Hei.... 10 v ilman kunnon suhdetta. Vain pettymyksiä suhderintamalla. Nyt rinnallani tumma yrittäjämies. Ollut jo 4 kk. Hän on jopa minut suvulleen ja vanhemmilleen esitellyt tulevana "nuorikkonaan" Kaikki tuntuu hyvältä, toki kerran hieman hämmästyin hänen ylireagointiaan kiukuttelevaan pikkumurkkuuni.
Tuon kiukkukohtauksen jälkeen mielestäni hänen käytöksensä muuttui hieman... Nyt pelkään hänellä olevan epäileväinen suhteemme tulevaisuudesta, jopa kuvittelen hänellä olevan muitakin (tai entinen) suhde jollain mallilla.... vaikka vasta eilen hän minulle kertoi minusta kovasti tykkäävänsä.. Olenko vain liian epäileväinen kaikkien minua pettäneiden miesten takia, vai onko epäilykselläni jotain todenperää....
Toki hän on itsenäinen ihminen, asunut 15 v yksin koska ei kertomansa mukaan ole tavannut ketään kenen kanssa olisi syntynyt halu muuttaa yhteen. Minun kanssaan hänellä se halu kuulema tuli..
1. pikku riitamme jälkeen näin unta jossa hän kertoi minulle että hänen liekki on sammunut - tarkoitti sillä että ei ollut enää minusta kiinnostunut. Olikohan tuo uni vain omia pelkojani, vai ihan oikeasti uni tulevasta...
Tuon kiukkukohtauksen jälkeen mielestäni hänen käytöksensä muuttui hieman... Nyt pelkään hänellä olevan epäileväinen suhteemme tulevaisuudesta, jopa kuvittelen hänellä olevan muitakin (tai entinen) suhde jollain mallilla.... vaikka vasta eilen hän minulle kertoi minusta kovasti tykkäävänsä.. Olenko vain liian epäileväinen kaikkien minua pettäneiden miesten takia, vai onko epäilykselläni jotain todenperää....
Toki hän on itsenäinen ihminen, asunut 15 v yksin koska ei kertomansa mukaan ole tavannut ketään kenen kanssa olisi syntynyt halu muuttaa yhteen. Minun kanssaan hänellä se halu kuulema tuli..
1. pikku riitamme jälkeen näin unta jossa hän kertoi minulle että hänen liekki on sammunut - tarkoitti sillä että ei ollut enää minusta kiinnostunut. Olikohan tuo uni vain omia pelkojani, vai ihan oikeasti uni tulevasta...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hei sinulle
olet tehnyt suuren työn vanhempana ja kasvattajana. on kiitettävää kantaa sellaista vastuuta ja huolenpitoa sydämellään.
tämä mies josta kerrot on varovainen ja hämillään. koska hän on itse elänyt ja tehnyt hommiaan niin kauan yksin, ei hän enää osaa ottaa toisia huomioon niin spontaanisi. se on ymmärrettävää ja anteeksiannettavaa, jos sitä ei tapahdu usein.
mies häpeää omaa kiukunpurkaustaan. sinä voisit viitata kintaalla sille episodille, mutta ole valppaana tulevaisuudessa. toinen kerta olisi jo selvittelyn edessä.
teidän seurustelunne on vielä lapsenkengissä ja tarvitsee aikaa ja hellyyttä kasvaakseen. olehan maltillinen, niin hyvä tulee.
sinä olet oikeassa siinä, että pelkäät taas jääväsi yksin!
mutta muista se, että tuon asian kanssa tämä mies ei ole syypäänä.
miehet ovat erilaisia kuin naiset, he ajatteleat usein mustavalkoisesti. sinä taas näet kaikki sateenkaaren värit ja elät niiden kanssa.
siksi uusi rakkautesikin imee itseensä näitä värejä ja kylpee niissä auringon lämmittäessä kasvojaan.
sinulla on kaikki hyvin, kunhan vain et hoppuile. mies ehdottaa seuraavia askeleita kun on niihin valmis, saatpas nähdä!
onnea matkaan...
Kiitos, ehkäppä olen ollut itse vain turhan epäileväinen. kauniita viestejä hän lähettelee ja rakkaakseen kutsuu taas.
Häneen olen kiintynyt ja hän minua hemmottelee. Niin materialla kuin muutenkin. Rakkauselämämme on antoisaa ja teen niinkuin sanoit, en hoppuile ja uskon että suhteemme tulee jatkumaan :)
Kiitos sinulle kovasti.
ps) Näetkö työrintamallani mitään..... työpaikan vaihdosta ? Aika väsynyt olen nykyiseen työtahtiini.
Huh ku kuulosti tutulle tarinalle!
Tosin, itse kavahdan liikaa tunteilua ja niin ollen epäilen kaikkea ja kaikkia.
Älä ryntää suhteeseen, josta et ole täysin varma.
Olen itsekin saanut muutamaan otteeseen turpaani ja enää en usko lipeviin tunnustuksiin, älä mene halpaan!!! Sitä kadut taatusti!
Kuulostele mihin suuntaan kallistuu ja jos tuntuu hyvälle, tee sitten ratkaisusi.
Minulla on ollut samanlainen tilanne, hän pyyteli minua muuttamaan luokseen ja oli esitellyt minut vanhemmilleen tulevana nuorikkonaan, enkä tosiaankaan ollut ensimmäinen! Hän oli mukava juttukaveri, mutta minua ei väkisin suhteeseen panna ellen itse tunne samoin. Ja tässä tapauksessa niin en tuntenut, ei ollu mun tyyppiä se mies, silti hän jaksoi jallittaa kyllästymiseen asti.
Olen aika varovainen kaikenlaisten lupausten suhteen, mitä sitten ja sitten.
Hän kysyi minulta millaisen sormuksen ja minkä kokoisen - sanoin hänelle että samankokoisen kun sonneilla on turvassaan. Mulla ei ollu pienintä aikomustakaan mihinkään ryhtyä ja hän hoki vaan etten löydä mistään parempaa miestä, johon totesin et ennemmin sit oon ilman!
hei sillattis.
Huh, toivottavasti ei sama mies ole kyseessä ; ) Täsmäsikö myös muut tuntomerkit....
Ei sul oo hätää jos asut jossain muualla ku eteläsuomes.
en viittii täällä sen tarkemmin kertoa missä tuo kaveri asuu, suomen eteläisimpään kuntaan on kumminkin tunnin ajomatka.
Tumma kaveri oli ja sillai ihan fiksu, mutta pikkusen vilpertti koko ukko. Jos on jutellu sulle että on leski, ni sit liippaa läheltä
Heippa vain :)
No, ei ole sama mies kysymyksessä, koska leski ei ole .
Ja minä lopetan nyt tämän epäilevällä mielellä olemisen - koska se ei johda mihinkään. Pahimmillaan vain pilaan sillä suhteen. Useita pelureita olen tavannut ja tämä mies vaikuttaa kuitenkin toisenlaiselta.
katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan - ja rauhassa katselen mitä suhde tuo tullessaan. Jotensakin uskon ennustajan kertomaa ....
Ole kuitenkin varovainen.
Toivon sinulle pelkkää auringonpaistetta asioihisi.
Kaikki selviää aikanaan.
Voimia jaksaa!
Hei vaan :)
Kaikki tuntuu ihan hyvältä, ja jopa paremmalta :) Kykenen taas luottamamaan ja uskomaan, olemme keskustelet peloistani, jotka ovat kyllä ihan turhia. - Keskiyö oli ihan oikeassa :)
Hieno homma! Tsemppiä kuvioihisi :)
Kiva kuulla ja ihanaa syksyn jatkoa teille!
Kiitos keskiyö ja sillattiis:)
Elämä tuntuu hyvältä, ihan liian hyvältä... Sain myös unelmieni työpaikan - ja työajat !
Merkillisen hyvä vuosi on ollut, tapasin tämän miehen, joka tukee ja rakastaa. Sain lisäopinnot päätökseen ja nyt tämä työpaikka. Kunhan vielä vanhemmat lapseni löytävä't paikan elämässään niin kaikki on kympin arvoista :)