- Skitsofreniassa tätä ei ole vielä mahdollista ja siksi en voi ottaa mitään kantaa tuohon yksittäiseen potilastapauseen.

    Kyllähän tunteita ja potilaiden kokemuksia voidaan tutkia ja on tutkittukin skitsofreniassa. Tällainen tutkimus ei vaan ole johtanut kovin pitkälle ja siksi on siirrytty muihin tekijöihin.

    Eli nuo viimeiset kysymyksesi. Jos oletetaan että skitsofrenian syinä voisivat olla syyt A, B, C, D, E, jne, nne kaikki täytyy erikseen tutkia ja selvittää, voivatko ne olla syitä vai ei. Tätä ei voida tehdä niin että etukäteen päätettäisiin että jokin syy tuntuu "paremmalta" ja joku toinen "huonommalta", vaan jokaisen syyn kohdalla täytyy käydä läpi periaatteiltaan samankaltaiset tutkimukset. Eikä tämä koske pelkästään skitsofreniaa vaan kaikkien ilmiöiden tutkimisia.

    Äänestä

  • pohdiskelija kirjoitti:

    Tutkijat ovat saattneet hylätä käsityksen lapsuuden kokemusten vaikutuksista skitsofrenian syntyyn, mutta eivät välttämättä tavalliset ihmiset. Tunsin erään skitsofreenikon, joka ei ollut missään tekemisissä vanhempiensa ja veljensä kanssa. Tiesin tämän veljen, koska hän oli naapurini.Skitsofreenikko asui kuntoutuskodissa ja vaikka vanhemmat asuivat suht lähellä, hän ei mennyt koskaan siellä käymään edes juhlapyhinä eikä ollut edes puheväleissä heidän kanssaan. Ihmettelen siis, että miksi näin jos vanhemmilla ei ole osuutta eikä arpaa sairauden syntyyn. Ymmärtäisin vielä jos olisi väliaikaisesta riidasta kysymys, mutta ei. Velikään ei osannut sanoa mitään tähän. Jos on perhehelvetistä kysymys, niin eihän sitä viitsi ulkopuolisille kertoa. Voi olla myös mahdollista, että veli ei tiedä kaikkea. Sen sijaan luulisi, että hän mainitsisi riidasta tms. koska ihmisillä on kuitenkin tapana puhua sellaisista jos he ovat tekemisissä esim. naapurin kanssa. Luulisi myös, että sairas tarvitsisi läheistensä tukea. Eikö perhe ole tärkein silloin jos sairastuu vakavasti? Hän ei myöskään vaikuttanut erityisen aggressiiviselta, vaan hänen kanssaan tuli ihan hyvin toimeen (ainakin minä tulin).Eli, vaikka sairauden kuvaan kuuluisikin eristäytyminen tai vihamielisyys, niin en ymmärrä miksi se kohdistuu juuri perheeseen. Miksi se ei kohdistu sitten muihin? Tutkimuksista vielä sen verran, että kyllä, tieteellisin keinoin pitää tutkia ja perusteella väitteensä, "todistaa." Mutta, miten sellaiset asiat, joita ei voida edes tutkia (tunteet, kokemukset)voidaan sulkea pois? Eikö poissulkeminen edellytä kuitenkin tutkimista? Kirjoitit, että poissulkeminen tehdään puhtaasti tieteellisin perustein. Voisitko tarkentaa, että mitä tarkoitat? Miksi? Mihin perustuu?

    Noin joka sadas suomalainen on sairastanut, sairastaa parhaillaan tai tulee sairastumaan skitsofreniaan. Yhteensä heitä on siis yli 50,000. Jokaisella näistä 50,000:sta ihmisestä on erilainen perhe, erilaiset elämänkokemukset, erilaiset taustat... Yhden yksittäistapauksen perusteella ei siis voi oikeastaan tehdä mitään johtopäätöksiä. Skitsofrenian syiden etsiminen lähteekin nimenomaan siitä, että etsitään yhdistäviä tekijöitä sairastuneiden taustasta ja heistä itsestään.

    On myös muita menetelmiä tutkia sairauden syntyä... Eräs on kaksostutkimukset. Koska identtisillä kaksosilla on tarkalleen sama perimä, mutta erimunaisilla kaksosilla ainoastaan puolet geeneistä ovat samoja, voidaan näitä kahta ryhmää vertailemalla arvioida perimän osuutta sairauden synnyssä. Jos sairaus syntyisi pelkästään ympäristötekijöiden vaikutuksesta, ei perimällä pitäisi olla vaikutusta, jolloin erimunaisilla ja identtisillä kaksosilla pitäisi esiintyä yhtä paljon skitsofreniaa, eikö?

    No, näin ei ole asia... Toisen identtisistä kaksosista sairastaessa skitsofreniaa, on toisenkin todennäköisyys sairastua noin 50%. Sen sijaan skitsofreenikon erimunaisella kaksosella on huomattavasti pienempi riski sairastua.

    Toisaalta, jos sairauden aiheuttaisivat ainoastaan periytyvät tekijät, skitsofreenikon identtisen kaksosen pitäisi olla myös aina skitsofreenikko. Eikö? Jos kerran heillä on tarkalleen sama perimä? Koska skitsofreenikkojen identtisistä kaksosista kuitenkin vain joka toinen sairastuu skitsofreniaan, täytyy myös ympäristötekijöillä olla vaikutusta sairauteen. Oletuksena onkin, että jotkin biologiset tekijät vaikuttavat voimakkaasti skitsofrenialle altistavasti, mutta itse sairauden laukeaminen riippuu tietyistä ympäristötekijöistä tai elämänkokemuksista.

    Perheen keskinäisestä kommunikoinnista ja perhesuhteista on etsitty näitä laukaisevia ympäristötekijöitä (aivan kuten itsekin arvelit) ja ainakin jotain tukea näille arveluille on saatukin. Eräs perheympäristön perusteella skitsofreniaa selittänyt on George Bateson, jonka kaksoissidosteoria tuli aikoinaan tunnetuksi, mutta tätä nykyä kiinnostus ko. teoriaa kohtaan on kovasti laskenut.

    Mielenterveyden häiriön selittäminen perheympäristöllä ilman kunnollisia todisteita on kuitenkin vähintäänkin eettisesti arveluttavaa, sillä kautta historian on tällä tavalla saatu lukemattomia vanhempia tuntemaan´(usein aiheetonta) syyllisyyttä ja epäitsevarmuutta - vanhempia, joiden elämä sairaan lapsen kanssa on muutenkin ihan tarpeeksi rankkaa! Esim. autismin syntyä selitettiin aikoinaan "jääkaappiäideillä" - siis kylmällä kotiympäristöllä. Nykyään autismiin on löydetty biologisia syitä, jotka muistuttavat hieman kehitysvammaisuuden syntyä (nämä kaksi usein esiintyvätkin yhdessä) eikä käsittääkseni mikään viittaa kotiympäristön vaikutukseen - mutta vuosikymmenien ajat lukuisat äidit potivat (luultavasti täysin turhaa) syyllisyyttä lapsensa sairaudesta. Samoin vanhempien avioerolla on perusteltu milloin mitäkin tunne-elämän tai mielenterveyden häiriötä - ja siten syyllistetty vanhempia, vaikka häiriön taustalla saattaa olla jokin ihan muu tekijä.

    Loppujen lopuksi ihmisen kehityksessä kietoutuvat biologiset, psykologiset ja sosiaaliset prosessit niin tiukasti yhteen, että niitä ei oikeastaan voi edes käsitellä erillään toisistaan. Tästä olen kirjoittanut pidemminkin viestissäni "Tämän kun tietäisi", joka löytyy viestin "*huokaus*" alta. Muutenkin kirjoittelen em. viestissäni skitsofreniaa koskevista teorioista... Lukaise, jos aihe kiinnostaa.

    Äänestä

  • Bogey kirjoitti:

    Toki vanhempien syyttäminen psyykkisen sairauden syntyyn on eettisesti arveluttavaa, onhan se kova väite. Mutta, entä jos se onkin niin? En puhu pelkästään yksittäistapauksista. Sinä voisit myös tutustua tietynlaisiin kirjoihin: Martti Paloheimo "Kotivammaiset- miten sinua kohdeltiin lapsena", "Lapsuuden haavat" ja "Kotivammaisuuden synty." Myös Hellstenin kirja "Virtahepo olohuoneessa" kertoo mielestäni hyvin sitä, miten perheongelmat voidaan kieltää, vaikka olisivat virtahevon kokoisia. Lue ensin nämä, jatketaan sitten keskustelua.
    Vielä, veljeni on myös psyykkisesti sairas ja hänelle annettiin sairaalassa diagnoosiksi skitsofrenia, mutta otettiinkin pois. Katso edellinen viestini. Vaikka perheessä koetaan asiat eri tavalla, niin perheväkivalta ei voi olla vaikuttamatta yhteenkään ihmiseen. Meitä on 7 lasta ja jokaisella on haavansa. Eli, jos veljeni olisi leimattu skitsofreenikoksi, niin hänellä kyllä olisi suurimpana syynä sairauden syntyyn vaikuttaneet lapsuuden kokemukset. Hän aina välillä soittaa minulle ja rasittaa sekä minua että miestäni lähinnä valittaakseen vanhemmistamme, koska asuu vielä heidän luonaan. Hän myös ymmärtää heitä, joten valittaminen on todella aiheellista. Miehenikin on todella kyllästynyt perheongelmiimme ja häntä todella harmittaa se, kun ihmiset eivät osaa kohdella toisiaan hyvin ja erityisesti vanhemmat lapsiaan. Eli, mistään yksittäistapauksista ei ole kysymys. Paloheimo on ainakin saanut eteensä luéttavaksi satoja kertomuksia, joissa jokaisessa toistuu sama paska. Olen myös keskustellut hänen kanssaan eikä hän ole mieltään muuttanut, vaan kuolemaansa asti oli samaa mieltä siitä mikä todella sairastuttaa ihmisen psyykkisesti.
    Jos vanhempien syyllistäminen on kyseenalaista, niin on kyllä sekin että ei suostuta myöntämään heidän osuuttaan sairauksiin. Tai, jos suostutaan, niin kärsivää ihmistä aletaan arvostelemaan siitä, kun hän syyttä sellaisia, jotka ovat tehneet hänelle pahaa, joka tulee vaikuttamaan elämän loppuun asti. Asioista voi toki päästä yli, mutta voi perkele mikä homma siinäkin on. Kyllä jokainen viisas ihminen kuitenkin tajuaa, että mistä todella on kyse. Psykoterapeuttini mm. ja kaikki ystävät ja tuttavat. Jopa suku ja itse perhe myöntää ongelman, miksi siis kieltää? Osaat kyllä vedota kirjallisuuteen, mutta niin osaan minäkin. Mielestäni on kyseenalaista, että ei suostu myöntämään asioita. Tietämys ja lukeminen on valikoivaa. Ymmärrän kyllä, että ei haluta myöntää näin ikäviä asioita ja sen, että loputtomalla syyttämisellä ja vihalla ei tosiaan mennä kovin pitkälle. MUTTA, se on käytävä läpi, koska ilman sitä tosiaan jää paikoilleen. Eikö viha ole tervettä silloin kun kohdistaa sen pahoihin asioihin? Mielestäni on huolestuttavaa, jos ihminen ei tunne vihaa kokemaansa vääryyttä kohtaan. Tiedän myös kokemuksestani, että se ei lähde itsestään pois, vaan on siellä niin kauan kunnes se tavalla tai toisella puretaan.
    Tämä on tietysti erittäin ikävää ja valitettavaa, mutta tämä on totuus. Totuus on yleensä juuri kova ja karu.

    Sitä sitten luettiin minua vähän niinkuin piru Raamattua, eikö? :) No, ei se mitään... Olen nimittäin ihan tarkalleen samaa mieltä kanssasi. Totta kai perheen tragediat yms. vaikuttavat ihmiseen! Tietysti! Enhän minä missään vaiheessa väittänyt, että esim. skitsofrenia olisi pelkästään perinnöllistä! Päinvastoin! Totesin skitsofreniaan ilmeisesti liittyvän voimakkaan perinnöllisen komponentin, MUTTA että sairauden laukaisevat tekijät ilmeisesti ovat juuri mainittuja perhesuhteisiin, elämänkokemuksiin yms. liittyviä ympäristötekijöitä.

    Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi siitä, että perheympäristöillä on lähtemätön vaikutus ihmiseen. Vastustan nimenomaan yksisilmäisiä joko-tai -väittämiä. Esim. "mt-häiriöt johtuvat pelkästään perheestä" tai "mt-häiriöt johtuvat pelkästään geeneistä". Näin eivät kaiken tiedon valossa asiat ole, vaan ainakin useimpien mielenterveyden häiriöiden syntyyn liittyy sekä geneettisiä että sosiaalisia tekijöitä. Nämä tekijät ovat vain kietoutuneet niin syvälle sykkyrälle yhdessä psykologisten tekijöiden kanssa, että joukosta on enää mahdotonta erottaa, mikä liittyy mihinkin. Siellä ne kaikki kuitenkin ovat vaikuttamassa: biologia, perhe, ystävät, traagiset kokemukset, omat tulkinnat ja ajatukset niistä... Kaikilla niillä on vaikutusta, mutta on paha mennä sanomaan mikä niistä vaikuttaa eniten tai mikä vaikuttaa mitenkin. Ja etenkään ei voi sanoa, että mikään niistä vaikuttaisi itsessään!

    Ja olen kyllä tutustunut Hellstenin ajatuksiin - Paloheimoltakin tunnen perusteesit (heidän teoksensa ovat ajatuksia herättävää luettavaa, joskaan kovin tieteelliseksi niitä ei voi aina kutsua). Olen tutustunut myös monien muiden samaan tapaan ajattelevien käsityksiin.

    Toisaalta on paljon myös heitä, jotka ajattelevat aivan toisin. Kannattaa tutustua myös heidän teoksiinsa. Totuus on varmaankin jossain siellä kaikkien teorioiden ja käsitysten välissä...

    Ehkä en lukenut viestiäsi tarpeeksi tarkkaan, mutta en kuitenkaan lukenut sitä kuin piru Raamattua. Yhtäkin kirjoitusta voi mielestäni tulkita niin monella eri tavalla. Silloin, jos on erimielisyyksiä, tai tuntuu olevan, niin helposti tulkitsee toisen kirjoituksen itselleen edulliseksi. Mutta, ei sitäkään kukaan fiksumpi ihminen tee tahallaan, en ainakaan minä. Hyvä, että selvensit asiaa, koska ainakin osittaisesta väärinkäsityksestä taisi olla kyse. Nimittäin, vaikuttaa nyt siltä, että olemme asiasta aika paljon samaa mieltä. Joten, ei minulla tästä nyt muuta. Tästäkään asiasta ei viitsi alkaa väittelemään, koska jos joku uskoo lujasti johonkin, niin harvoin hänen mieltään saa muutettua. Se on tosiaan turhaa, koska myös tiéteen lisäksi on kysymys uskomuksista ja mielipiteistä. Ja, koska en näistä tutkimuksista tiedä paljoakaan, niin en ala niitä kommentoimaakaan. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ilman tietämystä ja asioihin perehtymistä ei kannata alkaa kinaamaan.

    Hienoa, voitit juuri syvän kunnioitukseni. Osoitit nimittäin olevasi siinä mielessä fiksumpi kuin keskimääräinen suomalainen tuntuu olevan, että myönnät oman tietosi rajat etkä yritä päteä tiedoilla, joita et oikeasti tiedä. Tällaista nimittäin näkee valitettavan paljon - tälläkin foorumilla. En uskokaan, että tahallasi luit minua väärin - tiedän itsekin, kuinka helposti tulee luettua toisen tekstejä oman mielen mukaan. Sitä käy kaikille - minulle hyvin usein.

    Muistelen lukeneeni toisaalta sinun valmistuneen juuri lukiosta, oliko näin? (Syvimmät onnitteluni!) Siitä huolimatta sinulla on viisautta, jota eivät useat korkeakoulun käyneetkään saavuta - sen lisäksi, että myönnät oman tietosi rajat ja tiedät, kuinka helposti tulee luettua omalla tavalla muiden tekstejä, tiedät myös kuinka hankalaa on muuttaa aivan toista mieltä olevan ihmisen käsityksiä. Osaat myös antaa periksi - taito, jossa ainakin minulla riittäisi harjoiteltavaa.

    Kuten sanoin, voitit viisaudellasi kunnioitukseni. Jatka asioihin perehtymistä - sinulle on suotu kyky ajatella.

    Äänestä

Moi!

Aloin aikoinani seurustelemaan skitsofreniaa sairastavan miehen kanssa. Hän oli tuolloin avohoidon piirissä, ja kertoi sairaudestaan heti alkuvaiheessa.

Itse koin alussa ongelmaksi oman liiallisen huoleni siitä, kuinka selviän ja jaksan seurustella tämän ihmisen kanssa varsinkin, jos hän sairastuu uudelleen. Tein kärpäsestä härkäsen. Varsinkin, kun tunsin olevani eräänlainen tukihenkilö, jolle vuodatettiin kaikki huolet. Onneksi mies ymmärsi asian, ja kykeni huomioimaan myös minua.

Nykyään en moisia edes mieti, sillä tiedän, että pysyn hänen tukenaan jos jotain sattuu.

Päivä päivältä suhde on vakiintunut ja luottamus kasvanut.Nyt eletään yhdessä, miehellä on vakituinen työ ja perheenlisäystä tulossa.

Äänestä

Nykylääkityksellä skitsofreniasta voi parantua. Itse olen ko diagnoosilla ollut terveiden kirjoissa jo parisen vuotta eikä sairaus ole uusinut. Ennuste tulevaisuudelle on hyvä: kun syön lääkkeitä sairaus ei uusi.

Elän vakaassa parisuhteessa eikä skitsofrenia ole parantumiseni jälkeen aiheuttanut mitään ongelmia suhteessamme. Opiskelen ja elän täyttä elämää yhtä kokemusta rikkaampana.

Äänestä

Muutama vuosi sitten ystäväni teki itsemurhan.
Hän oli "sairastanut" kyseistä ongelmaa noin viisi
vuotta.
Hänellä oli hyviä päiviä ja toisena taas huonoja.
Paras päivä oli hänen viimeisensä.Hän pääsi pois täältä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysyjä kirjoitti:

Onko kenelläkään kokemusta siitä kun läheinen ihminen sairastaa skitsofreniaa?

Voiko kyseistä sairautta sairastavan kanssa seurustella? Millaisia ongelmia voi tulla eteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu