Terve!
Minua pelottaa lähiviikot. Pääsin kouluun, mutta pelottaa, että mahdollisen terveydentilani kanssa kusen asiani ja koulu jää taas kesken. Viimeksi kun koulu jäi muutama vuosi sitten kesken, oli paha masennuksen jälkioireet. Ja nyt nämä jälkioireet tuntuvat pyörittävän arkeani ja elän vain saadakseni ns. terveydentilani kuntoon. Mitä minun pitäisi tehdä. Lopettaa stressaaminen vai hankkia kaikki ammattiapu mitä vain tarvitsen?
Lisäksi jännittää, että toimiiko elämäni suunnitelmallisesti. Ainakin nyt lähitulevaisuus. Pidemmälle en uskalla edes katsoa saati sen enempää tietää siitä. Eli jos joku voisi lähinäkymiä minulle katsoa. Olisin kiitollinen, koska olo alkaa olla epätoivoinen. Minulla on elämässä käännekohta alkamassa, mutta pelottaa, etten saakkaa käännettyä uutta lehteä elämässä ja astun elämässä taakse päin. Oloni on toiveikas.
En oikein ole varma, mitä pitäisi kertoa itsestään, jotta joku osaisi minulle antaa ennustuksiaan. Syntymäaikani on 30.08.1988, joka saattaa selittää aika paljon, mutta olen luopunut täydellisyyden tavoitteluistani ja olen antanut itselleni luvan olla epätäydellinen. Entä jos annan vapautta itselleni ihan liikaa.
No, ehkä pölisin jo tarpeeksi :) Menee vallan avautumiseksi tämä nyt :)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei
olet tarkka ihminen ja järjestystä rakastava. nuoreen ikääsi nähden olet jo ehtinyt kokea kovasti kaikenlaista laidasta laitaan.
nuo tulevat lähiviikot ovat haasteellisia ja rakentavia, sinun tulee vetää hihat ylös ja lähteä harppomaan pitkin askelin! olet varmasti oikealla tiellä tekemisissäsi.
stressaaminen on saatava kuriin, sillä eihän siitä ole mitään hyötyä.
ulkoile joka päivä, syö terveellisemmin, eli myös hedelmiä ja salaatteja.
laita itsesi likoon ja lupaa sitten palkinto, kun ensimmäiset kokeet ovat ohitse.
saat nähdä että sinusta tulee hyvä ja oman elämäsi mestari.
tässä lähiaikoina näen sinun kätesi värinän, jonka haluat pysähdyttää vaikka väkisin. se on hyvä merkki. sitten sinulla on hyvät yhteydet sukulaiseen, joka haluaa auttaa ja tukea sinua. voisit vierailla hänen luonaan vapaallasi.
laita tämä kouluasia ykköseksi elämässäsi, saat siitä hyvän ponnahduslaudan kaikelle muulle myöhemmin.
onnea matkaan!