Puhelimen inho

Kun olen henkilön kanssa kasvotusten, pystyn lukemaan häntä helposti. Kavereita voin lukea kuin kirjaa, se tosin ei taida olle erityistä. Pystyn hyvin keskustelemaan yhden tai useamman henkilön kanssa kasvotusten.

Netissä kirjoittaminen tai muutenkin kirjoittaminen on ihan ok.

Olen aika ujo.

Puhelimessa en kuitenkaan halua puhua. Siis se on ihan kamalaa. Se yhdistää molempien huonot puolet. Ihan kuin puhuisi kasvotusten, paitsi en pysty lukemaan toista. Joskus voi olla vaikea kuulla tai ymmärtää toista ja on ärsyttävää kysyä koko ajan uudestaan. Lisäksi minulla on semmoinen vika, että tarkkaavaisuus katoa yhtäkkiä ihan hetkeksi, ehkä alle sekunniksi. Kaikki tältä ajalta menee ohi. Sitä ei juuri tapahdu tavallisessa keskustelussa tai ainakaan se ei siinä ole haitannut. Puhelimessa haittaa usein ja autoakaan en voi ajaa.

Kannattaakohan mennä puhelinhäiriköksi töihin? Kyllä minä siihen pystyn, miksen pystyisi. Mutta se tulee varmaan olemaan super V-mäistä. Miten pääsen ongelmasta eroon? Tai haluaako joku lahjoittaa miljoonan niin voin hankkia asunnon ja etsiä kunnon töitä?
2124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mä oon aivan samanlainen. En osaa valitettavasti auttaa :(

Äänestä

Minulla hiukan samaa.
Olin joskus työssä, missä jouduin välillä vastaamaan myös puhelimeen. Minulla tuli myös noita tarkkaavaisuushäiriöitä. Ahdisti joka kerta kun puhelin soi. Vaikka asiakas puhui normaalilla äänellä, niin en silti aina "kuullut" tai saanut selvää mistä on kyse, aivot meni jotenkin solmuun ja menin paniikkiin. Sitten yritin sönköttää jotain. Ihan hirveää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jölle..... kirjoitti:

Kun olen henkilön kanssa kasvotusten, pystyn lukemaan häntä helposti. Kavereita voin lukea kuin kirjaa, se tosin ei taida olle erityistä. Pystyn hyvin keskustelemaan yhden tai useamman henkilön kanssa kasvotusten.

Netissä kirjoittaminen tai muutenkin kirjoittaminen on ihan ok.

Olen aika ujo.

Puhelimessa en kuitenkaan halua puhua. Siis se on ihan kamalaa. Se yhdistää molempien huonot puolet. Ihan kuin puhuisi kasvotusten, paitsi en pysty lukemaan toista. Joskus voi olla vaikea kuulla tai ymmärtää toista ja on ärsyttävää kysyä koko ajan uudestaan. Lisäksi minulla on semmoinen vika, että tarkkaavaisuus katoa yhtäkkiä ihan hetkeksi, ehkä alle sekunniksi. Kaikki tältä ajalta menee ohi. Sitä ei juuri tapahdu tavallisessa keskustelussa tai ainakaan se ei siinä ole haitannut. Puhelimessa haittaa usein ja autoakaan en voi ajaa.

Kannattaakohan mennä puhelinhäiriköksi töihin? Kyllä minä siihen pystyn, miksen pystyisi. Mutta se tulee varmaan olemaan super V-mäistä. Miten pääsen ongelmasta eroon? Tai haluaako joku lahjoittaa miljoonan niin voin hankkia asunnon ja etsiä kunnon töitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu