Kauniit talot , kauheat sisustukset

Tuli sitten käytyä asuntomessuilla ja komioita taloja oli , mutta sisustukset jäi kyllä köyhiksi ja niitä me immeiset niin mielellään katsellaan.Jäi tunne eikö kukaan enää halua lämminhenkistä kotia , kun suurin osa oli kuin puolitiehen jääneitä toimistohuoneita , kylmän valkoisia ja huonekalutkin lastulevyä tai vastaavaa.Kattolamput monissa taloissa aivan liian pieniä ja karmein näky oli jostakin vanhoista koreista kyhätty koristehylly seinälle.Neljät asuntomessupaikat olemme käyneet katsomassa ja nämä olivat suurin pettymys.Niin suurella rahamäärällä mitä nämä talot on maksaneet,ei kai ole jäänyt varaa enää kunnollisiin huushollin kalustamissin.
191080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ei noita taloja oo ihimisille tehty.

Äänestä
  • kyl sinä tiedät että nää oon ihan tavallisia immeisiä jotka ovat säästäväisesesti rakentaneet oman talonsa,jopa ovat kahden talon loukussa.

    Äänestä

sama huluu alotajaa täällää samaa aiihee ruukaa kateen kon matkii muutt

Äänestä

Ne huonekalut ovat suurelta osin huonekaluvalmistajien esittelykalusteita eli vain lainassa messutaloissa. Eihän edes kaikilla taloillakaan ollut vielä omistajaa. Muutkin omistajat saavat muuttaessaan hankkia ja tuoda sisään omien makumieltymystensä mukaisia kalusteita.

Mutta totta toisaalta on, että sitä esitellään, mitä yritetään ajaa markkinoille ja myydä. Ja näkihän jo niistä keittiösisustuksista, että musta ja valkoinen jyllää. Jotain paikkaa lähinnä olohuoneissa yritettiin piristää punaisella. Tapettimallit olivat huonosti edustettuina.

Mitä taloihin tulee, lasipintaa siellä meren puolella on liikaa ja useimpien talojen julkisivu kadulta käsin joko ikävä tai ärsyttävä. Mittasuhteet eivät miellytä silmää. Terasseja on liikaa, mutta kaikkein huvittavimpana muotina pistävät silmään erilliset saunarakennukset.

Äänestä
  • eihän noissa taloissa ollut muuta hyvää kuin ulkosauna.

    Äänestä

Tysiä sisustuksia. Luulisi "ammattilaisten" pystyvän parempaan. Mustaa, harmaata, ruskeaa, beessiä ja valkoista ja liian isoja huonekaluja.

Kohta meri harmaa, taivas harmaa, luonto harmaa. Jotain väriläiskää kaipasin valkoiseenkin sisustukseen.

Ympäristö ja pihat kauniisti laitettu.

Tornitalojen asukkailla "salatut elämät", kun näkee kaiken, mitä joku talonsa pihassa tekee.

Äänestä

Kerros- ja rivitaloasunnot olivat ehdottomasti tilaratkaisuiltaan ja sisustuksiltaan parhaita!
Isot rantatalot olivat todellakin tylsiä, sisustukseltaan varovaisia ja toistensa kopioita.
Upeimmat maisemat ja merinäköalat, sekä oma rauha tulee olemaan kerrostalojen asukkailla.

Äänestä

Kävin messuilla eilen. Talot olivat kauniita. Sisustuksetkin olivat kauniita, mutta omaan makuuni on enemmän lämminhenkiset ja perinteiset huonekalut ja värit. Näkyi niitäkin aika paljon. Mutta tarkoitushan ei olekaan kopioida itselleen välttämättä koko tyyliä vaan palanen yhdestä talosta ja toinen toisesta. Tai vain katsella uusimpia trendejä. Oli siellä paljon ideoita, mutta harmi kun ei ole itsellä rahaa. Pihat olivat yllätävän isoja. Luulin niitä tosi pieniksi.

Minä ainakin nautin messupäivästä.

Äänestä

Näkikö joku tiedotetta siitä miten rakenteita ja materiaaleja on muutettu aikaisempien vuosien kosuneisiin taloihin verrattuan.

Kosteussulku maata vasten vain muovikalvon varassa, rakennuspaikan vedenpoisto salaojien varassa vai rakennus korotetulla maapatjalla vai tolppien päällä, selluvilla vai vuorivilla, höyrysulkuja vai ei, harjakatto vai tasakatto, missä kohdin lateksimaalit, onko valut kuivatettu ennen päällystämistä, millaonen ilmanvaihto ????

Rakennus on riskisijoitus.

Äänestä

Minä näin messuilla yhden talon, jonka haluaisin. Voi olla, että sellaisen vielä teetänkin. Mutta noin ylipäätään ne olivat tylsiä ja osa meille täysin sopimattomia. Mä en halua kuraeteistä enkä tylsää kodinhoitohuonetta, etenkään suoraan saunasta avautuvaa. Osassa noissa taloista oli edelleen saunasta näkymä läpi lasioven vessanpönttöön. Luulisi, ettei kukaan enää sellaista rakenna!

Sisustukset olivat myös aika tylsiä, mutta kai sitä yritettiin olla ärsyttämättä noin pääsääntöisesti kaikkia, jolloin aika harvaa miellytettiin.

Äänestä

Minulla pisti silmään senioritalona mainostetun talon puutteet. Rullakelkka oli hienosti oven pielessä mutta sisältä puuttui senioreille tarpeelliset ratkaisut. Hieman ihmeelliseen paikkaan lattiaan puoliksi upotettu poreamme jonka lähellä ei ollut ainoatakaan nousu/laskeutumiskahvaa. Noin vaikeaan paikkaan sijoitetun ammeen käyttöön tarvitsee nuorempikin apuja. Samoin saunasta puuttui nousukaide. Keittiössä oli korkeat baarijakkarat.

Jos taloa mainostetaan senioritalona niin kyllä siinä täytyy silloin olla senioreille muutakin kuin vain nimi.

Äänestä
  • ja makuuhuone omituisesti takanurkassa. Kuljettava aina porealtaan ohi.

    Äänestä

  • Kans ihmetteli kirjoitti:

    ja makuuhuone omituisesti takanurkassa. Kuljettava aina porealtaan ohi.

    Ja lastenhuoneissa parvekkeet..

    Äänestä

  • jettatalo kirjoitti:

    Ja lastenhuoneissa parvekkeet..

    ja kovasti mainostetut pyykkikuilut, kertokaa miten ne oikeassa elämässä toimii???? ei näytä kellään toimivan joka sellaiseen on erehtynyt.

    Äänestä

  • pyykkikuilu kirjoitti:

    ja kovasti mainostetut pyykkikuilut, kertokaa miten ne oikeassa elämässä toimii???? ei näytä kellään toimivan joka sellaiseen on erehtynyt.

    pyykkikuliut ovat turhanpäiväyksiin joutuneiden rakentajien huuhaata. miten luulette että ne toimii. Kuvitelkää 15v teini riisuuko hän ittensä huoneessaan ja pudottaa vaatteet kuiluun. alastiko hän menee alan pesuhuoneeseen ja ja missä pukeutuu kun vaattee alhaalla jossain isossa vaatehuoneessa.
    ei kuulkaa toimi käytännössä. turhin asia johon rakentajat sijoittaa perintörahoja kun ei oikeasta elämästä ole mitään tietoo.

    Äänestä

  • pakollinen14 kirjoitti:

    Pyyhe ja kylpytakki on keksitty

    Äänestä

  • herätyyss!! kirjoitti:

    Pyyhe ja kylpytakki on keksitty

    Meillä on pyykkikuilut vintin huoneissa. Ja ei toimi. Niillä ei kyllä tee yhtikäs mitään. Iso reikä turhana kaapissa ja oikeastijopa vaarallinen. Olkoon kylpytakit ja pyyheliinat niin kuvitteleeko suunnittelijat esim. Jetta talo et teini riisuu vaatteet vintissä, pudottaa ne putkea pitkin alas ja kipittää sit ite perässä ns. kylpytakki päällä. Ei mene noin. Kuvitelmissa ja olemattomissa elämää näkymättömissä suunnitelmissa. Mutta kyl ne vaatteet kuuluu jokaisen nuoren omaan huoneeseen. Ei sinne alakerran kodinhoitohuoneeseen.

    Äänestä

  • käytäntö toinen kirjoitti:

    Eikö ne likaiset vaatteet kuulu juuri sinne kodinhoitohuoneeseen, jos se pyykkikone siellä on?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ylipettynyt messuvie kirjoitti:

Tuli sitten käytyä asuntomessuilla ja komioita taloja oli , mutta sisustukset jäi kyllä köyhiksi ja niitä me immeiset niin mielellään katsellaan.Jäi tunne eikö kukaan enää halua lämminhenkistä kotia , kun suurin osa oli kuin puolitiehen jääneitä toimistohuoneita , kylmän valkoisia ja huonekalutkin lastulevyä tai vastaavaa.Kattolamput monissa taloissa aivan liian pieniä ja karmein näky oli jostakin vanhoista koreista kyhätty koristehylly seinälle.Neljät asuntomessupaikat olemme käyneet katsomassa ja nämä olivat suurin pettymys.Niin suurella rahamäärällä mitä nämä talot on maksaneet,ei kai ole jäänyt varaa enää kunnollisiin huushollin kalustamissin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu