tähän voin tunnustaa nämä asiat:
Mä en mitään muuta halua kuin sinut. En ole tänä koko aikana, mitä ei enää olla oltu tekemisissä tai edes nähty, ole hetkeksikään luopunut ajatuksesta, että me vielä joku päivä ollaan yhdessä. En vaan jostain syystä pysty.
Tupsahdit elämääni yllättäen ja tunteet syntyivät yllättäen juuri kun niitä vähiten olisin odottanut. Tunteet eivät olleet sinällään toivottuja, koska en ollut etsimässä ketään. Jossain vaiheessa tajusin kuitenkin, että tunnen sua kohtaan hämmästyttävän voimakasta vetoa. Kemia oli ihan mieletön ja oli jatkuvasti litimärkänä. Tunsin oloni pikkutytöksi, joka kokee ensi-ihastuksensa yhdistettynä aikuiseen eroottisuuteen.
Kun tiemme erosi, jäi vain ihan hirveä, raastava, tuskallinen ikävä ja kaipuu. Menin suurinpiirtein ihan sekaisin ikävästä. Tuntui raastavalta. Annoin itseni itkeä erossa olon tuskaa kuin pikku lapsi niin että räkä vaan lensi. Halusin vaan unohtaa ikävän ja sut ja ajattelin, että kun ei nähdä, niin ikävä ja tunteet katoavat "jossain vaiheessa, ehkä piankin".
Eivät ole kadonneet. Muotoaan ovat muuttaneet, eikä ikävä ole enää niin kiduttava, mutta mulla on vielä tunteet. Ne ei tunnu kuolevan, koska jäi tietty voimakas tunne keskeneräisyydestä.
Mä elän kuitenkin elämääni ja olen tänä kokenut suurta tuskaa ja elämän menetyksiä ja masennuksia, fyysistä ja henkistä kipua, mutta myös elämäni parhaimpia ja onnellisimpia kokemuksia, jopa suurta seikkailua. Kaiken tämän oman elämäni keskellä kuitenkin aina ajattelen sua, sä et mene koskaan pois mun päästä. Saatan olla ylidramaattinen, saatan olla ylitunteellinen, mutta näin vain on.
Ei, en ajattele sua kovinkaan paljon tai yleensä en ollenkaan silloin kun olen tuolla jossain kokemassa kivaa elämää ja ihania juttuja, mutta joka päivä kun saan sen edes hetkenkin rauhan yksin, olen yksin ja suljen oven perässäni ja saan aikaa kuulla ja ajatukseni ja pohtia niitä, sä olet siinä taas. Sitkeä pikku veijari.
Olisin halunnut tutustua lähemmin ja tuntuu vähän hassulta kun on tämän kaltaiset tunteet, vaikkei meille koskaan sitten käytännössä syntynyt läheisempää suhdetta eikä saatu kahdenkeskistä aikaa tutustua rauhassa toisiimme (=asia jota toivoin niin paljon).
Ajattelen mitä erikoisempia ajatuksia välillä kun ajattelen sua. Kerran näin autossa kaksi suutelevaa pariskuntaa ja näin sieluni silmin sut ja ja tulevan vaimosi... Ajattelin "Tulet tekemään tuota jonkun toisen kanssa, et minun". Kerran kun katsoin telkkarista ohjelmaa, jossa kosittiin, purskahdin itkuun. Tajusin, että joku päivä tulet kosimaan jotain naista ja se nainen ei ole minä.
Mä näen sut ja sun tulevaisuuden joka paikassa ja sut onnellisena ilman mua, koska haaveistani huolimatta tiedän, että se tulee olemaan todellinen ja realistinen tulevaisuus.
Vaikka miehiä on aina ympärillä pörrännyt, olen kuitenkin aina ollut hirveän epäonninen rakkaudessa. En ole koskaan löytänyt onnea parisuhteesta. Olin alkanut pelätä ihastumista ja rakastumista ja halusin olla yksin ja keskittyä muihin asioihin elämässä, en halunnut löytää ketään.
Sitten kohtasin sinut ja sait sydämen lyömään muutamia ylimääräisiä lyöntejä. Ajattelin, että jos minun olis pakko nyt ihastua, niin "Pliis anna edes tämän kerran johtaa onneen, älä anna enää sydämeni enää särkyä. Jos edes tämän yhden kerran saisin olla onnellinen tunteistani ja ne johtaisivat johonkin positiiviseen sen sijaan, että saisin taas itkeä". Pyyntööni ei vastattu. Se täystyrmättiin.
Sydämeni särkyi ja olen itkenyt paljon. Tiedän jo etten saa koskaan sua enkä sun rakkautta, ja tiedän myös, että mun pitäisi yrittää hyväksyä se. En vaan pysty. Haluan elää unelmissani ja fantasioissani ja niissä me saadaan toisemme. Tai minä ainakin saan sut.
Mä en mitään muuta halua kuin sinut. En ole tänä koko aikana, mitä ei enää olla oltu tekemisissä tai edes nähty, ole hetkeksikään luopunut ajatuksesta, että me vielä joku päivä ollaan yhdessä. En vaan jostain syystä pysty.
Tupsahdit elämääni yllättäen ja tunteet syntyivät yllättäen juuri kun niitä vähiten olisin odottanut. Tunteet eivät olleet sinällään toivottuja, koska en ollut etsimässä ketään. Jossain vaiheessa tajusin kuitenkin, että tunnen sua kohtaan hämmästyttävän voimakasta vetoa. Kemia oli ihan mieletön ja oli jatkuvasti litimärkänä. Tunsin oloni pikkutytöksi, joka kokee ensi-ihastuksensa yhdistettynä aikuiseen eroottisuuteen.
Kun tiemme erosi, jäi vain ihan hirveä, raastava, tuskallinen ikävä ja kaipuu. Menin suurinpiirtein ihan sekaisin ikävästä. Tuntui raastavalta. Annoin itseni itkeä erossa olon tuskaa kuin pikku lapsi niin että räkä vaan lensi. Halusin vaan unohtaa ikävän ja sut ja ajattelin, että kun ei nähdä, niin ikävä ja tunteet katoavat "jossain vaiheessa, ehkä piankin".
Eivät ole kadonneet. Muotoaan ovat muuttaneet, eikä ikävä ole enää niin kiduttava, mutta mulla on vielä tunteet. Ne ei tunnu kuolevan, koska jäi tietty voimakas tunne keskeneräisyydestä.
Mä elän kuitenkin elämääni ja olen tänä kokenut suurta tuskaa ja elämän menetyksiä ja masennuksia, fyysistä ja henkistä kipua, mutta myös elämäni parhaimpia ja onnellisimpia kokemuksia, jopa suurta seikkailua. Kaiken tämän oman elämäni keskellä kuitenkin aina ajattelen sua, sä et mene koskaan pois mun päästä. Saatan olla ylidramaattinen, saatan olla ylitunteellinen, mutta näin vain on.
Ei, en ajattele sua kovinkaan paljon tai yleensä en ollenkaan silloin kun olen tuolla jossain kokemassa kivaa elämää ja ihania juttuja, mutta joka päivä kun saan sen edes hetkenkin rauhan yksin, olen yksin ja suljen oven perässäni ja saan aikaa kuulla ja ajatukseni ja pohtia niitä, sä olet siinä taas. Sitkeä pikku veijari.
Olisin halunnut tutustua lähemmin ja tuntuu vähän hassulta kun on tämän kaltaiset tunteet, vaikkei meille koskaan sitten käytännössä syntynyt läheisempää suhdetta eikä saatu kahdenkeskistä aikaa tutustua rauhassa toisiimme (=asia jota toivoin niin paljon).
Ajattelen mitä erikoisempia ajatuksia välillä kun ajattelen sua. Kerran näin autossa kaksi suutelevaa pariskuntaa ja näin sieluni silmin sut ja ja tulevan vaimosi... Ajattelin "Tulet tekemään tuota jonkun toisen kanssa, et minun". Kerran kun katsoin telkkarista ohjelmaa, jossa kosittiin, purskahdin itkuun. Tajusin, että joku päivä tulet kosimaan jotain naista ja se nainen ei ole minä.
Mä näen sut ja sun tulevaisuuden joka paikassa ja sut onnellisena ilman mua, koska haaveistani huolimatta tiedän, että se tulee olemaan todellinen ja realistinen tulevaisuus.
Vaikka miehiä on aina ympärillä pörrännyt, olen kuitenkin aina ollut hirveän epäonninen rakkaudessa. En ole koskaan löytänyt onnea parisuhteesta. Olin alkanut pelätä ihastumista ja rakastumista ja halusin olla yksin ja keskittyä muihin asioihin elämässä, en halunnut löytää ketään.
Sitten kohtasin sinut ja sait sydämen lyömään muutamia ylimääräisiä lyöntejä. Ajattelin, että jos minun olis pakko nyt ihastua, niin "Pliis anna edes tämän kerran johtaa onneen, älä anna enää sydämeni enää särkyä. Jos edes tämän yhden kerran saisin olla onnellinen tunteistani ja ne johtaisivat johonkin positiiviseen sen sijaan, että saisin taas itkeä". Pyyntööni ei vastattu. Se täystyrmättiin.
Sydämeni särkyi ja olen itkenyt paljon. Tiedän jo etten saa koskaan sua enkä sun rakkautta, ja tiedän myös, että mun pitäisi yrittää hyväksyä se. En vaan pysty. Haluan elää unelmissani ja fantasioissani ja niissä me saadaan toisemme. Tai minä ainakin saan sut.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Läheltä liipaa ei silti kuitenkaan. Tai, no. Hieno pitkä kirjoitus, rinnasta nipisti ja haikeus piiritti. Mulla ollut yllättäviä tapahtumia ja reaktioita, jotain kuvailemiasi, mitä en koskaan ole kokenut kenekään muun suhteen. En edes seurustellessa!
Ootkohan vihjannut mitään mitä olet pitänyt sisällä, voisi kuvitella että tollasta tunne ryöppyä pysty pitämään sisällä. Olen itse jotain laittanut suoraan ja ihan liikaa tänne. Mitään kunnon yhteyttä ei ole päässyt syntymään. Olen nykyään jotenkin sekaisin, siis en ole sitä mitä joskus.
Satuttava kirjoitus, voimia sinulle, toivottavasti tuon kirjoittaminen edes vähän
helpottaa oloasi.
Itse jos myös miettinyt elämän mielettömyyttä, silti se saattaa seuraavana
päivänä yllättää. P_m
Nyt oli pitkä tarina :)
Jos olisit halunnut tutustua, olisit tullut ...mutta et tullut, et soittanut, kun pyysin (se oli aina joku muu, mutta et sinä), et lähtenyt luokseni, kun pyysin... Olet haaveissasi ja haluat siellä pysyä, haluat säilyttää haaveesi. En voi muuta, kun antaa sinun olla...ja säilyttää haaveesi, ehkä en olisi ollut kuiteenkaan, sitä mitä haaveilit, ehkä sinäkään et minulle, tiedä häntä. Ehkä näin parempi tai sitten ei. Jos oltaisi tavattu, ehkä ne haaveet olisi romuttuneet ensimmäisen lauseen jälkeen..?
Välitän kyllä sinusta, ja jollain tavalla ymmärrän sinua paremmin kuin osaat ajatellakaan. Mutta tuntuu, että aika ei ollut oikea meille koskaan, eikä paikka eikä tämä ympäristö.
Pidetään haavemme..toisistamme, ja kätketään haavemme toisistamme sydämmiimme ja muistellaan hyvällä, sillä minä olen hyvä ihminen ja sinäkin. Miellä oli jotain ainutlaatuista aikamme. Ystäväni.
Brunette.... Oletan sun olevan nainen... Miksi siis vastaat tolla aloittajalle, sillä hän on nainen, joka miehelle kirjoittaa............
se voi olla mieheltä > brunetelle
Hei aloittaja!
Ensiksi täytyy kiittää sinua siitä, että jaoit tämän kauniin ja koskettavan kirjoituksen meille tuntemattomillekin. Jotenkin se oli surullisesta sävystään huolimatta lohduttava, en tiedä miksi.
Teksti oli muutamia yksityiskohtia lukuunottamatta kuin minun ajatuksistani koottu. Olen pyöritellyt samanlaisia mietteitä päässäni, ja viimeksi tänä yönä piti muutama kyynelkin vuodattaa erään vuosientakaisen syntymättömän rakkauden vuoksi. Kyseinen mies vie yksinollessani liikaa tilaa ajatuksista, joten jäi taas unikin tulematta.
Ongelmallista tässä on se, että olen jo oman sielunkumppanini löytänyt, ja hänen kanssaan olen onnellisempi kuin koskaan. En edes villeimmissä haaveissani kuvittele vierelleni ketään muuta, mutta silti tämä menneisyyden mies kummittelee sitkeästi ajatuksissani silloin tällöin. Olen sen jo oppinut hyväksymään, ja näitä öitä on aina vain harvemmin. Ikävä tuskin poistuu koskaan kokonaan, mutta miksi pitäisikään? Enhän minä edesmenneitä läheisiäkään lakkaa ikinä kaipaamasta; miksi siis lakkaisin kaipaamasta tätä miestä, joka kerran oli minulle kaikki kaikessa?
Voimia ja halauksia sinulle! Toivon, että myös sinä löydät vielä vierellesi arvoisesi kumppanin.
Rakas E........kuka se kaipauksesi kohde on?? Minäkin ajattelen Sinua aina joskus:D
Siteeraus: "vaan eipä ole sit minulta tuo viesti" ;)
Niin on monta samankaltaista tarinaa...
Millaista tarinaa ja miestä sinä kaipaat, E ?
Kaipaukseni kohde tietänee ajatuksistani, kun olen niistä joskus jotakin maininnut. Onpa hän myös aikanaan sanonut ikävän olevan molemminpuolista, nykytilanteesta en tiedä.
Kaunis kirjoitus,toivon sinulle onnea,jos se yhtään lohduttaa.Elämällä on taipumus yllättää silloin kun sitä vähiten odottaa.
Tämä voisi olla kuin omista, niin monista pienistä ajatuksista menneiltä ajoilta.
Miksi se pitää jättää sinne menneisyyteen? Miten olisi nyt?
Tarviiko sitä jättää, ei haluaisi.
Ei haluaisi ei, mutta niin paljon riippuu vaikka mistä?
Monista pienistä asioista, epätietoisuudesta muummoassa.
Sehän se on.. epätietoisuus, siksi asioista pitäisi aina pystyä keskustelemaan.
kohtalotoveria täällä, joilla on samanlaisia tunteita. Kirjoituksesi voisi osittain olla kuin omasta kynästäni. Voimia sinulle ja meille kaikille!
Huh,Neitys Maria on" ilmestynyt" tännekin ja lukenut mun ajatukseni .
Ihastumisen herkällä hetkellä ,kun tunteet herää toista kohtaan on
ihmissydän on hyvin herkkä, hyvin haavoittuvainen,tunteesi eivät ole saaneet nähdä koskaan päivänvaloa, vaan olet joutunut pitämään ne piilossa.
Voimia aplle
Haaveissa eläminen on raskasta
"litimärkänä'"
kauhea kielikuva, lakkasin lukemasta just siihen. Ei romantiikkaa...
Tai häpeäät itse myöntää sellaista itsellesi ,mutta kun joku sanoo sen ääneen mitä
tunnet ,kuitenkin salaa pimeässä uneksit ja hikoilet päämärkänä
Ei se ole hävettävää, vain mautonta :-D
vrt. "Olin jatkuvasti k*rpä kovana"
Miksi kaiken pitäisi olla romanttista? Jotkut ihmiset pitävät enemmän asioista oikeina asioina ja puhuvat asioista niiden omilla nimillä. Romantiikka estää näkemästä toisia ihmisiä sellaisina kuin he ovat, sekä hyvine että huonoine puolineen.
Alkuperäinen viesti on aidoin ,toisenlaiset sanavalinnat ei kolahda enää
-kosteana ,märkänä,kiihottunut,hehkuvana odottelin ;)
No sinuun se vetosi, hyvä niin ;-)
Ei pidä olla. Olkaa oma itsenne, amen.
"Asioista oikeilla nimillä puhuva" tarkoittaa käytännössä aina rahvaanomaisesti puhuvaa = D
Luin koko tarinan alusta loppuun ,täytyy myöntää jotain muistoja herätti
Tarina poikkeaa omasta tarinastani paljonkin
Jokaisella omansa ,ei ketään voi sulkea täysin pois ajatuksista
Aina hän kulkee mukanani
..."Kemia oli ihan mieletön ja oli jatkuvasti litimärkänä."....
:D En ikipäivinä kirjoittelisi tollasta tuikituntemattomien palstalle; on tässä sen verran häpyä meikäläiselläkin.:D
Mitä ihmeen pahaa siinä , jos on kirjoittaa suoraan asioista joista itse punastellen kikatat?
Tiedän tunteen, koska oon kokenut samankaltasta erään miehen läheisyydessä.
Hieno teksti aloittajalta.
Provo mikä provo. Ylläpito taas saanut inspiraation. Ei ihan uponnut, hauska silti kaikessa hmm..kuvitelmissaan.
Miten mies voi muuta kuin nieleskellä itsekseen tämän kirjoituksen takia :)
ei voi muuta sanoa kuin että olisimpa se ollut minä, tiedän että en ole ja tiedän ettei naisen voi aavistaakkaan minun katselevan tänne.
hienosti kerrottu