Psykologi -pakkopullaa

Osaako joku sanoa, onko pakko osallistua tämän erään tälläkin palstalla usein esiintyneen psykologin(?) istuntoihin työpaikalla? Ainakaan meillä ei työilmapiirille ole tapahtunut yhtään mitään, seuraamme vain huuli pyöreänä Anneli -showta, jossa eniten on äänessä psykologi itse. Ne joista hän ei tykkää, niiden sanomiset sivuutetaan taitavasti. Ne jotka saa sympatiat, saavatkin sitä niin ylenpalttisesti että alkaa ihan oksettaa. Tämä henkilö on tuonut vain lisää ahdistusta, ei helpotusta.
11141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

pelkkää teatteria ja rahastusta koko show.

Äänestä

Voi ***vetti, mikä akkaskaala. Liekö kaikki lepsoja, vaikuttaa tosi sairaalta sakilta

Äänestä

Vaarallista. Narsisti on saannut itselleen uran, jonka toimeen kuvaan kuuluu puhua asiakkaille ja työyhteisölle narsisimista ja narsistien uhriksi joutumisesta, mutta taitaa ollakin itse se narsisti. Jos siis on äänessä koko ajan, vähättelee ihmiset, joista ei pidä ja mielistelee niitä, jotka uskovat ja kuuntelevat hänen kaikki juttunsa ilman omia mielipiteitä.
Pahinta mitä voi sattua kohdalle, että psykologi on itse narsisti.

Äänestä

http://www.askokervinen.net/ktiedot.html

Kervinen tiedottaa 3 (3.11.2006)

Valepsykologina Kotkassa vuosina 2000 ‑ 2004 toiminut Anneli Kellbergin petos oli rikosoikeudellisesti vanhentunut. Vanhenemisaika luvattoman terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisessa oli 2 vuotta.

"Epäillyn rikoksen ollessa vanhentunut, ei syyllisyyskysymyksiä ole lainkaan tutkittu", kirjoittaa syyttämättä jättämispäätöksessään johtava kihlakunnansyyttäjä Cristian Lundgvist.

Lyhyen vanhenemisajan vuoksi näinkin vakavasta petoksesta ja vahingonteosta on siis mahdollista päästä rikosoikeudellisesti kuin koira veräjästä. Toisaalta, vaikka asia oli em. osin vanhentunut, se ei poista Kellbergin laittomien toimien muita yhteyksiä eikä asianhaaroja.

Tästä jatketaan.

Äänestä

Minä olin itse suorastaan ahdistunut niiden parin istunnon jälkeen, joissa jouduimme olemaan. Mitään helpotusta tilanteeseen ei tullut, homma oli pelkkää kosmetiikkaa. Nyt voidaan sitten osoittaa, että olemme saaneet "apua"... Eikö ketään muuta ole Kotkan kaupungilla tarjota?

Äänestä

tämähän on pelkkää roskapuhetta! Et ole osallistunut MIHINKÄÄN ko. psykologin istuntoihin millään työpaikallasi! Se on suorastaan mahdotonta, koska ko. psykologi on siirtynyt jo aikaa sitten kokonaan muihin töihin, eikä hoida kuvitellun työpaikkasi istuntoja! Huono provo!

Äänestä

Kyllä meidän talon työhyvinvointikysely poiki istuntoja. Vakituinen viranhaltija olen edelleen.

Äänestä

No sairaita olette, teidät olisi syytä ohjata todellakin hoitoon!

Äänestä

"Ihan hirveää" - älä välitä. Täältä et asiallista neuvoa saa. Keskustelun taso on yhtä olematonta luokkaa kuin työyhteisösi saama "ammattiapu". Valitan.

Äänestä

Turvaudu tarvittaessa yksityiseen apuun. Tosin sieltä käsin ei koko työyhteisö saa apua, mutta voit ainakin purkaa omia ajatuksiasi jollekin ulkopuoliselle AMMATTILAISELLE. Voi muuttua mielenkiintoiseksi, kun kerrot ahdistuksen alkaneen psykologin istunnoista! Harmillinen tilanne joka tapauksessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Järkyttynyt kirjoitti:

Osaako joku sanoa, onko pakko osallistua tämän erään tälläkin palstalla usein esiintyneen psykologin(?) istuntoihin työpaikalla? Ainakaan meillä ei työilmapiirille ole tapahtunut yhtään mitään, seuraamme vain huuli pyöreänä Anneli -showta, jossa eniten on äänessä psykologi itse. Ne joista hän ei tykkää, niiden sanomiset sivuutetaan taitavasti. Ne jotka saa sympatiat, saavatkin sitä niin ylenpalttisesti että alkaa ihan oksettaa. Tämä henkilö on tuonut vain lisää ahdistusta, ei helpotusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu