Vaikeaa on joidenkin kanssa

kai de puu

Muutama vuosi sitten (ehkä v.2003) oli Iltasanomissa juttu Pohjantähtiopistolla olleesta konsertista, jossa T.Kansalla ja pianisti Jouni Somerolle oli tullut jotain kränää.

Tapsa oli kuulemma mm. morkannut Jouni Someroa, että tämä soittaa kuin kone.
" Jouni Somero oli niin hämemntynyt tilanteesta, että häneen mukaansa tilanne olisi voinut kehityä lavalla pianistin ja solistin väliseksi välienselvittelyksi.
-Lava ei kuitenkaan ole oikea paikka sellaiseen , joten otin kritiikin vain hymyillen vastaan, pianisti kertoo Iltasanomille.
Öykkäröinti lavalla ei ollut ainoa heikko lenkki illan esiintymisessä. Pianistin mukaan Kansa oli unohtanut ottaa nuotit mukaan keikkapaikalle.
- Yksi Sibeliuksen kappale meni ihan perseelleen. Tapsa ei osannut säveltä, Somero murehtii.
-Yritän yleensä soitolla auttaa laulajaa. Nyt melodia oli niin pielessä, että mitään ei ollut tehtävissä.
-Tapsa on hieno taiteilija, mutta tässä konsertissa hänen asenteensa oli vinossa.
Somero oli keikan jälkeen sen verran vihainen, että hän piti Kansalle aiheesta ankaran puhuttelun.
- Uskon, että Tapsa ymmärsi sen, ettei tälläistä saa enää tapahtua. "

10

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi Tapsa

      Tykkään, että Tapsa on hyvä laulaja, mutta tuosta en oikein tykkää kun se sättii muita siitä jos itse sohlaa ja sählää. Ei ole kovin miehekäs ja ryhdikäs teko alkaa syyttää toista konemaisesta säestyksestä jos ite laulaa väärin kun ei ole muistanut ottaa nuotteja mukaan.

    • kaikenlaista!!

      Minä olisin Jouni Somerona lähtenyt ja jättänyt "herra kaikkiosaavan ja tietävän" säestämään itse itseään pianolla.

    • Muistan ton jutun ja siinä oli Tapsaakin haastateltu ja Tapsa sanoi, että hällä oli kyllä nuotit mukana siellä, mutta kun siellä ei ollut kun yksi kattoikkuna mistä tuli valoa sisään, niin ei siellä pimeässä olisi pirukaan nähnyt lukea riviäkään.
      Tietty oli vähän tyhmää mennä Jouni Someroa siinä tilanteessa moittimaan.

      • Annu.

        Eipä se Somero siinä ikkunaksi voinut muuttua.


      • 1000
        Annu. kirjoitti:

        Eipä se Somero siinä ikkunaksi voinut muuttua.

        No joo, tämäkin on täällä ainakin kertaalleen kerrottu. No, totuus ei pala ...Mutta koittakaa kertoa jotain uutta, ettei teidänkään uskottavuus hälvene! Ihminen saa tehdä kuitenkin virheitä, mutta että niitä tuodaan moneen kertaan esille?!!!


      • Peilikuvasi
        1000 kirjoitti:

        No joo, tämäkin on täällä ainakin kertaalleen kerrottu. No, totuus ei pala ...Mutta koittakaa kertoa jotain uutta, ettei teidänkään uskottavuus hälvene! Ihminen saa tehdä kuitenkin virheitä, mutta että niitä tuodaan moneen kertaan esille?!!!

        No joo, ihminen saa tehdä myös asioita oikein, mutta että niitä tuodaan moneen kertaan esille?!!!


    • En pidä

      Tapani Kansa on ihminen joka syyttää virheistään ja ongelmistaan muita ihmisiä. Koulussa ei ymmärretty häntä vaan hänet erotettiin(jäi luokalleen kaksi krt) opettaja oli skitrofreenikko(tuskinpa olisi ollut töissä jos olisi ollut) Häntä kohdeltiin väärin Lappeenrannan kilpailussa(ei ole todisteita) radiokanava pomo on luonnehäiriöinen koska ei soita hänen musiikkiaan(torkeä väite, kunnianloukkaus) poliisit jahtaavat häntä(muka) jne.

      KAIKKI ON AINA MUIDEN SYYTÄ! Orkesterin, säestäjän, yleisön. Tapani Kansa tuntuu minusta todella vasteenmieliseltä, luotaantyöntävältä ihmiseltä. En ole koskaan tykännyt hänen lauluäänestä, josta puuttuu lämpö, herkkyys ja tunne.

      • Turhanpäiväistä panettelua ja maustamaalaamista. Tapsa on suoraselkäinen mies, joka kyllä monasti on ottanut vastuun sanoistasan ja teoistaan. tapsan olen monasti keikoilla tavannut eikä ole olleskaan luotaantyöntävän eikä vastenmielisen oloienen, vaan hyvin symppis , ystävällinen ja huomaavainen on ollut. Tapsalal on lämminsävyinen ääni, jossa tunnetta ja herkkyyttäkin on riittämiin.


      • LastaMummas

        Näet Tapani Kansan ehdottomasti liian mustana. Hänen kouluajoistaan on ollut tälläkin palstalla riittävästi keskustelua. Näissä keskusteluissa on tullut vähintäänkin selväksi se, että häntä ei tuolloin kohdeltu oikein. Lappeenrannan laulukilpailuista ainakin silloinen voittaja on esittänyt mielipiteen, jonka mukaan Tapani Kansaa kohdeltiin Lappeenrannan laulukilpailussa väärin.

        Radio Suomen musiikkiohjelmat ovat menettäneet tasoaan merkittävästi viime vuosina. Tämähän taisi olla Tapani Kansan taannoinen viesti. Hän on siinä aivan oikeassa, valitettavasti.


    • Truthe

      Kukaan ei Justiinax enää usko sanojasi sen Jorma Hynnisjutun jälkeen. Et ole rehellinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      149
      3969
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      12
      3581
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      49
      2957
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2952
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      145
      2551
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      54
      2273
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      18
      1579
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      105
      1456
    9. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      63
      1334
    10. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      39
      1213
    Aihe