Jos kirjoitan tekstiäni pääasiassa aikamuodossa: "Matti meni keittiöön ja haki sieltä syötävää." (onko tuo nyt sitten imperfektissä) ja sitten haluankin kertoa Matille viikko sitten tapahtuneita asioista, niin onko aikamuotoa aina silloin pakko muuttaa pluskvamperfektiin: "Matti oli viikko sitten korjannut autotallissa ruohonleikkurin, jonka hän oli sitten ottanut uudestaan käyttöön." ?
Ymmärrän, että vastaus on KYLLÄ, jos tuo mennyt tapahtuma on esim. yksi lause muun tekstin ohessa, mutta jos se on vaikka lyhyt oma kappaleensa, niin riittääkö että sen kappaleen alussa tekstissä teen selväksi että tämä on viikon takaisia tapahtumia ja sitten voin kirjoittaa itse kappaleen taas tuossa imperfektissä, eli: "Meni, teki" muodossa kuten tuossa alussa annoin esimerkin.
Pliis vastatkaa joku, en löydä mistään netistä apua tähän ja inhoan noita pluskvamperfektimuotoja.
Ymmärrän, että vastaus on KYLLÄ, jos tuo mennyt tapahtuma on esim. yksi lause muun tekstin ohessa, mutta jos se on vaikka lyhyt oma kappaleensa, niin riittääkö että sen kappaleen alussa tekstissä teen selväksi että tämä on viikon takaisia tapahtumia ja sitten voin kirjoittaa itse kappaleen taas tuossa imperfektissä, eli: "Meni, teki" muodossa kuten tuossa alussa annoin esimerkin.
Pliis vastatkaa joku, en löydä mistään netistä apua tähän ja inhoan noita pluskvamperfektimuotoja.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hä? Miksi joku on laittanut tälle postaukselle miinusta?!?!? EIkö täällä palstalla nimenomaan ole tarkoitus keskustella kirjoittamiseen liittyvistä asioista ja eikö kielioppiasiat ole sitä itseään?!?!? Voisitko selittää??
no miinus on varmaan tullut aiheestasi. Et tunnu oikein hallitsevan termistöä ("onko tuo nyt sitten imperfektissä?") ja sanot inhoavasi pluskvamperfektimuotoja.
Miten joku kirjoittamista harrastava voi sanoa inhoavansa jotain aikamuotoja? Ja eikö koulussa ole asioita opetettu, kun pitää netistä etsiä apua aikamuotoihin? Tähänkö on tultu, että netistä pitäisi löytyä kaikki apuvälineet kirjan kirjoittamiseen ja siihen, että voi vältellä jotain aikamuotoa. Eikö itsensä kouluttamisella ja omien aivojen käyttemisellä ole enää mitään arvoa?
Jos asenteesi on tuo, niin jätä kirjoittamatta kokonaan tai kirjoita kaikki perfektissä, jos tiedät, mitä se tarkoittaa.
Olet kyllä ihmeellisestä asiasta itsellesi ongelman keksinyt. Olet kyllä aika vaikeuksissa kirjoitamisesi kanssa, jos kohtaat ensimmäiset ongelmat aikamuodon käytön kanssa. Huhuh.
Ai että kirjoittajan pitäisi automaattisesti RAKASTAA kaikkia mahdollisia aikamuotoja, koska hän on kirjoittaja? En nyt oikein tajua pointtiasi. Tiedän paljon kirjoittajia jotka eivät koskaan kirjoita esimerkiksi preesensissä, koska se tuntuu hankalalta ja he eivät pidä siitä muodosta. Mitä ihmeellistä siinä on, jos jossain aikamuodossa kirjoittaminen tökkii enemmän kuin toisessa aikamuodossa kirjoittaminen?
On se kumma, että tällä palstalla kysellään kaikenlaista ja tänne kai on luvallista kirjoittaa myös lasten ja nuorten ja "kysellä tyhmiä", mutta sitten tällaisesta mielestäni ihan peruskysymyksestä tulee kuraa niskaan. Ilmeisesti ongelma on vaan omassa ymmärryksessäsi. Järki ei riittänyt tajuamaan kysymykseni pointtia ja sekös pistää vihaksi kun aivot vaan raksuttaa ja raksuttaa mutta virtapiuhat eivät yhdisty, joten ymmärrän kyllä miinuksesi. Hyvä, että plussasit vielä oman kommenttisi, niin sitä pitää!
Ja tämä ei suinkaan ole mikään ensimmäinen ongelma, käsikirjoitus on jo lähes valmis, muutama muistelukohtaus vielä kirjoittamatta, joita en haluaisi kirjoittaa pluskvamperfekti muotoon ja siitä tämä ongelmani.
Jos teksti ei sotkeennu, siis asiayhteydestä ilmenee kuka ja missä, ei mielestäni pluskvamperfektiä tarvita. Jos kirjoitat vaikkapa puolen sivun takauman, voi ekassa kappaleessa olla pluskvamperfekti, loppuosassa imperfekti, koska lukija jo tajuaa, missä mennään. Pluskvamperfekti ei ole sen huonompi aikamuoto kuin muutkaan, mutta liialti käytettynä se tuottaa turhan paljon olla -verbejä, joita tekstissä yleensä on muutoinkin.
kyllä imperfektin takaumatkin voi kirjoittaa imperfektissä. kannattaa tutkia romaaneista miten asia on hoidettu. jos takauma alkaa kesken luvun on ensin yleensä joku fksusti muotoiltu virke jonka kautta siirtyminen perusjuonen imperfektistä pluskvamperfekti-imperfektiin menee luontevasti eikä lukija edes huomaa että samaa aikamuotoa käytetään kahdella eri aikatasolla.
aikamuotoja aivan mielesi mukaan, kunhan tarinassa säilyy joku tolkku.
Eivät kustannustoimittajat/kriitikot päätä näistä asioista tai määrää sitä, miten kukin haluaa kirjoittaa.
Ei ole väärin kirjoittaa pluskvamperfektissä; välillä sitäkin tarvitaan. Luultavasti asiasi koski pluskvamperfektin ongelmallisuutta, joka on sen etäännyttävä vaikutus. Imperfekti on sopivan etäistä, mutta jos kerronta siirtyy vielä kauemmaksi eli menneen menneeseen, lukija etääntyy liiaksi ja eläytyminen kärsii. Mikä neuvoksi?
Jos tekstissä on takauma, eläytyminen kärsii aina, miten ikinä sen kirjoittaakin. Takautumasta johtuvia ongelmia ei voi poistaa kokonaan, mutta ne voi minimoida seuraavalla tavalla:
1. Huomaamaton siirtyminen takautumaan. Eläytyminen kärsii sitä enemmän mitä korostetumpi siirtymävaihe on. Kannattaa siis pyrkiä liukuvuuteen. Takaumaan siirtymisestä ei kannata ilmoittaa painokkaasti, sillä lukija tajuaa sen muutenkin. Tällaisia siirtymisiä kannattaisi välttää: "ja tästä päästäänkin siihen kun Anna oli 5-vuotias..." tai "Hän muisti elävästi kuinka...". Kannattaa myös säilyttää huomaamaton siirtyminen takaumasta takaisin nykyhetkeen, ja jatkaa nykyhetkeä ihan kuin takaumaa ei olisi ollutkaan. Takaumaa ei kannata erottaa tyhjillä riveillä.
2. Tapahtumien lähentäminen. Takauman aluksi joudutaan usein kirjoittamaan lause tai kaksi pluskvamperfektissä, jotta lukija tajuaa kerronnan siirtyneen menneeseen. Pluskvamperfektistä on syytä päästä nopeasti eroon, sillä se etäännyttää. Kun lukija ymmärtää parin lauseen kuluessa että ollaan takaumassa, kerrontaa voidaan jatkaa imperfektissä. Takauman sisäisellä aikamuodon vaihdoksella saadaan tapahtumat tuntumaan läheisemmiltä ja merkityksellisemmiltä kuin ne olisivat ilman lähennytystä. Tapahtumien lähentäminen toimii etenkin pidemmissä takaumissa.
(osa 1/2)
Vertaile seuraavia esimerkkejä. Tarkkaile (1) siirtymävaiheiden sujuvuutta ja (2) takauman aikamuotoja, joiden vaihtuminen pluskvamperfektistä imperfektiin lähentää tunnelmaa.
{ }-merkit kuvaavat takauman alku- ja loppukohtia.
*-merkin kohdalla tapahtuu siirtymä aikamuotojen välillä takauman sisällä.
Huonosti toteutettu takauma:
Leena pyöritteli sormusta käsissään. {Hän muisti, kuinka hänen äitinsä oli antanut sen rippilahjaksi sinä kauniina kesäpäivänä, milloin äidin hymy oli ollut sydäntäsärkevä. Ystäviensä ympäröimänä hän oli tuskin huomannut äitiä, vaan hänen mielessä oli pyörinyt ajatukset huomisesta reissusta – ja Lassesta. Se oli ollut kuitenkin viimeinen hymy äidin kasvoilla, sillä illalla oli tullut kohtalokas soitto.} Hänen ajatuksensa palasivat takaisin nykyhetkeen, ja hänen suusta purkautui raskas huokaus. Hän laski sormuksen yöpöydälle kun vielä pystyi. Siinä se lojui hänen kättensä ulottuvilla; lähellä mutta niin kaukana.
Sujuva takauma, jota on lähennytetty pluskvamperfektistä imperfektiin:
Leena pyöritteli sormusta käsissään. {Hänen äitinsä oli antanut sen rippilahjaksi sinä kauniina kesäpäivänä, milloin äidin hymy oli ollut sydäntäsärkevä. *Ystäviensä ympäröimänä hän tuskin huomasi äitiä, vaan hänen mielessä pyöri ajatukset huomisesta reissusta – ja Lassesta. Se oli kuitenkin viimeinen hymy äidin kasvoilla, sillä illalla tuli kohtalokas soitto.} Hänen suusta purkautui raskas huokaus. Hän laski sormuksen yöpöydälle kun vielä pystyi. Siinä se lojui hänen kättensä ulottuvilla; lähellä mutta niin kaukana.
Kuin yllä paitsi, että takauman viimeinen lause on pluskvamperfektissä kertomassa takauman lopusta (toimii pidemmissä takaumissa):
Leena pyöritteli sormusta käsissään. {Hänen äitinsä oli antanut sen rippilahjaksi sinä kauniina kesäpäivänä, milloin äidin hymy oli ollut sydäntäsärkevä. *Ystäviensä ympäröimänä hän tuskin huomasi äitiä, vaan hänen mielessä pyöri ajatukset huomisesta reissusta – ja Lassesta. *Se oli kuitenkin ollut viimeinen hymy äidin kasvoilla, sillä illalla oli tullut kohtalokas soitto.} Hänen suusta purkautui raskas huokaus. Hän laski sormuksen yöpöydälle kun vielä pystyi. Siinä se lojui hänen kättensä ulottuvilla; lähellä mutta niin kaukana.
(osa 2/2)
Mikä noistakin versioista nyt on sitten paras ja sujuvin - täysin mielipidekysymyksiä.
Taiteessa (jona kirjallisuutta pidän, toisin kuin näköjään eräät) ei paljon muuta voi ollakaan kuin mielipiteitä.
Ainahan on tietysti hassuja ihmisiä, jotka muotoseikkoihin tuijottavat yli kaiken sisällön:)
Kiitos asiallisista ja hyvistä neuvoista! Vastasit juuri niihin asioihin joihin vastausta kaipasinkin. Syy miksi en pidä pluskvamperfektin käytöstä on juuri se, että se kuulostaa todella töksähtelevältä etenkin pitkässä takaumassa, jos koko ajan hoetaan oli sitä ja oli tätä, eikä ole mukavaa luettavaa.
Ehdinkin tässä välissä itse tutkia asiaa joistakin romaneeista ja huomasin, että monissa romaaneissa käytetään juuri tuota kertomaasi tapaa, että takaumissa pari ensimmäistä lausetta on pluskvamperfektissä sekä pitkässä takaumassa ehkä yksi kaksi lausetta keskellä ja sitten lopussa, mutta muu on kirjoitettu imperfektissä.
Ja tuo oli myös hyvä neuvo, että kannattaa välttää tuollaisia ilmauksia kuin esim: "anna muisti kuinka...." Nimittäin nyt olen vastaavia käyttänyt juuri siksi koska olen kokenut ongelmalliseksi muuten ilmaista takaumaan siirtymisen.
Niin ja lisäksi olen aina erottanut takauman yhdellä tyhjällä rivillä tekstin välissä, joten hyvä tietää, ettei niinkään kannata tehdä, eli vielä kerran kiitos paljon hyvistä neuvoista :-D