Hän on ensimmäinen ajatukseni aamulla. Joskus hän on ajatuksissani jo ennen heräämistä. Jos havahdun aamuyöllä, ei ole toivoakaan nukkumisesta - alan miettiä miltä hän mahtaakaan näyttää nukkuessaan.
Aamuisin mietin mitä pukisin päälleni ja yritän nähdä itseni hänen silmillään. En jaksa keskittyä sanomalehteen, syön aamiaista jos muistan. Meikatessani ja hiuksia laittaessani pohdin mitä hän ajattelee ulkonäöstäni. Onko hän koskaan huomannut hajuvettäni, jota olen joskus salaa lisännyt kesken päivän kun olen tiennyt tapaavani hänet?
Töissä yritän ennakoida tilanteet joissa voisin häneen törmätä. Kun kohtaamme sydämeni hakkaa ja saan juuri ja juuri toimittua järkevästi. Jos kohtaaminen tapahtuu yllättäen olen kuin jänis auton ajovaloissa... jälkeen päin analysoin jokaisen sanan ja katseen ja kiroan omaa epävarmuuttani.
Olen hajamielinen, unohdun hymyilemään itsekseni. Saan myönteisiä kommentteja muuttuneesta olemuksestani, vaikka riudun. Eräskin työkaveri kysyi yllättäen vastaan tullessaan: "Mikä sussa on niin... viettelevän näköistä?!"
Illalla tulee se ihana vaihe päivässä kun saan uppoutua täysin kuvitelmiini hänestä... jos hän vielä joskus sattuu ottamaan yhteyttä minuun olen onneni huipulla. Ajatuksissani hän on aina vierelläni kun nukahdan.
En tiedä miten tämä tulee päättymään tai kuinka kauan jatkuu, mutta odotan lämpimästi syksyä, hämärtyviä iltoja ja kynttilänvaloa ...ja Häntä.
Aamuisin mietin mitä pukisin päälleni ja yritän nähdä itseni hänen silmillään. En jaksa keskittyä sanomalehteen, syön aamiaista jos muistan. Meikatessani ja hiuksia laittaessani pohdin mitä hän ajattelee ulkonäöstäni. Onko hän koskaan huomannut hajuvettäni, jota olen joskus salaa lisännyt kesken päivän kun olen tiennyt tapaavani hänet?
Töissä yritän ennakoida tilanteet joissa voisin häneen törmätä. Kun kohtaamme sydämeni hakkaa ja saan juuri ja juuri toimittua järkevästi. Jos kohtaaminen tapahtuu yllättäen olen kuin jänis auton ajovaloissa... jälkeen päin analysoin jokaisen sanan ja katseen ja kiroan omaa epävarmuuttani.
Olen hajamielinen, unohdun hymyilemään itsekseni. Saan myönteisiä kommentteja muuttuneesta olemuksestani, vaikka riudun. Eräskin työkaveri kysyi yllättäen vastaan tullessaan: "Mikä sussa on niin... viettelevän näköistä?!"
Illalla tulee se ihana vaihe päivässä kun saan uppoutua täysin kuvitelmiini hänestä... jos hän vielä joskus sattuu ottamaan yhteyttä minuun olen onneni huipulla. Ajatuksissani hän on aina vierelläni kun nukahdan.
En tiedä miten tämä tulee päättymään tai kuinka kauan jatkuu, mutta odotan lämpimästi syksyä, hämärtyviä iltoja ja kynttilänvaloa ...ja Häntä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Niin hänkin: ensimmäisenä ja viimeisenä mielessäni! Vaikka järki kailottaa kovaan ääneen, ettei hän välitä ja etten saa rakastaa näin, en voi itselleni mitään. Odotan jokaista tapaamista ja olen tuskainen, jos en tiedä, milloin se on. Ja jos näen hänet sattumalta, sydän tekee voltin ja ne kuuluisat pasmat menevät ihan sekaisin...ja aina, kun yritän pitää ajatukseni kasassa, hän todellakin vilahtaa maisemassa "out of the blue". Tai jos ei itse osu paikalle, näen, kuulen tai aistin muutoin jotain, mikä muistuttaa hänestä. Saatan nähdä jotain kaunista ja ajatella, että tuosta X pitäisi tai kunpa X olisi näkemässä tämän.
Niin ja ne kohtaamiset sitten...no, olen harjaantunut pysymään tyynenä ja uskottelen itselleni, ettei kukaan näe minusta yhtään mitään. Välillä tulee tilaisuuksia olla lähellä ja silloin toivoisin vain, että aika pysähtyisi ja saisin ylimääräisen aikayksikön voidakseni olla enemmän läsnä hetkessä. Onneksi muistan jokaisen hetken pilkuntarkasti. Ja jos kaipuu käy ylivoimaiseksi, voin milloin tahansa sulkea silmäni ja palata niihin uudestaan ja uudestaan...
Ikuisessa epävarmuudessa, vuoristoradassa ylös ja alas... välillä niin sataprosenttisen varmana hänen tunteistaan ja sitten - ei mitään, asiallista keskustelua jos sitäkään, kuin olisin kuka tahansa puolituttu! Ja sitten taas yllättäen, kun olen menettänyt kaiken toivoni, hän marssii suoraan sydämeeni, valaisee kaiken. Ja minä annan kaiken tapahtua, en voi vastustaa häntä. Jos hän tuollaisena hetkenä käskisi minun hypätä kalliolta alas niin varmaankin tekisin sen.
On se vaan niin uskomatonta, että niin monella on tismalleen samanlaisia tuntemuksia. Toisaalta se on tosi ihanaa, mutta jos ihastuksen kohde tuntee samoin ja yrittää tarkoituksella peittää tunteensa, niin rakkauden tunteet eivät ehkä koskaan kohtaa toisiaan. Sääli.
Tunnistan käytökseni edellisistä kirjoituksista. Olen jo siirtynyt seuraavaan vaiheeseen, mutta järki on edelleen kaukana kaikesta toiminnastani. En voi olla ylpeä itsestäni. Olen edelleen aivan seitsemännessä taivaassa, kun näen hänet ja kun teemme jotakin hauskaa yhdessä, MUTTA... kun sitten eroamme omille tahoillemme, olen kiukkuinen ja torjuva Häntä kohtaan!!!
Olen ehkä mustasukkainenkin, mutta enemmän koen synkkämielisyyttä siitä syystä, että hän todellakin tullessaan valaisee minut sisältä ja sitten lähteissään vie valon mukanaan. En kestä sitä, että jollakin ihmisellä on niin suuri valta minuun nähden. Kuuluvatko tällaiset tunteet rakastuneelle??? Tämä on ihan uusi juttu minulle, mutta en toisaalta ole koskaan ollutkaan näin voimakkaiden tunteiden vallassa. Huomaan myös etsiväni merkkejä siitä, että hän haluaa torjua minut...ennen sentään yritin nähdä asiat hyvänä ja ilahduin jokaisesta yhteydenotosta, mutta nyt tulkitsen kaiken potentiaalisena hylkäämiseleenä :((
Mihin "seuraavaan vaiheeseen" olet siirtynyt? Koska mulla tämä sama vaan jatkuu ja jatkuu... tuleeko koskaan seuraavaa vaihetta?!
Psykologisoin nyt... mutta sitähän koko elämä on: lähelle haluamista ja hylätyksi tulemisen pelkoa. Rakkaimmilta ihmisiltään haluaa täydellistä hyväksyntää, tunnetta, että kelpaa sellaisenaan jollekin. Ja kun joku tulee niin kovin lähelle, alkaa pelätä, että hän lähtee pois. Ja se kamala pelko synnyttää mustasukkaisuutta, kiukkua, vihaakin. Silloin on tosiaan heikoimmillaan ja tuntee itsensä niin "rumaksi" ettei haluaisi sitä haavaa kenellekään paljastaa. Tietyllä tavalla kuin pieni lapsi - haluaisi, että se toinen ottaisi syliinsä ja lohduttaisi kuin lasta. Mutta useimmiten sitä vain kovettaa itsensä ja yrittää näyttää teflonpintaa, ettei vain paljastuisi heikkoutensa kanssa.
Miksi ihmeessä koet että hän haluaa torjua sinut ? Ehkä hän painii samojen tunteiden kanssa ? Kyllä, olet rakastunut. Onnea vaan ! Itse olen juurikin tuollainen.
Ja minä olen ihastunut uuteen työkaveriini. Ja hän minuun? Ne katseet häneltä on niin pitkiä ja syviä. Olen hämmentynyt ja haaveissani. Saa nähdä miten käy.
Voi olla että hänkin on sinuun ihastunut, siirry haaveilusta toimintaan :)
Täälläkin hämmentää. Tosin ei olla enää niin uusia työkavereita ja tunteet kaiketi yksipuolisia. Ensimmäistä kertaa tunnen näin vahvasti ihastusta samaan sukupuoleen. Olen hämmentynyt. Tunne on ihana mutta...
kyllä se sokeri sunkin suussa sulaa!;)
elämä nykyisin http://www.youtube.com/watch?v=xbKuK2BW_Fo
Tämän tekstin perusteella kyse ei ole mun ihastuksestani. Luojan kiitos! Hän ei ole näin pinnallinen. :))