Faktaa: poikien kertomana:Tyttö oli viettänyt iltaa kolmen pojan kanssa. Pojat olivat aluksi väittäneet yhden pojan saattaneen Karoliinaa kotiin päin. Oli pimeää tyttö oli ollut ainakin humalassa, väsynyt eikä tuntenut aluetta. Heillä ei ollut ollut riitaa poikien mukaan illan aikana.
Mitä tapahtui, humalassa ollut Karoliina lähti kotia kohden, ajoi Likolammenkadulla umpikujaan aitaa päin (ko. katu päättyi) ja jatkoi jalkaisin matkaa, koska ajotie muuttui kevyen liiknteen väyläksi, mutta minne? Halusiko palata takaisin lähtöpaikkaan,yritikkö löytää Lentävänniemeen vai eksyikö kokonaan suunnasta ja lähti Nokiaa kohden (Tottijärvelle päin) . Hän oli joko humalasta sekaisin tai lisäksi loukkaantunut. Kohtasiko hän auttajia, jotka ottivat matkaansa? Tai joutuiko auttajien kotiin nukkumaan. Makaako hän jossakin kauempana maastossa (yli etsintärajojen), loukkaantuneena, tajuttomana tai kuolleena. Kännykästä loppui ehkä tiistaina akku. Missä on kypärä ja tyttö? Saiko hän kyläpaikassaan viinan lisäksi huumeita tai törmäystippoja. Alaikäiset nuoret ovat joskus erittäin hyviä tarinoiden keksijöitä.
Tapahtuiko illan aikana jotakin (niin pahaa tai hävettävää), jota Karoliina ei kestä, eikä halua palata
Kolmas teoria, joku jahtasi Karoliinan umpikujaan ja teki mahdollisesti väkivaltaa
Neljäs teoria, Karoliina ei lähtenyt itse skootterilla, vaan skootterin ajoi joku vieraista ko. paikalle. Illan aikana tapahtui jotakin jonka nuoret salaavat.
Uutta faktaa Karoliinasta
141
1691
Vastaukset
- taikka....
jos matkalla sattui kolari jossa toisellakin osapuolella oli kyllästettä verisuonissa niin paikat piti siivota ja mopo ajaa hieman sivuun.Ihanteelinen paikka tuo likolammenkatu toinen ajo mopon ja toinen kierrsi santakuopan kautta ja haki pois.Kännykkä viimeksi yhteydessä Nokian takana olevaan mastoon.Viimeinen "selitys" sille on että se oli vaan pakallistanut.Tarina ei kerro oliko masto paikallistanut kännykkää vai kännykkä mastoa.Jos niin kännissä olisi lähtenyt että olisi kuolemaan johtanut myrkytytila niin ruumis olisi aika lähellä mopoa ja olisi jo löytynyt
- Liian surullista
Kännykästä. Olen kuullut, että henkilö löytyy kännykän avulla. Poliisi pystyy paikantamaan. Ilmeisesti näin ei ole, jos kännykkä mykistyi vasta tiistaina.
Tyttö oli kadonnut pari yötä aiemmin. Myöhästyikö etsintä jotenkin, vai eikö skootteria löytynyt.
Kauhean surullista, että näin tapahtuu! Äidille tämä on liian kova juttu.
Itse olen ollut yksinhuoltajaäiti. Enkä millään pystynyt lapsieni perään katsomaan niin hyvin ja tunnollisesti kuin olisin halunnut.
Tärkeä tieto ja rangaistava teko, on se, keneltä alaikäinen on saanut alkoholia! Jos joku pojista yli 18-v. niin rangaistuksia. Tai kuka aikuinen on lapsille viinaa välittänyt. Jos näette Alkon kulmilla vastaavaa toimintaa, puuttukaa äitinä ja isinä asiaan. - Ehket sinä
Liian surullista kirjoitti:
Kännykästä. Olen kuullut, että henkilö löytyy kännykän avulla. Poliisi pystyy paikantamaan. Ilmeisesti näin ei ole, jos kännykkä mykistyi vasta tiistaina.
Tyttö oli kadonnut pari yötä aiemmin. Myöhästyikö etsintä jotenkin, vai eikö skootteria löytynyt.
Kauhean surullista, että näin tapahtuu! Äidille tämä on liian kova juttu.
Itse olen ollut yksinhuoltajaäiti. Enkä millään pystynyt lapsieni perään katsomaan niin hyvin ja tunnollisesti kuin olisin halunnut.
Tärkeä tieto ja rangaistava teko, on se, keneltä alaikäinen on saanut alkoholia! Jos joku pojista yli 18-v. niin rangaistuksia. Tai kuka aikuinen on lapsille viinaa välittänyt. Jos näette Alkon kulmilla vastaavaa toimintaa, puuttukaa äitinä ja isinä asiaan.mutta yh-äidit useinkin juhlivat lastensa kanssa ja hankkivat viinat tai huumeita, kuten juuri lehdessä luki(lapset, vanhemmat, isovanhemmat).
- Lähiöläinen55
Iltalehdessä oli täydennystä vielä tietoihin, kypäräkin oli skootterin läheisyydessä, eli tyttö on jatkanut matkaa ilman skootteria, käsilaukkua, avaimia ja kypärää, jos on itse siihen asti ajanut. Helposti humalainen sievä nuori tyttö poimitaan ohi ajavan ajoneuvon matkaankin, tuohon aikaan on vähän liikennettä, viikonloppuisin tosin enemmän. Kännykkä oli mukana tai sekin vielä jonkun muun matkassa. Edessä piti olla lukio ja takana oli isosena olo rippileirillä. Villilä on lähes saari, olisiko joku ryhmä voinut sieltä lähteä veneilemään ja ottanut tytön mukaan, skootterin olisi Likolammelle ajanut joku muu tytön jälkiä peitellen. Eikö Nokiallakin ole Tampereen rippileiri jossakin Pyhäjärven saaressa. Etsijöiden hakualue on todella laaja ja vaikea maastoltaan
- J.Gacy
Poliisi on poikia varmaankin kuulustellut erikseen, jolloin kyllä selviää jos ne yrittänyt jotain ennalta sovittua tarinaa kertoa. Itsellä on semmoinen tuntu että Karoliina on kuitenkin itse ajanut skootteria, kaatunut ja mennyt kolkuttelemaan alueen asuntojen ovia..tosin hyvällä säkällä ovi ei ole ollut edes lukossa jolloin saattanut päästä sisälle myös asukkaan huomaamatta.
Vaikka ei rikosta olisikaan tapahtunut, se voi siltikin olla jossakin niistä alueen rakennuksista, alkaen tietenkin siitä kaatumispaikan asunnosta. Niissähän voi olla jotain varastoja sun muita tiloja. Voihan siellä olla jotain maakuoppiakin, joihin putoaa.
Poliisihan on pyörinyt alueella, mutta kuinka tehokkaasti asunnot ja niiden pihat on käyty läpi. Luin tuolta googlen linkistä että kotietsintää varten vaaditaan syy epäillä rikoksesta, josta voi saada rangaistukseksi vähintään 6 kk vankeutta, ja etsintämääräys. Tässähän ei siis ymmärtääkseni ole mitään rikosepäilyä. En tiedä riittääkö rikosepäilyyn että henkilö on kadonnut ja skootteri löytyy talon ulkopuolelta, ehkä riittää ehkä ei, mutta kaikkia alueen asuntoja/asukkaita ei varmaankaan kovin helpolla voi asettaa rikosepäilyn alaisiksi.
Poliisin keinot ovat rajalliset. Tällä hetkellä siis lähinnä haastattelut ja kyttääminen etsintöjen ohella. Paras työkalu lienee ruumiskoirat, ja niitä Aamulehden mukaan siellä on alueella tälläkin hetkellä työn touhussa.- xx-ope
Pojatkin olivat alaikäisiä, joka rajoittaa kuulusteluja, pojathan valehtelivat jo heti alussa poliisillekin ja joka tapauksessa lievimmilläänkin he ovat juottaneet tytön ja jättäneet nuoren humalaisen tytön oman onnensa nojaan joko skootterilla ajelemaan kotiinsa tai sitten jotakin muuta ehkä pahempaa on voinut tapahtua. Nuoren tytön onnistunut hauska ilta voi olla ihan eriainen kuin nuorten poikien näkökulmasta eli minkälaisessa mielentilassa tytö lähti kotinsa jos lähti.Miksi poikia oli useita ja tyttöjä vain yksi, jäikö jotkut kutsutut tulematta. Onko tyttö tiennyt edes juoneensa? Tai aikaismpaa kokemusta alkoholista.
- no no,
xx-ope kirjoitti:
Pojatkin olivat alaikäisiä, joka rajoittaa kuulusteluja, pojathan valehtelivat jo heti alussa poliisillekin ja joka tapauksessa lievimmilläänkin he ovat juottaneet tytön ja jättäneet nuoren humalaisen tytön oman onnensa nojaan joko skootterilla ajelemaan kotiinsa tai sitten jotakin muuta ehkä pahempaa on voinut tapahtua. Nuoren tytön onnistunut hauska ilta voi olla ihan eriainen kuin nuorten poikien näkökulmasta eli minkälaisessa mielentilassa tytö lähti kotinsa jos lähti.Miksi poikia oli useita ja tyttöjä vain yksi, jäikö jotkut kutsutut tulematta. Onko tyttö tiennyt edes juoneensa? Tai aikaismpaa kokemusta alkoholista.
"joka tapauksessa lievimmilläänkin he ovat juottaneet tytön"
Kyllä tytöt osaa juomisen ihan itsekin ja mitä olen nähnyt, niin suustaan paljon pahempia, kuin pojat ja suorastaan kerjäävät seksiä pienessä kännissä.
- Adina.....
Karoliina on ilmeisesti lähtenyt vahvassa tai keskivahvassa humalassa kotiin eikä ole tuntenut seutua kunnolla.
Oudot yksityiskohdat
Yli viikon kateissa ollutta Karoliina Kestiä etsittiin eilen ruumiskoirien avulla, tuloksetta.
1. Väärä suunta
Tamperelainen Karoliina Kesti, 15, oli viettänyt iltaa lauantaina 30. heinäkuuta Villilänsaaressa muutaman hengen nuorisoporukan kanssa. Hän lähti skootterilla kotiin päin sunnuntaina aamuyöstä puoli kolmen aikaan. Karoliina ei kuitenkaan lähtenyt illanviettopaikalta suorinta reittiä kotiin. Poliisin mukaan tyttö ei tuntenut aluetta ja hän on siksi saattanut eksyä. Alue oli Karoliinalle niin vieras, että hän ei osannut kulkea siellä yksin. Hän oli pyytänyt ystäviään tulemaan vastaan, kun hän tuli aiemmin lauantaina paikalle.
2. Ystävien muuttunut kertomus
Karoliinan ystävä väitti poliisille ensin lähteneensä kadonneen kanssa samaan aikaan ja kulkeneensa tämän kanssa alkumatkan. Myöhemmin kävi ilmi, että Karoliina olikin lähtenyt yksin.
- Karoliina on ilmeisesti lähtenyt sieltä vahvassa tai keskivahvassa humalatilassa, ja he ovat halunneet hieman peitellä sitä tai suojella omaa selustaansa - ikään kuin häntä olisi saatettu, tutkinnanjohtaja Hannu Kallioniemi Pirkanmaan poliisista kertoo.
3. Kaatunut skootteri
Karoliinan skootteri löytyi Likolammenkadulta kaatuneena ja vilkku päällä rivitaloasunnon oven edustalta, noin kilometrin päästä lähtöpaikasta. Aidankappaleita oli lähtenyt irti ajoneuvon törmäyksestä. Poliisin mukaan varteenotettavin vaihtoehto on, että tyttö on kaatunut. Hän on voinut myös loukata itsensä. Poliisin mukaan on epätodennäköistä, että Karoliina olisi joutunut kolariin.
4. Jälkeen jääneet tavarat
Karoliinan skootterin tavaraluukusta löytyi tytön ajokortti, käsilaukku ja kotiavaimet. Myös kypärä löytyi skootterin luota. Karoliina oli ottanut mukaansa vain puhelimensa.
5. Puhelin
Karoliinan matkapuhelin oli toiminnassa vielä hänen katoamisensa jälkeen aina tiistaiaamuun asti, mutta sitten se mykistyi. Teletunnistetietojen perusteella puhelin kytkeytyi Nokian Tottijärven tukiasemaan eli parinkymmenen kilometrin päähän Tampereelta, noin 10 kilometrin päähän tytön katoamispaikasta. Kallioniemen mukaan mikään ei viittaa siihen, että Kesti tai hänen puhelimensa olisi päätynyt Tottijärvelle.
- Puhelimen sijaintitietoja on analysoitu ja siitä on tehty erilaisia operaattorien ja asiantuntijoiden tulkintoja ja mittauksia. Heidän mukaansa on hyvin mahdollista, että vaikka puhelin on Raholan alueella, niin se ottaa maaston muodoista ja olosuhteista riippuen sijaintitiedon Tottijärveltä.
6. Lammet ja metsät
Karoliinan katoamispaikan lähellä on metsiä ja lampia. Raholan alueen maasto on hyvin haastavaa ja vaikeakulkuista. Poliisi ei viikonloppuna etsinyt tyttöä lainkaan. Eilen etsinnät aloitettiin uudestaan ruumiskoirien avulla. Koirat etsivät tyttöä Likolammen ja Vuorenlammen rannoilta ja vedestä käsin sekä metsistä. Etsinnöissä on useita poliiseja. Lisäksi eilen illalla etsintöihin oli tulossa avuksi Vapaaehtoisen pelastuspalvelun väkeä ja etsintäkoiria. Etsintöjä jatketaan tarvittaessa tänään.
7. Ei syytä kadota
Poliisin mukaan Karoliina Kestillä ei ollut mitään syytä kadota eikä ole todennäköistä, että tyttö piileskelisi tahallaan. Karoliina ei ole ollut kateissa aiemmin.
- On hyvin pieni mahdollisuus, että hän piileskelisi jossain. Hän ei ole sen oloinen. Hänellä ei ole mitään syytä piileskellä. Hän ei myöskään ole itsetuhoinen, Kallioniemi sanoo.
8. Rikos
Poliisi on koko ajan sanonut, että se ei epäile rikosta Karoliinan katoamistapauksessa. Poliisin mukaan ei ole mitään viitteitä siitä, että Karoliina olisi joutunut rikoksen uhriksi. Tyttö ei ollut riidoissa kenenkään kanssa eikä hän liikkunut epämääräisissä porukoissa. Toistaiseksi tapauksen selvittämistä jatketaan kadonneen henkilön tutkintana.- Seherin
Minulle kävi kauan ..sitten. että hengasin yhden kaverin kanssa. Olin 16v. Tulin hänen pyynnöstään kotipileisiin, joissa oli vain poikia. Kaveri yritti päästä "pukille" ja useampi poika oli kimpussani, mutta joku porukassa huusi, että antakaa tytön mennä. Neitsyyteni säilyi, mutta ihastukseni potki minua lähtiessäni ja haukkui huoraksi, vaikken koskaan ollut ollut sukupuoliyhteydessä kenenkään kanssa.. Ehkäpä kannattaisi kuulustella poikia, jotka olivat paikalla.Minä pelkään, että humalainen tyttö on joutunut joukkoraiskauksen uhriksi ja skootterin paikaliistaminen oli hämäystä. No kukapa tietää. Asia kuitenkin selviää.
- ei poliisi..
taida niin tyhmä ollakaan.Jos tunnustaisi rikoksen tai liikenneonnettomuuden se jäisi ratkaisematta eikä siellä ole sopivia "kakkossyyllisä" niin parempi vaan sanoa että ufot vei
- J.Gacy
Koiran voisi lisätä mahdollisena katoamisen syynä. Niitä on paljon ja tietyt rodut pystyvät myös tappamaan ihmisenkin. Koira on eläin ja kilttikin koira voi joskus karata isännältään pahantekoon.
Näitä koirajuttujua on vähän väliä ollut, mutta useimmiten taitaa olla kysymys toisen koiran kimppuun käymisestä, ei ihmisen. Mutta kyllä niitä Suomessakin on ihmisen kimppuun käynyt kohtalokkain seurauksin.
Mutta ei koira kyllä ihan helposti yksinään ketään (ihmisen kokoista) katoamaan saa, kyllä siinä tarvitaan isännän apua.- Enska-Petteri
Onhan se voinut olla vaikka karhu. Espoossakin oli sellainen, vain 200 metrin päässä talosta. Ja tänään lehdessä kerrottiin, että joku tyttö soitti äidilleen metsästä, kun karhu söi jo sitä. Se tyttö kuoli. Voisikos tässäkin tapauksessa olla kyseessä karhu?
- Iso karhu
Enska-Petteri kirjoitti:
Onhan se voinut olla vaikka karhu. Espoossakin oli sellainen, vain 200 metrin päässä talosta. Ja tänään lehdessä kerrottiin, että joku tyttö soitti äidilleen metsästä, kun karhu söi jo sitä. Se tyttö kuoli. Voisikos tässäkin tapauksessa olla kyseessä karhu?
Nielaisi kerralla, niin ei jäänyt mitään verijälkiä, eikä vaatteen riekaleita. Kännykkä tuli ulos parin päivän päästä, löytyy pökäleestä.
- ei koira...
aikuista ihmistä hautaa.Solvaukset sais jo jäädä kun ehkä puhutaan jo vainajasta
- Ent. koiran omistaja
Poliisin tiedothan perustuvat pääosin poikien kertomuksiin ja lehdenjakajan havaintoihin sekä äidin kertomukseen tytön taustasta. Kännykän käyttötiedot on kai etsitty palvelun tarjoajalta ym. Pojat jo todistetusti valehtelivat. Kumpi tarinoista on totta. Karoliinaa saattoi joku pojista tai hän lähti yksin. Tai ei vielä kumpikaan. Pojat salaavat ihan ilmiselvästi jotakin. Miksi Karoliina ei käyttänyt kännykkäänsä? Hän oli joko niin sekaisin että ei ymmärtänyt omaa tilannettaan tai hänellä ei ollut itsellän sitä kännykkääkään. Jos kännykällä on soitettu lähdön jälkeen tiedot soitoista on tallella.
Jos Karoliina on itse loukkaantuneena harhaillut alueella ja menyt tajuttomaksi, etsinnällä olisisi kiire. Lämpimien öiden ansiosta voisi vielä olla hengissä.
Myös jos joku on poiminut autoonsa ja vienyt mökilleen, jossa ei ole mediaa käytttävissä hengissä oleminen on mahdollista. TV:ssä ei kai vielä ole Karoliinan kuvaa näytetty ihmiset todella ovat vielä mökeillään, jonne ei usein lehtiä tule. En tiedä nykyistä Pirkanmaan pelatuskoirien tasoa, mutta ainakin aikaisemmat olivat varmoja etsijöitä, alue tosin vaikeamaastoinen omistajien juosta perässä. Punaisen ristin etsintäharjoituksetkin (ilman koiraa koulutukset) pidettiin mustanvuoren maastossa risukossa.- Tai sitten
siellä oli muitakin tyttöjä, mutta vannottivat poikia olemaan paljastamatta. Jospa tyttö olikin saattamassa ja pakeni törmäyspaikalta.
Mustasukkaiset tytöt myös voivat tehdä mitä tahansa, kuten pojatkin.
- Oli siis ainoa
ainoa tyttö kolmen pojan kanssa? Vähän erikoista, kun yleensä kai on aika tasan ja harvemmin tytöt yksin pelkkään poikaporukkaan lähtee. Olikohan tarkoitus tulla muitakin tyttöjä tai luuliko niin?
- Kysyn vaan?
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194692031104/artikkeli/karoliinan tapaus kokenut maastoetsija ihmettelee resurssien vahyytta tampereella.html
Vetkutteleeko Tampereen poliisi tahallaan? Käyttävätkö kapulana lisäresurssien
saamiseen? Ongelma on laadussa, ei määrässä. Osa tekee, osa ei. Valitettavasti.
Lomat kyllä pidetään ja sairaslomat mutta etenkin toimistotyö on joillekin pakkopullaa.
Porukkaa siellä sorilla on pilvin pimein. Puolet saisi jalkauttaa kentälle ja loput
kykenisivät silti hoitamaan työt. Yksityisellä sektorilla tuo peli ei vetele. - Adina.........
Poliisi uskoo Karoliinan itse lähteneen humalassa kävelemään maastoon kolaroituaan ensin skootterinsa.
Kyllä se on varmaan veteen päätynyt. Yö on ollut lämmin katoamisajankohtana, ja aamulla selvitettyään päänsä se olisi kyllä löytänyt sieltä pois. Kännykkä on varmaan pudonnut johonkin ja tyttö päätynyt veteen.- Possu-Oskari
Jos se on lähtenyt uimaan itseään selväksi ja sitten se eiole muistanut, minne se jätti vaatteet. Ja sitten se on piileskellyt siellä ilman vaatteita. Eikä tolleen alasti viitsi skoballakaan ajella. Onkohan poliisi selvittänyt tätä? Ja jos joku nyt viisastelee, että missäs ne sen vaatteet on, niin joku lapsi tai eläin on ne voinut viedä.
- Tyhmeliini myös
Teini-iässä melkein kaikki on mahdollista. Karoliina voi olla vaeltanut hyvin kauaksi skooteristaan.Tai väsähtänyt lähellekkin. Itse lähdin (vuosia sitten) ikää 15v tiistaitansseihin Pyynikiltä Sarkolaan pyörällä, jonne ystäväni piti myös saapua pyörällä Tottijärveltä siellä lomaillessaan. Itse hoidin 1,5 vuoden ikäistä pikkupoikaa kaupungissa kesän. Ajoin 35km pyörällä Tamperelta Sarkolaan, tanssin yöhön asti lähes joka kappaleen ja pyrin yöksi ystäväni, samanikäisen koulutoverini (tytön) kesämökilleTottijärvelle (joka ei lupauksiensa mukaa tansseihin tullutkaan) ajomatka noin13km. En saanut ketään hereille, joten jatkoin matkaani "mummolaani", jossa sain vanhukset hereille.Kello oli noin 3 yöllä. Aamulla työpäivä alkoi klo 8.30 Matkaa viivastytti eräs myös pyörällä liikenteessä ollut poika, joka sai minut pysähtymään nätin puron lähelle sitä katselemaan ja vei avaimen pyörästäni.Pääsin jakamaan vasta suukon annettuani. Tanssit päättyi tuolloin jo klo 24 yöllä. Lähtö aamulla Tampereelle oli jo klo 5.30 . Pojan äiti oli hädissään kun myöhästyin työstä,. Itse ihmettelin kun en ajanutkaan paluumatkaa (35km) 2,5 tunnissa. Vähän väliä olin nukahtaa pyörän päällä ja huomasin olevani melkein ojassa. En tiennyt ihmisen kestorajoja muutenkaan. Uskomaton fyysinen kunto nuorella tytöllä. Silloin Tottijärvelle ja Sarkolaan ajettiin "vanhaa mutkikasta ja mäkistä tietä". Myöhemmin mietin, miten tuon ajattelemattoman lomalla myös olevan pojan vaatima suukko olisi saattanut "tappaa minut". Nukkumiseen jäi hänen takia vain pari tuntia. Ajokilometrejä muutamien tuntien aikana lähes 100km ja tanssit päälle.
- jos se...
niin kännissä on ollut että myrkytystila niin ei olisi pikälle kävellyt.Poliisi valehtelee koska juttu jää selvittämättä ja sehän hidastaisi virkakehitystä.Niin sekasin ei ole voinut olla että pohjoisen ja etelän sekottaisi ja jos on ollut niin löytyisi mopon läheltä
- milajamm
Hmm olen tässä miettinyt, että kun ledessä kerrottiin erään Likolammenkadulla asuvan kommentti yöstä - " Heräsin yöllä ja kuulin ääntä, aivan kuin trampoliinilla hypittäisiin!"
herää tässä vaiheessa itselle monia kysymyksiä:
Jos skootterilla törmätään niin kovalla voimalla, että aidasta ja kannosta lähtee paloja, eikö joku asuin lähiössä muka kuule?
Jos Karoliina on itse törmännyt ja ajanut, olisiko kenties yrittänyt skootteria käyntiin tuloksetta ja siitä tämä "trampoliini" ääni... siis esim. startti nakuttaa yms?
Jos taas joku on lavastanut skootteri turman eikö myöskin vastavaanlainen ääni kuulu myös kun naulattuja lautoja irrotetaan toisistaan mm. potkimalla?
Moni myöskin pohti miksi Karoliina vietti yksin aikaa KOLMEN pojan kanssa... kyllä minä ainakin nuoruudessa vietin aikaa POIKAYSTÄVÄNI ja hänen ystävien kanssa????!!!..pistää miettimään oli kyseinen tapaus juuri tälläinen, myöskin mitä todellisuudessa tapahtui??
Voisin niin kuvitella tapahtuneen:
Poika (Karoliinan kanssa pientä säpinää) soittaa K:lle, pyytä hänen ja ystäviensä kanssa villilään dokailemaan. K lähtee ajamaan ja soittaa välillä ajo-ohjeita. K:lla esim. tylsää poikien kanssa ja yrittää josko ihastus lähtisi hänen kanssaan kaksin jonnekkin, poika ei suostu, koska ei viitsi jättää kavereita yksin ryyppäämään. K suutahtaa ja lähtee kotiin... loppu mysteeriä.....kenties sovittu että jompi kumpi ajaa ja kappas molemmat humalassa tai jotain..
Voi Karoliina löytyisit jo!!! - Janne.
"Moni myöskin pohti miksi Karoliina vietti yksin aikaa KOLMEN pojan kanssa... kyllä minä ainakin nuoruudessa vietin aikaa POIKAYSTÄVÄNI ja hänen ystävien kanssa????!!!..pistää miettimään oli kyseinen tapaus juuri tälläinen, myöskin mitä todellisuudessa tapahtui?? "
Tottakai vietit koska sinussakin asustaa pieni pikku-huoora ja n yt sitten kiukuttaa kun tuli puheeksi ja päätit tulla puolustamaan huonoa itsetuntoasi.
Ei kukaan normaali teinityttö lähde poikien kanssa hääräämään. sellaisesta moni isäntä antaa selkäsaunan sitten kotona jos saa tietää.
seksiasiat ja seurustelut kuuluvat myöhemmälle iälle, ei nuorelle.
eli huooran puhetta. Menehän jakamaan revaasi nyt aikuisillekin vai kuulutko siihen ryhmittymään jonka mielestä kaikki kiva tulee tehdä vain "kultaisessa nuoruudessa". Eikös elämä ole itsessään elämistä varten vai kusiko se päässä vaikeuttaa sitä ajatusmaailmaa noin paljon?- Janne.
kaikenmaailman teinit tyttö ja poikaystävineen käyvät ainakin omille hermoilleni. Ikäänkuin sitä aletaan tekemään kusipäisiä lapsia jo pikkulapsen iässä!
Miksi vanhemmat eivät puutu näiden lirkkuajien touhuihin?
Likat ja jätkät pussailee toisiaan, valvoo yöt, virittää mopoja.
Joten on ihan oikein että se jälkikasvun hoitaa luonto sitten itse kun ei
vanhemmat osaa eivätkä pysty!!!!! - perkele.
Janne. kirjoitti:
kaikenmaailman teinit tyttö ja poikaystävineen käyvät ainakin omille hermoilleni. Ikäänkuin sitä aletaan tekemään kusipäisiä lapsia jo pikkulapsen iässä!
Miksi vanhemmat eivät puutu näiden lirkkuajien touhuihin?
Likat ja jätkät pussailee toisiaan, valvoo yöt, virittää mopoja.
Joten on ihan oikein että se jälkikasvun hoitaa luonto sitten itse kun ei
vanhemmat osaa eivätkä pysty!!!!!"Kyllä tytöt osaa juomisen ihan itsekin ja mitä olen nähnyt, niin suustaan paljon pahempia, kuin pojat ja suorastaan kerjäävät seksiä pienessä kännissä. "
Aikuisten miesten juomia ei pitäisi pennulle jakaa, mistähän siis ovat nekin
käsiinsä saaneet? vanhemmiltaan luultavasti koska päästäähän ne pentunsa uloskin pitkin yötä. tuskin oli karoliinan ainoa kerta tänä kesänäkään. Entä muiden? syyttävä sormi osoittaa vanhempia. Kuri puuttuu!
Ja jos seksiä kerjäävät niin lääkärille vaan. ei ole normaalia seksin harrastaminen ennen kunnollista aikuisikää! Ei sellaisen pienen 15.-20 vuotiaan armeija apinan muna ole vielä tarkoitettu muuhun kuin omaan kätöseen. Eikö se pieni 15-20vuotiaan tytön pimppa ole tarkoitettu muuhun kuin omalle sormelle olettaen että kynnet on leikattu jottei naarmuja syntyisi. - Jembuu
Janne. kirjoitti:
kaikenmaailman teinit tyttö ja poikaystävineen käyvät ainakin omille hermoilleni. Ikäänkuin sitä aletaan tekemään kusipäisiä lapsia jo pikkulapsen iässä!
Miksi vanhemmat eivät puutu näiden lirkkuajien touhuihin?
Likat ja jätkät pussailee toisiaan, valvoo yöt, virittää mopoja.
Joten on ihan oikein että se jälkikasvun hoitaa luonto sitten itse kun ei
vanhemmat osaa eivätkä pysty!!!!!Taidat olla "Janne." vain katkera ja kateellinen peräkamarinpoika, jolla ei ole ollut minkäänlaista sosiaalista elämää missään ikävaiheessa.
Aika outoa täällä aikuiselta(?) mieheltä haukkua nuorta tyttöä, ja ylipäänsä tuollainen vihapuhe on hieman oudon kuuloista. Pystyisitkö sanomaan noin päin naamaa esimerkiksi Karoliinan vanhemmille? Sekopäävaikutelman annat itsestäsi jo pelkillä kirjoituksillasi.
- Ei uskois jos ei näk
Janne tai mikä perkele nyt oletkaan... oletko sinä tappanut Karoliinan?
- Outo tyyppi
Ainakin tuo Janne kirjoittaa vihaavansa teinityttöjä...:/
Paras tyypin laittaa kuvansa nettiin että teinitytöt osaavat kiertää kaukaa moisen vihaajan!!!
- lopettakaa..
solvaaminen Karoliina oli fiksu urheilijatyttö jaka siepattiin ja mopo lavastettiin näyttämään kolaria.Ei poliisi niin tyhmä ole että uskoisi tuohon lavastukseen vaan niin fiksu että ei tunnusta henkirikosta koska se sitoisi tutkijoita joilla ei olisi mitään tekemistä koska sieppaaja on päässyt jälkiä jättämättä
- x-koirakouluttaja
Tuskin Karoliina on pelkkää viinaa juonut niin paljon, että on sekaisin. Nuoret käyttävät liian usen huumeita. Pojat eivät ol poliisin mukaan syyllistyneet mihinkään, riko on salaaminenkin, kun nuori tyttö on kateissa, samoin hänen päästämisensä ajamaan skootterilla kotiinsa siinä kunnossa, jos tytön kunto oli ajamiskelvoton. Nuoret eivät ymmärrä eivätkä tunne omaa vastuutaan ja lakia, vaikka sitä kouluissa yritettään opettaakkin, Karoliinan äidin mukaan tyttö ei käyttänyt alkoholia ja poijista kukaan ei ollut Karoiinan poikaystävä. Miten he saivat Karoliinan mukaan? Oliko joku poijista rakastunut Karoliinaan.Joka tapauksessa viinaa huumeita ja vain yksi tyttö on ongelma jo sinänsä humalatuneille m iespuolisille. Elmänkokemus puuttuu. Jos saisin vallan kuuluselisin poikia kyllä jo kovimman mukaan, samoin lehdenkantajaa. Mikä houkutus ja makupala onkaan sekainen suloinen tyttö kaupungin yössä hiljaisella asumalähiöllä. Urheilevi naisia on lähialueella raiskattu keskellä päivää ja useita yrityksiä. Entä eikö kukaan yöllä suuttunut , kun aitaa päin ajettiin? Jos Karoliina on lähtenyt jalkaisin matkaa jatkamaan, on hän voinut hyvin erehtyä suunnassa, esim. täysin päinvastaiseen suuntaan. Tuskin kuitenkaan minnekkään umpimetsään, korkeintaan tienviereen lepäämään. välillä. Pelastuskoirat opetetaan ottamaan ilmasta hajun, joten jälkien sotkeminen ei sekoita niiden nenää. Ne havaitsevat kaikki ihmiset sillä alueella jolla etsivät. pelastuskoiriai voi kuitenkaan yksin lähettää ko. alueelle koska siellä on autoja, mahdolisesti sähkölinjoja teollisuusalue ja junanrata. Koiraa ei voi yksin lähettää vaarallisiin paikkoihin. Omistaja taas on hitaampi. Oma koirani ei koskaan raunioetsinnöissä huijannut tai erehtynyt, tokoilusta se ei pitänyt, mutta etsi joko itsenäisesti tai käskystä tietyn kohteen. Koirani jätti helpoimman viimeksi ja haki vaikeimmat ensin,mutta "hänestä" näki että se helpoinkin oli selvillä jo heti. Koirat ilmaisee löytäneensä haukkumalla ja jäämällä kohteeseen, osalle opetetaan tuomaan kapula omistajalle ja viemään sitten omistaja löytöpaikalle.
- tieto puuttuu
Varmaan aika monen äidin mukaan, oma mussukka ei ole koskaan viinaa nähnytkään..
- noista huumeista..
ei ole mitään näyttöä.Ei pitäisi solvata asiattomast.Näyttö on vain siitä että on viety Tottijärvelle missä on huomattu että tytöllä on 2 kännykkää ja Tampereella sammutettu vaan toinen.Mopo lavastettu pihalle.Humalatilaakin poliisi ehkä liioittelee kun ei pysty ratkaisemaan juttua
- tässä vastaus
"Taidat olla "Janne." vain katkera ja kateellinen peräkamarinpoika, jolla ei ole ollut minkäänlaista sosiaalista elämää missään ikävaiheessa."
Miten solvaamiseni liittyi sosiaaliseen elämään? :)
Puhuin vain siitä mikä minua ärsyttää tässä, eli kun 15-20v lapset tuntuvat
vilistävän öisin miten huvittaa ryypäten, bilettäen.... niin jos ei rajoja laiteta,
ei anna hyvää kuvaa kotikasvatuksesta. Kyllä 15 vuotiaan paikka öisin on
ilman muuta omassa kotona turvassa.
Sosiaalisesta elämästä en ole sen enempää kiinnostunut mitä nyt muutkaan.
Suomessa on ihmisiä jotka voidaan jakaa prosentteihin ketkä nyt yleensäkään liikaa sosiaalisuutta ympärilleen haluaa, toiset vähemmän, toiset enemmän.
Typerien juntturien tyyli on nykyään netissä retostella niinkin tyhjäpäiväisellä asialla kuten jollain "sosiaalisella elämällä". Ymmärtäisin paremmin jos olisit rikas tai omaisit jotain mitä minulta puuttuu ja monelta. Sosiaalinen elämä ei ole mielestäni minkään arvoinen seikka.
Kaikillahan sitä on tuossa iässä kun ollaan koulussa ja leikitään, mutta minun kouluiässäni ei hölmöilty pitkin maita ja mantuja kännissä ja kotiin tultiin aina kun oli sovittu.
Se että tuon ikäinen juopottelee isossa porukassa on omiaan kertomaan siitä, että kakaralta puuttuu kuri ja sillä on ahne luonne. Sitä faktaa sinun on ihan turha kiistää, näitä kun löytyy niin monia. Ei millään meinata pysyä erossa vastakkaisesta sukupuolesta vaikka ikääkään ei ole tarpeeksi.
Pitäisitte ne kakaranne kotona vai hyppiikö ne teidän silmillenne kun ette pysty? ei täällä kaikki ole samanlaisia eikä ajattele samalla tavoin. Suurin osa pelleistä juoksee baareissa, koko ajan pitää olla seuraa. Miksette mene naimisiin ja elä onnellisena elämäänne?
Tässähän se tulos sitten näkyy kun annetaan alaikäisten hyppiä öisin siellä ja täällä. Sen enempää en antaisi oikeuksia 18v murkulle kuin 3 vuotta nuoremmalleenkaan.- jep jep....
Akkojen jurinaa tuommoiset sosiaaliset elämät. Etkö parempaa vastaiskua keksinyt? Missä näet ihmisen jolla ei ole sosiaalista elämää? Olen naimisissa, tiedoksi vaan :) Sen lisäksi näen ja kuulen ihmisiä, mutta en tarvitse heitä kotiini ryyppäämään. Kaikki ei halua joka viikonloppu ylimääräisiä kyläänsä. Minä en.
Olisi syytä sinullakin jo aikuistua. Lapset tarvii kavereita, aikuiset menee naimisiin. Toiset ei aikuistu koskaan.
Osoittaa vaan neuroottisuutta nämä akkojen ja ukkojen hömpötykset kun heidän pitää olla sinkkuja läpi elämänsä ja jo kakarasta lähtien hirveät paineet että seuraa varmasti riittää.
Mikä v-ittu siinä on, että pitää koko ajan pitää se suu auki? Miksi ei voi olla omissa oloissaan vai kai se on uskottava tosiaan että nämä pälpättäjät kaipaavat toistensa seuraa jatkuvasti, niille kun ei riitä 1 ihminen ja lapset joita tarkoitus on elämän aikana tehdä.
Ja kun ne kasvatetaan ylisosiaalisiksi jo pienestä pitäen niin pian on viinat kuvioissa ja katoamiset.
Teidänlaisianne ylisosiaalisia pellejä kyllä riittää. Sitten ihmetellään kaverien tärkeyttä vielä vanhemmalla iällä, ei juma-lauta. Kannattaisi perehtyä joskus siihen omaan elämäänsä ja luoda sitä.
Johan sen näkee netistäkin. Koko ajan porukka facebookissa tai mesessä tms. Olenko minä sitten erilainen kun ne ei ole tähän päivään astikka kiinnostaneet? :)
Ettekö kykene olemaan yksin päivääkään? Eikö hermot kestä?
Pikkuhuo-ria jakamassa itseään bileissä jo 15 veenä. Hyvä tulee vai mitä? - sain sanottua
jep jep.... kirjoitti:
Akkojen jurinaa tuommoiset sosiaaliset elämät. Etkö parempaa vastaiskua keksinyt? Missä näet ihmisen jolla ei ole sosiaalista elämää? Olen naimisissa, tiedoksi vaan :) Sen lisäksi näen ja kuulen ihmisiä, mutta en tarvitse heitä kotiini ryyppäämään. Kaikki ei halua joka viikonloppu ylimääräisiä kyläänsä. Minä en.
Olisi syytä sinullakin jo aikuistua. Lapset tarvii kavereita, aikuiset menee naimisiin. Toiset ei aikuistu koskaan.
Osoittaa vaan neuroottisuutta nämä akkojen ja ukkojen hömpötykset kun heidän pitää olla sinkkuja läpi elämänsä ja jo kakarasta lähtien hirveät paineet että seuraa varmasti riittää.
Mikä v-ittu siinä on, että pitää koko ajan pitää se suu auki? Miksi ei voi olla omissa oloissaan vai kai se on uskottava tosiaan että nämä pälpättäjät kaipaavat toistensa seuraa jatkuvasti, niille kun ei riitä 1 ihminen ja lapset joita tarkoitus on elämän aikana tehdä.
Ja kun ne kasvatetaan ylisosiaalisiksi jo pienestä pitäen niin pian on viinat kuvioissa ja katoamiset.
Teidänlaisianne ylisosiaalisia pellejä kyllä riittää. Sitten ihmetellään kaverien tärkeyttä vielä vanhemmalla iällä, ei juma-lauta. Kannattaisi perehtyä joskus siihen omaan elämäänsä ja luoda sitä.
Johan sen näkee netistäkin. Koko ajan porukka facebookissa tai mesessä tms. Olenko minä sitten erilainen kun ne ei ole tähän päivään astikka kiinnostaneet? :)
Ettekö kykene olemaan yksin päivääkään? Eikö hermot kestä?
Pikkuhuo-ria jakamassa itseään bileissä jo 15 veenä. Hyvä tulee vai mitä?"Karoliinan äidin mukaan tyttö ei käyttänyt alkoholia ja poijista kukaan ei ollut Karoiinan poikaystävä."
Mihin 15 vuotias pikkutyttö tarvitsee poikaystävää?
Sopivampaa seuraa olisi pikemminkin tyttöystävä. 25 vuotiaana
ehtii sitten seurustelemaan, sitä ennen kannattaa perehtyä ihan
muihin juttuihin ja poikien on hyvä leikkiä pihalla pallon kanssa.
Suurin osahan sen autonsakin hankkii lainalla kun on niin persaukinen
ettei kehtaa ajaa tonnin autolla. Lainaa nämä on heti ruikuttamassa
kun tulee 18-20v täyteen-
Te olette säälittäviä ahneita paski-aisia. Haistakaa siis pas-ka. - Puutavara8371287
sain sanottua kirjoitti:
"Karoliinan äidin mukaan tyttö ei käyttänyt alkoholia ja poijista kukaan ei ollut Karoiinan poikaystävä."
Mihin 15 vuotias pikkutyttö tarvitsee poikaystävää?
Sopivampaa seuraa olisi pikemminkin tyttöystävä. 25 vuotiaana
ehtii sitten seurustelemaan, sitä ennen kannattaa perehtyä ihan
muihin juttuihin ja poikien on hyvä leikkiä pihalla pallon kanssa.
Suurin osahan sen autonsakin hankkii lainalla kun on niin persaukinen
ettei kehtaa ajaa tonnin autolla. Lainaa nämä on heti ruikuttamassa
kun tulee 18-20v täyteen-
Te olette säälittäviä ahneita paski-aisia. Haistakaa siis pas-ka.Syyllisyyskö puhuu? Nytkö yrität vähätellä omia tekosiasi halventamalla kadonnutta ihmistä? Että "Ei se haittaa jos vähän tapoin kun se oli niin ahne huora"?
Miksi juuri "ahne" ja "huora"?
Kohtasitko Karoliinan pimeällä tiellä ja aloit vonkata seksiä mutta kun et onnistunut sitä saamaan, tapoit ? Niinkö siinä kävi? Liftasiko Karoliina kyytiisi mutta jäit ilman maksua?
Miksi sinua ärsyttää niin suunnattomasti se, että Karoliinasta välitetään?
Sekö että Karoliinalla oli kavereita ja sinulla taas ei? Ja Karoliinalla oli varaa skootteriin ja sinulla taas ei?
Onko ainoa kontaktisi muihin ihmisiin raha ja seksi? Ainakaan kirjoituksissasi ei muusta puhuta.
Ei empatiaa, ei huolta, ei välittämistä, ei halua pohtia ja ymmärtää.
Olet maho. Et kykene antamaan muille mitään arvokasta. - Nuori mieli
Karoliina oli yksin kotonaj oten kukaan ei ole päästänyt häntä. Nuoret vain käyttävät tilaisuutta hyväkseen. Äiti on ollut tod. näk. sairaan isänsä luona.
- xxope
Tilastojen mukaan Tampereen yläasteen yhdeksänsien luokkien oppilaista 30-60% on jo aloittanut seksielämän (vaihtelee alueittain) tytöillä on silloin yleensä vakituinen poikaystävä, poikien kokemukset hajanaisia ja useimpien kumppanien kanssa.(Länsi- Tampereella hieman alle puolet). Nuorista useimmat ovat kokeilleet ainakin kerran huumeita, osa käyttää alkoholia säännöllisesti. Pojat tyttöjä selvästi useimmin. Tämä on faktatietoa. Nuoret eivät yleensä myöskään tunne vielä vastuuta toisistaan, vaan käyttö on nuorten mielestä kunkin oma asia. Alkoholi haihtuu sentään jossakin ajassa, ellei ole juonut jotakin myrkkyä tai liian paljon, josta seuraa kuolema. Alkoholi alentaa reaktiokykyä ja arvostelukykyä, mutta ei muuta kokonaan persoonallisuutta. Huumeet voivat saada aikaan itsetunnon kohotuksen, pakoreaktion, skitsofrenia muistuttavan tilan jne. eli harhojen näkemistä ym. Huumeiden vaikutus voi kestää päiviä, joidenkin jopa kuukausia ja vuosia.
Karoliina voi olla elossakin, mutta sekaisin tai jalkansa loukanneena tai tajuttomana. Mielestäni pelastuskoiriakin tulisi vielä käyttää. (ruumiskoirahan etsii kaiketi vain kuolleita) Katsoihan Karoliina todennäköisesti paikan kartalta Villilään ajaessaan ja hän on kai asunut pitkään Lentävänniemessä, ei alue karkeasti arvioituna voi olla kokonaan vierasta skootterin omistajalle. Itse olisin jatkanut matkaa huomattuani itseni ajokelvottomaksi jalkaisin Tesoman ja Tohlopin kautta Lielahteen. Alue on hakualuetta huomattavasti laajempi. Matkaa kotiinkaan jalkaisin ei ole kuin muutama kilometri. Toivottavasti kaikki Länsi-Tamperelaiset haravoivat hiema omaa aluettaan mieluummin koirien kanssa. ieni likunta ei pahaa tee kenlekkään.- HJKHJKHK
MIKÄ VALE ETTÄ SUURIN OSA ON KOKEILLUT HUUMEITA JA HARJOITTAA SEKSIÄ NOIN NUORENA.ON KAKSI OSAA IHMISIÄ SYRJÄYTYNEET PERHEET JA KUNNOLLISET JOISSA LAPSET LUKEVAT YLIOPPILAIKSI JA HARRASTAVAT FIKSUJA ASIOITA. MINULLA ON KAKSI LASTA 17 JA 18 VUOTIAAT,MITÄÄN TUOLLAISTA HE EIVÄT EDES KUVITTELEEIVÄT VIINAA TARVITSE, EIVÄT JUO JA huoraa VANHEMMATKAA, MITÄ ISOT EDELLÄ SITÄ PIENET PERÄSSÄ, KAIKKI ALKAA KOTOA. EN MYÖSKÄÄN TUNNE KOTISEUDULLANI NUORIA JOTKA KÄNNISSÄ LUURAAVAT, HEIDÄT NAURETTAISIIN ULOS YHTEISÖSTÄ.
- kaikkea kanssa.
HJKHJKHK kirjoitti:
MIKÄ VALE ETTÄ SUURIN OSA ON KOKEILLUT HUUMEITA JA HARJOITTAA SEKSIÄ NOIN NUORENA.ON KAKSI OSAA IHMISIÄ SYRJÄYTYNEET PERHEET JA KUNNOLLISET JOISSA LAPSET LUKEVAT YLIOPPILAIKSI JA HARRASTAVAT FIKSUJA ASIOITA. MINULLA ON KAKSI LASTA 17 JA 18 VUOTIAAT,MITÄÄN TUOLLAISTA HE EIVÄT EDES KUVITTELEEIVÄT VIINAA TARVITSE, EIVÄT JUO JA huoraa VANHEMMATKAA, MITÄ ISOT EDELLÄ SITÄ PIENET PERÄSSÄ, KAIKKI ALKAA KOTOA. EN MYÖSKÄÄN TUNNE KOTISEUDULLANI NUORIA JOTKA KÄNNISSÄ LUURAAVAT, HEIDÄT NAURETTAISIIN ULOS YHTEISÖSTÄ.
voi vee sentään! ettäkö kaikki kunnollisten perheitten lapset lukevat ylioppilaiksi ja kaikki ylioppilaat ovat fiksuja?
missä kaapissa olet oikein elänyt???
osaa ne 'fiksutkin' lapset juoda salaa, käyttää aineita ym.
rivienvälistä viestität että köyhien lapset on rikollisia eikä lue yliopppilaiksi, ja rikkaiden kullannuput lukee ja käyttäytyy kaikinpuolin fiksusti.
hanki elämä!
T. neljän fiksun lapsen duunariäiti, jonka yksikään lapsi ei ole yo mutta silti fiksuja ja raittiita ja kunnollisia ja elämässä pärjääviä - 11
HJKHJKHK kirjoitti:
MIKÄ VALE ETTÄ SUURIN OSA ON KOKEILLUT HUUMEITA JA HARJOITTAA SEKSIÄ NOIN NUORENA.ON KAKSI OSAA IHMISIÄ SYRJÄYTYNEET PERHEET JA KUNNOLLISET JOISSA LAPSET LUKEVAT YLIOPPILAIKSI JA HARRASTAVAT FIKSUJA ASIOITA. MINULLA ON KAKSI LASTA 17 JA 18 VUOTIAAT,MITÄÄN TUOLLAISTA HE EIVÄT EDES KUVITTELEEIVÄT VIINAA TARVITSE, EIVÄT JUO JA huoraa VANHEMMATKAA, MITÄ ISOT EDELLÄ SITÄ PIENET PERÄSSÄ, KAIKKI ALKAA KOTOA. EN MYÖSKÄÄN TUNNE KOTISEUDULLANI NUORIA JOTKA KÄNNISSÄ LUURAAVAT, HEIDÄT NAURETTAISIIN ULOS YHTEISÖSTÄ.
tässä sulle faktaa "kilteistä" opiskelijoista:
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/08/1373408/aloittelevat-opiskelijat-paineessa-ei-aina-jaksaisi-ryypata
- synti johtaa aina tu
Jos karoliina olisi elossa niin tietenkin Hän ottaisi yhteyttä äitiinsä. Ei kukaan jätä käsilaukkuaan skootteriin ja lähde kävelemään,jos kaatuu soittaa tietenkin heti apua, tai soittaa lähimpää ovikelloa. Ja puhelin oli Hänen taskussaan ja jos Hän on maastossa niin kyllä se mykistyy parissa päivässä. Minä oletan että Karoliina ei ajanut skootteria kyseiselle paikalle vaan Hänelle on tapahtunut jotain ja teko on lavastettu.Äidille voimia,pelkään pahinta. Älkää HYvät vanhemmat päästäkö nuorianne ryyppäämään ja vielä seuraan jota ette tunne.Tuon ikäisen kotiintuloaika on 21.00-22.00 ja jos ei halua tulla niin silloin haetaan.EI minun tyttöni ajele yöllä missään,olen saanut kasvattaa lapset niin että alkoholia he eivät kysele, on muita arvoja ja elämän mielekkyys tulee muualta, koulutus, harrastukset, taivaan Isä jne.
- Tätsy_
Periaatteessa jonkun osallistuminen Karoliinan häviämiseen ei olisi mikään mahdottomuus. Muistan omasta nuoruudestani, olin Karoliinan ikäinen, kun menin juhannusjuhliin yleiselle leirintäalueelle. Tästä on jo kymmeniä vuosia aikaa, mutta ei kundien luonne miksikään muutu.
Olin juhannuspäivänä pyrkimässä liftillä yksin Tampereelle kun kohdalleni osui auto jossa oli muutama tyyppi. Menin sinisilmäisenä autoon ja he tekivät U-käännöksen ja yrittivät viedä minut väkisin Vammalaan ja yksi tyypeistä yritti kähmiä ja väkisin työntää viinaa suuhuni raamatun mallisesta taskumatista. Oli keskipäivä ja siltä tällaista. Millaista olisikaan ollut yöllä joutua moisen käytöksen kohteeksi.
En muista enää miten pääsin pois, kai yritin vauhdissa avata ovea mutta onneksi päästivät minut pois ja pääsin kotiin toisella autolla, johon uskaltauduin liftaamaan juhannuksena ei julkista liikennettä ollut. Olin tosi pelkoas ja kerroin tämän toisen auton pojille mitä olin saanut kokea ja he käyttäytyivät tosi fiksusti. - Omituista
Onko joku muu, kuin nämä kolme poikaa todistamassa, että Karoliina oli lähtenyt asunnosta johonkin?
Jos ei, niin jos joku pojista onkin ajanut skootterin pois asunnolta peitelläkseen rikoksen jälkiä ja törmännyt sillä aitaan? Mielestäni näitä poikia pitäisi kuulla enemmän. Jotain on tapahtunut joko tarkoituksella tai puolivahingossa ja Karoliinaa etsitään nyt väärästä paikasta.- Lähiöläinen55
Siksi juuri pojilta pitäisi vaatia yksityiskohtainen kertomus illan tapahtumista, miksi he olivat kokoontuneet ja mitä nauttivat, missä olivat klo 2,30-3,30 jne. Myös taloyhtiön ja lähitalojen asukkaita pitäisi kuulustella. Poikien verikokeesta selviäisi käyttääkö joku heistä huumeita. Karoliinan saattaminenkin peruttiin, kun huomattiin, että ei itsekkään saa humalassa ajaa ja voi kortti mennä. (Karoliinalta henki) Viisitoistavuotiaat voi käyttää alkoholia ja huumeita tietämättään, ehkä vain yksi joukossa tietää mitä juomien sekaan on joutunut. Monet aikuisetkin ovat joutuneet tietämättään huumatuksi. Ehkä heidän pitikin juuri ensi kertaa kokeilla jotakin. Poikien mukaanhan Karoliina oli ainakin humalassa. Toisaalta hän on voinut kohdata illan ja yön aikana mitä tahansa. Koska häntä ei löydy teoria hänen sammumisesta skootterin lähelle vesittyy. On häpeä, jos hän löytyy kuolleena ja on jälleen yksi, joka löytyy niin pitkän ajan kuluttua, että rikostakaan ei voida enää toteen näyttää. Poliisien resurssit ovat rajatut, mutta...
Tietysti jos Karoliina on siepattu, hän voi vielä palata kotiin tai piileskelee itse peläten seurauksia humalassa ajostaan. - .............
Lähiöläinen55 kirjoitti:
Siksi juuri pojilta pitäisi vaatia yksityiskohtainen kertomus illan tapahtumista, miksi he olivat kokoontuneet ja mitä nauttivat, missä olivat klo 2,30-3,30 jne. Myös taloyhtiön ja lähitalojen asukkaita pitäisi kuulustella. Poikien verikokeesta selviäisi käyttääkö joku heistä huumeita. Karoliinan saattaminenkin peruttiin, kun huomattiin, että ei itsekkään saa humalassa ajaa ja voi kortti mennä. (Karoliinalta henki) Viisitoistavuotiaat voi käyttää alkoholia ja huumeita tietämättään, ehkä vain yksi joukossa tietää mitä juomien sekaan on joutunut. Monet aikuisetkin ovat joutuneet tietämättään huumatuksi. Ehkä heidän pitikin juuri ensi kertaa kokeilla jotakin. Poikien mukaanhan Karoliina oli ainakin humalassa. Toisaalta hän on voinut kohdata illan ja yön aikana mitä tahansa. Koska häntä ei löydy teoria hänen sammumisesta skootterin lähelle vesittyy. On häpeä, jos hän löytyy kuolleena ja on jälleen yksi, joka löytyy niin pitkän ajan kuluttua, että rikostakaan ei voida enää toteen näyttää. Poliisien resurssit ovat rajatut, mutta...
Tietysti jos Karoliina on siepattu, hän voi vielä palata kotiin tai piileskelee itse peläten seurauksia humalassa ajostaan.Onhan se lukenut lehdissä moneen kertaan, että poikia on kuultu, eikä heitä epäillä mistään, joten varmaankin on heidän tekemisensä tiedossa.
Huumetestien tekeminen voisi olla aiheellista. Hiuksista ainakin näkee pitemmänkin ajan jälkeen, mutta eipä näitä sillä tavalla näytetä tutkivan muissakaan tapauksissa.
- - Janne.
"Älkää HYvät vanhemmat päästäkö nuorianne ryyppäämään ja vielä seuraan jota ette tunne.Tuon ikäisen kotiintuloaika on 21.00-22.00 ja jos ei halua tulla niin silloin haetaan.EI minun tyttöni ajele yöllä missään,olen saanut kasvattaa lapset niin että alkoholia he eivät kysele, on muita arvoja ja elämän mielekkyys tulee muualta, koulutus, harrastukset, taivaan Isä jne"
Juuri näin! Tässä hieno esimerkki hyvästä kasvatusmallista.
Enkä halua että Karoliinan vanhemmat pahoittavat mieltään, vaan uskon että Karoliinakin on hyvän perheen tyttöjä, mutta huonoa tuuria oli matkassa kun yöllä ulos lähti. Elämä on sellaista että uskotaan että kyllä nuori pärjää kun kerran saa vähän valvoa ulkosalla, mutta niin se vaan on että suurin osa kaikenlaisista tapaturmista sun muista sattuu joko humalassa tai yöaikaan varsinkin katoamiset.
Toivon mitä pikimmiten että tyttö löytyy elossa ja pyydän anteeksi liian harkitsematonta tekstiäni aiemmissa viesteissäni.- ....................
"Onko ainoa kontaktisi muihin ihmisiin raha ja seksi? Ainakaan kirjoituksissasi ei muusta puhuta.
Ei empatiaa, ei huolta, ei välittämistä, ei halua pohtia ja ymmärtää."
Olet väärässä. Ymmärrän kyllä.
Samalla silti ärsyttää liian vapaa kasvatusmalli osalla nuorista.
Ja hei, mä ymmärrän! Osaan olla ilkeä kun joskus viha vie ajatukset ihan muualle, tavallaanhan sitä ajattelee että miksi tyttö sai mennä yöksi ja miksi oletettiin että tyttö selviää yöstä ilman aikuista saattajaa jne.? Lähtikö tyttö salaa sinne juhliin ? Eihän asia minulle kuulu, mutta sen tiedän että on oltava luja kuri ihan sen oman lapsen terveyden vuoksi. Ei sen takia että oltaisiin ilkeitä tai kateellisia tms.
Onhan meitä aikuisia jotka saa tehdä mitä huvittaa mutta eihän kotona asuva nuori voi näin käyttäytyä. Täytyyhän hänen kunnioittaa vanhempiaan ja vanhempien kunnioittaa lastaan, eikä osoittaa välinpitämättömyyttä. On virhe antaa lapsensa ryypätä viikonloput ja olla välittämättä siitä mihin aikaan hän tulee kotiin.
meitä muita tällainen kummastuttaa meitä jotka kunnioitimme sääntöjä.
Ja sitten tähän alkuun.
Osaan mä ajatella että jos olisi oma lapsi, niin mitä kokisin tälläkin hetkellä jos se olisi kadonnut. Ketä syyttäisin?
On noloa varmaan sanoa kaikkea mitä mieleen tuleekaan, mutta toisaalta ajattelemme että ei ketään voi kahlita neljän seinän sisään, mutta toisaalta ei liian vapaastikaan voi omaa lastaan päästää "lentämään" vain sen takia että "niin kaikki muutkin tekee".
Onko se nuorelta pois vaikka kun sanotaan että on koko elämä edessä, niin eikö se silloin juuri ole? Eihän ihminen mitään menetä siinä vaikka olisi koko nuoruutensa opiskelemassa ja nukkuisi yöt, eikä ryyppäisi kertaakaan?
Kun kaikki tärkeä työ on tehty, niin on syytä juhlia. Nuorelle ei tee hyvää tällainen elämäntyyli.
Elämä vie meitä. Syntyessämme olemme viattomia. Kun ikää tulee niin ajaudumme muiden mukana.
Lämmin halaus Karoliinalle, missä oletkin. Viaton nuori ihminen ja yhtä arvokas kuin kaikki muutkin ja kaikkein arvokkain omille läheisilleen. - no jee....
.................... kirjoitti:
"Onko ainoa kontaktisi muihin ihmisiin raha ja seksi? Ainakaan kirjoituksissasi ei muusta puhuta.
Ei empatiaa, ei huolta, ei välittämistä, ei halua pohtia ja ymmärtää."
Olet väärässä. Ymmärrän kyllä.
Samalla silti ärsyttää liian vapaa kasvatusmalli osalla nuorista.
Ja hei, mä ymmärrän! Osaan olla ilkeä kun joskus viha vie ajatukset ihan muualle, tavallaanhan sitä ajattelee että miksi tyttö sai mennä yöksi ja miksi oletettiin että tyttö selviää yöstä ilman aikuista saattajaa jne.? Lähtikö tyttö salaa sinne juhliin ? Eihän asia minulle kuulu, mutta sen tiedän että on oltava luja kuri ihan sen oman lapsen terveyden vuoksi. Ei sen takia että oltaisiin ilkeitä tai kateellisia tms.
Onhan meitä aikuisia jotka saa tehdä mitä huvittaa mutta eihän kotona asuva nuori voi näin käyttäytyä. Täytyyhän hänen kunnioittaa vanhempiaan ja vanhempien kunnioittaa lastaan, eikä osoittaa välinpitämättömyyttä. On virhe antaa lapsensa ryypätä viikonloput ja olla välittämättä siitä mihin aikaan hän tulee kotiin.
meitä muita tällainen kummastuttaa meitä jotka kunnioitimme sääntöjä.
Ja sitten tähän alkuun.
Osaan mä ajatella että jos olisi oma lapsi, niin mitä kokisin tälläkin hetkellä jos se olisi kadonnut. Ketä syyttäisin?
On noloa varmaan sanoa kaikkea mitä mieleen tuleekaan, mutta toisaalta ajattelemme että ei ketään voi kahlita neljän seinän sisään, mutta toisaalta ei liian vapaastikaan voi omaa lastaan päästää "lentämään" vain sen takia että "niin kaikki muutkin tekee".
Onko se nuorelta pois vaikka kun sanotaan että on koko elämä edessä, niin eikö se silloin juuri ole? Eihän ihminen mitään menetä siinä vaikka olisi koko nuoruutensa opiskelemassa ja nukkuisi yöt, eikä ryyppäisi kertaakaan?
Kun kaikki tärkeä työ on tehty, niin on syytä juhlia. Nuorelle ei tee hyvää tällainen elämäntyyli.
Elämä vie meitä. Syntyessämme olemme viattomia. Kun ikää tulee niin ajaudumme muiden mukana.
Lämmin halaus Karoliinalle, missä oletkin. Viaton nuori ihminen ja yhtä arvokas kuin kaikki muutkin ja kaikkein arvokkain omille läheisilleen."Miksi sinua ärsyttää niin suunnattomasti se, että Karoliinasta välitetään?
Sekö että Karoliinalla oli kavereita ja sinulla taas ei? Ja Karoliinalla oli varaa skootteriin ja sinulla taas ei?"
Nyt vähän jäitä hattuun :)
Luuletko tosiaan että minua ärsyttää kun Karoliinasta välitetään? :)
Arvaa mitä? Minäkin välitän! - Vielä tänään
no jee.... kirjoitti:
"Miksi sinua ärsyttää niin suunnattomasti se, että Karoliinasta välitetään?
Sekö että Karoliinalla oli kavereita ja sinulla taas ei? Ja Karoliinalla oli varaa skootteriin ja sinulla taas ei?"
Nyt vähän jäitä hattuun :)
Luuletko tosiaan että minua ärsyttää kun Karoliinasta välitetään? :)
Arvaa mitä? Minäkin välitän!Huorittelut eivät kyllä kerro välittämisestä vaan vihasta. Eikä edes sellaisesta terveestä vihasta jota koetaan silloin kun on jouduttu epäoikeudenmukaisen kohtelun kohteeksi vaan sairaasta, itsekkäästä, ylpeydestä ja halveksunnasta kumpuavasta vihasta.
Toivon tosiaan ettei kenenkään tarvitsisi olla tekemisissä kanssasi.
Jos olet tehnyt Karoliinalle jotain, poliisi saa sen kyllä selville. - Tuskinpa nyt
Vielä tänään kirjoitti:
Huorittelut eivät kyllä kerro välittämisestä vaan vihasta. Eikä edes sellaisesta terveestä vihasta jota koetaan silloin kun on jouduttu epäoikeudenmukaisen kohtelun kohteeksi vaan sairaasta, itsekkäästä, ylpeydestä ja halveksunnasta kumpuavasta vihasta.
Toivon tosiaan ettei kenenkään tarvitsisi olla tekemisissä kanssasi.
Jos olet tehnyt Karoliinalle jotain, poliisi saa sen kyllä selville.sentään murhaaja haluaisi herättää huomiota keskustelupalstalla. Useinhan ne esittää oikein kilttiä, huolestunutta ja auttavat etsinnöissä.
Sukulaistenkin takia olisi kyllä syytä miettiä, mitä kirjoittaa, jos sattuvat lukemaan. - olemme tukenasi
Tuskinpa nyt kirjoitti:
sentään murhaaja haluaisi herättää huomiota keskustelupalstalla. Useinhan ne esittää oikein kilttiä, huolestunutta ja auttavat etsinnöissä.
Sukulaistenkin takia olisi kyllä syytä miettiä, mitä kirjoittaa, jos sattuvat lukemaan.Eli kun haukkuu hutsuksi niin on automaattisesti tappanut jonkun.
Lääkkeet loppu?
taisi vain ottaa pultit kun ei kestänyt lukea tekstiä. Koita nyt kestää.
Voithan saada uuden reseptin psykiatriltasi, eikö? - netissa22v
Tuskinpa nyt kirjoitti:
sentään murhaaja haluaisi herättää huomiota keskustelupalstalla. Useinhan ne esittää oikein kilttiä, huolestunutta ja auttavat etsinnöissä.
Sukulaistenkin takia olisi kyllä syytä miettiä, mitä kirjoittaa, jos sattuvat lukemaan.tämä janne-nimellä kirjoittelija on kyllä ilmeisimmin trollaaja, ja
vastaaminen vain ruokkii niitä. Ikävä kyllä, vastaamattomuuskaan
ei kyllä saa näitä menemään pois, mutta ei silti kannata palkita vastaamalla.
Nämä trollaajat ovat vielä niitä kaikkein ahkerimpia kirjoittajia,
parhaimmillaan usealla nimimerkillä, päätellen yhtenevästä
sanastosta ja tyylistä.
- J.Gacy
Mun mielestä poliisin pitäisi koirinensa tutkia ne kaikki Likolammen asunnot, eritoten just sen minkä edessä skootteri ja ne ihan viereiset. Jos niitä ei ole tutkittu, ja ratkaisua ei löydy, niin aina jää epäilyksen siemen itämään. Enitenhän tämä koskettaa tietenkin niitä, jotka siellä Likolamminkadulla asuu.
Kääntöpuoli on tietenkin se, että lyhyellä tähtäimellä poliisin käynti jossain asunnossa pistää helposti ikävät huhut liikenteeseen, vaikka ei olisi osaa eikä arpaa asian kanssa.
Eikä poliisille kannata soitellakaan, että tulkaa meilla tutkimaan, se herättää helposti poliisissa epäilyksiä. - huumeita?
voi olla että pojat kokeilivat huumeita ja antoivat Karoliinallekin, jotain speediä. Tyttö lähtee sitte ajamaan, ja kaatuu, ja lähtee metsään hakemaan apua koska on niin sekaisin. Eksyy metsään ja saa sydänkohtauksen yliannostuksesta.
TAI sai yliannostuksen jo muiden läsnäollessa, ja muut päättivät haudata hänet. - Me emme tiedä
Mitä järkeä tässä mietiskelyssä on, kun se ei auta mitään?
Mitä jos sitä ja mitä jos tätä?
Mahdollisuuksia on vaikka kuinka.
Mysteeri on mysteeri, eikä se selväksi muutu, kuin ratkaisemalla mysteeri.
Jos ei ole selvää johtolankaa, ei voida ratkoa mitään.
Jotkut asiat eivät vaan koskaan selviä. Jossittelu on turhaa. - >Tohtori
"Huorittelut eivät kyllä kerro välittämisestä vaan vihasta. Eikä edes sellaisesta terveestä vihasta jota koetaan silloin kun on jouduttu epäoikeudenmukaisen kohtelun kohteeksi vaan sairaasta, itsekkäästä, ylpeydestä ja halveksunnasta kumpuavasta vihasta.
Toivon tosiaan ettei kenenkään tarvitsisi olla tekemisissä kanssasi.
Jos olet tehnyt Karoliinalle jotain, poliisi saa sen kyllä selville. "
Ainahan näille palstoille tärähtäneitä eksyy :)
Olethan ottanut lääkkeesi ajallaan? - huhhuijjaah
Tuota noin.. Jos nyt aletaan ihan tosissaan miettiä niin 99% tälle palstalle kirjottaneista näyttää olevan tärähteitä, nolife-vammaisia, hysteerikkoja, idiootteja tai muuten vaan poikkeavia. Kaikkinaiset teoriat ja pähkäilyt näyttää olevan semmoista scheissea että oksat pois. Ja runkokin vielä pätkiksi.
- SERSERSR
NO HYVÄ KUN SINÄ OLET NOIN FIKSU,KERRO LISÄÄ MITEN IDIOOTTEJA IHMISET OVAT,HAE YSTÄVIÄ ELÄIMISTÄ EHKÄ NE TÄYTTÄVÄT VAATIMUKSESI.....
- Janne.
Taitaa olla koko suomi24 ynnä muutkin keskustelufoorumit tärähtäneitä.
sitä mieltä olen tähän saakka ollut. - xxope
Huumeiden ja alkoholin käyttö ja kokeilu ovat aivan eri asioita. Nuorten terveyttä ja seksuaalielämää tutkitaan valtakunnallisesti muutaman vuoden välein. Nuoret itse vastaavat kysymyksiin nimettöminä Näihin tilastoihin nojaten kirjoitin nuorten kokeneisuudesta. Monikaan ei itse päätä kokeilla, vaan saavat huumeitä iltaa istuessaan ryhmässä "vahingossa". Vaikka vaan savukkeen muodossa. Seuraukset saattavat olla arvaamattomat. Nuorten seksuaalista kokeneisuutta on tilastoitu usean kymmenen vuoden ajan, jopa 60-luvulta lähtien. Yliopisto-opiskelijat käyttävät huumeita ja ovat moraalittomia siinä issä muukin, paremmn kärkipäässä kuin hännän huippuna.
Karoliina on kaikkien tuttujensa ja äitinsä mukaan ollut luotettava, ei käyttänyt huumeita eikä alkoholia, jos hän nyt oli vahvassa humalassa, kokemus oli hänelle ensimmäinen ja outo. Pieni äärä alkoholja pieni määrä pehmeitä huumeita voi aikaansaada "vahvan päihtymyksen". Pitäisi lailla kieltää hänen solvaamisensa julkisilla palstoilla, ajatelkaa vanhempia edes vähän. - Lähiöläinen55
Jos poliisin teoria pitää paikkansa ja Karoliina on itse ajanut skootterinsa kantoon Likolammenkadulle, hän on kääntynyt liian aikaisin vasemmalle. (näin käy minullekin joskus autollakin pimeässä selvin päin). Tavoitteena on ollut todennäköisesti kääntyä Vanhalle kirkkotielle. Skootteri on sammunut ja Karoliina on jatkanut matkaa jalan tavoitteena ehkä Tesoman valtatie, jota kautta pääsee Lentävänniemeen. Kalkkuun on rakennettu hiljattain paljon uutta asutusta ja uusia katuja , oudon nimisiä. Ehkä hän on ylittänyt radan ja teollisuusalueen ja kulkenut Tesomajärven rantaa, luullen sitä pimeässä ja mahdollisesti humaltuneena Tohlopiksi. Poliisin mukaan vahvasti päihtynyt? Siis poikien kertoman mukaan? Tai puhelujen ystävilleen?. Psyykkisesti jostakin tapahtumasta järkyttynyt tai humalassa ? Poliisihan ei humalatilaa pysty vahvistamaan, ainoastaan verikoe asianomaisesta henkilöstä on vasta pätevä.
- J.Gacy
Jos on rahapussinsa sun muut jättänyt, niin on sitten todella kännissä. Totaalinen (hetkellinen) muistinmenetyskään ei olisi täysi mahdottomuus, etenkin jos vaikka lyönyt päänsä vaikkapa kantoon.
- Kunniasanalla?
Onko IHAN varma asia ettei huumeita käytetty?
http://www.iltasanomat.fi/terveys/gamma-ja-lakka---millaisia-ovat-nama-suomalaisia-nuoria-tappavat-huumeet/art-1288406385983.html
- J.Gacy
Jotenkin karmii toi asunto jonka edessä Karoliinan skootteri oli. Siinä toisella puolen tietä (pihaa) näyttäisi yhden netistä löytyneen kuvan mukaan olevan jokin varasto, vierashuone, sauna, tms., autotallilta se ei oikein vaikuta. Tavallaan siinä olisi siis kätkemispaikat ihan vieressä. Miksei piileskelypaikatkin.
Ehkä olisin paremmin perillä asiasta jos asuisin alueella. Onhan noi metsänreunat jo sinällään muutenkin karmivan oloisia.
Tässä on kyllä näitä mysteerin aineksia yllin kyllin, ja kun tunnetusti mielikuvituksella ei ole rajoja.- J.Gacy
Joku säilytysvajakin se voisi olla, näyttäisi olevan pieni ikkuna jossa verhot kiinni.
Toi kuvanottaja vaikuttaisi välttäneen menemästä sinne asunnon piha-alueelle (piha-alueen poikki menevälle tienosuudelle). Ottanut kaksi kuvaa, toinen siltä puolen mistä skootteria oletettavasti on ajettu, ja toinen toiselta puolen. Siinä ei ole mitään poliisin nauhoja kuitenkaan rajoittamassa (toki suullinen kehotus menemättä voi olla voimassa, eikä se muutenkaan taida olla luvallista).
Ehkä pieni mahdollisuus, että olisi peräti asunto, muttei oikein kyllä siltä vaikuta.
Noi kuvat ei ole kauhean teräviä.
- J.Gacy
Joku piipuntapainenkin siinä katolla vaikuttaisi olevan. Eipä kai siellä nyt kukaan kuitenkaan yöllä ole tarjonnut Karoliinalle lisää juotavaa saunan merkeissä. Trampoliini sijaitsee siinä toisella puolella melkein vieressä.
- Lähiöläinen55
Kun laukku ja kotiavaimet ovat jääneet pyörään, Karoliina on joko järkyttynyt, loukkaantunut, humalassa, tai pyörän on ajanut ko. paikkaan joku muu, joka ei edes tiedä tai ole huomannut, että ko. tavarat ovat pyörän mukana
Toinen melko uskottavalta tuntuva teoria onkin, että Karoliinan pyörän on ajanut joku muu ko. paikalle. Tai sinne on ajettu kaksin. Tai Karoliinaa on ahdisteltu. Nuoret olivat olleet Villilässä myös uimassa. Ollessani vuosia sitten mökillä kahden 13 v tytön kanssa, joista toinen oli omani ja toinen koulutoveri, kävimme uimassa muutaman sadan metrin päässä olevalla lammella tai pikkujärvellä. Meillä oli vanhemman pariskunnan lupa käyttää heidän laituria. Palatessamme lähdin parin sadan metrin päähän vadelmaan koiran kanssa ja sanoin tytöille leikilläni, että jos joku tulee huutakaa. Tuskin pääsin poimimisen alkuun kun oma tyttäreni huusi, että äiti tule takaisin. Minua nauratti ensin, mutta hetken päästä tuli itkunsekainen huuto, että tule heti täällä on mies. Palatessani humalainen mies kähmi tyttöjä ja vaati seksiä mökkipihassamme. Laiturin viereisen mökin mies oli katsellut meitä salaa ja innostunut liikaa. Minunkin oli vaikea saada hänet lopettamaan ja rauhoittumaan, vaikka kerroin tyttöjen iänkin. Karoliinaan on joku ulkopuolinen voinut Villilän saaressa ”ihastua”liikaa ja lähtenyt seuraamaan tyttöä ja ahdistanut hänet ko. tilanteeseen.- cafee latte
niin, että villejä ne villiläläiset?
kait muuten teit ilmoituksen poliisille?
- ongelma..
onkin siinä että mihin tautiin se terve urheilijatyttö nyt yht äkkiä kuoli.Elävänä tuskin enää löytyy.
- Lähiöläinen55
Tai ihmeen kautta onkin hengissä, jos on sittenkin siepattu ja pääsee pakenemaan sieppaajaltaan. Voi vain toivoa vieläkin sitä Karoliinan ja omaisten kannalta parasta totuutta.
- no abusing anymore
http://kuvake.net/users.php?action=search&username=-pm-&joker=end&city=&girls=1&boys=1&minAge=&maxAge=
Tuommonen tamperelainen 40w ukonkäppänä etsii kuvake.net:ssä nuoria kiimaisia tyttöjä imemään ja nuolemaan kaluaan... Mistä tietää mitä tekee tytöille jos saa tapaamisen järjestettyä. Näyttää olevan moottoripyörämiehiä eli nuoret gimmat taatusti kuumana perään jos vaikka pääsis ajelulle siistillä prätkällä aikuisen miehen kanssa. Oksettaa.
Poliisit perään! Mistä tietää vaikka olisi Karoliinankin treffannut ja....
On flirttaillut ja ehdotellut jopa 15 vuotiaille tytöille tuolla sivustolla. vittu munat tuolta mopojuipilta pitää leikata ja pian!- ***
Onko Karoliinaakin houkuteltu sivukujalle:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011081514211828_ul.shtml
- xxLähiöläinen
Kirjoitin pitempään keskuteluketjuun Mustanvuoren ja Kalkun sotahistoriasta ja juoksuhaudoista. Laitan tähän linkin , jossa ko. historiasta hieman faktaa.
Alue on ehkä täynnä salakuoppia
http://www.tampere.fi/tiedostot/5icKHdM7L/kalkunvuoren_viheralueiden_hoitosuunnitelma.pdf - <dj
Oma käsitys tapauksen kulusta on seuraava: Karo joutui takaa-ajettuna tai seurattuna umpikujaan Likolammenkadulle. Kadun päässä yritti kääntyä umpikujassa takaisin, mutta skode kaatui ja Karo hätääntyi. Häntä seuranneesta autosta joku otti häneltä kypärän pois päästä, asetteli sen skoden viereen ja pakotti autoon. Tämän takia kaikki Karon tärkeät asiat jäivät skodeen, eikä hän ehtinyt ottaa niitä mukaansa.
Trampoliinilta kuulostanut ääni, jonka joku talon asukas oli bongannut yöllä, on mahdollisesti bassobuusterin ääni Karoa seuranneesta autosta. Asun paikassa, jossa näitä buusterin paukuttajia ajaa usein ohi, ja se kuulostaa joskus aivan kuin joku hyppelisi tramboliinilla.
Mitä sen jälkeen tapahtui, onkin täysi arvoitus ? Jos Tampereen-Lielahden suunnalta ajelee tuohon aikaan yöstä autolla takaisin kämppänsä suuntaan, niin yleensä käyttää Nokian moottoritietä. Jos ajaa vanhaa Nokian tietä, on suuntana yleensä Kalkun kaupunginosa tai Nokia (sinnekin mennään yleensä kyllä motaria). Eli arvelisin, että auto oli tulossa Tampereen keskustan suunnasta vanhaa tietä kohti Kalkkua ja bongasi Karoliinan, joka ajeli epävarman oloisena ja huojuvana skodella. Auto jatkoi todennäköisesti Karon kaapattuaan matkaansa kohti Kalkun-Nokian suuntaa, mitä tukee tiedot saaduista teletunnisteista Tottijärven suunnalta.
Etsisin klo 2.40-3 välillä kyseisenä yönä kohti Kalkkua-Nokiaa kulkenutta autoa (tai tietenkin silminnäkijähavaintoja näistä) ja tutkisin teleet vielä kerran ja todella millimetrin tarkasti.
Joku vertasi tuolla aiemmin ketjussa Raisan tapausta tähän. Mitä yhteistä ? No, Raisan epäillään nousseen vanhaan amerikkalaismalliseen limousineen ennen katoamistaan. Tätähän selviteltiin v. 1999 todella paljon. Karon katoamisyönä oli "sattumalta " Lielahdessa (noin 5 km:n päässä) vanhojen amerikkalaisten autojen kokoontuminen.
Avainasiat:Karo kaapattu,auto (mahdollisesti vanhan mallin amerikan limousine ?), suuntana todennäköisesti keskustasta päin Kalkku-Nokia vanhaa tietä pitkin, teletunnistetiedot vielä tutkintaan suurennuslasin kanssa, aamuisten kulkijoiden mahdolliset havainnot Kalkun-Nokian suunnalta klo 2.40-3, Nokia-Tottijärvi alue ?
Tuo kyseinen Tottijärven linkki sijaitsee todennäköisesti Naulonvuoren päällä etelä-Nokialla (siellä ainakin sellainen on) ja on erittäin korkealla paikalla noin 60-70 m ympäristöään korkeammalla, joten siihen voi kännykkä kytkeytyä kaukaakin. Likolammenkadulta on noin 10 km linnuntietä Naulonvuoreen, eikä matkalla ole korkeita esteitä.- J.Gacy
Aamulehden jakajakin olisi voinut havaita jotain, ehkä jonkun viereisen alueenkin aamulehdenjakaja. Ei hajuakaan millaiset jakoalueet niillä on. Tommoinen auto voisi olla tarttunut johonkin kameraankin, mutta siinä ihan lähellä ei taida linssejä olla.
Muutkin kuin skootterihavainnot voisivat auttaa eteenpäin, eikä tarttisi olla just Likolammenkadun kohdalta Nokiantietä.
- xxLähiöläinen
Käykää nyt nuoremmat ihmeessä yöllä katsomassa, mutta luotettavassa ryhmässä, minne Likolammenkadulta suuntaisitte, jos olisitte kävelykunnossa ja skootteri sammunut. Itse loukkaantunut ja/tai sammunut olisi todennäköisemmin löytynyt lähistöltä.Eiköhän Kalkun uuden asutuksen valot olisi ollut houkuttimena, vaikka useimmat nukkuvatkin niin piha- ja katuvalot.
Mahtaako kerrostaloista (mannerheimin talon ym.) näkyä yläikkunoista Likolamminkdulle (järvimaisemilla ainakin niitä myytiin), skootterin ääni ainakin saattaa kuulua ja kiinnittää huomiota. Entä ne vanhukset samassa taloyhtiössä, metelistä hermostunut pappa hakannut tytön henkihieveriin ja piilottanut sitten henkitoreisen. Bussitkin olisi pian alkanut kulkea melko lähetä.- Speedy_
Alkoholin vaikutuksen alaisena oleva olisi jämähtänyt aika lähelle skootteria mutta jos olis jonkin piristävän huumeen vaikutuksenalainen, niin vois silloin jaksaa vaikka kuinka ja pitkälle ja jos on vielä urheilutaustaa.
- Trampoliiniääni
laudanpätkällä hakkaamisesta, no tuskinpa nyt sentään.
- xxope
Tyttöhän oli pikajuoksija ja vielä voimistelija. Otetaan nyt vielä yksi "demo".
Itse jättäisin skootteriin vilkun päälle ja tavarat , joista selviää henkilöllisyys, myös tilanteessa , jos joutuisin pakenemaan jotakuta ja haluaisin, että minut varmuudella löydetään mahdollisimman pian ja pelastetaan. Sain sen kuvan, että Karoliina oli melko fiksu tyttö. Se kännykkä on vähän outo asia. Eikö kännykkää voida vielä testata niinkin, että missä kohtaa Kalkkua vastaava puhelin voi mennä Tottijärven tukiasemaan. Jos voi. Ei kai voi varmuudella väittää niinkään päin, että tyttö ei ole lähtenyt Tottijärven suuntaan tai viety sinne. Toisaalta eikö Villilästä helpoimmin signaalit mene Tottijärvelle kuin Kalkusta, suoraan järven yli. Puhelimen on myös joku voinut siepata, periaatteella et soita mitään hätäpuheluja tai vaan rahan arvoisena tavarana. - J.Gacy
Tie kaartaa oikealle, oikean vilkun ei ole musta kovin ihmeellistä. En nyt heti muista olisiko sitä mainittu missään kumpi vilkku se oli, vai perätä hätävilkku, jos skootterissakin sellainen toiminto on.
Jossain sanottiin että skootteri pitäisi nostaa jalustalleen, jotta sitä voisi käynnistellä. Jos näin, niin voi hyvin olla että ei ole käynnistelty ja se on vilkku on sitten unohtunut päälle, ehkä mahdollinen haaveri tai muu loukkantuminen tai pelkkä mielenjohdekin johtanut siihen että skootteria ole nosteltu. Se kypärän nätti sijoittelu ei kyllä puolla haaveria tai loukkaantumista, ellei joku ulkopuolinen ole siinä ollut auttelemassa. Se on vähän outo juttu, mutta voi tietenkin olla sattumaakin.
Jos naapurin rouva on kuullut jotain, niin ääni voi olla mistä vaan, jopa Karoliinan askeleet. Mulla itsellä oli joskus kengät, jotka piti narinaa joka askeleella, mistä sitä tietää vaikka olis jotain sen tapaista voinut kuulla. Voisihan se olla myös pihakivetyksellä, tai miksei tielläkin, ponnahteleva kottikärry, tai sitten se joidenkin suosima V8 jenkkirauta, tai miksei lapiohommien äänikin (kuopan kaivaminen tai täyttäminen). Näitä ehdotelmia löytyy netin palstoilta vaikka minkälaisia. Karoliina voi olla myös käynyt ottamassa pari volttia sillä viereisellä trampoliinilla, mutta olettaisin silloin jonkun siinä hyvin lähellä olleen pihavalon palaneen, että on jotain nähnyt, ellei sitten skootterin valoja ole hyödyntänyt. Mulle jäänyt käsitys että katuvaloja ei olis ollut, en ainakaan noissa parissa kaatumispaikan molemmin puolin otetussa fotossa niitä näe.
Noista lehtijutuista kaipaisin yksityiskohtia, mutta voi olla että niitä on (poliisin pyynnöstä) tietoisestikin jätetty kertomatta. - xxope
Ellei olisi Raisaa ym. edellä kävijöitä, ei asian selviämättömyys olisi niin vaikea asia. Ihmettelen itse suuresti myös niitä outoja teletunnistetietoja, asun melko lähellä eli Länsi-Tampereella Karoliinan illanviettopaikkaa ja skootterin löytymispaikkaa,muutaman kilometrin päässä molemmista, mökkini on Tottijärvellä. Voiko tosiaan olla niin, että jos katoaisin ja teletiedot tulisivat Tottijärveltä, ei osattaisi sanoa olenko ollut viimeksi fyysisesti kotonanani Tampereella vai mökilläni Tottijärvellä. Tuntuu lähes uskomattomalta. Ymmärrän että esimerkiksi Tottijärveltä on lähes mahdotonta lähteä umpimähkää etsimään. Toisaalta poliisit ovat olleet hämmästyttävän nopeita ja taitavia joidenkin rikollisten etsinnässä, koiratkin heti apuna. Toisaalta myös niin moni tyttö ja poika on jopa viikon kaksi kolmekin omilla teillään ja aiheuttavat sn, että poliisi ei heti voi toimia, vaikka kyseessä olisi eksyminen, sieppaus, henkirikos ja uhri voisi olla ehkä vielä pelastettavissa
- xxLähiöläinen
Kopterikuvat alueelta eivät ole ajan tasalla, alueelle on kaiken aikaa rakennettu lisää Likolammen yläpuolelle, korkeita kerrostaloja ja rivitaloja sekä viereiseen soramontttuunkin on juuri valmistunut useita kerrostaloja (Tykkimiehenkadulle).
- J.Gacy
Ammattilainen osaisi laittaa ruumiin kuoppaan niin että ei haise koirille, tai ainakin lieventäisi ruumiin hajua. Sammutetustakin kalkistakin oli juttua täällä. Silloin se todennäköisesti olisi tontilla eikä metsässä, mutta voisihan olla metsässäkin tai siellä sorakuopallakin jos on vaivaa nähty. Valmis kuoppa hyvin lähellä olisi nopein ratkaisu. Tontissa olisi rikollisen kannalta sekin etu, että poliisi ei sitä hetimiten tutkisi kuin ehkä pintapuolisesti. Itse olen toistaiseksi lukenut että poliisikoirat ovat nuuhkineet vain metsää, ja ehkä sorakuoppaa.
Jos sinne perukoille on menty tarkoituksella, niin ahdistelija, takaa-ajaja tai poliisi (kännissä ajaja liikenteessä) tulee lähinnä mieleen. Useamman skootterin ralli alueelle olisi ehkä myös yksi mahdollisuus, tuossa tapauksessa Karoliina olisi kuljeteltu "kaks päällä" pois, ja mahdollisesti ollut hengissä ainakin jonkin aikaa. Mut meteliähän tossa olis ollu enempi. Eksyminen on varmaankin todennäköisin, jos vahva humalatila eikä tunne aluetta. Näitä josseja tässä riittää. - J.Gacy
xxLähiöläinen kirjoitti:
Kopterikuvat alueelta eivät ole ajan tasalla, alueelle on kaiken aikaa rakennettu lisää Likolammen yläpuolelle, korkeita kerrostaloja ja rivitaloja sekä viereiseen soramontttuunkin on juuri valmistunut useita kerrostaloja (Tykkimiehenkadulle).
Eli sementtiä riittää, ehkä kalkkia, sun muuta kemikaalia. Voihan siellä olla betonivalutkin meneillään jossain. Eli mahdollisuuksia mahdottomimpiinkin ratkaisuihin. Kyllä tästä jo elokuvakäsikirjoituksen saisi aikaan.
- Jep!.
"On flirttaillut ja ehdotellut jopa 15 vuotiaille tytöille tuolla sivustolla. ***** munat tuolta mopojuipilta pitää leikata ja pian! "
Munat leikata? Kyllä jokaisella miehellä munat varmaan saa olla vai kiellätkö masturboimisenkin, eli saahan mies ajatella mitä vaan kunhan ei toteuta ajatuksiaan.
Pitäisikö oma p*llusi sitten ommella umpeen kun ei ole munaakaan jota sinne työntää?
Olen kyllä kanssasi samaa mieltä siinä että 30-50v miehet jotka eivät kiinnostu ikäisistään, niin heillä on pedofiilisiä taipumuksia.
Itse olen 30 ja minua eivät kiinnosta 20 vuotiaat tytöt koska naisekkaat kehon muodot uupuu ja liika lapsellisuus paistaa läpi.
Normaalia on, jos 40 vuotias mies kiinnostuu 30 naisista.- Onko siis
40 mies epänormaali, jos ei vastaa 20 naisen kiinnostukseen? Homoksihan ne haukkuu.
- xxLähiöläinen
Kirjoitukset liukuivat asiasta pois, mutta korjaisin kirjoitustani, jos joku on aidosti kiinnostunut ja voi esimerkiksi etsiä aluetta kuntoilemalla samalla. Uusi katu ei ollut tykkimiehenkatu, vaan tykkitienkatu ja ihan liian lähellä Likolampea. Alueelle rakennetaan useampi talo ja ensimmäisen pitäisi olla valmis tänä kesänä.
Tässä karttalinkki, josta selviää myös Kalkun uuden asutusalueen läheisyys ja Likolammen läheisyys ko. alueelle.
http://maps.google.com/maps?q=tykkitienkatu tampere&rls=com.microsoft:fi:IE-SearchBox&oe=UTF-8&rlz=1I7TSEH_fiFI354FI354&um=1&ie=UTF-8&hq=&hnear=0x468ed83849810bf9:0x7700e0f8fc33058f,Tykkitienkatu, 33300 Tampere, Suomi&ei=2u1KTsH_C430sgaGueSVBw&sa=X&oi=geocode_result&ct=title&resnum=1&ved=0CBYQ8gEwAA - Rannalla asuva
Vielä yksi teoria. Jos oletetaan, että pojat salasivat jotakin ja Karoliina ei itse lähtenyt Villilästä skootterilla ajamaan, vaan joku muu niin yksi vaihtoehto on, että nuoret ovat koheltaneet saarella ja siellä on jo sattunut tapaturma. Vastapäätä Villilän saarta on pienehkö saari muutaman sadan metrin päässä ko. rannasta, olisi hyvä tarkistaa sekin, ellei sitä ole jo tehty. Usein ryhmissä ja rantajuhlissa päätetään porukalla uida lähisaareen tai vaikka käväistä veneellä siellä. Olen seurannut hiljattain rannalla poikanuorisojoukkoa (noin 17-22v), joka heitteli toisiaan vedessä ylös ilmaan ja jopa melkein sivullisten päälle. Sama joukko heitteli isoja kiviäkin uimareiden läheisyyteen. Jos sitä alkoholiakin Villilässä käytettiin ja pojat olivat yhtä humalassa kuin kertoivat Karoliina olleen niin tilanteet luisuvat usein käsistä etenkin kokemattomilta.
- kolme nuorta..
sotkeentuu kuulusteluissa eli kyllä K on sieltä itse lähtenyt.Tuo lähtöaika on liian täsmällinen eli se on "muistettu" jälkikäteen yhteisesti
- "liian täsmällinen"
"itse lähtenyt"
Mikä pointtisi siis olikaan?
Itse muistan tuollaiset lähtöajat melkoisen varmasti, vaikka olisin kuinka "väsynyt". Sitä paitsi, K soitti kaverilleen ennen lähtöä. Ei mitään epäselvää, ellei kaveri valehtele.
- Rannallalla asuva
Eiköhön se aika olisi sama, jos joku pojista olisi lähtenyt skootteria viemään tai Karoliinaa skootterilla, jolloin tietysti saareen uinti ei enää Karoliinan osalta olisi ehkä mahdollista, ellei nuoret palanneet jostakin syystä takaisin,(käyneet Likolammella useammalla skootterilla) ja palanneet vaikka hakemaan Karoliinan kännykkää. Karoliina kaiketi soitti ystävälleenkin vielä ennen lähtöään. ( olikohan kyseessä tekstiviesti tai puheviesti, ääntäkin voi muuttaa). Kyseisen Villilän saaren uimaranta on yleinen, joten siellä on voinut olla muitakin ja alueella on omakotiastusta ja alue toimii myös eläimistön ja kasviston osalta myös luonnonsuojelualueena. Monelle jäi varman aluksi virhellinen kuva, että kyseessä oli Villilän niemi eikä saari.
Eiköhän nuoret tosiaan osaa kertoa "hatustakin" yhteneväisen tarinan, siksi paljon esimerkkejä on opeteltavissa kaiket päivät tv- filmeistä. Olisi tutkinnan kannalta hyvä jos tosiaan voisi sulkea varmuudella pois tietyt mahdollisuudet.
Ei tunnu vaan uskottavalta että pojat oletta ensin saattaneensa Karoliinaa ja peruu myöhemmin ja kertoo Karoliina lähteneen yksin.Tietysti olle on voinut jäädä väär kuva Karolina lähdötä, mutta kertomus ei silloin ole yhtenevä.- Karoliinan vaatteet?
Uusien lehtitetojen mukaan poliisi jatkaa etsintöjä ja Karoliinan kännykkää etsitään myös, kännykkä on lakannut toimimasta sittenkin jo maanantaina.
Mutta miten Karoliina oli pukeutunut. Silminnäkijöitä etsitään myös. Kypärä päässä pimällä ei juuri ajajaa tunnista, mutta entä vaatteet? Karoliinalla oli pitkät hiukset, mutta oliko vaatetuksessa mitään merkille pantavaa? Missä Karoliina hortoili ilman kypärää, jos hortoili? Karoliina oli soittanut useille ystävilleen ennen
lähtöään ja sopinut tapaamisista seuraavalle viikolle, joten mikään depressio ei varmaan ollut kyseessä. - oudoksuja vaannnnn
Onko Karoliinan seurassa viimeksi olleen tyypin puhelinliikenne ja tiedot tutkittu tarkasti? Jos on ollut puheluita toisten kavereiden puhelimiin, voidaan vetää tiettyjä johtopäätöksiä.
Entäs mikä onkaan kiinteistön omistajan rooli koko kuviossa? Missä ollut? Milloin tullut? Hänen puhelinliikenne?!
- ketsup
Sitä mietin, että tuo sieppaaja tai murhaaja voi olla joku hänen sellainen läheinen tuttunsakkin joka osas laskea hänen kulkureittinsä tai houkutella hänet sivutielle? Joku sellainen ei-perheenjäsen eikä samanikäinen ystävä vaan joku aikuinen johon hän luotti ja jolta odotti apua tai jotain palvelusta tuona yönä kun katosi? Ehkä hän soitti jollekkin kun skootteri hajosi hädissään tai eksyi?Joku joka nyt näyttelee mukana surussa ja myötätunnossa?
Jotenkin oudolta kuulostais tuo että jostain tulis vaan joku joka kolkkais likan tuosta vaan ja hautais ruumiin? Jos hän oli urheilullinen niinkuin jotkut ovat kertoneet, niin kai hän jotenkin olisi laittanut hantiin? - J.Gacy
Karoliina käynyt varkaissa ja mummeli (tai mieshenkilö) mukiloinut epähuomiossa hengiltä (vaasilla päähän) - siinä sellainen yksinkertainen teoria näiden monimutkaisempien oheen, joita nämä viimeisimmät havainnot lisäävät entisestään.
- J.Gacy
Kännykkä voi olla yksinkertaisesti dumpattu roskiin, jäteauto kuskannut pois.
- J.Gacy
J.Gacy kirjoitti:
Kännykkä voi olla yksinkertaisesti dumpattu roskiin, jäteauto kuskannut pois.
Ilmeisesti roskiksia ei saisi tyhjentää ennen aamukuutta. Helsingin seudulla ainakin näyttäisi tätä ohjeistusta olevan rikottu silloin tällöin.
En tiedä miten tuolla Likolammella roskia tyhjennellään, mutta periaatteessa roska-autonkuljettaja vois valehdella tyhjennysajan ettei joudu itse vaikeuksiin, toisaalta mahtaako tätä mahdollista tyhjentelyä tässä tapauksessa olla edes kysytty.
No joo, todennäköisesti kännykkä on sammunut itsekseen kun on virta loppunut. Katoamisen jälkeisenä maanantaina viideltä tais olla sammunut korjatun tiedon mukaan.
- Janne.
Pitäisi kieltää lailla näiden teinien seurustelu.
Liian epäsopivaa touhua kasvaville lapsille.
Seurustelulle sopiva ikä olisi 21v.- Mieti nyt
miten moni ehtisi kuolla kokematta sitä ollenkaan. Jokainen tietää itse mitä tekee, turha sitä on laeilla yrittää kieltää.
- J.Gacy
Faktat lehdistä ja muualta:
- kännykkä sammui ma klo 05 aamulla
- aurinko nousee noin klo 05 aamulla (alkaa nähdä jotain)
- la/su yön jälkeen seuraava yö on su/ma
- Karoliinalla kamat skootterissa
- Viimeisessä puhelussaan Karoliina pyysi lisää viinaa
Mahdollista on:
- kännykkä täysin hiljainen (ei värinää, ei ääntä)
- Karoliina tunsi jonkun lähistöllä (Likolamminkadulla)
Mahdollista, mutta epätodennäköistä:
- Karoliina käveli takaisin bilepaikalle (miksi jätti kamat? miksei soittanut?)
Tästä äsken kehittelin känni/seksi teorian, jonka pääpiirre on siinä, että Karoliina ei ole enää hengissä, ja ruumis on hoidettu "poliisin ja koirien" ulottumattomiin maanantaiaamuna, todennäköisimmin Likolammenkadulla tai sen lähistöllä, joko kuljetettu autolla muualle, tai sitten haudattu lähistölle tai tontille. Asiaa on voitu valmistella jo sunnuntaina päivälläkin.
Kännykän sammumisaamu on mielestäni myös hyvin oleellinen, eihän se välttämättä ole sattumaa (akku loppunut just silloin). Samoin sunnuntain tapahtumat päiväsaikaan voivat olla merkityksellisiä.- JG
Summa summarum, kaappaus tai muu selitys, kännykän sammuminen juuri noihin auringonnousun aikoihin ei vaikuta sattumalta. Jos Karoliina on syystä tai toisesta yöpynyt jossain, suurin osa vaatteista on voinut joutua erilleen esimerkiksi myttyyn sängyn viereen tai miksei siistimminkin aseteltuna vaikka tuolille. Yön aikana on sitten ehkä sattunut jotain.
- JG
JG kirjoitti:
Summa summarum, kaappaus tai muu selitys, kännykän sammuminen juuri noihin auringonnousun aikoihin ei vaikuta sattumalta. Jos Karoliina on syystä tai toisesta yöpynyt jossain, suurin osa vaatteista on voinut joutua erilleen esimerkiksi myttyyn sängyn viereen tai miksei siistimminkin aseteltuna vaikka tuolille. Yön aikana on sitten ehkä sattunut jotain.
Mahdollinen katoamisesta vastaava henkilö on siis saattanut huomata vaatenytyssä olevan kännykän vasta maanantaina aamulla (esimerkiksi todisteita hävittäessään). Jos operaattorin tietojen mukaan kännykkä ei ole liikkunut Likolammin alueelta, tämä viittaa aika suoraan että joko kännykkä on ns. jorpakossa (kaapparin heittämänä) tai sen on joku alueella oleskellut sammuttanut (tai Karoliina). Mahdollisen tapahtumaan liittyvän asunnon on oltava sellaisessa paikassa, että puhelin ottaa yhteyden Tottijärven mastoon (Karoliinan käyttämän operaattorin liittymällä). Kamojen jättäminen skootteriin viittaa vahvasti Likolammenkatuun, ellei sitten Karoliina ole menettänyt muistiaan, loukkaantunut, kaapattu, tai muuten toiminut järjenvastaisesti.
- Etsin, kunnes löydän
Tyttö on kolme viikkoa kateissa ja täällä mietitään kännykän sammumista.
Janne kirjoittelee omalla tavallan asiaa, eiköhän tuonikäisen pitäisi olla
aamuyöstä kotona nukkumassa. - JG
VIimeisin havainto puoltaa kaappausteoriaa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011082114238673_uu.shtml
Kännykän sammuminen vasta maanantaina taas antaa uskoa, että ainakin sunnuntaina Karoliina on vielä ollut elävien kirjoissa. Jonkinlainen mahdollisuus piileskelyyn "mukavien poikien" luona on myös olemassa.- JG
Niin jos on kännykkä on mukana ja kaappaus, niin sitten pitäisi kaappauksen päätepiste olla jossain alueella. Muutenhan kännykkä on mitä ilmeisimmn jorpakossa, ja silloin ei voi sunnuntain osalta (yökolmesta eteenpäin) esittää mitään arvioita.
- xope
Uutta tietoa, etsitään tummaa BMW:tä, joka on ollut pysäköitynä Mustanvuoren Bussipysäkillä, auton edessä tyttö skootterilla, autossa kuski ja vieressä kadulla kaksi nuorta miestä, aika noin 22,45 ko yöllä.
Mielessäni on muutenkin pyörinyt erään kirjoittajan kommentti siitä, että tien kotiin olisi voinut neuvoa suoraan Ratakistonkatua Nokiantielle , joka puolestaan vie suoraan Hesburgin eteen. Ratakiston tien alkuun olisi voinut saattaa Karoliinan jalkaisinkin, toisaalta ei saarelta montaa tietä lähde. Ihmetyttää myös mitä kautta Karoliina on Villilän saarelle saapunut ja koska, lentämälläkö?- määkimääää
Vähän liian tarkkaan on ohiajaessa mieleen jäänyt tuntomerkit vaatetuksesta ja hiusten väristä alkaen. Ei tunnu uskottavalta.Ja ollut suht pimeää. Luulen, että poliisi on antanut Karoliinan seurassa olevista pojista ja heidän autostaan tuntomerkkejä, hieman epämääräisiä, ja yrirrää saada todistajia...
- Katuvalot
määkimääää kirjoitti:
Vähän liian tarkkaan on ohiajaessa mieleen jäänyt tuntomerkit vaatetuksesta ja hiusten väristä alkaen. Ei tunnu uskottavalta.Ja ollut suht pimeää. Luulen, että poliisi on antanut Karoliinan seurassa olevista pojista ja heidän autostaan tuntomerkkejä, hieman epämääräisiä, ja yrirrää saada todistajia...
melkoisen kirkkaita ja minä ainakin helposti kiinnitän huomiota tuollaiseen seisoskeluun.
Olikos Karoliinan tavaroiden joukossa rahapussia, ei ainakaan lehdessä mainintaa.
Olisi voinut rahojen kanssa mennä ostamaan viinaa ja jätti muut tavarat siksi aikaa skootterin luo, kun ei pitänyt viipyä kauaa.
Skootterin olisi voinut jättää aitaa vasten ja jos oli heikko rakenteinen, niin voi rikkoutua pelkästä painosta. Törmäyksestä luulisi maahankin jäävän jälkiä.
Rahat olisi voinut olla mukana, jos vaikka Bemaristakin oli ostamassa. - JG
Katuvalot kirjoitti:
melkoisen kirkkaita ja minä ainakin helposti kiinnitän huomiota tuollaiseen seisoskeluun.
Olikos Karoliinan tavaroiden joukossa rahapussia, ei ainakaan lehdessä mainintaa.
Olisi voinut rahojen kanssa mennä ostamaan viinaa ja jätti muut tavarat siksi aikaa skootterin luo, kun ei pitänyt viipyä kauaa.
Skootterin olisi voinut jättää aitaa vasten ja jos oli heikko rakenteinen, niin voi rikkoutua pelkästä painosta. Törmäyksestä luulisi maahankin jäävän jälkiä.
Rahat olisi voinut olla mukana, jos vaikka Bemaristakin oli ostamassa.Mulla huomio kiinnittyy melkein heti kilpiin, lähinnä siihen onko ne suomalaiset vai ei. Miltähän etäisyydeltä tuo havainto on tehty, vois kyllä olettaa että aika läheltä. Varmaankin (autoton) nainen kyseessä, kun ei oo kilpiä katsonut, noi mallitkin varmaan tempastu hätäpäissä netistä.
Saisivat julkaista tosta hieman korjatun version, jossa olis kaikki mahdolliset bemarimallit mainittuna, ja mielellään jotain vuosimalliakin. - Börje F
Mihin vitun saarelle? Herää jo unestasi.
- Ainakin toisella
huppari ja noilla rikoksia tehtailevilla mamuilla on lähes poikkeuksetta huppari.
- maarukka
Samoin on huppari suomalaisilla lökäpöksyillä.
- 18
Ihmettelenpä vaan.. onko teille tullut mieleen, jotka syytätte vanhempia, että kyllä teini keinot keksii että pääsee yöksi ulos. esim. itse saman ikäisenä juonittelin yhdessä kaverin kanssa että sanotaan että menen hänen luokseen yöksi, katsotaan elokuvia, miellä on "pyjamabileet" tms. vaikka oikeasti oltiin kummatkin ulkona ryyppäämässä. Tässä on mun mielestä turha vanhempia syyttää, Karoliina on ihan hyvin saattanut keplotella itsensä ulos valehtelemalla. Ja kiltin maineen omaavalta se onnistuu helposti.
- JG
Murha.info:ssa on varsin mielenkiintoinen päihteisiin liittyvä kirjoitus. Itse bongasin eräässä internetin autokauppasivustossa äskettäin olleen sijainniltaan mahdollisesti sopivan bemarin, joka voisi ikäänkuin muodostaa parin tuon kirjoituksen kanssa. Asiaan liittyvä päivämäärä osuu tietyllä tapaa yhteen tuona päivänä julkaistun uutisen kanssa.
Täytyy kuitenkin huomioida, että eiväthän kaikki ihmiset uutisia jokapäiväisesti seuraa, tai ovat kiinnostuneet vain urheilusta yms., ja tällaisia "sattumia" voi helposti syntyä.
Se viimeisin silminnäkijähavainto bemarista on hieman erikoinen, ne pari seisoskelevaa jätkää saavat yllättävän suuren huomion. - Jussi V.
Jaahas. Tapaus muuttuu rikostutkinnaksi aamulehden mukaan. Juuri niin kuin eilen uumoilin tapahtuvaksi tuolla toisessa ketjussa. Tämän viikon aikana tehtänee ensimmäiset kiinniotot. Niin vahvat tuntomerkit on epäillyille että syylliset peljätköön!
Toisessa ketjussa pidettiin mahdollisena että bemarilla ei ole tekemistä asian kanssa. Tämä tiedotus on niin vahva signaali että on kohtalaisen varmaa että bemarilla ON tekemistä katoamisen kanssa. - Pervo Anaalikin oli
Ai että sinä uumoilit. No voi että, kyllähän sen sitten pitikin muuttua rikostutkinnaksi. Siksikö sinä niitä idioottimaisia spekulaatioitakin joka puolelle heittelet että pääsisit ehkä pätemään "juuri niinkuin uumoilitkin". Etkö saa kehuja ja onnistumisen tunteita mistään muualta?
Kyllä on sairasta porukkaa.- Jussi V.
Juuri tämän takia kommentoin kun on aina joskus mukava olla oikeassa. Lisäksi tällaiset tapaukset kiinnostavat ja olen näitä tutkinut vapaa-ajallani, ihan vain huvin vuoksi. Luulen että tällä viikolla tehdään kiinniottoja, sen verran tarkat tuntomerkit on nyt tiedossa. Katsellaan loppuviikosta olinko jälleen oikeassa (:
- Jussi V.
Jussi V. kirjoitti:
Juuri tämän takia kommentoin kun on aina joskus mukava olla oikeassa. Lisäksi tällaiset tapaukset kiinnostavat ja olen näitä tutkinut vapaa-ajallani, ihan vain huvin vuoksi. Luulen että tällä viikolla tehdään kiinniottoja, sen verran tarkat tuntomerkit on nyt tiedossa. Katsellaan loppuviikosta olinko jälleen oikeassa (:
Vielä haluan päteä. Tänään on yllättäen Karoa etsitty, uumoilen jälleen että on tullut viikonloppuna lisää havaintoja BMW:stä, voipi olla että tyttökin löytyy kohta.
- xope
Kyllä tuollainen ryhmä tiellä tuohon aikaan jää autoilijan mieleen. Itse ajelin vielä muutama vuosi sitten mökiltäni (Tottijärven suunalta) kotiin Tampereelle mahdollisimman myöhään yöllä, jotta päivä jäi pitkäksi , en aamuyöstä mutta kylläkin puolenyön jälkeen. Ei tienvarsilla juuri autojen ulkopuolella ihmisiä ole ollut. (vuosikymmeniin). Tien varrellakin auto on ollut yöllä harvinaisuus. Vaaleat vaatteet pistävät silmään yöllä myös. Havainto sopii hyvin paikallisesti ja ajallisesti tapahtumiin. Ihmetyttää myös, että skootterin läheltä ei mitään löytynyt. Kolmen viikon etsinnän jälkeen. Etsijöiden lisäksi alueelle on muuttanut suuri määrä uusia asukkaita, joukossa koiranulkoilutajia ja lenkkeilijöitä.
- Eräs asukas23
Hieman harhauttavaa, luin päivän Aamulehden, jonka mukaan Karoliinan onkin lähtenyt liikkeelle Villilän niemestä, Villilänkdulta, ei Villilän saaresta. Oletin aluksi, että nuoret olivat juuri Villilän niemessä, jossa on paljon rivikoteja ja alueen oma uimaranta. Villilän saaressa taas omakotiasutusta. Villilän niemestä kulkee hyvin puskikkoinen tie rantaa pitkin Raholan uimarannalle (mahdollisesi henkilöautollaajokelpoinen), josta pääsee matonpesupaikan kautta vedenpuhdistamon ohitse Ranta-Kaarilaan autolla ajaen. Ko. aluekkin kanattaisi katsoa.
- jhfghjhghjhg7767
Eräs asukas23 kirjoitti:
Hieman harhauttavaa, luin päivän Aamulehden, jonka mukaan Karoliinan onkin lähtenyt liikkeelle Villilän niemestä, Villilänkdulta, ei Villilän saaresta. Oletin aluksi, että nuoret olivat juuri Villilän niemessä, jossa on paljon rivikoteja ja alueen oma uimaranta. Villilän saaressa taas omakotiasutusta. Villilän niemestä kulkee hyvin puskikkoinen tie rantaa pitkin Raholan uimarannalle (mahdollisesi henkilöautollaajokelpoinen), josta pääsee matonpesupaikan kautta vedenpuhdistamon ohitse Ranta-Kaarilaan autolla ajaen. Ko. aluekkin kanattaisi katsoa.
Onhan tuo Viollilänkatu ollut uutisissa jo pari viikkoa. Kannattaisikohan lukea muitakin kuin aamulööpin sepustuksia?!
- Se eräs asukas
jhfghjhghjhg7767 kirjoitti:
Onhan tuo Viollilänkatu ollut uutisissa jo pari viikkoa. Kannattaisikohan lukea muitakin kuin aamulööpin sepustuksia?!
Kyllä, mutta kadunnimissä on sekoiltu kaiken aikaa ja alkuperäisen tiedon mukaan paikka, jossa nuoret viettivät iltaansa oli Villlän saari eikä niemi (jota tietoa ei ole korjattu) Villilän saaressa taas ei ole Villilänkatua. Eli outoa, jos skootterilla on lähdetty Villilän niemestä, mutta vietetty iltaa Villilän saaressa ja ajettu skootteri todennäköisesti siis Villilän saareen. Alueita tuntemattomalle ja muualla Suomessa asuville lukijoille on tietysti saman tekevää onko nuoret olleet saaressa vai niemessä, mutta kirjoitinkin juuri, että lähinaapurit eli silminnäkijät ovat Villilän niemessä ja Villilän saaressa ihan eri ihmisiä. Kumpaa sinä veikkaat asunnon sijainniksi (ei ole vieläkään ilmoitettu) ja keiden oletat nähneen nuoret uimassa, lähdöt ja paluut ja kuulleen mahdolliset ulkonakin käydyt keskustelut. Eihän poliisikaan voi ja osaa kaikkia mahdollisia silminnäkijöitä kuulustella,eikä silminnäkijät tiedä olevansa silminäkijöitä, kun ilmoitettu paikka on ihan toinen. Mutta jos olinpaikka on edes jokseenkin tiedossa( saaren ja niemen tarkkuudella) voi asukkaille muistua mieleen näkemiään ja kuulemiaan tapahtumia. Jääköön edellisen kirjoittajan moitteet omaan arvoonsa. Olen nimittäin tiiviisti seurannut kaikki asiaan liittyvät uutiset.
- Kaipa se sitten
Se eräs asukas kirjoitti:
Kyllä, mutta kadunnimissä on sekoiltu kaiken aikaa ja alkuperäisen tiedon mukaan paikka, jossa nuoret viettivät iltaansa oli Villlän saari eikä niemi (jota tietoa ei ole korjattu) Villilän saaressa taas ei ole Villilänkatua. Eli outoa, jos skootterilla on lähdetty Villilän niemestä, mutta vietetty iltaa Villilän saaressa ja ajettu skootteri todennäköisesti siis Villilän saareen. Alueita tuntemattomalle ja muualla Suomessa asuville lukijoille on tietysti saman tekevää onko nuoret olleet saaressa vai niemessä, mutta kirjoitinkin juuri, että lähinaapurit eli silminnäkijät ovat Villilän niemessä ja Villilän saaressa ihan eri ihmisiä. Kumpaa sinä veikkaat asunnon sijainniksi (ei ole vieläkään ilmoitettu) ja keiden oletat nähneen nuoret uimassa, lähdöt ja paluut ja kuulleen mahdolliset ulkonakin käydyt keskustelut. Eihän poliisikaan voi ja osaa kaikkia mahdollisia silminnäkijöitä kuulustella,eikä silminnäkijät tiedä olevansa silminäkijöitä, kun ilmoitettu paikka on ihan toinen. Mutta jos olinpaikka on edes jokseenkin tiedossa( saaren ja niemen tarkkuudella) voi asukkaille muistua mieleen näkemiään ja kuulemiaan tapahtumia. Jääköön edellisen kirjoittajan moitteet omaan arvoonsa. Olen nimittäin tiiviisti seurannut kaikki asiaan liittyvät uutiset.
Villilä on, kun kerran omakotitalo.
- .
Jospa rikollisella oli vene...?
- Jussi V.
Toivon että tappoon syyllistynyt henkilö sijoitetaan rangaistuslaitokseen sinne omiensa joukkoon. EI pelkääjäpuolelle, mutta valitettavasti tällaisiin tekoihin syyllistyneet yleensä ovat pelkääjävankeja.
Tekijälle: Et kohoa vankilahierarkiassa kovin korkealle tällä teolla, varaa siis mukaasi iso tuubi vaseliinia sekä opettele nyt nopeasti jonkinlaiset ruoanlaittotaidot jos sinulla niitä ei vielä ole. Näillä toimenpiteillä saattaa olotila vankilassa muurien sisällä muuttua jopa siedettäväksi. Jos on rahaa niin mikään ei ole ongelma, sinulla tuskin on rahaa. - 16
Vanha bemari 10-18 vuotta
"BMW -merkkinen henkilöauto on väriltään tumma, todennäköisesti musta tai tummansininen. Auto on korimalliltaan 316, 318 tai 323 BMW Compact, missä on viisto ja lyhyt perä. Auto on kolmiovinen.
Tätä automallia on tehty vuosina 1993–2000. Autossa on ollut takaluukun päällä lasin alareunan kohdalla spoileri eli ilmanohjain. Auton renkaat ovat olleet matalaprofiiliset ja niissä oli erikoisvanteet
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194693649219/artikkeli/poliisi karoliinan katoamista- Jussi V.
Sinänsä helppo keissi että noita tuskin on Tampereella tai Pirkanmaalla kovin montaa. Varmaan on varteenotettavat vaihtoehdot plärätty jo läpi, ja rekkarit tiedossa.
- Eräs asukas
Nuorilla on myös ollut useina vuosina telttapaikka hyvin lähellä Villilän saarta.
Paikka on juuri Raholan uimarannan lähellä matonpesupaikan takana . Paikalla on ollut leirituli ja teltta ja pikkuhousuja roikkumassa puissa ja yksittäisiä korkokenkiä pusikossa jne. Paikka sinänä on hyvin idyllinen ja yllättävä kuin laguuni etelän saarilla, jonne ei silti näy kuin järveltä. Nuoret vaihtuvat, mutta jäljet ovat vuosittain samanlaisia. Paikkaa edeltää hyvin synkkä pusikko Raholan ja Vilillän niemen välillä, jossa koiran kanssakin ulkoillessani päivällä olen hieman pelännyt ja miettinyt kun henkilöitä vuosia sitten on kadonnut, kuinka helppo paikka sekin on lähellä kaikkia pääteitä touhuta melkein mitä vaan ja todennäköisesti polkukin ajokelpoinen. Seutu on todellakin hyvin haasteellista etsijöille.- Edellinen kirj.
Korjaus edelliseen, siis paikka on lähellä Villilän niemeä, josta sinne kulkee suora tie.
Muuten Villilän saarikaan ei ole varsinaisesti saari enää, vaan sinne ajetaan autolla, lähinnä niemi sekin. Kyse on siis kahdestä vierekkäisestä niemestä, jota toista kutsutaan Villilänsaareksi j toista Villilänniemeksi.
Villilän kadulla voidaan tarkoittaa yleensä Villilässä sijaitsevaa katua tai sitten juuri sitä yhtä lyhyttä kadun pätkää jonka nimi on ihan oikeasti Villilänkatu. Villilänniemssä on myös katu jonka nimi on Villilänniemi ja sittn on Ratakistonkatu, joka kulkee poikkipäin molempien kautta.
- Korva tarkkana
Kuulin, että skootterin löytöpaikalta olisi kuulunut trampoliinin ääntä Karoliinan katoamisen aikoihin. Tuskin kukaan tuohon aikaan käyttää trampoliinia, joten ääni on todennäköisesti vain muistuttanut trampoliinilla pomppimista. Mistähän ääni on lähtöisin? Se saattaa hyvinkin liittyä katoamiseen.
- Bemarin jousitus
äännellyt sisällä suoritettujen aktien takia.
- Jussi V.
Esitin jo tapauksen alussa niin sanotun "baaristapalailijan" teorian. Nyt vaikuttaa että sille linjalle tapaus lähtee rullaamaan. Lyhytperäinen ja spoilerilla höystetty tuon mallin bemari on aika helppo jäljittää. Käyköhän lopuksi niin että kyseessä on Mikan faijan bmw?29
- syytön ilmoittautus
"Tummasävyinen BMW on saattanut olla bussipysäkillä jo aikaisemmin kuin edellä mainittuna aikana. Silminnäkijän mukaan auto on saattanut olla pysäkillä jo ennen kahta yöllä"
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194693817542/artikkeli/poliisi pyytaa lisavihjeita bmw on saattanut olla bussipysakilla pidemman aikaa.htmlSeuraavassa on myynti-ilmo bemarista. Mutta se olikin jo poistettu?
http://www.google.fi/#q=myydään bmw&hl=fi&lr=lang_fi&tbs=lr:lang_1fi,qdr:w&prmd=ivns&source=lnt&sa=X&ei=cghVTqfJL4mp4gSirYWGBw&ved=0CEEQpwUoAw&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.&fp=c4efdb8adada501a&biw=733&bih=412
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713105
- 922875
- 512115
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201575- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51338Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181270
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232