Mietin tässä näitä nykypäivän hilavitkuttimia ja suosiota... kun ennen ei ollut nettiä, tekstiviestejä, sähköpostia... ja nykyään on kaiken maailman keskustelualueita, chatteja, mesee, facebookkii, kännykkäsovelluksia... verkostoitumisen mahdollisuudet ovat rajattomat...
sitten puhutaan facebook riippuvaisuuksista ja kuinka jotkut jatkuvasti räpläävät kännykkää kouluissa ja työpaikoilla... pakonomainen tarve olla yhteydessä jonnekin....
niin oisko mahdollista, että nykypäivänä koetaan helpommin yksinäisyyttä, kun ollaan ajauduttu yltäkylläiseen yhteydenpitoon?
ennen kun oltiin vaan lankapuhelimen ja tavallisen kirjeen varassa.. kylille piti lähteä pyörällä...
jotenkin yhdistän kyllä tällaisen tietotekniikan sosiokulttuurilliseksi ilmiöksi, jossa ihmiset herkistyy yksinäisyydelle....
itsekin yksinäisenä ollessani mietin usein syitä yksinäisyydelleni ja mietin koenko itse liian herkästi yksinäisyyttä...
ajatuksia?
sitten puhutaan facebook riippuvaisuuksista ja kuinka jotkut jatkuvasti räpläävät kännykkää kouluissa ja työpaikoilla... pakonomainen tarve olla yhteydessä jonnekin....
niin oisko mahdollista, että nykypäivänä koetaan helpommin yksinäisyyttä, kun ollaan ajauduttu yltäkylläiseen yhteydenpitoon?
ennen kun oltiin vaan lankapuhelimen ja tavallisen kirjeen varassa.. kylille piti lähteä pyörällä...
jotenkin yhdistän kyllä tällaisen tietotekniikan sosiokulttuurilliseksi ilmiöksi, jossa ihmiset herkistyy yksinäisyydelle....
itsekin yksinäisenä ollessani mietin usein syitä yksinäisyydelleni ja mietin koenko itse liian herkästi yksinäisyyttä...
ajatuksia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mun mielestä se lähinnä johtuu siitä, että vaikka sulla olisi 100 kaveria naamakirjassa, mesessä tai jollain foorumilla niin siitä puuttuu se toisen ihmisen olemus, "presenssi", kuitenkin... En nyt sen paremmin osaa kuvailla. Kaksi oleellisinta osaa mitkä mun mielestä puuttuu tämmöisestä kommunikoinnista on nauru ja kosketus. Kaverithan yleensä nauravat keskenään ja "kiehnaavat" eli taputtavat olkapäälle tai leikkimielessä lievästi tönäisevät tai vastaavaa. Samoin jos kaveri alkaa nauraa niin siinä helposti liittyy mukaan ja molemmilla on kivaa.
Facebook on mun mielestä puhelinmuistion ja julkisen päiväkirjan hybridi. Paikka mistä tavoittaa vanhoja tuttuja, esim. luokkakokouksia tai muita tapahtumia järjestäessä. Paikka jossa jakaa mietteitään helposti niille ihmisille joillen haluaa asioita jakaa, ennen vanhaan tämä olisi tehty esimerkiksi paikallisessa kahvilassa tai kuppilassa. Ennen luettiin musiikki- tai elokuvalehtiä pysyäkseen ajan hermoilla, nykyään ryhdytään bändien, sarjojen tai elokuvien tuulettimeksi ja näin pysytään ajan hermoilla.
Ei asiat hirveämmin ole muuttunu, informaatio kulkee vaan nopeammin väliä tuottaja-kuluttaja. Facebook on ainoastaan yks sen kanavista. Naamatusten jutellen, kirjeiden lähettely ja naamatusten juttelu ja facebook, mun mielestä nää ajaa samaa asiaa mutta eri tavalla. Mikä tapa sopii paremmin jolle kulle, ei välttämättä sovi yhtä hyvin toiselle.
No niin, meikäläiselle tosin tuo naamarkijassa juttelu ei toimi yhtä hyvin kun naamatusten keskustelu. Mutta eipä tuo mua haittaa :)
heh.. tuli just mieleen, että pitäisi testata todellista yksinäisyyttä ja laittaa nettiyhteys kiinni ja pelkkä työkännykkä päällä...
vähän siedätyshoitoa :D
muutamat tutut jotka ovat olleet esimerkiksi muissa kaupungeissa työn tai opiskelun takia on sanoneet että yksinäisyys tuli tutuksi kun ei tuntenut ketään... ja että piti "opetella" olemaan yksinäinen... ja että siihen sitten tottui jossain määrin mutta ei se kivaa ollut koskaan..