Nuorukainen naisen kiduttamana

Leopardipoika

**Varoitus! Seuraava tarina sisältää raakaa väkivaltaa, kidutusta ja pakottamista seksiin. Jos ei kiinnosta, älä lue sitä.**



Tom makasi venytyspenkissä alastomana, kädet ja jalat harallaan. Hän ei voinut liikkua, eikä edes huutaa suukapulan takia. Viereisellä pöydällä oli kaasupolttimen liekissä kuumenemassa hehkuvat pihdit ja rautatanko. Nuorukaiselle ei jäänyt epäselväksi, mihin niitä käytettäisiin, mutta hän ei voinut kuin avuttomana odottaa kidutuksen alkamista. Viimein kidutuskammion ovi aukeni ja vaalea univormupukuinen nainen astui sisään.

Tom seurasi katseellaan, mitä nainen hänelle tekisi. Muuta hän ei voinutkaan, koska suukapula esti jopa armon anelemisen. Nainen tarttui Tomin kiveksiin ja puristeli niitä arvioiden. Pojan sidottu vartalo sävähti kosketusta. Sitten nainen tarttui piinapenkin kampeen ja väänsi sitä hitaasti lähes täyden kierroksen.Tomin kahleet kiristyivät ja hänen vartalonsa pingottui äärimmilleen. Poika tunsi kuinka hänen selkärankansa oikeni naksuen, vatsalihakset pingottuivat ja olkanivelet venyivät äärimmilleen. Hengittäminenkin vaikeutui ja onnistui vain pinnallisena läähätyksenä. Tom olisi halunnut huutaa tuskaansa, mutta sai suukapulan takaa aikaan vain tukahtunutta voihkintaa.

- No niin, nyt sinua on venytetty pari senttiä. Tiesitkö, että ihmistä voi venyttää joskus lähes kymmenenkin senttiä ennen kuin selkäranka katkeaa tai kädet irtoavat? Mutta kyllä sinä puhut ennen sitä, nainen kertoi säälimättömällä äänellä. Sitten hän otti kaasuliekistä hehkuvan rautatangon, jonka päässä oli puinen kädensija. Tom katsoi kauhuissaan, kuinka punahehkuinen rauta lähestyi hänen ihoaan. Nainen painoi raudan Tomin tiukoille vatsalihaksille. Tuska oli huumaava ja sumensi Tomin silmät. Hän koetti rimpuilla ja huutaa, mutta piinapenkkiin kahlittuna ja suukapuloituna se oli mahdotonta. Oli vain kestettävä. Nainen poltti Tomia vielä uudestaan, tällä kertaa ylös sisäreiteen niin että haava muistuttaisi häntä jokaisella askelella. Sitten nainen laittoi raudan takaisin kuumenemaan.

Tom yllättyi kun nainen poisti hänen suukapulansa.
- Mitä sinä haluat? Minä kerron ihan mitä vain, Tom huohotti saman tien.
- Se ei kuulu minulle. Kuulusteluun joudut myöhemmin. Minun tehtäväni on vain varmistaa, että kuulusteluun mennessäsi olet kypsä puhumaan. Ja minä kypsytän sinua vielä pitkään. Tämä oli vasta ensimmäisen kidutussession alkua, nainen kertoi.
- Minä en kestä, älä tee enää mitään, minä puhun kyllä, Tom aneli.
- Hiljaa. Jatkossa puhut vain jos minä annan luvan, nainen sanoi ja Tom vaikeni peloissaan.

Nainen otti puolimetrisen kumipampun ja löi sillä Tomin vasempaan kämmeneen. Siitä alkoi pitkä ja järjestelmällinen pahoinpitely. Ensin nainen pamputti pojan molemmat käsivarret ja siirtyi siitä rintaan, kylkiin ja vatsaan. Tom joutui avuttomana katselemaan ja odottamaan jokaista pampuniskua voimatta mitenkään suojautua. Jokainen isku sattui ja sai nuorukaisen voihkimaan epätoivoisesti. Vatsan jälkeen nainen alkoi suomia pojan jalkapohjia. Niistä hän eteni sääriin ja sitten reisiin. Sitten oli vuorossa se, mitä Tom oli pelännyt. Nainen kohotti pampun taas kerran ja suuntasi iskun Tomin kiveksiin. Poika kiljui tuskasta. Uusi isku ja lisää huutoa. Nainen odotti iskujen välillä sen verran että Tom ehti toipua edellisestä iskusta ja kykeni tajuamaan uuden olevan tulossa. Hän löi Tomia kiveksiin yhteensä kymmenen kertaa, kunnes poika pyörtyi kivusta.

3

4262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Leopardipoika

      Tom heräsi kun hänen päälleen kaadettiin kylmää vettä. Hän oli yhä piinapenkissä, mutta kidutuskammiossa oli nyt toinenkin vanki: Tomin ikäinen nuorukainen, joka seisoi seinän vieressä alastomana, kädet selän taakse raudoitettuina. Poika oli vaalea eikä hänen paljaassa urheilullisessa vartalossaan näkynyt arpia tai kidutusjälkiä.

      - On aika jatkaa, nainen sanoi ja tarttui piinapenkin kampeen. Tom ei puhunut, odotti vain tuskaa. Kahleet kiristyivät taas. Tomin koko vartalo vapisi hirvittävässä tuskassa ja poika huusi epätoivoisesti. Nainen väänsi kampea puoli kierrosta. Lopulta Tom vain läähätti piinapenkillä, alaston vartalo yhä täristen. Toinen vanki katseli kauhuissaan hänen kärsimystään. Nainen tarttui taas hehkuvaan rautaan ja Tom sulki silmänsä, kun näki sen lähestyvän. Nyt nainen poltti häntä kylkeen, kainalon alle sekä molempiin jalkapohjiin.

      Sitten tapahtui jotain hämmästyttävää. Nainen irrotti Tomin piinapenkistä. Helpotus oli suunnaton, kun pojan venytetty alaston vartalo pääsi pois pingotuksesta. Tom nousi huumaantuneena seisomaan ja horjahteli jaloillaan, kun polttoraudan tekemät haavat hiertyivät.
      - Ota suihin häneltä, nainen sanoi osoittaen toista nuorukaista ja jatkoi: - Ellei kymmenen minuutin kuluttua ole valmista, murskaan kivekset molemmilta.

      Tomilla ei ollut vaihtoehtoja, joten hän polvistui toisen nuorukaisen eteen ja tarttui tämän penikseen. Poikien katseet kohtasivat. Molemmat kärsivät häpeästä ja nöyryytyksestä, mutta heidän oli pakko alistua. Tom alkoi kiihottaa toista poikaa sormillaan ja suullaan. Hän imi penistä ja puristeli samalla pojan pakaroita ja kiveksiä. Pian pojan penis nousikin ja lopulta häneltä myös tuli Tomin suuhun.
      - Niele ne, kuului käsky ja Tom totteli.

      Häpäisyn jälkeen toinen vanki oli viety pois ja Tom seisoi nyt yksin kiduttajansa edessä. Hänen kätensä oli raudoitettu selän taakse ja rautoihin oli kiinnitetty kettinki, joka kulki katossa olevan väkipyörän kautta vintturiin. Jalat oli rimpuilun estämiseksi sidottu nilkoista ja polvien yläpuolelta. Tämä oli strappado, kidutusmenetelmien kuningatar. Nainen väänsi vintturia ja Tomin kädet nousivat kohti kattoa. Pojan oli pakko kumartua, mutta pian sekään ei enää auttanut. Lopulta hän seisoi varpaillaan kumarassa, kädet kohti kattoa vääntyneinä. Hänen olkapäitään särki ja pohkeet vapisivat rasituksesta. Sitten nainen sitoi hänen silmänsä mustalla liinalla.
      - No niin, jätän sinut nyt vähäksi aikaa odottamaan ja pehmenemään, hän sanoi ja lähti kidutuskammiosta.

      Tom odotti, koska ei muutakaan voinut. Hänen vartalonsa tärisi tuskasta ja rasituksesta. Nuorukainen yritti seisoa varpaillaan, mutta välillä hänen oli pakko laskea painonsa kantapäiden varaan. Tällöin olkapäiden tuska lisääntyi sietämättömaksi ja jalkapohjien palohaavatkin alkoivat särkeä. Tom joutui seisomaan tukalassa asennossaan tunteja. Välillä hän koetti huutaa naista tulemaan takaisin päästämään hänet irti, mutta mitään ei tapahtunut. Hänen oli vain seisottava kärsien ja kykenemättä edes näkemään mitään.

      Lopulta kiduttaja palasi.
      - On aika aloittaa taas, nainen sanoi ja alkoi vääntää vintturia. Nyt pojan alaston, sidottu vartalo kohosi kokonaan ilmaan. Nuorukainen huusi armoa täyttä kurkkua, mutta kiduttaja vain hymyili ja sanoi: - Siinä roikut ja haluaisit tietenkin roikkua paikallaan, koska heiluminen vain lisää tuskaa. Mutta et ole ansainnut niin hyvää kohtelua.

      Nainen otti taas pampun, jolla oli jo aiemmin piessyt poikaa tämän viruessa raajat harallaan piinapenkissä. Nyt hän iski sillä Tomin paljaisiin tiukkoihin pakaroihin. Silmät sidottuina Tom ei nähnyt iskua ja se yllätti hänet täysin. Hän huusi ja kouristeli tuskasta. Mutta rimpuilu aiheutti vain yhä kovempaa tuskaa äärimmilleen venyneissä hartioissa. Ja niin kidutus jatkui. Nainen antoi yllättäviä iskuja Tomin vartaloon epäsäännöllisin välein. Poika joutui vain odottamaan tuskaa. Tuskaa joka hänen oli kestettävä rimpuilematta säästääkseen hartioitaan. Nainen löi iskunsa pojan reisiin, pakaroihin, kylkiin, jalkapohjiin ja vatsaan. Tom vain roikkui alaston vartalo kauhusta täristen. Lopulta nainen suuntasi iskunsa taas pojan kiveksiin. Nyt Tom ei voinut hillitä itseään vaan rimpuili taas tuskasta parkuen.

      - Hyvältä näyttää. Ehkä seuraavaksi kokeilemme sähkökidutusta, Tom kuuli naisen sanovan.

    • vanha1

      tälläisia ei pitäisi julkaista, koska on kaikenlaista lukijaa ja nykyään ei tiedä mitä ne saavat päähänsä tälläisestä.

      • Keep it coming!

        höpö, höpö.

        hyvää fiktiota. lisää vaan!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      74
      2472
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1792
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1474
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1457
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      259
      1446
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      85
      1272
    7. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      390
      1245
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1225
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      358
      1197
    10. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1185
    Aihe