Hirveä kipu jalan sisällä ja liikkuminen vaikeaa. APUA !

Hieman taustatietona, että minulla on ollut keväällä 4 kk ajan ongelmia jalassa, luupiikki kantapäässä ja tulehdusta. Annettu silloin 3 kortisonipiikkiä. Teen seisomatyötä. Jalan holvikaari em jalassa matala. Tehty pohjalliset.

Kesällä jalka rauhoittui.

Nyt vko sitten jalka jostain syystä ärtyi 3. ja 4. varpaan välistä ja tuli kipeäksi sekä jalalla astuminen vaikeutui. Lääkäri sanoi Mortonin taudiksi. Hermo puristuksissa. Laittoi Kortisonipiikin em varpaiden yläpuolelle/väliin. Koko kesänä en ole käyttänyt korkokenkiä, enkä kapeita kenkiä.

Nyt 3 vrk piikin jälkeen vaiva on entisestään voimistunut. Jalka on nyt siinä pisteessä, että sen vähäinenkin liikuttaminen aiheuttaa hirmuista kipua ja tuntuu kuin seisoisi jonkun pallon päällä ja em varpaiden välinen alue tuntuu täydeltä. Tänään en ole pystynyt juuri ollenkaan astumaan jalalla, vaan jalkaa on pitänyt lähes vetää maata pitkin, kun on täytynyt siirtyä pakasta toiseen.

Olen ottanut Buranaa kipuun, mutta se ei ole auttanut yhtään.

Mitä tämä voisi olla ? Onko mahdollista, että 3 vrk kortisonipiikin annon jälkeen jalka on huomattavasti pahemmassa kunnossa kuin ennen piikkiä? Ja liikkuminen lähes mahdotonta. Välillä tuntuu, että itku pääsee, kun kipu on kova ja astuminen ei onnistu.

Muistelin kevättä, jolloin sain piikkejä kantakipuun. Silloin kipua oli max seuraavaan päivään ja sitten vaiva helpotti.
1263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onko tutkittu selkää? Minulla samanlaiset vaivat olivat lähes kaksi vuotta. MRI-kuvauksessa selvisi, että kipu johtuu selästä jossa hermo pinteessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raajarikko kirjoitti:

Hieman taustatietona, että minulla on ollut keväällä 4 kk ajan ongelmia jalassa, luupiikki kantapäässä ja tulehdusta. Annettu silloin 3 kortisonipiikkiä. Teen seisomatyötä. Jalan holvikaari em jalassa matala. Tehty pohjalliset.

Kesällä jalka rauhoittui.

Nyt vko sitten jalka jostain syystä ärtyi 3. ja 4. varpaan välistä ja tuli kipeäksi sekä jalalla astuminen vaikeutui. Lääkäri sanoi Mortonin taudiksi. Hermo puristuksissa. Laittoi Kortisonipiikin em varpaiden yläpuolelle/väliin. Koko kesänä en ole käyttänyt korkokenkiä, enkä kapeita kenkiä.

Nyt 3 vrk piikin jälkeen vaiva on entisestään voimistunut. Jalka on nyt siinä pisteessä, että sen vähäinenkin liikuttaminen aiheuttaa hirmuista kipua ja tuntuu kuin seisoisi jonkun pallon päällä ja em varpaiden välinen alue tuntuu täydeltä. Tänään en ole pystynyt juuri ollenkaan astumaan jalalla, vaan jalkaa on pitänyt lähes vetää maata pitkin, kun on täytynyt siirtyä pakasta toiseen.

Olen ottanut Buranaa kipuun, mutta se ei ole auttanut yhtään.

Mitä tämä voisi olla ? Onko mahdollista, että 3 vrk kortisonipiikin annon jälkeen jalka on huomattavasti pahemmassa kunnossa kuin ennen piikkiä? Ja liikkuminen lähes mahdotonta. Välillä tuntuu, että itku pääsee, kun kipu on kova ja astuminen ei onnistu.

Muistelin kevättä, jolloin sain piikkejä kantakipuun. Silloin kipua oli max seuraavaan päivään ja sitten vaiva helpotti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu