Ennen mielensä pahoittamista Tuomas Kyrö paljastui suureksi urheilukirjailijaksi. 700 g ilmestyi jo 2009 , mutta osui vasta hyppysiini lainaston hyllyltä.
Kaikkien aikojen ylittämätön urheiluromaani on tietennii Urho Karhumäen Avoveteen. Toisena kamppailee Peltosen Elmo. Kyrö tekee tästä kaikesta hiestä ja puurtamisesta, kansallisuhosta ja kisailusta rankkaa, mutta älykästä pilaa. Muun muassa. Siinä sivussa syntyi suuri sukupolviromaani, ainakin neljä polvea. Vaikka aika-akseli heilahtelee talvisodasta tulevaisuuteen niin pääpaino on nykyhetkessä ja aivan lähimenneisyydessä.
Kirjan pätkittäinen minäkertoja on nimetön Valmentaja. Eräänlainen piru ja jumala, jolla on yliluonnolliset kyvyt ja Varsovan liiton parhaat mömmöt tuloskunnon kasvattamiseksi. Tavoitteena on yhdeksän metrin pituushyppy, kova tulos kaikilla mittareilla. Treenauksen kohteena on Ilmari Kivi, hieman yksinkertainen ja hyväsydäminen entinen huoltamoyrittäjä. Konkreettisena kenttävalmentajana toimii Raineri-poika, seitsemän vuotta. Pikkuvanha, viisas ja yksinäinen. Perheen äiti on vetäytynyt vaatekomeroon kirjoittamaan kirjaa, kuiollakaan, pituusshyppääjästä. Siis tarina tarinassa, vanha juttu mutta toimii tässä menestyksellisesti. Myös taloudellisesti, mammakirjailijalle.
Ilmarin veli, huijariyrittäjä Jalmari sponsoroi Ilmarille aineet ja harjoituspaikan. Palaneen kodin raunioilla treenataan mielipuolisesti, saunassa asuen ja pillereitä popsien. Kaikki tunnetut ja monet Kyrön keksimät sivuvaikutukset potien, EM-kisoihin tähdäten. Tietenkin Ilmari ylittää ennätykset ja astuu kisakoneeseen. Ei Etelä-Korean, vaan Albanian kisat hän voittaa ylivoimaisesti kunnes käry käy.
700 gramma on melkein kuin kaksi eri kirjaa. Ensin valtava uurastus ja huijaus, sitten käry ja sovitus. Ilmari Kivi ei venkoile ja kiertele kuin Hiihtoliitto vaan haluaa tunnustaa ja istua tuomionsa, moninkertaisesti. Menettäen perheensä ja toimeentulonsa, mutta saavuttaen jonniinmoisen tasapainon sielunsa kanssa. Tämä 700 g on muuten paino, jonkaverran T Wasbergin sielu oli J Miedon sielua kevyempi, ja siksi hän voitti, sadasosalla. Valmentaja itte punnitsi joten uskottava on. Samalla se on Raineri Kiven lähtöpaino elon taipaleelle, keskoskaapissa.
Kaiken tämän urheiluviihteen rinnalla kulkee aikaa tarkkaileva terävä ote. Osansa saavat urheilun ympärillä pyörivät mediapersoonat, yhteiskunnan rakennemuutos joka ohitustien voimalla nujertaa Ilmarin huoltamon, kirjailijan mediasuhteet ja julkisuustaistelu, elämäntapataiteilijat ja kansallista kunniaa tahtovat urheilujohtajat.
Kaiken keskiössä tärkeimmät, ihmissuhteet sukupolvien ja -puolien välillä. Kohde vaihtuu, tunne säilyy.
Kyrön kieli on nautittavaa. Tarkka ja analyyttistä, olematta kuivaa. Lause lentää paremmin kuin heinäseiväs. Muutaman sanan voimalla sivupersoonat elävät lukijan muistissa pitkään. Kuten teurastaja, joka toteaa: Lihan pitää myös liikkua eikä vain riippua. Ja perustaa elintarviketyöläisten urheiluseuran. Joku lukija saattaa pitää ongelmallisena rakennetta, jossa lainataan sumeilematta otteita todellisista, todellisen kaltaisista tai aivan päättömistä lähteistä Tässä se toimii ainakin yhtä hyvin kuin Capekin Salamanterisodassa tai Huovisen Veitikassa. Tyyliin:
"Ei katetta, mene töihin lusmu. VisaEectron"
Rohkenen suositella, erityisesti urheilun ystäville. Rokotuksena urheiluhulluutta vastaan.
Kaikkien aikojen ylittämätön urheiluromaani on tietennii Urho Karhumäen Avoveteen. Toisena kamppailee Peltosen Elmo. Kyrö tekee tästä kaikesta hiestä ja puurtamisesta, kansallisuhosta ja kisailusta rankkaa, mutta älykästä pilaa. Muun muassa. Siinä sivussa syntyi suuri sukupolviromaani, ainakin neljä polvea. Vaikka aika-akseli heilahtelee talvisodasta tulevaisuuteen niin pääpaino on nykyhetkessä ja aivan lähimenneisyydessä.
Kirjan pätkittäinen minäkertoja on nimetön Valmentaja. Eräänlainen piru ja jumala, jolla on yliluonnolliset kyvyt ja Varsovan liiton parhaat mömmöt tuloskunnon kasvattamiseksi. Tavoitteena on yhdeksän metrin pituushyppy, kova tulos kaikilla mittareilla. Treenauksen kohteena on Ilmari Kivi, hieman yksinkertainen ja hyväsydäminen entinen huoltamoyrittäjä. Konkreettisena kenttävalmentajana toimii Raineri-poika, seitsemän vuotta. Pikkuvanha, viisas ja yksinäinen. Perheen äiti on vetäytynyt vaatekomeroon kirjoittamaan kirjaa, kuiollakaan, pituusshyppääjästä. Siis tarina tarinassa, vanha juttu mutta toimii tässä menestyksellisesti. Myös taloudellisesti, mammakirjailijalle.
Ilmarin veli, huijariyrittäjä Jalmari sponsoroi Ilmarille aineet ja harjoituspaikan. Palaneen kodin raunioilla treenataan mielipuolisesti, saunassa asuen ja pillereitä popsien. Kaikki tunnetut ja monet Kyrön keksimät sivuvaikutukset potien, EM-kisoihin tähdäten. Tietenkin Ilmari ylittää ennätykset ja astuu kisakoneeseen. Ei Etelä-Korean, vaan Albanian kisat hän voittaa ylivoimaisesti kunnes käry käy.
700 gramma on melkein kuin kaksi eri kirjaa. Ensin valtava uurastus ja huijaus, sitten käry ja sovitus. Ilmari Kivi ei venkoile ja kiertele kuin Hiihtoliitto vaan haluaa tunnustaa ja istua tuomionsa, moninkertaisesti. Menettäen perheensä ja toimeentulonsa, mutta saavuttaen jonniinmoisen tasapainon sielunsa kanssa. Tämä 700 g on muuten paino, jonkaverran T Wasbergin sielu oli J Miedon sielua kevyempi, ja siksi hän voitti, sadasosalla. Valmentaja itte punnitsi joten uskottava on. Samalla se on Raineri Kiven lähtöpaino elon taipaleelle, keskoskaapissa.
Kaiken tämän urheiluviihteen rinnalla kulkee aikaa tarkkaileva terävä ote. Osansa saavat urheilun ympärillä pyörivät mediapersoonat, yhteiskunnan rakennemuutos joka ohitustien voimalla nujertaa Ilmarin huoltamon, kirjailijan mediasuhteet ja julkisuustaistelu, elämäntapataiteilijat ja kansallista kunniaa tahtovat urheilujohtajat.
Kaiken keskiössä tärkeimmät, ihmissuhteet sukupolvien ja -puolien välillä. Kohde vaihtuu, tunne säilyy.
Kyrön kieli on nautittavaa. Tarkka ja analyyttistä, olematta kuivaa. Lause lentää paremmin kuin heinäseiväs. Muutaman sanan voimalla sivupersoonat elävät lukijan muistissa pitkään. Kuten teurastaja, joka toteaa: Lihan pitää myös liikkua eikä vain riippua. Ja perustaa elintarviketyöläisten urheiluseuran. Joku lukija saattaa pitää ongelmallisena rakennetta, jossa lainataan sumeilematta otteita todellisista, todellisen kaltaisista tai aivan päättömistä lähteistä Tässä se toimii ainakin yhtä hyvin kuin Capekin Salamanterisodassa tai Huovisen Veitikassa. Tyyliin:
"Ei katetta, mene töihin lusmu. VisaEectron"
Rohkenen suositella, erityisesti urheilun ystäville. Rokotuksena urheiluhulluutta vastaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Kirjan pätkittäinen minäkertoja on nimetön Valmentaja. Eräänlainen piru ja jumala, jolla on yliluonnolliset kyvyt ja Varsovan liiton parhaat mömmöt tuloskunnon kasvattamiseksi. Tavoitteena on yhdeksän metrin pituushyppy, kova tulos kaikilla mittareilla. Treenauksen kohteena on Ilmari Kivi, hieman yksinkertainen ja hyväsydäminen entinen huoltamoyrittäjä. Konkreettisena kenttävalmentajana toimii Raineri-poika, seitsemän vuotta. Pikkuvanha, viisas ja yksinäinen. Perheen äiti on vetäytynyt vaatekomeroon kirjoittamaan kirjaa, kuiollakaan, pituusshyppääjästä. Siis tarina tarinassa, vanha juttu mutta toimii tässä menestyksellisesti. Myös taloudellisesti, mammakirjailijalle.
Ilmarin veli, huijariyrittäjä Jalmari sponsoroi Ilmarille aineet ja harjoituspaikan. Palaneen kodin raunioilla treenataan mielipuolisesti, saunassa asuen ja pillereitä popsien. Kaikki tunnetut ja monet Kyrön keksimät sivuvaikutukset potien, "
Rohkenen kysyä miksi Kyrö käyttää noin realismin ulkopuolisia elementtejä.
Jotakin pölhö-kustaa nasse-setä kosiskelua?
Hintelän miehen kannattaa pelata golfia:
"Rohkenen kysyä miksi Kyrö käyttää noin realismin ulkopuolisia elementtejä.
Jotakin pölhö-kustaa nasse-setä kosiskelua?"
Mistäpä minä tietäisin taiteilijan syyt tyylikeinon valintaan?
Vanhanaikainen fotorealismi kyllä kuoli jo Päätalon myötä. Itte tykkään tästä maagisesta realismistakin, avaramielinen kun olen.
Paljon enemmän voi kertoa, kun mielikuvitus saa lentää.
Nykykirjailijoilla on niin kapoinen elämän kokemus, että he eivät osaa kuvata muuta kuin nasserealismia.