kivaa lomaa ja hauskoja risteilyjä ym. :) en toki sua enää häiritse, käsitin että olisit vielä halunnut selvittää jotain. semmosta tää elämä on, varattuihin ei pitäisi näemmä sekaantua vaikka he kertovat olevansa "tyytymättömiä" elämääns ;)) puoli vuottahan tässä jo vierähti, mutta olen aina yrittänyt uskoa ja luottaa kuitenkin jos jotain todella haluan.
onhan se hieman koomista kun minä kirjottelen viestejä ja soittelen jopa työpaikalle ;), niin sinä kuvittelet olevasi yliaktiivinen ja joku hölmö?? vähän vaikeeta on tuota logiikkaa ymmärtää. minähän se tässä itseni hulluksi tunnen, mutta kaiken tein kuitenkin siksi että välitin oikeesti.
mukavaa jos elämäsi on järjestyksessä ja kyllä kai minäkin tästä yli pääsen. tuntui kyllä aivan kamalalle se sun viestis, vaikka kovasti yritän unohtaa. en siis katkeroidu toivon. kun jollain tavalla jaksais taas luottaa ihmisiin ja tulevaan. kun saman päivän aikana saat kuulla ensin olevasi tärkeä ja sitten ikään kuin toivotetaan suksimaan vittuun, niin eihän se kivaa ole. nuorempi lapsikin kysy että mikä mulla on, kun olin niin poissa tolaltani.
positiivista se, että kuitenkin uskalsin niinkin paljon, kun en olisi sua halunnut menettää. vaikeeta se oli, tein paljon töitä että sain itsestäni irti.
anyway, elämä jatkuu ja kun sitä viestiä ei enää tullut niin eiköhän tämä nyt ollut tässä. tykkään susta edelleen tosi paljon ja niitä illanistujaisia jäin odottamaan. en kysellyt kun en sun vuoroista tiennyt enkä muustakaan. harmittaa, sen myönnän. nyt pitäisi vielä vieroittaa itsensä täältäkin...
http://www.youtube.com/watch?v=Z_l4pa0IkOo&ob=av3e

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hutsumaisesti kalastaa toisen aviomiestä. No good.