Ruumiin ylösnouseminen

Sokrates...

Uskontunnustuksessa tunnustamme uskovamme myös ruumiin ylösnousemukseen ja sen iankaikkiseen elämään.
Mitenkähän asianlaita oikeasti on, kun lestadiolaiset opettaa, että se on sielu, joka heti kuoltuaan menee taivaaseen tai helvettiin.
Raamattua lukiessa siellä saa kahdenlaista käsitystä asiasta. Liha ja veri ei voi periä iankaikkista elämää ja kuolleet kumminkin herätetään, mutta ei sanota, nouseeko vanha ruumis vai uusi ruumis. Jokatapauksessa identiteetti ei voi olla sama kuin sinne maahan pantaessa ja kuinka me tunnemme toisemme, kun emme ole samanlaisia vaan täysin uusia ja erilaisia.

Henk.kohtaisesti en usko koko ylösnousemustarinaan, se on niin mieletön kuin olla ja voi. Kuvitellaanpa, että sattuisin olemaan kesäisellä hautuumaalla kukkia istuttelemassa omaiseni haudalle, kun maailmanlaajuinen ylöstempaaminen tapahtuu. Kastelukannuni tipahtaa käsistä, kun haudoista alkaa joka puolella kömpiä verenhimoisia vampyyreita. Nämä paholaisen kaltaiset olennot nousevat lentoon, eivätkä välitä minusta.
Kiiruhdan kotia ja avaan tietokoneen netin, josta näen heti, että jotain mullistavaa tapahtuu kaikkialla maailmassa, siis haudoista lentää ilmaan sakeanaan omituisen näköisiä otuksia, välillä niitä nousee merestäkin.
Taivaalla näkyy outoja valoilmiöitä, tulee sähkökatkoksia ja ihmiset ovat peloissaan. Tarinaa voisi jatkaa...

Taivas ei ole raaamtun mukaan autuaitten asuinpaikka, vaan uudestiluotu maa. Siellä siis eletään ruumiina samanlaista elämää kuin tähänkin asti, mutta millä tavalla, se on arvoituksien arvoitus.
Uudessa maassa ei siis tarvitse pelätä hukkuvansa, eikä myrkyttyvänsä, vaikka söisi kärpässieniä. Voi hypätä kallionkielekkeeltä alas ja ilmeisesti vain leijailisin kuin höyhen alas. Jos kaveri heittää minua kivellä päähän, se ei satu, voin isuta vaikka muurahaispesään uudessa elämässä ja ne eivät minua purisi. Voisin sohia ampiaispesää, eivätkä ne minua pistäisi. Mutta mistä saisin vaatteita ja ruokaa, kun ei ole isoja marketteja. Mistä saisin kunnon lehtipihvin ja paistettuja perunoita, kun ei ole ruokaravintolaa. Mistä saisin tupakkaa, kun ei ole tupakkakauppaa.

Saan siis tyytyä marjoihin ja hedelmiin ja toivon mukaan saisin pelkästään niistä kaikki vitamiinit.
Mun ei tarvitsis pestä hampaitakaan, koska hampaat eivät kuluisi. Mitä jos astun johonkin terävään, kun ei ole kenkiä jaloissa. Ja mitä tekisin kaiken aikaa valveilla ollessani, kun karitsan kirkkaus ympäröi ja vuorokausirytmiä ei ole. Ei hiivatti, tälläiseen elämään en halua nousta haudasta. En halua myöskään taivaaseen, jossa saisin seistä iankaikkisesti karitsan edessä ja veisata uutta virttä. Kovin on yksitoikkoista elämä taivaassa tai maan päällä, kummassa sitten olemmekaan.

Voisin liikkua koko ajan alastomana, koska sukupuolisia haluja minulla ei olisi. Minulla ei varmaan olisi pyllyä eikä pissa paikkaa, koska jos ulostaisin, sotkisin paratiisin ympäristön melko pian.
Kaikkein vähiten minua kiinnostaisi olla jokin henkiolento vailla ruumista.
Eläkäämme tätä päivää ja hetkeä ja nauttikaamme ajallisesta elämästä niin kauan kuin suinkin. Ei kannata päätyä ennenaikaiseen kuolemaan tupakoimalla ja viinaa juomalla vaan koittaa säilyttää hyvä terveys kieltäytymällä kaikesta epäterveellisestä.
Taivaassa tai maan päällä uudessa elämässä teillä ei ole mitään niitä mukavuuksia, mitä teillä nyt on.

28

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiedemies..

      Kuolemattomuus on mahdollista.

      Biologinen kuolemattomuus voidaan määritellä ikääntymisestä johtuvan kasvavan kuolevaisuuden poissaoloksi. Solu tai organismi, joka ei koe (tai lakkaa jossakin vaiheessa kokemasta) ikääntymistä, on biologisesti kuolematon. Esimerkiksi kantasolut ja syöpäsolut ovat biologisesti kuolemattomia, koska niiden jakaantumiselle ei ole mitään rajaa.
      On teoretisoitu, että kun saadaan selville ne mekanismit, joilla tietyt solut ovat kuolemattomia, pystytään mahdollisesti myös geenimuuntelemaan kuolevaiset solut biologisesti kuolemattomiksi. Edelleen on teoretisoitu, että mikäli geeniterapian avulla voidaan muuttaa kaikki ihmiskehon solut kuolemattomiksi, ihmisestä voi tulla biologisesti kuolematon.
      Tutkijoita, jotka tavoittelevat ihmisen muuttamista biologisesti kuolemattomaksi, kutsutaan biogerontologeiksi. Kuuluisin biogerontologi lienee englantilainen Aubrey de Grey.
      Turritopsis nutricula on tällä hetkellä ainoa tunnettu eläin, joka on biologisesti kuolematon.

      • Tiedemies...

        Ylösnousemuksella tarkoitetaan kuolemassa hajonneen ihmisruumiin ennalleen palaamista ja sen jälleenyhdistymistä sielun kanssa uuteen iankaikkiseen elämään.[1] Usko on yleinen parsilaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa. Esimerkiksi kristinuskossa Jeesuksen ylösnousemuksella on keskeinen merkitys. Sillä voidaan tarkoittaa myös koko ihmiskunnan ylösnousemusta tuomiopäivänä.
        Aihe esiintyy useissa muinaisissa uskonnoissa. Jo vuosisatoja ennen ajanlaskun alkua juhlittiin eri maissa Osiriksen, Tammuzin, Attiksen ja Mithran kuolemaa ja ylösnousemusta.[

      • Mies ilman tietoa
        Tiedemies... kirjoitti:

        Mutta miten käy niille soluille tai muille pienemmille kehon rakennusosille, jotka ovat ensin yhden kehossa ja hänen kuoltuaan ja maaduttuaan siirtyvät ravintoketjussa lopulta ruoan kautta toiseen ihmiseen? Kumpi sen osasen saisi?

      • Nousemusta odottaen
        Mies ilman tietoa kirjoitti:

        Onko kyseessä joku solutason juttu? Minä voisin kuvitella, että on olemassa jonkinlainen DNA:n kaltainen koodi (kutsukaamme sieluksi paremman puutteessa), jonka mukaan atomeista kasautuu uuri kroppa.

      • 13 - 24
        Mies ilman tietoa kirjoitti:

        Mutta miten käy niille soluille tai muille pienemmille kehon rakennusosille, jotka ovat ensin yhden kehossa ja hänen kuoltuaan ja maaduttuaan siirtyvät ravintoketjussa lopulta ruoan kautta toiseen ihmiseen? Kumpi sen osasen saisi?

        Kun ihminen polttohaudataan, hänestä ei jää soluja eikä atomiakaan jäljelle, tuli tekee tehtävänsä 100%.n täydellisesti. Näin ollen hänen DNA-ketjunsa eivät siirry toisiin ihmisiin, ehkä hiilestä tulee jotain hautausmaan puiden ravintoa.

        Jos haluaa uskoa ja toivoa siirtyvänsä kuoltuaan johonkin, niin silloin on viisainta uskoa johonkin henkeen, joka irtoaa jättäen ruumiin, koska ruumiista ei pitkällä aikavälillä jää atomeitakaan jäljelle siinä atapauksessa, että ruumis poltetaan. Kokonaisena maahan pannusta kehosta tulee kyllä ravintoketjua, koska madot syövät ihmisruumiin. Madot eivät kuitenkaan esim. hiekkaperäisessä maassa kauvaa elä, koska ruumiin kalvettuaan niiltä loppuu ravinto. Madot ovat peräisin ihmisestä itsestään, ne eivät tule siis ulkoapäin. Huh, huh, karmea on loppu, mutta eihän siitä itse tiedä mitään.

        Kaikki helvetit ja taivaat on sepitetty, jotta meillä pysyisi mielenterveys eläessä jonkinlaisessa kuosissa.

      • Ihmise tiede ei pysty rakaentamaan,kuoleantonta solua,jos niin olisi ihminen ei kuolis koskaan täällä maanpäällä. Pahuus della olisi mahtavat voimavarat,onneksi niin ei voi tapahtua.

    • Brita Kajsa

      Onko Jumalalle mikään mahdotonta...

      • Veikka-

        Minä tiedän satavarmasti ainakin yhden, mikä on Jumalallekkin mahdotonta. Siirtyä ajssa taakseppäin ja saada tehtyä tekemättömäksi.

      • 33
        Veikka- kirjoitti:

        Minä tiedän satavarmasti ainakin yhden, mikä on Jumalallekkin mahdotonta. Siirtyä ajssa taakseppäin ja saada tehtyä tekemättömäksi.

        Mahdotonta on luoda niin iso kivi, ettei jaksa sitä itse nostaa. Kaikkivaltiaalle sen pitäisi olla mahdollista, mutta jos jompi kumpi täyttyy, niin hän ei ole kaikkivoipa.

    • >>>Mitenkähän asianlaita oikeasti on, kun lestadiolaiset opettaa, että se on sielu, joka heti kuoltuaan menee taivaaseen tai helvettiin.** Tässä uupuu lestadiolaisten Raamatuntuntemus täysin, tuomiohan on vasta Jeesuksen ja Pyhien tullessa Jerusalemiin, jolloin katsotaan, kenelle tuomio kuuluu.
      Toisaalta, miksi Taivaaseen, kun kaikki Pyhät, Jeesus, ja Jumala tulevat Jerusalemiin ja elävät siellä iankaikkisesti.
      Asian voi lukea vaikka Ilmestyskirjan kahdesta viimeisestä luvusta.
      >>Raamattua lukiessa siellä saa kahdenlaista käsitystä asiasta. Liha ja veri ei voi periä iankaikkista elämää ja kuolleet kumminkin herätetään, mutta ei sanota, nouseeko vanha ruumis vai uusi ruumis. *** Asiaa voi pohtia. Et kerro Raamatun kohtaa, mihin viittaat, mutta Raamatussa sanotaan näin.
      Ilm. 20:6
      Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei TOISELLA KUOLEMALLA OLE VALTAA, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
      Toisaalta Jeesus itse kertoo opetuslapsilleen, Heidän kysyessä Hänen toista tulemistaan, jolloin Hän tempaa Pyhät mukaan ja palaa vasta 7 vuoden päästä, porukkansa kanssa.

      Matt. 24
      32 Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
      33 Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
      34 Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.

      Kysymyksessähän on Israelin valtion perustaminen toukokuussa 1948. Joten kun olen syntynyt pari kuukautta aikaisemmin, en kerkiä toden- näköisesti kuolla, ennen tempausta.

      Se, missä muodossa ylösnousemusruumis on, on selkeästi sanottu, ettei sitä voi tunnistaa, muuta kun sen, että uudestisyntynyt on. Esimerkki; Matt 28, 3 Hän oli näöltään niinkuin salama, ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi.
      He eivät tunnistanee Häntä, vaikka kulkivat päivän matkan yhdessä ja juttelivat. Sanassa on myös sanottu, siellä ei vahoja muistella, joten ei ole objekteja, mitä muistella.
      Usko Jeesukseen kärsii, jollei usko Hänen ylösnousemukseensa. Hänellä on nyt kaikki valta, Taivaassa ja maan päällä. Joka ei sitä usko, ei myöskään jää ylösnousemusruumiiseen tuomion jälkeen.
      >>>Taivas ei ole raaamtun mukaan autuaitten asuinpaikka, vaan uudestiluotu maa. ** Ja maan nimi on Israel, muu tuhoutuu. Sinne tulee elämän puu ja Jumalan kirkkaus.
      >>Siellä siis eletään ruumiina samanlaista elämää kuin tähänkin asti, mutta millä tavalla, se on arvoituksien arvoitus.** Onko? Lue Ilmestyskirjan 21;
      1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
      2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
      3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
      4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
      5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
      6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
      22 Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa.
      23 Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa.
      24 Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa.
      25 Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä ei siellä ole,
      26 ja sinne viedään kansojen kunnia ja kalleudet.
      27 Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.
      Ja 22 luku;
      14 Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
      15 Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.

      Tuollaista on elämä Jerusalemissa silloin.
      Mutta epuskosi; Ilm 22; 7 Ja katso, minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa tämän kirjan ennustuksen sanoista vaarin!"
      Kes.

      • sokrates.

        Rohkenetko sinä Kesitas alkaa ennustelemaan maailmanlopun aikoja vuosien tarkkuudella. Älä hyvä mies sorru sellaiseen, lukuisat muut ennustajat ennen sinua ovat halki maailmanajan joutuneet karvaasti pettymään.

      • Pieni mies..
        sokrates. kirjoitti:

        Rohkenetko sinä Kesitas alkaa ennustelemaan maailmanlopun aikoja vuosien tarkkuudella. Älä hyvä mies sorru sellaiseen, lukuisat muut ennustajat ennen sinua ovat halki maailmanajan joutuneet karvaasti pettymään.

        Kesitas kirjoitti, että ei ennusta, koska se ei ole sopivaa Raamatun mukaan, mutta Jeesus sanoo noin.

        Se on fakta.

      • sokrates. kirjoitti:

        Rohkenetko sinä Kesitas alkaa ennustelemaan maailmanlopun aikoja vuosien tarkkuudella. Älä hyvä mies sorru sellaiseen, lukuisat muut ennustajat ennen sinua ovat halki maailmanajan joutuneet karvaasti pettymään.

        Huomautan, etten minä ennusta, vaan Jeesus vastaa kun kysytään.
        Miten sinä tulkitset Matt. 24
        32 "Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa: kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä.
        33 Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella.
        34 Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu.
        35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.
        Mitä mielestäsi Raamatussa kuvataan viikuna ja viinipuuna?
        Mitä on sukupolven ikä.
        Milloin Israel perustettiin uudelleen.
        Todella kirjoitin, etten ennusta, mutta uskon.
        Olet kai niin nuori, ettet muista, kun VL saarnaajat vaahtosivat, että maailman loppu tulee – 60vun vaiheessa.
        Minä en ennusta, kerron vaan mitä Sana sanoo.
        Voitko vastata.
        Kes.

      • Anonyymi
        Kesitas kirjoitti:

        Israelin itsenäistyminen poliittiseksi ja itsenäiseksi valtioksi 1948 ei ole mikään merkkipylväs. Sitä jotkut käyttävät sen sukupolven määrittenä jonka aikana tulee loppu.
        Jos jossitellaan niin ihmisen ikä on raamatun mukaan 70 vuotta tai enintään 80 vuotta.
        Eli ne jotka elivät jo 1948 ovat jo yli 70 v. Raamatun mukaan se sukupolvi ei katoa ennenkuin kaikki tapahtuu. Jehovat ennustivat että se sukupolvi olisi ollut 1914 eläneet ihmiset mutta se aika oli ja meni.
        En ennustele koska Jeesus sanoi opetuslapsilleen ettei ole teidän tule tietää aikoja ja hetkiä jotka Isä on asettanut. Eikä Poika tiedä itsekään vaan ainoastaan Isä.
        w.

    • ***

      Raamattua ei pidä tulkita kirjaimellisesti. Numeroissakin on symboliiikka.

      • 13-15

        Toden totta, tuo Kesitas vaan ei osaa tulkita raamattua. Lestadiolaiset selittää Ilmestyskirjaa aivan eri tavalla kuin Kesitas. Lestadiolaiset menevät oppinsa mukaan taivaaseen jonnekkin kauas maapallolta, he eivät jää tänne. Lestadiolaisen tulkinnan mukaan tuo uusi Jerusalem onkin vain hengellinen vertaus, eli se tarkoittaa yksinkertaisuudessaan vain Jumalan hengellistä valtakuntaa maan päällä tänä aikana, uskovien joukkoa, siis lestadiolaisia jumalan lapsia, joiden valtakunta kulkee sydämestä sydämeen. Tämän kummemmin en ole koskaan kuullut lestadiolaisten ilmestyskirjaa selitettävän. Mutta on pari kohtaa ilmestyskirjassa, jotka tulkitaan juuri sanatarkasti, eli helvetin tulijärvi ja iankaikkinen kärsiminen siellä hammasten kiristyksineen. Ja mitä se tuo Kesitaskin lähtee ennustelemaan, että ehtii elinaikanaan nähdä ylöstempaamisensa.

      • 13-15 kirjoitti:

        >>Toden totta, tuo Kesitas vaan ei osaa tulkita raamattua. ** Sen verran, että kirjoitan sen jo kohteliaisuus syystä isolla etukirjaimella.
        Mitä tulkintaa tarkoitat? Jäi epäselväksi?
        >>Lestadiolaiset menevät oppinsa mukaan taivaaseen jonnekkin kauas maapallolta, he eivät jää tänne. Kerro yksikään paikka Raamatusta, kun joku muu kun juutalainen on sinne mennyt, siis Taivaaseen.
        Kerro paikka, katsotaan sitten.
        >>Lestadiolaisen tulkinnan mukaan tuo uusi Jerusalem onkin vain hengellinen vertaus, eli se tarkoittaa yksinkertaisuudessaan vain Jumalan hengellistä valtakuntaa maan päällä tänä aikana, uskovien joukkoa, siis lestadiolaisia jumalan lapsia, joiden valtakunta kulkee sydämestä sydämeen. ** Hengellinen. Johannes sanoo -
        Johanneksen Ilmestys; 1 Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle näyttääkseen palvelijoilleen, mitä pian on tapahtuva. Jumala lähetti enkelinsä ja ilmoitti kaiken tämän palvelijalleen Johannekselle, [Dan. 2:28]

        2 joka nyt omalla todistuksellaan vahvistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken minkä on nähnyt.
        3 Autuas se, joka tämän toisille lukee, autuaat ne, jotka kuulevat nämä ennussanat ja ottavat varteen sen, mitä tähän kirjaan on kirjoitettu, sillä hetki on lähellä.
        Hän jatkaa lopuksi; Ilm, 22;19 Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu.
        Joten pidätkö Johannesta pellenä. Hän jopa käski lukea kirjan ääneen, ainoana kirjana Raamatusta.
        Puhut; - Jumalan Hengellinen valtakunta. Soopaa, Johannes NÄKI sen toteutuvan. Ilm 21;
        1 MINÄ NÄIN uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää.
        2 Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla- asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten.
        3 Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan,
        Johannes näki myös Jumalan laskeutuvan Jerusalemiin, Hänhän oli niiltä alueilta lähtenyt Taivaaseen aikojen alussa.

        >>Tämän kummemmin en ole koskaan kuullut lestadiolaisten ilmestyskirjaa selitettävän. ** Ei lestadiolaiset YLIPÄÄTÄÄN selitä Ilmestystä, koska eivät tunne Raamattua, eikä ole Henkeä.
        >>Mutta on pari kohtaa ilmestyskirjassa, jotka tulkitaan juuri sanatarkasti, eli helvetin tulijärvi ja iankaikkinen kärsiminen siellä hammasten kiristyksineen. ** Että pari kohtaa tarkoin, muut lonkalta ja kuvitelmaa,,, hieman ontuu.
        Kerroppa paikka, missä niistä puhutaan ja missä yhteydessä? Muista yhteys.
        >>Ja mitä se tuo Kesitaskin lähtee ennustelemaan, että ehtii elinaikanaan nähdä ylöstempaamisensa.** Raamattu sanoo niin, ei koske teitä.
        Kes.

    • vanha ja vakaa

      jälleensyntyinen on totta. Kahden elämän välinen tila tuonpuoleisessa on
      eräänlainen puhdistautumisen, levon ja lomailun aikaa. Olemme siellä aineettomassa astraalikehossa "kesälomalla" elämän koulusta.
      Uskovaiset kovin itsekkäitä kun luulevat nauttivansa taivaan iloista ikuisesti jeesuksen jalkoja pussaillen. Siihenkin kyllästyy jo pelkän hirveän tungoksenkin takia ja ennenpitkää sielun tulee jano palata taas tänne aineen maailmaan opiskelemaan.
      Tuomiopäivä on muuten se kun sielu näkee tulevat vanhempansa ja olosuhteet jotka on ansainnut omilla teoillaan. Karman laki astuu taas voimaan.
      Kannattaa elää kunnolla ja epäitsekkäästi niin seuraavat elämät ovat aina vain ihanampia. Suomeen on lottovoitto inkarnoitua tulevaisuudessa.

      • Jälleensyntymistä ei Raamattu tunne. Jos luulet tuntevan pane kohta.
        Tuomionpäivänä ollaan ruumissa, jossa ei tunnisteta muita. Pane kohta, missä tunnistetaan.

        Tämä on sitä VL pakanallisuutta, kuten näkymä syntymättömistä lapsista.

        Eli ei se kukka ja mehilöäinen enään toimi.

      • tietäjä iänikuinen.
        Kesitas kirjoitti:

        Jälleensyntymistä ei Raamattu tunne. Jos luulet tuntevan pane kohta.
        Tuomionpäivänä ollaan ruumissa, jossa ei tunnisteta muita. Pane kohta, missä tunnistetaan.

        Tämä on sitä VL pakanallisuutta, kuten näkymä syntymättömistä lapsista.

        Eli ei se kukka ja mehilöäinen enään toimi.

        No mutta uskontunnustuksessahan sanotaan selvästi, että minä uskon ruumiin ylösnousemukseen. Minne ja kuinka korkealle ruumis nousee, sitä ei lestadiolaisten saarnoissa käy ilmi. Ja kun kuolleet herätetään, niin onko se jälleen syntymistä vai mitä se oikein tarkoittaa? Mahtaa olla hengellinen vertauskuva tuo kuolleista herääminen. Ainakin lestadiolaisten opin mukaan kuolleista herääminen on sitä, että syntinen epäuskoinen tekee parannuksen ja herää tavallaan kuolleista, siis synnistä herää.
        Mutta lestadiolaiset sotkee nämä käsitteet pahemman kerran.

    • ????????????????????

      Onko lestadiolaisten oppi niin,
      että "taivas maan päällä" = "lestadiolaisiin kuuluminen ja heidän oppien noudattaminen"

      ja helvetti = Ei-vl-ihmisten maailma,täällä maan päällä

      • Anonyymi

        Nythän on ne 144 000 valittua,jotka tulevat hallitsemaan Jeesuksen kanssa ne tuhannen vuotta pappeina. Tämä pappisluokka saa henkiruumiin ja muut kuolleet herätetään maan päälle omassa ruumiissaan. On olemassa kahdenlaisia ruumiita ,mutta toisenlainen on taivaallisten kirkkaus ( 144000) nämä asiat sekoitetaan keskenään ja siksi mielipiteitä on niin paljon. Valituilla 144000 ei ole toista kuolemaa ,vaan he ovat sen voittaneet. Toinen kuolema on niillä ,jotka tuhatvuotiskauden jälkeen ,vieläkin rikkovat jumalaa vastaan ja tuhotaan viimeisessä sodassa tuhatvuotiskauden lopussa ,jolloin saatana päästetään irti vähäksi aikaa. Raamattu on varsin yksiselitteinen kun puhutaan tuhatvuotiskaudesta ja 144000 pappisluokasta. Sen tuhatvuotiskauden aikana on nämä papit opettamassa jeesuksen kanssa raamatun oppia ja kuten ennemmin olen maininnut,niin tuhatvuotis valtakunnan lopun sodan jälkeen on paratiisi ennallistettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatkoa edelliseen. Raamattuhan sanoo että kuolleet eivät tiedä mitää ja esim lasarus ei kertonut mitään kokemuksia ollessaan kuollut. Aidosti uskova ihminenkin nukkuu ,niinkuin Danielkin sai kuulla ..mene lepäämään ja herää osaasi päivien lopussa. Eli Jeesus on valinnut pappiskaverikseen ne 144000 valittua,jotka ovat saaneet henkiruumiin ja heidän lukunsa on varmaan jo täynnä tai täyttymässä. Kun nämä tapahtuvat,niin maanpäällä on vielä ihmisiä,ja heistä sanotaankin että he tulevat siitä suuresta ahdistuksesta. Usko, jumalaan ja odotetaan herraamme näinä ahdistuksen päivinä (korona) ja mitä vielä näemmekään on lähellä. Kohta tulee muutos maanpäälle ja puhdas oppi saa jalansijaa ja monet opit tehdään tyhjäksi jeesuksen sanoi, menkää pois minä en tunne teitä (emmekö profetoineet sinun nimissäsi ym ym)

        He ovat kuin enkelit taivaassa. Se on hengellinen ruumis. Eikä siellä mennä miehelle jotenei synny lapsia eikä tarvitse ehkäistä. Sellaista se tulee olemaan.

    • Anonyymi

      Turha on kenenkään murehtia tuonpuoleisesta. Kukaan meistä ei tiedä millaista siellä on. Eikä kuolleista ylösnousemusta voi järjellään kukaan käsittääkkään, turha tällaisia avauksia on kenekään tehdä. Sen sijaan rukoilkaa Jumalalta herätystä ja parannuksen armoa, taivaan asioista huolehtivat tahot osaavat asiansa, siitä voi olla ihan huoleti. ✝😇

      • Anonyymi

        Ihmeellistä.
        Kaikki "tuonpuoleinen" on kerrottu Raamatussa, mutta se aukenee, vain tutkimalla.

        Kuten aukenee sekin, ettei Jumala vastaa Sinun rukousiisi, vaan Valta on Jeesuksen, Taivaassa ja maan päällä.

        Kerrotko missä Raamatussa on "parannuksen armo", se on vain ja ainoastaan ihmisukoissa, joihin SRK luetaan.

        Jumala ei herätä, vaan Pyhä Henki Messiaassa, Jeesuskessa.

        r

        Alkaa yököttää nuo sinun jeesustelut. Piru sinut perii.

    • Kun Herra tulee

      Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina.
      Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa
      1.Tess 4:16,17 Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      96
      6366
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3803
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3180
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      370
      1726
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      959
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      956
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe