Toivoton tapaus?

Olen parikymppinen ja itselläni lähes sama tilanne. Olen ollut masentunut ja kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta niin kauan kuin muistan! Peruskoulun jälkeen olen ollut vain kerran työharjoittelussa jonka jouduin jättämään kesken ja kahteen otteeseen olen nyt parin vuoden sisällä yrittänyt pakosta kuntouttavaa työtoimintaa eikä sekään sujunut... Rahatilanne on surkea! Sossusta saan vaihtelevasti 300-400e eikä vuokran, laskujen, lääkkeiden ym. pakollisten menojen jälkeen ei jää juuri mitään käteen.

27v. opiskelut ja armeijat sössitty kun ei pysty olemaan ihmisten kanssa rennosti, enään ei kiinnosta mikään, tulee vaan kulutettua aikaa, ei oikeaa työkokemusta.

Kouluaikaiset tutut ihmettelee kun en koskaan käy edes missään.
Olen ollut jo vuosia melko eristäytynyt ja se tuntuu ainoalta keinolta pysytellä jotenkuten elossa. Aina ollut jotenkin ulkopuolinen olo ja varsinaista syytä en edes tiedä.

Alkaa huolestuttaa..

Vaikka ihminen olisi työelämän ulkopuolella, hän ei ole mielestäni "syrjäytynyt", jos kiinnostus yhteiskuntaan, kulttuuriin yms. säilyy. Ihminen voi olla monella tavalla rakentava osa yhteiskuntaa, vaikkei olisikaan palkannauttija. Marginaaliin joudutaan paljolti samastumalla marginaali-ilmiöihin ja ihmisryhmiin.

Tiedän tunteen toverit! Nyt kun kirjoitatte ei ole toivoa tai ainakin niin tunnette. Itselläni on vuosien kokemus, nyttemmin parantunut tilanne kiitos lääkityksen ja terapian! Ei löytynyt oikotietä mutta tieni kuitenkin. Jotenkin sitä sitten vaan alkoi elää pikkuhiljaa alkoi olla välittämättä ja se ei johtanutkaan minun kohdalla syrjäytymiseen vaan "ihan hyvään elämään". Vieläkin on huonoja päiviä mutta kun olen ihmisten ilmoilla alkanut pyöriä niin olen huomannut että muillakin on ja muutkin valittaa...todella paljon. Minusta tuntui aina ennen että olen varmaan ainoa joka syrjäytyy ja masentuu. Onneksi ei ollut niin. Tänään on hyvä päivä kun löydät sen!

Joop. Ikää 20v, peruskoulun jälkeen monta amista kesken. Nyt työttömänä ja toimeentulotuen varassa. Masennus hoitamaton vuosien ajana, nyt odottelen että ehkä ennen joulua pääsisin terapiaan.

Työkokemusta on hyvin vähän enkä omista edes ajokorttia eli siivoamaan tai vastaavaankaan ei pääse. Ja vaikka pääsisi, en usko olevani työkunnossa. Pää ei toimi enää ja sosiaaliset tilanteet ahdistavat pahasti.

Pidän itseäni jo toivottomana tapauksena. Elämä oli joskus silloin lapsena ja nyt odottelen lähinnä kuolemaa.

Jos joku samassa suossa tarpova haluaa jutella niin voi laittaa vaikka meseosotetta sähköpostiin: kontroli ät luukku piste com