Jennalle

No nyt ei ainakaan kukaan voi käyttää samaa nimimerkkiä. Pitää vain olla tarkkana kuin appelsiini, ettei tule käytettyä tätä vaikkapa jossain kotikaupunkia koskevalla palstalla esimerkiksi. Vai olikohan se sittenkin porkkana... Tämä nimimerkki on tarkoitettu pelkästään Jennan kaipaamiseen, että saan ajatuksiani purettua edes tänne. Vaikka pahasti näyttääkin siltä ettei hän ole tainnut tähän astisiakaan tekstejäni nähdä. Tai sitten ei ole vain kiinnostanut vastata, tyyliin "sielläpähän höpötät, urpo". Vuosi sitten heinäkuussa katsoit minua ensimmäisen kerran, tai mistä minä tiedän vaikka olisit katsonut jo aiemminkin, mutta en ole vain huomannut tai osannut edes kuvitellakaan että jotain kiinnostusta saattaisi olla. Silloin "ensitapaamisella" jäi mieleen, että tullessani luoksesi putosit melkein istuimeltasi. :-) Siltä se ainakin näytti. Tuskinpa se sentään minusta johtui, vaan siitä istuimesta. Pois lähtiessäni katsoit minua jotenkin tosi oudosti. Olenkin miettinyt että tuskinpa kukaan katsoisi niinkin pitkään ja silmiään räpäyttämättä, jos ei pitäisi näkemästään, vaikka omasta mielestäni en mikään silmän ilo olekaan. Ennen kuin käänsit katseesi pois, olin huomaavinani että taisit punastua hieman, ja meillä molemmilla oli hymyssä pitelemistä. Hetken katsoit muualle ja syrjäsilmällä huomasin että vilkaisit vielä nopeasti minuun päin. Se miksi kirjoitan näinkin vanhoja juttuja tänne, johtuu siitä, etten tuon kohtaamisen jälkeen ole saanut sinua mielestäni. Jokaisesta sen jälkeisestä kerrasta, puhe- tai katsekontaktista, on jäänyt jonkinlainen muistijälki. Huomasin sellaisen jutun, että ilmeisesti sinä olet ollut siellä "kaukana" jo pidemmän aikaa, toivottavasti et kuitenkaan pysyvästi. Ja olenhan minä sinäkin aikana sinua täällä päin välillä nähnyt, että ilmeisesti ihan kaikki toivo ei vielä ole kuitenkaan mennyt, eikä tarvitse heittää kirvestä kaivoon. Sitähän minä tosin en vieläkään tiedä että oletko sinä edes sinkku, kauniilla naisella kun on valinnan varaa, ottaa vain mieleisensä. Signaalit ovat kyllä olleet sellaisia että sitä kiinnostusta olisi, mutta voihan olla että olen erehtynyt pahemman kerran.
0130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_9722366 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu