Siis kandeeko myydä nyt ?
Vai ootella,että koko rahaliitto levii?.
Ei hätä,mutta hillookin tarvittais.
Tai unohdanko koko jutun?
Toivotaan,että niillä saa sukulaiset mulle arkun
ja siihen muutaman naulan.
Kai näistä koltsuista tulee mun hauta rahasto?.
En oikein tiiä.
199 KPL RISURAHOJA
64
7604
Vastaukset
- aholavi
Osta 30 kpl rahaliikkeestä niitä kahden euron pillereitä. Laita pehmeällä putsatut rahat niihin ja tarjoa ensin kavereille 10-15 € kpl. Sitten marssi lähimpän siistiin ja hyvin hoidettuun osto ja myyntiliikkeeseen ja tarjoa kaksi tai korkeintaan kolme rahaa kerralla. Myös kirpparin pitäjät ostavat joskus suoraan itselleen niitä. Ilmoita paikallis lehden pikku-ilmoitus sivulla. Mutta vain korkeintaan kaksi kerralla. Käytä mielikuvitusta ja ole rohkea. Pidä kuitenkin niitä itsellä runsaasti. Anna vaikka pantiksi mummolle, ukille, luotettavalle henkilölle.
Mutta vain sellaiselle jolla ei ole rahahuolia, muuten se nyysii sinulta ne.
Laki ei kiellä ostamasta niillä ruokaa, ne käy kaupassa kahdesta eurosta ihan normaalisti. Voin myös itse ostaa niitä joitakin kpl. Matin markka, löytyy netistä, kirjoita googleen, ostaa rahoja suoraan. Jyväskylässä. Niiden arvo ei ehkä nouse, mutta kannattaa säilyttää, jos vaan voi. Mutta nälkää ei niiden takia kannata nähdä. Voi hyvin , t ah. - RISURAHOJEN MYYNTI
Joo...... toi 10-15 € kpl on ihan hyvä hinta risurahoista kun niitä on kuitenkin lyöty yli miljoona kappaletta eli ei ne tosiaan mitään harvinaisia rahoja ole koskaan..... mutta kyllä niistä vieläkin on voinut saada vähän enemmän jos on osannut myydä oikeaan paikkaan.....
Esim. jos viittii vähän nähdä vaivaa ja ottaa vaikka valokuvat jne ja myydä itse rahat jossain nettihuutokaupassa niin nyt voi vielä saada 20 € kpl jos löytyy ostaja.... minä sain heti 20 € kpl täältä:: http://www.kolumbus.fi/mjk/eurot/
Moni rahaliike kyllä tarjoaa noista nyt 10-15 € kpl eli ainakaan alle sen ei nyt kannata myydä, eli vähintään tuon verran risurahoista kannattaa pyytää!!- Oikea nimi?
Mikä on risurahan "virallinen" nimi millä se löytyy listoilta? Eihän toi "risuraha" oo kuin jonkun keksimä kutsumanimi joka on sittemmin yleistynyt?
- Myy pois vaan
Miksi jätät keräilyn 199 kappaleeseen kun vaan yksi puuttuu tasaluvusta? :-)
No ei vaiteskaan..... myy pois vaan jos joku ostaa. Noita on lyöty MILJOONA KAPPALETTA eli myy vielä kun noista vielä maksetaan enempi kuin se 2 euroa kappaleelta! - Pieniä lottovoittoja
No ei noilla kannata ainaskaan kahvikuppia maksaa, moni rahaliike maksaa noista vähintään kympin kappaleelta jos ovat hyväkuntoisia.
- Koska puhkeaa?
Noita risurahoja tuntuu olevan vähän joka Petterillä pöytälaatikossa jemmassa, sitä arvonnnousua uskollisesti odotellen... eikö noissa ole merkittävä riski että hinta tippuu lähelle nimellisarvoa jos kaikki alkavat myydä ylimääräisiään? Ei kai tuon muita korkeampi hinta voi perustua muuhun kuin kuplaan, kun noita on ilmeisesti tehty peräti 1000.000 kappaletta?
- Numismaatikko -1952-
Hyväkuntoisilla risurahoilla on vieläkin tehty kauppaa 15-20 euron hintaan. Minä olen ainakin myynyt kaikki pois mitä on tullut vastaan koska tuo hintatasohan on aivan järjettömän korkea. Lyöntimäärä on 1000.000kpl eli ei noista loputtomiin noin hyvää hintaa taatusti saa, hyvä jos ylipäänsä saa enemmän kuin nimellisarvon...
- Saksasta
Saksalaisessa keräilyliikkeessä näin risurahan myynnissä hintaan 49.50.
- Aina voi pyytää.....
Aina sitä voi myynnissä näkyä vaikka sadan euron hintaan, mutta oikea hinta tällä hetkellä liikkuu vähän päälle kympissä johon hinta tippunut nettihuutokaupoissakin. Hinta tullut alas kovaa, ei ihme kun ottaa huomioon miten paljon risurahaa on lyöty.
- Anonyymi
Itse olen ihmetellyt risurahan pientä arvoa täällä Suomessa,koska ei niitä riitä edes yhtä kappaletta edes Saksalaisille rahankeräiliöille.
- Realisti Jame
Kyllähän sitä pyydetään älyvapaita hintoja aina jossain vaikka mistä rahasta, ja joku hullu voi aina maksaakin.
Näissä risurahoissa hinnat eivät ole enää nousseet juuri yhtään vuosiin mutta ovat yhä järkyttävän korkealla jopa 20 euron tuntumassa, näissä jää aika monelle jemmarille Musta Pekka käteen kun hinnat tippuvat takaisin järkitasoille.
Ei miljoonan kappaleen lyöntimäärän rahasta loputtomiin makseta moninkertaisesti nimellisarvoon nähden, oikea hinta on 2-5 euroa riippuen kunnosta. Itse myyn kaikki pois ainakin niin kauan kun näistä saa vielä yli kympin kappaleelta. - Risurahoja
Risurahoista tarjottiin heti alussa yli kympin kappaleelta, mutta pian hinta romahti noin kolmeen euroon kappaleelta. Ja muutaman vuoden kuluttua hinta nousi jo pariin kymppiin kun kaikki hamstrasivat näitä. Luuleeko joku että ne ovat harvinaisia? (lyöntimäärä on muuten miljoona kappaletta)
Nyt hyväkuntoisista risurahoista on maksettu jo vuosikausia samaa noin parinkympin hintaa ja vasta nyt monet alkaneet myydä pois, saa nähdä kuinka kauan näille löytyy ostajia... itse en maksaisi kuin 3-5 euroa kappaleelta jos ovat aivan uudenkiiltäviä. - Risurahasta
Tiedän maksaneeni risurahasta törkeästi ylihintaa kun sen hinta oli 25,- mutta en minä sitä sijoitukseksi ostanut vaan omaksi iloksi. Hyvä jos saan edes kympinkin siitä jos sen joskus päätän myydä, mutta ei ole aikomuksena siitä luopua. Se on sentään Suomen ensimmäinen 2 euron juhlalyönti ja aika kauniskin vielä.
- Risuraha
Yksi rahaliike Helsingissä tarjoaa näistä 15 euroa kappaleelta mutta vain jos ovat ihan uusia ja käyttämättömiä, ja niissä Monetan alkuperäisissä pillereissä.
- Myy pois jos onnaa!
Monet kauppiaat maksoivat tosiaan aikaisemmin risurahoista jopa 15-20 euron hintaa, nyt kauppiaat ovat aika nihkeitä ostamaan kun näistä on jo vähän ylitarjontaa.
Jos löydät ostajan joka maksaa 15-20 euroa niin myy ihmeessä pois, tai tietenkin vielä parempi jos jostain löydät jonkun tietämättömän joka maksaa enemmän! ;-))))) - Kupla puhkeaa?
Mulle tullu viime viikkoina muutamia risurahoja kierrosta, tänään sain yhden peliautomaatista, lähes lyöntikiiltoisia. Onko niitä viimein alettu päästää pankin holveista enemmänkin?
- Risukuplasta
Epäilemättä noita on jossain jemmassa, ehkä juuri pankin holveissa, kun hinta on noin tolkuton suhteessa lyöntimäärään. Teorialle vahvistusta olen saanut siitäkin kun on tullut lähes lyöntikiintoisia risurahoja vastaan vähintään yksi jo useampi kuukausi. Moneen vuoteen ei ole tullut yhtään, eli kyllä niitä jostain on nyt alkanut vuotamaan!
- Risut kiertoon
Maksan risurahoista 12€/kpl jos joku haluaa myydä.
Tarjoa.
E-mail: [email protected]- Risurahan hinnasta
About tuon verran eli 10-15 euroa noista risurahoista maksetaan monessa rahaliikkeessäkin, mutta esim. tuolla aiemmin mainitulla nettisivulla tarjotaan vieläkin peräti 20 euroa kappaleelta:
http://www.kolumbus.fi/mjk/eurot/
Kyllä noista kannattaa vähintään 15 euroa kappaleelta vielä tällä hetkellä pyytää, kun hinnat eivät ainakaan vielä ole tulleet alaspäin.
- Risut rahoiksi
Mulla olisi reilut sata kipaletta... jos joku maksaa yllä mainittuja hintoja niin saa kernaasti noutaa kaikki pois!!
- Anonyymi
Kuka noita risurahoja enää muka ostaa, olen yrittänyt turhaan tarjota monelle kauppiaalle... :(
- Ostakee pois!
Sama juttu, löytyy jotain 40kpl ja myyn ilomielin kaikki pois hintaan 15e per kpl.
- Ostaja
Mielelläni ostaisin 40 kappaletta risurahoja jos myyt 15 euroa kpl eli yhteensä 600 euroa .
- Fakta tarinaa :
Risurahan arvo on kunnosta riippumatta n. 23-25 eur / kpl kun myytte huuto.netissä. Älkää uskoko noita "se on naarmuinen, tarjoan 10-15 eur". Niistä saa yli 20 eur AINA.
Vaikka niitä on painettu miljoona, niitä ei ole lähetetty pankkeihin ja kauppoihin myytäväksi vaan ne on aikanaan syötetty lähes täysin kiertoon, eli ne on pitänyt suurimmaksi osaksi kerätä "tuurilla", siitä johtuen se on huomattavasti harvinaisempi ja vaikeammin saatava kolikko kuin muut "keräiltävät" kolikot joita sai tilattua myyntiin pussi/putkilokaupalla niin paljon kuin huvitti.
Vääräkarttaisen kolikon ohella ainoa vähän tavallista 2 euroista kalliimpi kolikko siis.- Anonyymi
Kyllä niitää myytiin kapseleissa bu 2€/kpl, en ny muista oliko Suomen pankki, posti, Moneta..Minulla on semmonen vieläkin tallessa
- Harvinainen 1000000?
Näiden risurahojen arvoa on päivitelty jo monta vuotta ja moni on jaksanut selittää vuodesta toiseen kuinka niiden arvo varmasti nousee vuoden päästä hurjasti, mutta sitkeästipä on jaksanut samalla tasolla parinkympin kieppeillä sinnitellä jo viimeiset kuusi vuotta. :-D
Järki käteen - miljoona kappaletta on hemmetin iso määrä tällaiselle rahalle varsinkin kun ne on tosiaan syötetty kaikki ulos eikä niitä ole jemmattu minnekään holviin. Niitä tulee koko ajan lisää keräilymarkkinoille esim. huuto.netin kautta sitä mukaa kun ihmiset kyllästyvät jemmaamiseen ja "arvonnousun" odotteluun. :-D- pööpeli
suurin osa risurahoista on kierrosta poimittuja...tulevaisuudessa rahan kunto ratkaisee kenellä on risurah 2004 proof se on tulevaisuudessa mannaa...onhan markoissa ja penneissäkin suuria hintaeroja kunnosta riipuen..huonkuntoiset eivät maksa paljon mitään..mutta harvinaisempi vähän painettu jopa 5000€
- proof...
voi vaan sanoa rahankerääjän että kunto ratkaisee 20 vuoden päästä...silloin lyöntikirkkaat ja proof astuu kuvioon....näin on ollut myös markoissa ja penneissä...
jos nyt keräisin juhla 2€ niin proof ehdottomasti ,se säilyy kirkkaana ikuisuuden..
nyt on niin että suurimmat painosmäärät alkaa olla kalliimpia mitä pienemmät koska suure painosmääriä ei ole hamstrattu ja suurin osa on laitettu kiertoo, niin lyöntikirkkaita vaikea saada....näin on esim belgia 2005,2006,itävalta2005,saksa 2006...että musitaakapa se rahan kunto ja kirkkaus...- Kunto päivän sana
Tuo on ihan totta, lyöntikiiltoisia risurahoja saa kyllä vielä kaupaksi vaikka niistä ei tahdo enää paljon mitään saada. Osa kauppiaista ei enää osta lainkaan kierrosta otettuja, vaan pelkästään kiiltäviä jotka alkuperäisissä pillereissään.
- kolikko2
voin ostaa risurahoja jos joku haluaa myydä ja muitakin juhlarahoja voi tarjota
tarjotkaa. [email protected] - Numismaatikko1
Voi voi. Risurahat nykyään 20-25€ kpl :D
- Anonyymi
Mulla olisi noin 150kpl risurahoja pussissa jotka myyn mielelläni pois, minne näitä voisi edes tarjota kun yksikään rahakauppias ei ole tarjonnut näistä edes kymppiä kun olen kysynyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla olisi noin 150kpl risurahoja pussissa jotka myyn mielelläni pois, minne näitä voisi edes tarjota kun yksikään rahakauppias ei ole tarjonnut näistä edes kymppiä kun olen kysynyt?
Jos vielä löytyy niin olen kiinnostunut laita mulle viestiä [email protected]
- Risurahoja MYYDÄÄN!!
Mullakin noita risurahoja (lyöntikiiltoisia pillereissä) löytyisi lähes 80 kipaletta ja tähän asti paras tarjous jonka oon niistä saanu oli juuri viime viikolla 16,- per kipale mutta olisi pitänyt lähettää jonnekin Jyväskylään asti....
Eli silleen... jos joku maksaisi mulle puhtaana käteen tuon 20,- per kipale niin saa hakee kaikki pois tai voin vaikka tuoda Helsinki-Vantaa-Espoo alueella kotiin!- Risurahat romurahoja
Harvasta paikasta saa enää risurahasta ton 20e vaikka joskus aikaisemmin ehkä saikin, nykyään saa olla aika tyytyväinen jos saa hyväkuntoisesta risurahasta 13-15e.
Ja edes 13e on tosi korkea hinta risurahasta jota on tehty se 1.000.000 kappaletta, vaikka risurahoja ostetaan ja myydään vielä esim. huutokaupoissa. Noita on niin moni hamstrannut että niistä alkaa olla nyt selvää ylitarjontaa ja hinnat tulossa alas.
- admini2099
199 kpl risurahoja, onneksi olkoon!
Risuraha eli eu:n laajentuminen 2004.
Kyllä hyvälaatuisesta voi saada 20-28e
UNC pyörii 30-45 eurossa.
Ebayhin tai huutonettiin vaan.
Nämä kolikot hävisivät kiertoon suomessa ennenkuin ihmiseta alkoivat keräilemään eurokolikoita. Hyväkuntoinen risuraha on siis harvinainen.
T: www.keraily.info - Numis86
Minkäslaista arvoa laitetaan Suomen 2004 Proof vuosi-sarjalle joita on tehty ainoastaan vain 5 000 kpl. Risuraha Proof laatuisena ainoastaan tässä sarjassa.
Matinmarkka myy hintaan 499e
Saksasta saa vielä 220-350e
2004 / II Muumi Bu-vuosisarja sarjaa missä tämä kolikko BU-laatuisena.
Saksasta saa 40e
Joku numismaatikko kauppa myi suomessa 60eurolla.
UNC laatuisena, heti laitettu rullasta ottaessa pilleriin sormin koskematta.
Yksi proof-sarja löytyy, Bu-vuosisarjoja löytyy kaksi ja kaksi UNC-laatuista löytyy pillereissä.
Näitten hinta oli huuto.netissä kunnosta riippuen 20-40euroa,
Matinmarkka myi tätä kolikkoa hintaan 49euroa, kolikon kunnosta ei mainittu mitään, mutta ilmoitettiin, että matinmarkka ostaa tätä kolikkoa myös, eli ajattelisin, että myy hiukka huonolkuntosimmat pois ja jättää UNC kuntoset varastonsaa odottamaan parempia päiviä arvonnousua ajatellen. Mitä matinmarkka mahtaa näistä maksaa? MJK verkkosivut maksavat ainakin hyvin, kun 20euroa kappaleelta (vaikkei kolikko olisikaan ihan kiertämätön. Keskivertok kunnossa olevalle ihan käypä hinta, mutta leimakiiltoista en myisi tuohon hintaan). Kuten proof... nimimerkki sanoi, se kunto ratkaisee vielä joskus...Kolikkoja on lyöty paljon ja suurin osa ollut kierrossa. Huonokuntosia tulee olemaan tarjolla, mutta niitä leimakiiltoisia vähemmän, koska tämä kolikko sekoitettiin tavallisten 2 eurojen sekaan, eikä kolikkokauppiaat saaneet tätä kolikkoa niin paljon. Ja tämä kolikko tosiaan lyötiin ennen kuin ihmiset edes tiesivät 2euron juhlarahoista mitään ja sen jälkeen on vielä tullut lisää maita joitten valuutta on vaihtunut euroon ja tämä on varmaan saanut aikaan sen, että keräilíjöitä on tullut lisää.- Numis86
Lukihan muuten mjk sivuillakin, että ostaa vain hyväkuntoisia, eli mahtaakohan ostaa niitä keskiverto kunnossa olevia tai voi ostaa muttei sillä 20eurolla.
Ei näitä kyllä minulle ole enää vastaan tullut. 1 000 000 on iso lyöntimäärä, mutta kun se on sekoitettu käyttörahan sekaan niin kukaan ei ole saanut kolikkoa paljon varastoonsa myytäväksi ja kolikot ovat kuitenki kierrossa kuluneet, joten leimakiiltoisia on vähemmän. Jos joka viidennellä suomalaisella on tälläinen risuraha jemmassa kaapin hyllyssä, kokoelmassa tai säästöpossussa tai kerännyt muuten vaan talteen, kun erikoisen näköinen kolikko, niin siinä on jo se 1 000 000 kolikkoa ja ulkomailta löytyy keräilijöitä vielä lisää, jotka haluaisivat tämän kokoelmaansa. - XXXXXXXXxxxxxXXXXXXX
Numis86 kirjoitti:
Lukihan muuten mjk sivuillakin, että ostaa vain hyväkuntoisia, eli mahtaakohan ostaa niitä keskiverto kunnossa olevia tai voi ostaa muttei sillä 20eurolla.
Ei näitä kyllä minulle ole enää vastaan tullut. 1 000 000 on iso lyöntimäärä, mutta kun se on sekoitettu käyttörahan sekaan niin kukaan ei ole saanut kolikkoa paljon varastoonsa myytäväksi ja kolikot ovat kuitenki kierrossa kuluneet, joten leimakiiltoisia on vähemmän. Jos joka viidennellä suomalaisella on tälläinen risuraha jemmassa kaapin hyllyssä, kokoelmassa tai säästöpossussa tai kerännyt muuten vaan talteen, kun erikoisen näköinen kolikko, niin siinä on jo se 1 000 000 kolikkoa ja ulkomailta löytyy keräilijöitä vielä lisää, jotka haluaisivat tämän kokoelmaansa.Joo, mut useimmissa muissa juhlakakkosissa lyöntimäärä 1,5-2 miljoonaa kappaletta. Eli niihin verraten pieni lyöntimäärä.
- Aika yleinen raha
XXXXXXXXxxxxxXXXXXXX kirjoitti:
Joo, mut useimmissa muissa juhlakakkosissa lyöntimäärä 1,5-2 miljoonaa kappaletta. Eli niihin verraten pieni lyöntimäärä.
No joo, mutta on se miljoonakin aika kova lyöntimäärä eli harvinaista tästä rahasta ei tule millään. Monia erikois-kakkosia lyöty vain kymmenes-osa tuosta, ja niitäkin vielä löytyy muutamalla kympillä.
- Pian 5-6 eur / kpl
Aika yleinen raha kirjoitti:
No joo, mutta on se miljoonakin aika kova lyöntimäärä eli harvinaista tästä rahasta ei tule millään. Monia erikois-kakkosia lyöty vain kymmenes-osa tuosta, ja niitäkin vielä löytyy muutamalla kympillä.
Tuo valtava lyöntimäärä lienee syy miksi risurahojen hinta ollut hienoisessa laskussa jo yli vuoden. Hinnat laskevat niin toreilla kun huutokaupoissa, kun suomalaiset viimein myyvät kaappiin jemmaamiaan risurahoja pois... kupla viimein puhkeamassa.
- Anonyymi
Eivät kuulemma oikein mene enää kaupaksi ja siksi rahakauppiaat eivät ole kiinnostuneita, ei ole mikään ihme kun näitä tehty peräti 1000000 kappaletta eli harvinaisia eivät tosiaan ole. Vielä muutama vuosi näitä tuli kaupan kassalla vaihtorahoissakin vastaan, ei näillä isompaa arvoa ole.
- JuupasEipäs
No jos hilloo tarvit, niin kai tuollaisesta määrästä kestää myydäkin osa?
Vielä kun kerta noista saa nykyään 15-20e/kpl heittämällä, hyväkuntoisista(lyöntikiiltävistä) jopa 50e/kpl.
Tietenkin riippuu sun rahantarpeesta, mutta tosiaan, jos oot muutamaa satasta vailla niin myy vaikka 50kpl. Saat 500-750e helposti ja sulle jää vielä hyvä pesämuna.- Huono sijoitus
Kyllä tuollaisesta määrästä tosiaan kantsii myydä jos noin paljon joltain vielä löytyy, tuskin ne kovin hyvä sijoitus pitkässä juoksussa ovat. Kuutisen vuotta on hinta ollut ihan sama 15-20e, kun aika monella muulla rahalla on hinta samassa ajassa vähintään tuplaantunut. Vatikaanin ja San Marinon erikois-rahoilla monien hinnat ovat nousseet alkuperäisestä muutamasta kympistä jo moninkertaisiksi eikä niiden hintojen nousulle ole loppua näkyvissä.
Lyöntikiiltävistäkään risurahoista tuota viittäkymppiä ei kyllä saa sitten millään, ellei sijoita kalliiseen liiketilaan jonne eksyy rahakkaita tyhmiä ostelemaan vaikka millä hinnoilla. Risurahoista saa tosiaan 10-20e/kpl ja tuo 20e tarkoittaa jo aika huippukuntoista eli lyöntikiiltoista, useimmat rahaliikkeet eivät maksa edes huippukuntoisista kuin maksimissaan 15e.
- ARKA
Arka kun ole,en arvannut myydä.Nyt minulla on näitä rahoja 205kpl,tta.En tiedä onko järkevää säilytellä,muttei pankkikaan paljon korkoja rahalle maksele.Olen myös laittanut jemmaan kaikki Suomen kahdeneuron juhlarahat.Vaikkei niillä paljon arvoa ole eikä välttämätä tule olemaan,mutta kuitenkin jos saan vaikka kahden egen kolikosta 2,10€ niin onhan se viis prossaa.Ja sitä korkoa pankki ei maksa.
- ARKA
Tuosta vielä piti kysäistä teiltä jotka näistä asioista tietävät,että onko vuoden 2002 Suomalaisella kahden egen kolikolla mitään sen erikoisempaa arvoa,niitä kun en ole onnistunut löytämään kuin satakunta.
- risuraha
Myy nyt hyvä mies ees vaikka 50 risurahaa, ennenkuin toi hinta laskee noilla eli kannataa vaan sitä rahaa ottaa koska ei tiedä mitä noista halutaan maksaa enää vuoden päästä
- abdullahi
risuraha kirjoitti:
Myy nyt hyvä mies ees vaikka 50 risurahaa, ennenkuin toi hinta laskee noilla eli kannataa vaan sitä rahaa ottaa koska ei tiedä mitä noista halutaan maksaa enää vuoden päästä
mina haluta ostaa ainakin 10 kapaletta noita risurahoja. voida maksaa 12 e kapale. koska ei tehdä työ ja saada sossuturva vain 500€ kuussa.
- abdullahi
abdullahi kirjoitti:
mina haluta ostaa ainakin 10 kapaletta noita risurahoja. voida maksaa 12 e kapale. koska ei tehdä työ ja saada sossuturva vain 500€ kuussa.
ja aini minun numero ola: 044 075 884
ottaka yhteys jos kinosta - ARKA
abdullahi kirjoitti:
ja aini minun numero ola: 044 075 884
ottaka yhteys jos kinostaNo rahoista en paljon tiedä,mutta sinä ystävä hyvä jos et ole maassamme humanitäärisistä syistä,niin sinä et saa täällä elellä sosiaaliturvan varassa.Näin sanoo Suomen laki.
Ps.Keräile sitten rahoja taikka risuja niin tämä ei ole se oikea paikka eikä maa missä sitä teet. - tarkkana minne myy
ARKA kirjoitti:
No rahoista en paljon tiedä,mutta sinä ystävä hyvä jos et ole maassamme humanitäärisistä syistä,niin sinä et saa täällä elellä sosiaaliturvan varassa.Näin sanoo Suomen laki.
Ps.Keräile sitten rahoja taikka risuja niin tämä ei ole se oikea paikka eikä maa missä sitä teet.sitä paitsi noista risurahoista voi saada enemmän kuin 12e, jotkut rahaliikkeet maksaa parempikuntoisista jopa 15e vaikka monet liikkeet tarjoaa vaan 10e. Ei koskaan kannata myydä alle kympillä, edes huonokuntoista risurahaa!
- Risurahoja meilläkin
tarkkana minne myy kirjoitti:
sitä paitsi noista risurahoista voi saada enemmän kuin 12e, jotkut rahaliikkeet maksaa parempikuntoisista jopa 15e vaikka monet liikkeet tarjoaa vaan 10e. Ei koskaan kannata myydä alle kympillä, edes huonokuntoista risurahaa!
Kyllä yli kymppi pitää saada, vaikka onkin lyöty se 1000.000 kappaletta. Noita risu rahoja on meillekin kertynyt kotiin jo viitisen kymmentä, olen yrittänyt niitä tarjota parille eri keräily kauppiaalle mutta eivät enää huolineet. Taka vuosina maksoivat niistä peräti 15 euroa jos oli kiiltävä risuraha, enää eivät tahdo huolia edes kympillä, ja alle kympillä en halua myydä.
- aina voi yrittää
Risurahoja meilläkin kirjoitti:
Kyllä yli kymppi pitää saada, vaikka onkin lyöty se 1000.000 kappaletta. Noita risu rahoja on meillekin kertynyt kotiin jo viitisen kymmentä, olen yrittänyt niitä tarjota parille eri keräily kauppiaalle mutta eivät enää huolineet. Taka vuosina maksoivat niistä peräti 15 euroa jos oli kiiltävä risuraha, enää eivät tahdo huolia edes kympillä, ja alle kympillä en halua myydä.
Joo, aina voi pyytää mitä haluaa, mut aika moni kauppias joka aikaisemmin vielä otti vastaan sanoo nyt ettei ota enää lisää kun vanhatkin seisoo hyllyssä.
- Keravalta moro
aina voi yrittää kirjoitti:
Joo, aina voi pyytää mitä haluaa, mut aika moni kauppias joka aikaisemmin vielä otti vastaan sanoo nyt ettei ota enää lisää kun vanhatkin seisoo hyllyssä.
Ja miksi kukaan kauppias ottaisi, kun noita enää kukaan asiakaskaan osta. Miljoonasta kappaleesta on jokainen keräilijä jo saanut omansa, loput on nyt ylijäämää josta halutaan päästä eroon.
Jos joku vielä ostaa, kannattaa varmaan myydä heti eikä huomenna. Hintaan en ota kantaa sen kummemmin, mutta edes tuota 10-12 euron hintaa tuskin enää kauan maksaa kukaan kauppiaskaan kun hinnat tulee kovaa alas koko ajan.
- Kandeeko myydä vai?
Mikä ihme voi selittää että risurahan hinta laskee koko ajan? Eikö sen pitäisi kaiken järjen mukaan nousta ajan kanssa eikä tulla koko ajan alaspäin?
Katoin että olin ostanut huuto.netistä 2008 noita yli 25 euron hintaan ja nyt niistä ei tahdo saada huuto.netissä enää edes paria kymppiä. Ja nyt sain vielä ukilta laatikon jossa on paljon erilaisia kahden euron juhlarahoja, risurahoja laskin olevan 137 kappaletta.
Kandeeko noi risurahat myydä pois nyt vai säästää vielä? - Kandee tod myydä
AP:lle tiedoksi että risurahan hinta on pari vuotta laskenu ku lehmän häntä, ei noita ainakaan hautoa kannata. Myyntiin vaan heti kun saa vielä reilusti yli kympin kipale!
- Ei kannata aikailla!
Oulussa ja Jyväskylässä voi saada oikein hyväkuntoisista vielä 10-13 euroa per kappale rahaliikkeissä. Myymisen kanssa ei hirveästi kannata aikailla kun näistä saa noinkin hyvän hinnan, taitaa tämä risuraha olla ainoa näin yleinen euro josta maksetaan vielä näin hyvin. Eli myyntiin vaan kaikki mitä löytyy!
- EiLiianHalvalla
Ei kannata aikailla! kirjoitti:
Oulussa ja Jyväskylässä voi saada oikein hyväkuntoisista vielä 10-13 euroa per kappale rahaliikkeissä. Myymisen kanssa ei hirveästi kannata aikailla kun näistä saa noinkin hyvän hinnan, taitaa tämä risuraha olla ainoa näin yleinen euro josta maksetaan vielä näin hyvin. Eli myyntiin vaan kaikki mitä löytyy!
Kyllä vielä yli kymppi ainakin kannattaa pyytää, vaikka hinnat koko ajan alas tulevatkin.
- 2 €
Mistä tiedät että sukulaisesi tietävät niiden arvon? Hehän voivat pitää niitä 2 €:n arvoisina.
- noupadi
Ei Suomessa noita risurahja kannata myydä.Käväisin itse Saksassa ja otin kourallisen noita mukaan ja kyllä arvostus lantteja kohtaan oli aivan toista luokkaa kuin täällä Suomessa.No jokainen voi ajatella mielessään jos Saksassa on arviolta noin viisimiljoonaa keräiliää ja lantin paino määrän tiedämme,niin jos lantteja on paljon,ei muuta kuin ehdottomasti myymään muille maille vierahille.
- Risuista_eroon
Vähän myöhäistä taitaa olla enää noita myydä, paras tarjous minkä sain rahaliikkeitä kiertäessä oli 10 euroa käytetyistä ja 14 euroa aivan täydellisistä uudenkiiltävistä. (UNC)
- Risuista_eroon
...toista se oli vielä 6 vuotta sitten kun olisi saanut jopa 15-20 euroa kappaleelta. No, jälkiviisaana voi todeta että näin yleisessä rahassa hinnat laskee varmasti jatkossakin, tuskin pian saa edes 10 euroa kun jokaiselta näitä jo löytyy.
- Risu-Mellu
Ostan risurahat pois jos joku myy!
[email protected] - Anonyymi
Kirjoitin tänne ensikertaa 08.08 2011 nimimerkllä arka.
Minulla oli 199kpl risurahoja ja kyselin kannattaisiko ne myydä.
Vastauksia tuli puolesta ja vastaan,mutta päätin pitää lantit itselläni.
Näin jälkeenpäin ajatellen se oli mielestäni ihan fiksu teko.
Vai mitä mietä te olette.
Suomen Rahaliike myy risurahaa tällähetkellä 59.00€ kpl hintaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631473Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271311Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on691293Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151154- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3191027Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261022- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että278933- 72915