kääpiökultakaloja?

omistan 100-litraisen altaan, johon en aio ottaa kultakaloja. ne kuitenkin kiehtovat iloisella olemuksellaan ja vilkkaudellaan siinä määrin, että heräsi kysymys, onko olemassa kultakaloista "kääpiöversiota"? Siis jotain niin pientä kultakalan oloista kalaa, että niitä voisi hyvällä omalla tunnolla ottaa 1-2 kpl tuonne 100-litraiseen.
Veteni on pehmeää ja ph 6.5. ja ennestään on partamonni ja 6 kpl monnisia pohjalla sekä neontetroja 10 kpl. Aika sopiva määrä noita kaloja taitaa nyt olla, mutta mieleni minun tekevi... kiitos asiallisista vastauksista.
7399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mitä nyt äkkiä tulee mieleeni on keltabarbi, mutta se kasvaa liian isoksi 100-litraiseen. Barbeista pikkuisin yleisesti kaupasta saatava on kirsikkabarbi. Niitä akvaarioosi sopisi sellainen 5-päinen parvi (1 äijä ja 4 rouvaa). Takaan että vauhtia ja vaaratilanteita riittää.
Muissakin barbeissa on aika hösöjä, etenkin verkkobarbista suosittelen surffaamaan lisää tietoa.
Tällä hetkellä akvaariosi kansoitus kuluttaa n. 65 litraa joten periaatteessahan sinne sopisi lisää kansaa. Eriasia on taas sitten noiden barbien kanssa, ne kun tuntuvat ehtivän ihan joka paikkaan. Niille pitää akvan tilavuus laskea vähän erilailla kuin esim. neontetroille.

Äänestä

olisi olemassa kääpiökultakaloja joita voisit hyvällä omallatunnolla ottaa 100l altaaseesi niin ne eivät kuitenkaan sopisi sinne, sillä ne tatvitsevat lajiakvaarion eli ei muita kaloja(ainoastaan levänsyöjät ovat hyväksyttyjä).

Äänestä

ei ole mitään kääpiökultakalaa.. ;itäs jos vaikka kasvattaisit noiden neoneiden lukumäärää?

Ainiin minua kiinnostaisi tietää millä perjaatteella joku sai tuosta kalastosta 65 litraa täyteen? koska perjaatteessahan tuollaisia laskuja ei edes ole! esim: 1L = 1cm kalan pituutta on aivan lähestulkoon naurettava laskutapa esim: laittaisitko sinä 50cm pitkän kalan 50L akvaarioon? tai.. laittaisitko 100L akvaarioon 5 20cm pitkäksi kasvavaa kalaa?

Äänestä
  • No ei tietenkään. Laskuoppi menee sen mukaan kuinka aktiivinen kala on, kuinka suureksi se kasvaa aikuisena, kuinka parvisidonnainen se on ja kuinka paljon kalalla on massaa.

    Et voi verrata esim piikkisilmän tilanvaatimusta vaikka punapääbarbiin. Vaikka pikkari onkin aikuisena pikkuisen pidempi kuin punikki, niin sen massa ja aktiivisuus on paljon pienempi kuin punapääbarbilla. Joten punapääbarbi saa enemmän tilaa kuin piikkisilmä.

    Sitten olis vaikka punapäätetra ja seeprakala. Molemmat ovat suurinpiirtein yhtä isoja, mutta seeprakalalla riittää vauhtia enemmän ja se ei ole niin parvisidonnainen kuin punapäätetra. Seeprakala saa enemmän tilaa kuin punapäätetra.

    Lasken kalaston tilavaatimuksen siis täysin riippuen lajeista, enkä mitään että 1 litra/1 cm (joka pätee vain pienille aktiivisille parvikaloille, alle 15 cm pituisille paikallaan möllöttäjille ja alle 6 cm pituisille normaaliaktiivisille parvi-/haaremikaloille).

    Skitson kalaston laskin näin:
    partamonni 1x14x1
    6 kpl monnisia 6x5x1 (en tiennyt monnisten lajia, joten otin sellaisen ka. pikkuisen pienemmän mitan)
    neontetroja 10 kpl 10x4x0,5

    Kertolaskussa numerot meinaavat seuraavaa kpl x aikuispituus x litraa per sentti. Oikeastihan tuosta tulee 64 litraa, mutta parempi pyöristää vähän ylöspäin.

    Tietysti sitten vielä lisäksi kalastoa katsoessani vaikuttaa kalojen tuleminen toimeen keskenään. Eli jos vaikka on 70-litrainen akvaario, sinne ei parane pistää kahta taistelukalakoirasta vaikka periaatteessa litrat antaisivat myöden. Kalaston vaatima tila on monen asian summa.

    Äänestä

  • bettaristic kirjoitti:

    No ei tietenkään. Laskuoppi menee sen mukaan kuinka aktiivinen kala on, kuinka suureksi se kasvaa aikuisena, kuinka parvisidonnainen se on ja kuinka paljon kalalla on massaa.

    Et voi verrata esim piikkisilmän tilanvaatimusta vaikka punapääbarbiin. Vaikka pikkari onkin aikuisena pikkuisen pidempi kuin punikki, niin sen massa ja aktiivisuus on paljon pienempi kuin punapääbarbilla. Joten punapääbarbi saa enemmän tilaa kuin piikkisilmä.

    Sitten olis vaikka punapäätetra ja seeprakala. Molemmat ovat suurinpiirtein yhtä isoja, mutta seeprakalalla riittää vauhtia enemmän ja se ei ole niin parvisidonnainen kuin punapäätetra. Seeprakala saa enemmän tilaa kuin punapäätetra.

    Lasken kalaston tilavaatimuksen siis täysin riippuen lajeista, enkä mitään että 1 litra/1 cm (joka pätee vain pienille aktiivisille parvikaloille, alle 15 cm pituisille paikallaan möllöttäjille ja alle 6 cm pituisille normaaliaktiivisille parvi-/haaremikaloille).

    Skitson kalaston laskin näin:
    partamonni 1x14x1
    6 kpl monnisia 6x5x1 (en tiennyt monnisten lajia, joten otin sellaisen ka. pikkuisen pienemmän mitan)
    neontetroja 10 kpl 10x4x0,5

    Kertolaskussa numerot meinaavat seuraavaa kpl x aikuispituus x litraa per sentti. Oikeastihan tuosta tulee 64 litraa, mutta parempi pyöristää vähän ylöspäin.

    Tietysti sitten vielä lisäksi kalastoa katsoessani vaikuttaa kalojen tuleminen toimeen keskenään. Eli jos vaikka on 70-litrainen akvaario, sinne ei parane pistää kahta taistelukalakoirasta vaikka periaatteessa litrat antaisivat myöden. Kalaston vaatima tila on monen asian summa.

    Niin onkohan sinulla itselläsi piikkisilmiä? Kun tuo yleinen käsitys tuntuu niistä olevan se, että ne ovat koko ajan piilossa eivätkä liiku yhtään (jonkun pitäisi varmaan kertoa se näille mun piikkareille =D).

    Mulla on itsellä 6 piikkaria ja ne itseasiassa liikkuvat vaikka kuinka paljon eivätkä todellakaan ole koko aikaa piilossa vaan liikkuvat jonkun verran päivällä ja sitten AIVAN ÄLYTTÖMÄSTI yöllä, että kyllä ne tarvitsevat melkein saman verran tilaa kuin ne tetratkin (ei piikkareissani ei ole mitään vikaa :)itseasiassa yhden naaraan masu paisuu edelleen mädistä)

    Ja vielä bettaristic: eivät ne varmaan yhtäpaljoa liiku kuin punapääparbit mutta niiden massasta voisin mennä vaikka vannomaan että ovat painavampi (pituutta kun tulee yli 10 senttiä ja paksuus on "aikuisen/ison" miehen etusormen paksuuden verran)

    Äänestä

  • haksa kirjoitti:

    Kyllä on piikkisilmiä, yhteensä viisi kappaletta. Toisessa akvaariossa on neljä tummapiikkisilmää ja yksi aaltopiikkisilmä. Meillä nuo tuppaavat luikertelemaan pitkin päivää ihan joka puolella. Leppoisan rauhallisesti mennä puksuttavat hiekkaa kiduksistaan lennättäen. Kun ruokaa tulee eteen, meno vähäksi aikaa kiihtyy, mutta kun safkat on nautittu, rauhoittuvat ja menevät jaavansammaleeseen ottamaan torkut.

    Piikkisilmälle ei tule niin paljon pituutta. Tai siis naaraat voivat tulla 10 cm pituisiksi ja paksuuttakin sellaisen 1,5 cm halkaisijaltaan. Tarkoitat varmaankin siaminpiikkisilmää joka tosiaan kasvaa sekä pidemmäksi että paksummaksi.

    Se jos piikkisilmät päästävät tuhatta ja sataa on huolestuttavaa. Rallin ajo liittyy yleensä johonkin mikä ei niitä miellytä vesiarvoissa. Sun tapauksessa voi olla hapen väheneminen yöllä joka saa piikkarit pois tolaltaan.

    Kyllä olen edelleen sitä mieltä että keskiverto piikkarissa on vähemmän massaa kuin keskiverto punapääbarbissa (=possu). Se selvinnee vain tarkalla puntarilla, ehkä ei niitä kaloja tämän takia kannata alkaa rääkkäämään. Lisäksi olen sitä mieltä että hyvin voiva piikkari ei tarvitse läheskään yhtä paljon tilaa kuin hyvin voiva punapääbarbi sillä eivät ne normaalisti mitään säheltäjiä ole siis piikkarit. Johtuu siitä että aktiivisuus on aika pientä verrattuna barbiin kuten myös ravinnon kulutus (=biojätteen tuotto).

    Anteeksi kun menin epäilemään *nolostuu*

    Joo kirjotin epäselvästi.. tarkoitin siiaminpiikkisilmiä joita mulla itsellänikin on..

    Tuosta piikkareiden ryntäilystä vielä.. sama homma oli joskus pari vuotta sittenkin että päivällä liikkuvat juuri niinkuin sanoit "luikertelevat pitkin päivää ihan joka puolella" mutta yöllä on kovempi meno.. silloin kaksi vuotta sitten mun akvas ei ollu kasveja ja sama suodatin mikä on nytkin.. nykyään on kasveja ja sama suodatin ja sama meno.. kolme vuotta on tuota samaa ollut.. nyt näyttäisi näiden parin naaraan "eräpäivä" olla tulossa eli tuskin vedessä mitään vikaa on kun kuitenkin ovat aloittamassa kutemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

skitso kirjoitti:

omistan 100-litraisen altaan, johon en aio ottaa kultakaloja. ne kuitenkin kiehtovat iloisella olemuksellaan ja vilkkaudellaan siinä määrin, että heräsi kysymys, onko olemassa kultakaloista "kääpiöversiota"? Siis jotain niin pientä kultakalan oloista kalaa, että niitä voisi hyvällä omalla tunnolla ottaa 1-2 kpl tuonne 100-litraiseen.
Veteni on pehmeää ja ph 6.5. ja ennestään on partamonni ja 6 kpl monnisia pohjalla sekä neontetroja 10 kpl. Aika sopiva määrä noita kaloja taitaa nyt olla, mutta mieleni minun tekevi... kiitos asiallisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu