asioiden laita on mitä aavistelen, mitä mussa oli jotain sellaista mikä kiinnitti huomiosi? Jos aavistukset osuu oikeeseen en hätkähdä. Mitenköhän ne nyt sitten on. En täällä niitä kysele.
Jos
1 2 3
5123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hasta la vista
Ensireaktio oli että onko tuo mies myynyt maansa vai mikä sillä on ja heti kohta kadotin hetkeksi koko ympäröivän maailmani sukeltaessani niihin iloisesti nauraviin silmiin. Kuulostaa varmaan ihan hullulta mutta kuin puulla päähän lyötynä siinä tilanteessa katselin varmaan hetken tähtiä silmissäni ja jäin odottamaan uusintaa sille katseelle miettien aina monesti sitä Miten samanaikaisesti ihmisen silmissä voikaan asua vaikka kuinka suuri suru ja silti ihmisen sisältä on onneksi vieläkin löydettävissä se itse täydellisyys eli se iloinen leikkivä lapsi, jolle on vain annettava mahdollisuus.
Yksinkertaistaen siis se jonkin oli varmasti se, jonka olemassaolo on varmaan jokaiselta ehkä joskus hukassa, mutta jota tarvitaan ymmärtääkseen, että elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa
Hieno ja aistillinen vastaus. Tarviiko sitä liikaa miettiä jos toinen kolahtaa se kolahtaa, miksi pitäisi aina löytää mitä ihmeelisimpiä syitä ja selityksiä tunteille toista kohtaan.
Läsnäolo hetkessä. Harva ihminen on niin paljon olemassa kuin sinä.
Rauhallisuus ja silmät, syväluotaava katse. Katsoit pinnan läpi.
Silmät, intensiivinen,suora katse, jotain salaperäistä ja intohimoistakin, yhdistettynä rauhallisuuteen ja maanläheisyyteen.