Minun ikäväni

Hyvää yötä. :)
En jaksa vastata runolla, vaikka niin usein teen. :)
Nyt on liian väsy... Ei kun tulee..

Miksi emme kulje käsi kädessä?
Miksi emme kiedo käsiämme toistemme ympäri?
Miksi emme hyväile, suutele?

Koska pelkäämme, että toinen ei sitä tahtoisikaan.
Mitä pelkuruutta!
Kun vastassa voisi olla rakkaus.

Niin, me pelkäämme ja ikävöimme . Entiset pettymykset mielessä ja Pelko !

Kuinka helppoa onkaan rakastaa ruudun takana , kuinka peloittavaa
kertoa se hänelle kasvokkain ja niin me kuljemme onnemme ohi .
Ikävöimme, turhaudumme ... ehkä seuraavassa elämässä ...

Ei toista voi rakastaa ruudun takaa. Tunteita voi olla olla mutta rakkaus on tekoja. Siksi pitäisi uskaltautua pois ruudun takaa. Mun mielestä ruudun rakastaminen epätietoisuuksineen on paljon raastavampaa kuin sen pettyneen ihmisen rakastaminen oikeassa todellisuudessa. Helpompaa, mutta tyhjää ja turhauttavaa.

Olet oikeassa . Mutta lukiessa näitä ikävöintejä, tuntuu että pelkoa ja epätietoisuutta on paljon . Mollisointuisen kansan puhumattomuus tuo
mukanaan paljon sellaista, josta voisi selviytyä puhumalla .

Kuolee hitaasti hän,
joka ei matkusta eikä lue,
ei kuuntele musiikkia,
ei rakasta itseään.

Kuolee hitaasti hän,
joka tuhoaa oikean rakkautensa,
joka ei anna itseään autettavan.

Kuolee hitaasti hän, joka muuttuu tavan orjaksi,
käyden joka päivä samoja polkuja,
joka ei muuta rutiinia
ja joka ei riskeeraa vaihtamalla vaatteittensa väriä
tai puhumalla muukalaisten kanssa.

Kuolee hitaasti hän, joka kieltää intohimonsa
ja niiden tunteiden kuohun, jotka kirkastavat katseen
ja eheyttävät särkyneet sydämet.
Kuolee hitaasti hän, joka ei vaihda elämänsä tyyliä,
kun on tyytymätön työhönsä ja rakkauteensa,
joka ei riskeeraa varmaa epävarman sijaan,
jotta voisi kulkea unelmiensa perässä,
joka ei anna itselleen mahdollisuutta
ainakin yhden kerran elämässään paeta viisailta neuvoilta.

Elä tänään, riskeeraa tänään, tee tänään,
älä anna itsesi kuolla hitaasti,
älä unohda olla onnellinen.

- Pablo Neruda